Toimittajat ovat kertoneet mielipiteensä: tässä ovat vuoden 2019 parhaat albumit

Vuosi on lopuillaan, ja on tullut aika listata toimituksen omat suosikkialbumit vuodelta 2019. Voit katsoa toimittajien valinnat sekä perustelut valintoihin liittyen tästä:

Arto Mäenpää:

  1. Slipknot – We Are Not Your Kind
    Levy, joka ei ole poistunut auton CD-soittimesta sen jälkeen, kun sen sinne laitoin. Vaikka rima on aina tunnetusti korkealla, meni Slipknot tällä kertaa sen yli heittämällä. Ehdottomasti yksi bändin jopa koko uran parhaista albumeista, ja ansaitsee paikkansa jopa harvinaisen ylivoimaisesti tänä vuonna listan kärjestä. Metallialbumi vuosimallia 2019 ompi tässä.
  2. As I Lay Dying – Shaped By Fire
    Pakko myöntää tätä listaa tehdessä, että yllättävän moni metalcore-albumi päätyi tänä vuonna listalle suhteessa siihen, kuinka vähän ko. genreä kuuntelin vuoden aikana. Vuoden parhaasta metalcore-albumista vastasi ehdottomasti paluun keikkalavoille tehnyt As I Lay Dying, joka, kuten eräs toimittajamme levyarviossaan totesi, toi takaisin pallit kyseiseen genreen. Nyt vain toivomaan, että joku promoottori Suomessa ymmärtäisi käyttää yhtyettä myös täälläpäin keikan muodossa, sillä uskaltaisin väittää, että tupa tulisi olemaan ääriään myöden täynnä.
  3. Korn – The Nothing
    Vuosi 2019 hemmotteli Kornin ystäviä oikein huolella. Yhtye palasi juurilleen julkaisemalla äärettömän vihaisen ja syvissä vesissä uivan onnistuneen ”The Nothing” -albuminsa, ja yhtye tiedotti soittavansa ensi vuonna ei yhden vaan jopa kaksi keikkaa Suomessa. Innolla odotan, kuinka uudet biisit taipuvat livenä bändiltä vanhojen klassikkojen lomassa.
  4. Mayhem – Daemon
    Black metal -legenda Mayhem palasi myöskin Kornin tapaan musiikillisille juurilleen, ja ”Daemon” on oiva esimerkki bändin tämänhetkisestä elinvoimasta. Yhtyeen soittama kiertue ”De Mysteriis Dom Sathanas” -klassikon tiimoilta valoi siihen selkeästi lisää pahuutta, ja bändi tuntuu olevan kaikilla mittareilla valovoimaisempi kuin koskaan, niin musiikillisesti kuin livenäkin.
  5. Motionless In White – Disguise
    Motionless In White on yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat onnistuneet urallaan vielä Suomen kiertämään, vaikka bändi on kerta toisensa jälkeen julkaissut omassa genressään äärettömän päteviä ja kovia levyjä. ”Disguise” on gootimman metalcoren ystäville ehdoton pakkohankinta ja hyvä ensimmäinen kosketus bändiin, mikäli se jostain syystä on vielä katsastamatta. Nyt vain sitä ensimmäistä Suomen-keikkaa kehiin ja sassiin!
  6. Jinjer – Macro
    Ukrainan metalliylpeys Jinjer on parantanut juoksuaan albumi albumilta, ja ”Macro” on ehdottomasti bändin uran paras albumi tähän päivään mennessä. Yhtyeen nousukiito on vain kiihtynyt viimeisen parin vuoden aikana, enkä yhtään ihmettele, sillä niin vakuuttava bändi oli jo ensimmäisen Suomen-keikkansa yhteydessä Qstockissa vuonna 2017. Progressiivisen metallin ystäville ehdoton pakkohankinta levyhyllyyn.
  7. Killswitch Engage – Atonement
    Metalcoren saralta kolmas albumi, joka pyöri soittimessa useita kymmeniä kertoja tuntumatta kertaakaan puuduttavalta. Vaikka en usko, että Killswitch Engage tulee koskaan enää julkaisemaan toista ”Alive Or Just Breathingia”, on ”Atonement” silti erittäin ehjä kokonaisuus sisältäen vahvoja kappaleita ja tarttuvia kertosäkeitä, eikä levyn arvoa ainakaan vähentänyt äärettömän tiukka keikka loppuunmyydyssä The Circuksessa.
  8. Rammstein – Untitled
    Myönnän, että omat odotukset albumia kohtaan oli asetettu lähes tähtitieteellisen korkeiksi, ja sen vuoksi ei bändi ihan sille tasolle yltänytkään, mitä olisin toivonut. Silti mitä enemmän kertoja levyä pyöritti läpi soittimessa, sitä paremmaksi se kerta kerralta alkoi kuulostaa, ja levy kuuluu ehdottomasti Rammsteinin tuotannon vahvimpien albumeiden joukkoon, vaikka se ei raskaimmasta päästä olekkaan musiikillisesti. Yhtye osaa edelleen kulkea täysin omia polkujaan, ja vaikka bändi onkin maailman parhaita live-esiintyjiä, on se onnistunut harvinaisen hyvin myös tällä albumilla.
  9. Periphery – Periphery IV: Hail Stan
    Omasta mielestäni yksi progressiivisen metallin parhaista yhtyeistä, ellei jopa se kaikista paras, Periphery palasi parrasvaloihin vihaisempana kuin koskaan. Levyltä ensimmäisenä singlenä julkaistu ”Blood Eagle” pyöri soittimessa useita satoja kertoja, ja myös loppualbumi on erittäin vahvaa ja korkeatasoista tekemistä. Yhtyeen laulaja Spencer Sotelo osoittaa albumilla kuuluvansa ehdottomasti metallimusiikin parhaimpien laulajien joukkoon hoitaen niin puhtaat kuin huutolaulut suvereenisti.
  10. Beast In Black – From Hell With Love
    Tarttuvia kappaleita ja upeita suorastaan siirappisia kertosäkeitä. Vaikka levy varmasti jakaa mielipiteitä metallipiireissä, omissa papereissani se on vuoden 2019 paras kotimainen metallialbumi.
  11. Rudi Peltonen:

    1. Denial of God – The Hallow Mass
      Tanskalaisbändi antoi kesän kynnyksellä esimakua levystä julkaisemalla “The Shapeless Mass” -EP:n. Tämä vain nostatti uuden levyn odotusta, joka palkittiin syksyllä. Kaikki tämän levyn kappaleet ovat eeppisiä tarinoita, jotka vain kasvavat jokaisella kuuntelukerralla. Denial Of God on lähes 30-vuotisen uransa aikana keskittynyt pitkälti lyhyempiin julkaisuihin, mutta ainakin tämä yhtyeen kolmas täyspitkä osoittaa, että näitäkin kannattaisi tehdä.
    2. Aegrus – In Manus Satanas
      Tämä bändin kaksi aikaisempaa levyä ovat itselläni jääneet melko vähälle kuuntelulle, mutta “In Manus Satanas” iskeytyi heti ensikuuntelulla tajuntaan. Ah, niin synkkää, raadollista ja vaarallista – juuri sellaista, kuin hyvä black metalin kuuluukin olla. Aegrus on karsinut ulosannistaan kaiken turhan ja keskittyy vain oleelliseen. Kun se tekee tämän tyylikkään hienosti, on kuultavissa vuoden kovin kotimainen.
    3. Vargrav – Reign In Supreme Darkness
      Tämä suomalainen pääsi yllättämään takavasemmalta jo ensimmäisellä levyllään. Hieno, jyhkeä ja tunnelmoiva black metal luo öisiä mielikuvia hienolla tavalla. Taitaapa tämä keväällä ilmestynyt levy olla korkein Suomen levymyyntilistoille päässyt black metal -levytys. Hattu päästä!
    4. Gaahls Wyrd – GastiR – Ghosts Invited
      Olen aikaisemminkin sanonut, että Gaahls Wyrd oli pitkään bändi, joka keräsi suuret määrät seuraajia keikoilleen, vaikkei ollut julkaissut yhtään levyä, jollei vuonna 2017 ilmestynyttä, Gaahlin aikaisemman bändin Trelldomin kappaleita sisältävää live-albumia sellaiseksi lasketa. Gaahl on jo itsessään instituutio, joka halutaan nähdä ja kokea. Tänä keväänä kuultavaksi saatiin vihdoin myös tämän yhtyeen debyytti, jolle on onnistuttu tallentamaan bändin keikoiltakin tuttu tunnelma. Levy suorastaan hypnotisoi kuulijansa.
    5. Mgła – Age of Excuse
      Krakovalainen Mgła on uransa aikana kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Edellinen levy räjäytti oman tajuntani tämän bändin kohdalla lopullisesti. Ihan samalle tasolle puolalaiset eivät tällä levyllä pääse, mutta tarjolla on taattua Mgła-laatua.
    6. Kampfar – Ofidians Manifest
      Kampfar osoitti, ettei se todellakaan ole tekemässä kuolemaa. Bändi ryskäsi takaisin keväällä 2019 hienon “Ofidians Manifest” -levynsä kanssa. Uskaltaisiko sanoa, että tässä on bändin paras levy?
    7. Blodhemn – Mot Ein Evig Ruin
      Vuoden alkupuolella saatiin kuultavaksi norjalaisen Blodhemnin kolmas levy, joka nousi heittämällä vuoden parhaimmistoon. Vaikka tämä yhden miehen yhtye operoi pitkälti bergeniläisiä perinteitä kumartaen, tuo se samalla jotain uutta ja tuoretta genreen.
      .
    8. Mustan kuun lapset – Valo
      Lohdutonta, mutta samalla niin kaunista – näin voisi kuvailla Mustan Kuun Lasten tänä vuonna ilmestynyttä “Valo”-levyä. Yhtyeen dark metal koskettaa jostain syvältä, ja tämän takia “Valo” nousee ehdottomasti vuoden parhaimmistoon kotimaisten julkaisujen joukosta.
    9. Rotting Christ – The Heretics
      Tämä kreikkalainen on tahkonut uniikkia metalliaan jo yli 30 vuotta, eikä väsymisen merkkejä ole näkyvissä. Vaikka “The Heretics” ei mielestäni yllä aivan bändin parhaimmistoon, nousee se kuitenkin yhdeksi tämän vuoden valopilkuksi.
    10. Mayhem – Daemon
      Vaikka viime vuosina en ole jaksanut innostua Mayhemistä suuresti lukuun ottamatta De Mysteriis Dom Sathanas -keikkoja. Mutta niinpä vain vanha kunnon Mayhem tuli ja näytti vuonna 2019, että se osaa yhä tehdä onnistuneita levyjä. Uskaltaisin melkein sanoa, että “Daemon” on parasta, mitä bändi on tällä vuosituhannella tehnyt.
    11. Bubbling under:
      Tätä listaa miettiessäni huomasin, että tänä vuonna onkin ilmestynyt yllättävän hyviä levyjä. Järjestystä joutui tuumaamaan ihan tosissaan. Hiukan kymmenen rajan alle jäi vielä kasa hyviä albumeita, joista on mainittava vielä muutama.
      Nordjevel – Necrogenesis
      MisÞyrming – Algleymi
      Djevel – Ormer til Armer, Maane til Hoode
      Nattfog – Pohjan Porteilla
      Ereb Altor – Järtecken

Jarmo Hänninen:

  1. Raised Fist – Anthems
    Ehdoton vuoden 2019 julkaisu. Yksinkertainen ja yksinkertaisen kaunis. Alexander Hagmanin puhtaat vokaalit antavat vielä viimeisen silauksen tälle täydelliselle albumille.
  2. Infected Rain – Endorphin
    Vuoden 2019 henkilökohtaisesti eniten odottamani levy ei pettänyt. Moldovan metalliylpeys, eikä suotta. ”Black Gold” -biisin riipivät sanat kaikuvat edelleen päässä. Rakastan tätä yhtyettä.
  3. Korn – The Nothing
    Nu-metal-legendat kuulostavat laulaja Jonathan Davisin surutyössä paremmalta kuin koskaan. Ylivertainen tuotannollisesti. Korn is back!
  4. Jinjer – Macro
    Jatko-osa vuoden alussa julkaistulle ”Micro”-EP:lle. Jinjer ei ole koskaan kuulostanut näin synkältä ja raskaalta. Tämä on uuden aikakauden alku yhtyeelle.
  5. Medeia – Xenosis
    Metallivuoden 2019 kovin kotimainen! Medeian julkaisut eivät ole pettäneet koskaan, eikä nytkään tarvinnut epätoivoon vaipua. ”Ascension” on tämän levyn kruununjalokivi, ja albumi oli kaiken sen odottamisen arvoinen.
  6. The Agonist – Orphans
    Hellittämätön ja raaka. Levyllä ei juuri hengitystaukoja tarjoilla, ja Vicky Psarakis on treenannut vokaalitekniikoita, minkä huomaa. Aivan tajuton ja hellittämätön julkaisu, joka on kyllä parasta The Agonistia – ei todellakaan ole Alissaa ikävä!
  7. Swallow the Sun – When Shadow is Forced into the Light
    Levy, joka oli yleissivistyksen kannalta liki pakko kuunnella, ja se teki todellisen vaikutuksen yhtyeeseen, johon ei aikaisemmin ole ollut mitään mielenkiintoa tutustua. Parin biisin kohdalla silmät jopa kostuvat ja alahuuli alkaa väpättää, sillä se tunnelataus, joka kappaleista välittyy omaan korvaan, on todella voimakas.
  8. Vorna – Sateet Palata Saavat
    Surumielinen, mahtipontinen ja helvetin hyvin tuotettu levy. Aloitin loppusyksystä kuuntelemaan, ja albumi sopi synkkään ja sateiseen keliin sitoen mielen emotionaalisesti pysyvästi Vornan musiikkiin.
  9. Brymir – Wings of Fire
    Noteerasin tämän yhtyeen vasta joulukuun puolella, kun itsenäisyyspäivän aattona sen livenä näki. Kameran takaa oli helppo tarkkailla ja aistia yhtyeen homman nimi, joka tarttui katsojiinkin.
  10. Rammstein – Untitled
    Kuuntele yksikin kappale, niin se jää soimaan viikoiksi päähän. Tätä pitää siis kuunnella jatkuvasti, tai no ei sillä ole väliä. Saksalaiset vaan osaa levyllä ja livenä. Ja taas se lähti soimaan päässä. AUSLÄNDER!!!

Mikko Nissinen:

  1. Exhorder – Mourn The Southern Skies
    Exhorderin paluu uuden albumin myötä vielä 27 vuoden jälkeen on tässä. Vokalisti Thomas on ”Mourn The Southern Skies” -albumilla uskomattoman huikeassa vireessä ja Vinnie LaBellan riffikynä paremmassa terässä kuin usealla kyseisen tyylilajin ykkösbändeinä pidettyjen suuruuksien biisintekijöillä moneen monituiseen vuoteen. Tuskin yksikään keskimääräinen metallimusiikin kuluttaja osasi silti odottaa Exhorderin paluualbumilta yhtään mitään. Siitä huolimatta kyseessä on paitsi paras Exhorder-albumi koskaan, myös yksi vuoden kovimpia metallialbumeja. Lisäksi se on näinä comebackien luvattuina aikoina yksi koko vuosituhannen vakuuttavimpia paluualbumeita metallimusiikin saralla.
  2. Whitesnake – Flesh & Blood
    Kaikin puolin ”Flesh & Blood” on ylväs ja nyanssirikas albumi. Se on sanalla sanoen yksi Whitesnaken pitkän uran tykeimmistä ja samalla vivahteikkaimmista kokonaisuuksista, eikä se kalpene alkuunkaan yhtyeen kultavuosien tuotosten rinnalla. Päinvastoin. Valkokäärme on ainoastaan kypsynyt ja saanut sointiinsa charmanttia rouheutta ja rullaavuutta vanhetessaan. Jos ”Flesh & Blood” jää Whitesnaken viimeiseksi albumiksi, on se mitä komein tapa jättää raskaan rockin tanner nuorempien kossien temmellyskentäksi.
  3. J. A. Mäki – Aavaa
    Radiopuhelimet-yhtyeen solisti J. A. Mäen ensimmäinen sooloalbumi ”Aavaa” on perinnetietoisten, toimivien kudelmien varaan rakentuva akustinen albumi, joka on osiensa suhteen varsin tiivis, vaikkakin rönsyilevä paketti. Kyseessä on pääosin hienoista ja tyylikkään pelkistetysti sovitetuista kappaleista koostuva vaihtoehtorock-albumi.
  4. Aija Puurtinen & Brooklynin Satu – Lännen Maata
    Muusikkopariskunta Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi ovat puuhanneet viime vuosina erittäin juurevan ja kulttuurihistoriallisestikin merkittävän aihepiirin parissa. 2015 julkaistu Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars -yhtyeen albumi ”Brooklynin Satu” avasi uusia musiikillisia väyliä ja näkökulmia syventyä uuden musiikin kautta Suomesta yli 100 vuotta sitten Yhdysvaltoihin suuntautuneen siirtolaisaallon vaikutuksiin ja siirtolaisten elinoloihin.
    Albumin jatko-osa ”Lännen Maata” on pääosin loistavista biiseistä rakennettu ja ankaralla pieteetillä alusta asti tuotettu ja toteutettu, rohkeiden ihmisten elettyä ja elävää elämää taidokkaasti kuvaava albumi.
    Aija Puurtisen & Brooklynin Sadun vahvalla musiikkikäsityöläisen ammattitaidolla toteuttama, suomalaista siirtolaishistoriaa avaava soinnillinen vuoropuhelu ja laulun voimin kansan sivistäminen ovat tässä ajassa harvinaislaatuisia luonnonvaroja.
  5. Juggling Jugulars – Insurrection
    Vahvalta kokonaisuudelta on vaikeaa ja tarpeetontakin nostaa yksittäisiä kappaleita muiden yläpuolelle. Poikkeuksena sallittakoon erityismaininta syvälle sisimpään kolahtavasta kappaleesta ”2000 Dreams”, joka on heittämällä vuoden tähän mennessä kovin kotimainen punkrock-biisi. Summa summarum: Vahvalla DIY-mentaliteetilla tehty ja omakustanteena toteutettu kokonaisuus hakkaa monet suurempien tuotantokoneistojen tuottamat punkrock-levyt. Bonusta heruu myös albumin verrattaen lyhyestä pituudesta. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että ”Insurrection” on yksi vuoden korkeatasoisimpia punk rock -albumeita kansainväliselläkin mittapuulla mitattuna.
  6. Lähdön Aika – Alku
    Lähdön Aika -yhtyeen moukarointi heidän kolmannella pitkäsoitollaan on konstailematonta ja kaikessa rujoudessaan kaunista rouhimista. Vokalisti Markon ulosannissa on paljon samankaltaisuuksia mm. Terveiden Käsien Läjä Äijälän urahtelun ja alkukantaisen tylyn ulosannin kanssa, mikä toimii kontekstissaan mallikkaasti. Yhtye ei täytä kappaleitaan liikaa soittamalla ja jättää niihin sopivasti tilaa instrumenttien välisille jännitteille. Kehitysosa-alueineenkin kyseessä on eräs vuoden hienoimpia ja ennen kaikkea luomuimpia kotimaisia metallilevyjä.
  7. Ina Forsman – Been Meaning to Tell You
    Tammikuussa 2019 julkaistulla kolmannella albumillaan ”Been Meaning to Tell You” Forsman puhkesi viimein täyteen taiteelliseen kukoistukseensa. ”Been Meaning To Tell You” -albumilla kappaleet ovat sävellyksellisesti tasalaatuisen vahvoja. Niiden siivittämänä Forsmanin parhaat puolet roots-henkistä musiikkia tulkitsevana laulajana pääsevät enemmän kuin oikeuksiinsa. Kuin reilu vuosi takaperin edesmenneen Aretha Franklinin muistolle osoitetusti Forsmanin uutukainen viittaa joka osa-alueella hänen musiikilliseen perintöönsä. Albumi on upeasti sävellettyä, tuotettua, viihdyttävää, voimakasta, freesiä, mutta silti helposti kuunneltavaa, kansainvälisen tason soulia.
  8. Life Of Agony – The Sound Of Scars
    Kokonaisuudessaan ”The Sound Of Scars” on Life Of Agonylta vahva näyttö paitsi kappaleiden laatutakuusta ja musiikillisesta syvyydestä, myös omien juurien kunnioittamisesta. Ei ole epäilystäkään, etteikö yhtye peilaisi albumin tematiikalla omaa, värikästä ja välillä todella synkkääkin menneisyyttään. Yhtye tekee sen kaiken kuitenkin todella häpeilemättömästi, voimalla ja tyylillä, sivuilleen katselematta. Niin tehdessään Life Of Agonyn jäsenistö osoittaa olevansa loppuvuonna 2019 ilmeisen sinut paitsi itsensä myös sisäisten kamppailujensa myötä luonnollisen vahvaksi parkkiintuneen identiteettinsä kanssa.
  9. John Coltrane – Blue World
    Jazz-puhaltajien suvereenin edelläkävijän John Coltranen arkistoista löydettiin jälleen kerran albumillinen erittäin merkittävää, suureksi osaksi ennen julkaisematonta tavaraa. Vuonna 1964 alkujaan kanadalaisohjaaja Gilles Groulx’n draamaelokuvan ”Le chat dans le sac” (The Cat in the Bag) soundtrackiksi levytetyn ”Blue Worldin” syyskuussa tapahtunut albumijulkaisu oli jo itsessään pienimuotoinen kulttuuriteko. Rudy Van Gelderin studioilla New Jerseyssa aikansa mittapuulla laadukkaasti äänitetty albumi kuvastaa mielenkiintoista siirtymävaihetta Coltranen viettelevän tunnelmoivasta tyylistä kiihkeään instrumentaatiotulkintaan.
  10. Memoriam – Requiem For A Mankind
    Memoriam on jalostunut verrattain lyhyessä ajassa tehokkaaksi death-thrash-yksiköksi. Tuhoamiskäskyn saaneen panssarivaunudivisioonan lailla armotta päälle vyöryvä Scott Fairfaxin (kitara) ja Frank Healyn (basso) louhima kielisoitinvalli yhdistettynä Andrew Whalen voimallisen dynaamisesti mutta kautta linjan hyvin pelkistetysti paukuttamiin rumpuosuuksiin on alati tehokkaampi ja musiikillisesti tuhovoimaisempi kombo. Bolt Thrower -multakurkku Karl Willetts on puolestaan kuin kotonaan sotateemoja, modernin maailmanmenon mädänneisyyttä ja ihmisyyden äärimmäisiä ristiriitaisuuksia käsittelevissä teksteissään ja vokaaliosuuksissaan, joissa ei äänijänteitä säästellä. Kyseessä on ehdottomasti vuoden hienoimpia vanhan liiton äärimetallijulkaisuja.

Jesse Kärkkäinen:

  1. Gloryhammer – Legends from Beyond the Galactic Terrorvortex
    Gloryhammerin kolmas täyspitkä on mahtava julkaisu täynnä huumoria, tarttuvia sävellyksiä sekä mielenkiintoisia juonikoukeroita. Kiekko on musiikillinen napakymppi, joka on helposti vuoden paras albumi sekä yksi hienoimmista power metal -julkaisuista koskaan. In Hoots we trust!
  2. Brymir – Wings of Fire
    Brymir jalosti sinfonisen kuolonmetallinsa uransa parhaimpaan iskuun kolmannella täyspitkällään ”Wings of Fire”. Albumi on yhtyeen tähänastisen uran kirkkain helmi, jonka monipuolisuus yllättää moneen kertaan. Lisäksi albumilta löytyvä ”Chasing the Skyline” on yksi viime vuosien parhaimmista irtokappaleista, jonka eeppisyys jaksaa hämmästyttää edelleen.
  3. Candlemass – The Door to Doom
    Tuomiometallin isähahmo kurkotti juurilleen, ja tämän seurauksena päivänvalon näki yhtyeen parhain albumikokonaisuus vuosikausiin. Vaikka ”The Door to Doom” nojaa monellakin tavalla bändin menneisyyteen, ei albumi siltikään kuulosta laimealta vanhojen temppujen kierrättämiseltä, vaan yhtyeellä on selkeästi painavaa sanottavaa myös nykypäivänä.
  4. Nile – Vile Nilotic Rites
    Teknistä kuolonmetallia muinaisen Egyptin tunnelmilla maustava Nile onnistui muutaman tasapaksumman kiekon jälkeen luomaan huippualbumin. Brutaali ja armoton ”Vile Nilotic Rites” on yksi yhtyeen tiukimmista kiekoista miesmuistiin, ja se on myös kova näyttö siitä, että miehistövaihdoksia läpikäynyt yhtye on edelleen ajankohtainen ja vakuuttavassa tikissä oleva tapaus.
  5. Cult of Luna – A Dawn to Fear
    Ruotsin post metal -suuruus Cult of Luna on tullut tunnetuksi kovana studiobändinä, joka on tehtaillut urallaan toinen toistaan hienompia albumikokonaisuuksia. Yhtye ei pettänyt tällä saralla nytkään, sillä ”A Dawn to Fear” on hieno lisä bändin muutenkin kovatasoiseen diskografiaan. Kärsivällisyyttä vaativa sekä hitaasti aukeava ”A Dawn to Fear” on piristävä poikkeus nykypäivän hittihakuisen kertakäyttökulttuurin aikana.
  6. – Astral Death Cult
    Dön kakkosalbumi on transsiin vaivuttava kuuntelukokemus, jonka aikana kuulija johdatellaan psykedeeliselle matkalle kauas tähtikuvioiden syliin. Raskas ja hitaasti ruhjova ”Astral Death Cult” tarjoaa todellisuuspakoa parhaimmillaan.
  7. Amon Amarth – Berserker
    Amon Amarthin uutuusalbumi ”Berserker” ei ehkä ole yhtyeen parhain julkaisu, mutta joukossa on sen verran runsas liuta huippubiisejä, että lopputulos ansaitsee paikkansa vuoden parhaimpien levyjen joukossa. Amon Amarthin viikinkimetalli toimii edelleen.
  8. Wheel – Moving Backwards
    Progressiivista metallimusiikkia soittava Wheel teki suuren vaikutuksen alkuvuodesta ilmestyneellä debyyttialbumillaan. ”Moving Backwards” on täynnä mielenkiintoista musiikkia, joka on samanaikaisesti tarttuvan yksinkertaista mutta myös riittävän kimuranttia, minkä myötä se tarjoaa tarttumapintaa monenlaisille kuulijoille. Erityisesti Toolin ystäville ”Moving Backwards” on lähes pakollista kuunneltavaa.
  9. Nightrage – Wolf to Man
    Melodista kuolonmetallia tykittävä Nightrage yllätti ”Wolf to Man” -kiekollaan todenteolla. Vaikka kyseessä ei ole mikään lajityypin mestariteos, tarjoaa bändin uutuusalbumi sen verran runsaan annoksen tarttuvaa melometallia, ettei lopputuloksesta voi kuin nauttia. Albumi oli tästä syystä yksi lopputalven kuunnelluimmista levyistä.
  10. Tool – Fear Inoculum
    Toolin pitkään odotettu uutuusalbumi ei ollut se kaiken mullistava messias-levy, joka sen odotettiin olevan. Tästä huolimatta ”Fear Inoculum” on varsin laadukas kokonaisuus, jonka äärelle on tullut palattua loppuvuoden aikana useampaankin otteeseen. Toivottavasti yhtyeen seuraavaa albumia ei tarvitse odottaa vuosikausia.

Markus Mickels:

  1. The Defiants – Zokusho
    The Defiantsin toinen albumi on osoitus siitä, että bändin muodostavat entiset ja nykyiset Danger Danger -jäsenet taitavat tarttuvien AOR- ja tukkahevibiisien kirjoittamisen aivan yhtä hyvin, elleivät jopa paremmin kuin genrejen suurimmat ikonit. ”Zokusho” on levy, jota ei voi kuin lämpimästi suositella kaikille melodisen, riffivetoisen rockin ystäville.
  2. Puppy – The Goat
    Debyyttialbumillaan brittiyhtye Puppy yhdistelee muun muassa alternativen popahtavia melodioita doomin ja grungen raskaisiin riffeihin. Lopputulos on täysin omanlaisensa soundi, jota muiden bändien on paha tulla haastamaan niin kauan kun Puppyn biisien taso pysyy näin kovana.
  3. Robert Pehrsson’s Humbucker – Out of the Dark
    Robert Pehrsson on artisti, josta en ollut tietoinen ennen kuin vasta tämän vuoden joulukuussa, mutta heti miehen musiikkia kuultuani kapusi tämän uusin tuotos suoraan vuoden kovimpien levyjen listalleni. ”Out of the Dark” on rockia 70- ja 80-lukujen hard rockin ja hevin hengessä täynnä tarttuvia riffejä, mukaansa tempaavia melodioita ja makeita sooloja. Yhtäkään heikkoa biisiä levylle ei mahdu.
  4. The Darkness – Easter Is Cancelled
    Uusimmalla albumillaan brittiläinen glam rock -yhtye The Darkness kommentoi rock-musiikin nykytilaa itselleen tyypilliseen humoristiseen sävyyn. Tahallisten ylilyöntienkin keskellä bändi onnistuu kuitenkin myös piilottamaan yllättävänkin hienovaraisia ajatuksia ei-niin-hienovaraisiin rock-viisuihin. Suurin osa näistä biiseistä on myös totta kai uskomattoman tarttuvia ja koukuttavia.
  5. Beast in Black – From Hell with Love
    Vielä vuosi sitten olisin väittänyt Battle Beastin nykymuodossaan peittoavan Beast in Blackin mennen tullen. Toisella Beast in Black -albumillaan ”From Hell with Love” Anton Kabanen on kuitenkin kirjoittanut parhaat ja tarttuvimmat biisinsä sitten Battle Beastin vuonna 2013 ilmestyneen nimikkolevyn. Omaan makuuni Beast in Blackin debyyttialbumia vielä kasarisävytteisempi soundi on myös vain ja ainoastaan hyvä juttu.
  6. Crazy Lixx – Forever Wild
    Uusimmalla albumillaan ”Forever Wild” ruotsalaisyhtye Crazy Lixx jatkaa parin edellisen albuminsa mallin mukaisesti tekemällä tyylipuhdasta konventioihin ja kliseisiin nojaavaa kasaritukkaheviä, joka ei sinänsä tuo mitään uutta tai innovatiivista kyseiseen genreen. Mutta kun sellaiset elämänhalua huokuvat tykkibiisit, kuin ”Break Out”, ”It’s You” ja ”Never Die (Forever Wild)” kajahtavat kaiuttimista, ei voi kuin olla kiitollinen tämän bändin olemassaolosta.
  7. Rammstein – Rammstein
    Yksitoista vuotta edellisen albuminsa jälkeen saksalaisen hevin suurnimi Rammstein teki paluun tasavahvalla albumilla, joka on tehty tälle bändille tyypillisellä ammattitaidolla ja jämäkkyydellä. ”Radio” ja ”Ausländer” ovat taattua hittikamaa, kun taas väkevä ”Puppe” osoittaa, ettei Rammstein ole menettänyt kykyään järkyttää ja kuvottaa.
  8. Slipknot – We Are Not Your Kind
    Slipknotin uusimmalla albumilla Corey Taylor ammentaa viime vuosien parisuhdeongelmistaan ja elämäntilanteestaan inspiraatioita sanoituksiin, joiden vuoksi ”We Are Not Your Kind” on tämänkin bändin mittapuulla sen synkimpiä tuotoksia. Vuoden parhaisiin biiseihin nousevat tältä levyltä muun muassa koukuttava ”Birth of the Cruel”, menevä ”Nero Forte”, vastustamattoman tarttuva ”Spiders” ja rankaisevan intensiivinen ”Solway Firth”.
  9. Lindemann – F & M
    Vaikka Lindemannin toinen albumi ei tee samaa vaikutusta kuin Rammsteinin uutukainen tai edes Lindemannin oma debyyttialbumi, on se silti tasavahva kokonaisuus, joka tarjoaa tämäntyyppisen industrial-hevin ystäville juuri sellaisia biisejä, joista on vaikea olla tykkäämättä.
  10. Hollywood Vampires – Rise
    Superyhtye Hollywood Vampiresin toinen albumi kuulostaa hyvällä tavalla juuri siltä, mitä se varmaankin oikeasti on. Tällä levyllä on joukko muusikoita, joista jokaisella on oma vahva tyylinsä ja persoonansa, ja jotka ovat jammailleet albumin verran materiaalia ja antaneet luovan energiansa viedä heidät sinne, minne inspiraatio on sillä hetkellä sattunut viemään. Levylle päätyneistä covereista huumaavan upea ”Heroes” taas pärjää vertailussa jopa David Bowien alkuperäiselle.

Ville Kangasniemi:

  1. King Gizzard & the Lizard Wizard – Infest the Rats’ Nest
    Australian happo-Beatlesit tekivät sen taas: parempaa metallilevyä ei tänä vuonna ilmestynyt. Genrelokeroiden maailmassa thrash metallia omalla lo-fi -soundillaan uudelleen keksinyt levy käsittelee maapallon tuhoa ja sitä, miten kapitalismi kukoistaa luultavasti muillakin planeetoilla Telluksen jälkeen. Jos meistä loisista rikkaimmat sattuvat selviämään seuraavalle planeetalle: THERE IS NO PLANET B!
  2. DJ Kridlokk – Silius
    Pitkään undergroundissa työskennellyt Kristo Laanti on puuhannut projektia jos jonkinmoista. Erilaisia tyylilajeja on kuultu, ja DJ Kridlokkin artistinimen alla julkaistu “Silius” toi näitä edellisiä tyylejä yhteen. Äänimaailma muistuttaa enemmän Khid-materiaalia, ja tekstipuolella Kridlokk esittäytyy kaiken luoneena jumalana. Gangsterihiippailua odottaneet Kridlokk-fanit eivät välttämättä nauti uusimmasta albumista, mutta artistiminänsä nahan luonut Kride iski oikeaan hetkeen keskinkertaisen suomiräpvuoden keskellä
  3. Injury Reserve – Injury Reserve
    Meteliä, alternativea, kummallisuutta ja kaikkea kieroa mistä tykkään! Parin EP:n ja mixtapen jälkeen Injury Reserve julkaisi omalla nimellään debyyttialbumin, jolla esitellään räppiä täysin omintakeisella soundilla. Levyllä opetetaan mm. tuottamaan oma kappale (“Rap Song Tutorial”), ja koitetaan hakkeroida Tesla (“Jailbreak the Tesla”). Arizonan outoilijat saisivat tulla Suomeenkin. Flow ja Sideways, osoitan teitä.
  4. PME – VOLUME
    Suomiräpin saralla hyviä julkaisuja ei kovin montaa tänä vuonna tullut, joten listoille pääsee PME-levylafkan mixtape, eli kokoelma tämän hetken artistirosterista. Huonoja kappaleita ei VOLUME:lle mahdu kuin yksi. Tuottajapuolella mm. MD$:n laadukkaat ja maailmalla järjettömän paljon soineet biitit kantavat PME:n showcase-henkisen julkaisun vahvasti. Soittolistan päätteeksi kuullaan JVG:n nykysoundia. “Pintakaasulla” ei nöyristele, vaan kertoo siitä, miten kaksikko on kovalla työllä päässyt pelin läpi.
  5. Free Nationals – Free Nationals
    R&B:tä, soulia ja funkia levyllään yhdistelevä Free Nationals teki samanlaisen tempun kuin BADBADNOTGOOD, ja puuhasteli yhteistyössä räppärien ja laulajien kanssa saadakseen musiikkinsa kuuluviin. Letkeän orkesterin debyyttilevyllä on myös suuri vierailijakaarti eri laulajia, terävimpänä kärkenä bändin kanssa pitkään kiertänyt Anderson .Paak.
  6. DJ Shadow – Our Pathetic Age
    Pitkän linjan DJ-tuottajavelho DJ Shadow julkaisi jälleen massiivisen tupla-albumin. Levyn nimi viestii hyvin teemasta, jossa surkutellaan planeetan ja ihmskunnan kohtaloa. Kappaleiden tunnelmat kulkevat myös sen mukaisesti. Toinen puoli levystä on instrumentaaliteos, ja jälkimmäisellä osuudella mukana on vierailevia laulajia ja räppäreitä. Mikin varteen on saatu vaatimattomasti mm. Nas, lähes koko Wu-Tang Clan, Run the Jewels ja Pusha T. Tämä räppipuolisko on tilkkutäkkimäisyydestään huolimatta hyvin eheä kokonaisuus, ja hieman yllättäen parhaita jenkkiräppilevyjä tänä vuonna.
  7. Bustaavat Budit – Suurimmat Hitit Vol. 2.
    Tällä kokoelmalevyllä ei kuulla radiossa tai televisiossa hymy korvissa esiintyviä räppäreitä. “Jos mä delaan tänään” on omissa kirjoissani vuoden kovimpia suomiräppibiisejä. Kreivi heittää ilkeän huvittavaan tyyliinsä värssyt, joissa mm. tulkintatavasta riippuen kunnioitetaan tai rienataan Kingston Wall -legenda Petri Wallia. Pienten piirien ug-ryhmittymä BMXT:n ensimmäinen salonkikelpoisilla soundeilla julkaistu biisi “Soita kytät” on myös väkevä näyttö siitä, että vielä on mielenkiintoisia temppuja näkemättä tällä ylitarjonnan vesittämällä kentällä.
  8. Malibu Ken (Aesop Rock & Tobacco) – Malibu Ken
    Senhän tietää, että vaihtoehtoräpin veteraani Aesop Rock ei paskaa musiikkia julkaise. Happoiset musavideot ja iskevä visuaalinen ilme kuuluvat pakettiin, ja biisit kuten “Sword Box”, “Corn Maze” ja “Acid King” puhuvat laadun puolesta. Siitä vaan kryptisiä sanaleikkejä purkamaan!
  9. As I Lay Dying – Shaped By Fire
    Tim Lambesis pääsi linnasta, palasi vanhan bändinsä pariin ja nosti koko kuolevan metalcore-genren harteilleen. Armoton levy tylsien ja moneen kertaan nähtyjen metallituotosten sekaan. Eikö näitäkään kukaan ole napannut Suomeen?
  10. Viimeisen sijan jakavat useampi EP-julkaisu, koska hyviä albumikokonaisuuksia ei tässä ajassa viitsi kukaan julkaista. Aivovuodon “Utopia sessiot” oli kovaa kamaa Yeboyah-feattibiisiä lukuunottamatta. Pajafellan “Fella Fella Fella”-EP sisälsi myös väkeviä värssyjä kuten “Kiltti” ja “Rick & Morty”. Suuri idolini (kirjaimellisesti) Action Bronson ehti myös muulta taiteilultaan julkaista musiikkia, ja 70-luvulta äänimaailmansa dyykannut The Alchemistin tuottama “Lamb Over Rice” tarjosi 20 minuuttia kunnon hyvää. Vuoden tulokas-tittelin kotimaassa ansaitsee FORRESTER. Nostalgiahuuruista löysällä flow’lla varustettua perinteistä räppiä sisältänyt “FORRESTER”-EP toi kerrankin jotain tuoretta peliin.

Esa Kotoaro:

  1. Children Of Bodom – Hexed
    Kotimaisen metalin kärkinimiin kuuluvan Children Of Bodomin kymmenes albumi ”Hexed” on bändin parhaimpia tuotoksia moniin vuosiin. Alexi Laihon sävellyskynä on todella ollut terässä tätä albumia tehdessä. Kappaleet kuten ”This Road”, ”Kick in a Spleen” ja ”Under Grass & Clover” ovat ehdottomasti parasta Bodomia sitten vuonna 2008 julkaistun ”Blooddrunkin” jälkeen. Eipä albumin julkaisuvaiheessa vielä osattu odottaa, että kyseinen teos jäisi tämän kokoonpanon viimeiseksi.
  2. In Flames – I, the Mask
    Ruotsalaisen In Flamesin 13. pitkäsoitto ”I, the Mask” jatkaa parin edellisen julkaisun tavoin joidenkin inhoamaa, joidenkin rakastamaa linjaa. Soundiaan hieman vaihtoehtometaliin päin vienyt bändi tarjoilee väkevän ja raskaan kokonaisuuden, joka on paitsi tämän vuoden parhaimpia julkaisuja, myös oiva lisä bändin todella laadukkaaseen diskografiaan.
  3. Rammstein
    Kymmenen vuoden tauon jälkeen odotin uutta Rammsteinin albumia innostunein ja pelonsekaisin tuntein. Kuitenkin yhtye onnistui tuoreimmalla julkaisullaan jälleen todistamaan kaikki epäluulot turhiksi. Yhtye jatkaa edelleen omalla tinkimättömällä linjallaan maailman suurimpien metallibändien joukossa.
  4. While She Sleeps – So What?
    Jatkuvasti soundiaan kehittävä While She Sleeps onnistui luomaan mielestäni uransa vahvimman ja ehdottomasti yhden vuoden 2019 parhaimmista albumeista. Yhtye onnistuu jatkuvasti lisäämään musiikkiin uusia elementtejä ja pitämään samalla kiinni tunnistettavasta tyylistään. Ehdoton suositus muillekin kuin metalcoren ystäville!
  5. Beast In Black – From Hell With Love
    Anton Kabasen kipparoiman, vahvassa nousukiidossa olevan Beast in Blackin kakkosalbumi ei ihan yllä liki täydellisen debyyttialbumin tasolle. Kyseessä on kuitenkin vahva kokonaisuus toinen toistaan tarttuvampia korvamatoja. Muutaman kuuntelukerran jälkeen ”From Hell With Loven” koukuttavuudesta on liki mahdotonta päästää irti.
  6. Eluveitie – Ategnatos
    Useampia miehistönvaihdoksia kokeneen Eluveitien melodinen ja raskas “Ategnatos” on ehdotonta herkkua bändin pitkäaikaisille faneille. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, mutta hyväksi havaittua folkmusiikin ja death metalin kaavaa on käytetty niin taidokkaasti, että peräti 16 raitaa sisältävä järkäle pitää otteessaan alusta loppuun.
  7. Slipknot – We Are Not Your Kind
    Vaikka en varsinaiseksi Slipknotin faniksi itseäni luekaan, on yhtyeen menestystä mahdoton jättää huomioimatta. Agressiivinen ja tarttuva ”We Are Not your Kind” onnistui yllättämään minut todella positiivisesti jo pelkillä sinkkulohkaisuillaan, etenkin albumin päättävällä synkällä ja raskaalla ”Solway Firthillä”.
  8. Insomnium – Heart Like a Grave
    Uransa 8. albumin ”Heart Like A Graven” myötä melodista death metalia esittävä kotimainen Insomnium tuntuu löytäneen täydellisen tasapainon uuden ja vanhan materiaalinsa välillä. Melankolista mielenmaisemaa ei tämä yhtye välttämättä ole koskaan osannut maalata kauniimmin..
  9. Bloodred Hourglass – Godsend
    Oma vuoden yllättäjäni oli kotimaisen Bloodred Hourglassin järjestyksessään neljäs albumi. Bändi tuntui toisen albuminsa tiimoilla löytäneen oman tekemisen meininkinsä, eikä tahti todellakaan hidastu tämän albumin myötä. Luvassa on ankaraa tykitystä ja pelottavan koukuttavia melodisen death metalin helmiä.
  10. Korn – The Nothing
    Vaimonsa menettäneen Jonathan Davisin suru kuuluu läpi Kornin uutuusalbumilla ”The Nothing”. Syvissä vesissä on uitu ja niistä myöskin selvitään. Musiikillisesti albumi kumartaa enemmän bändin vanhempaan tuotantoon, mutta on kaiken kaikkiaan eheä ja onnistunut kokonaisuus. Toinen toistaan raskaampia riffejä ja mieleenpainuvia kertosäkeitä tarjoava ”The Nothing” on nykypäivän Kornia parhaimmillaan.

Erityismaininnat:
Cradle of Filth – Cruelty and the Beast, Re-mistressed
Mgla – Age of Excuse
Lindemann – F & M
As I Lay Dying – Shaped by Fire
Jinjer – Macro

Sami Elamaa:

  1. Darkened Nocturn Slaughtercult – Mardom
    Saksan pimeyden syövereistä tulevan Darkened Nocturn Slaughtercultin uusin teos ”Mardom” syöksee tulta ja tappuraa! Raivolla ja raakuudella luodut kappaleet, sekä Onielarin kalman katkuiset vokaalit luovat inhaa, mutta upeaa tunnelmaa koko rahan edestä. ”Mardom” ansaitsee ykkössijoituksen vuoden 2019 top 10 -listalle.
  2. Possessed – Revelations of Oblivion
    Jeff Becerran johtaman kulttiyhtyeen pitkään odotettu albumi ”Revelations of Oblivion” on erittäin vihainen ja luja! Sävellykset ovat silkkaa hunajaa korville, eikä Becerran raivo ole tippaakaan hiipunut, vaikka ukolla on ikää yli viisikymmentä vuotta. Vuoden kovin thrash-teos on ehdottomasti tässä!
  3. Ram – The Throne Within
    Ruotsalainen Ram puskee vauhdilla näyttävällä kokopitkällä. Vaikka levystä löytyy omat pikkuvikansa, niin ne eivät todellakaan tuhoa koko valtaistuinta. Tarttuvia melodioita, väkevää asennetta, sekä hienosti hiotut sovitukset tekevät tästä albumista hienon näytteen.
  4. Nile – Vile Nilotic Rites
    Amerikkalaisen Nilen luomus ”Vile Nilotic Rites” yllättää täysin vuoden 2019 death metal -julkaisuissa. Meno on alusta loppuun aggressiivista, mutta sitäkin tarttuvampaa antia kaikkien teknisten soittojen ohella.
  5. Nattfog – Pohjan Porteilta
    Tarkkaan ottaen ”Pohjan Porteilta” on kokoelmajulkaisu Nattfogin aiemmista pienjulkaisuista. Siitä huolimatta ”Pohjan Porteilta” on hieno kotimainen black metal -julkaisu, jonka jokaisen itseään kunnioittavan kuluttajan on otettava haltuun..
  6. Mystifier – Protogoni Mavri Magiki Dynasteia
    Brasilialaiset mustan magian mystikot ovat taikoneet melkoisen julkaisun. ”Protogoni Mavri Magiki Dynasteia” on perinteistä ja jopa monimutkaista Mystifieria, mutta siitä huolimatta kuuntelemisen arvoinen black metal -julkaisu.
  7. Asagraum – Dawn of Infinite Fire
    Toisen saksalaisen mustan metallin takojan, naisvoimaisen Asagraumin toinen kokopitkä ”Dawn of Infinite Fire” on hieno, raivoisa ja kunnianhimoinen julkaisu. Gehennan liekki ei sammu tämän levyn soidessa!
  8. Vargrav – Reign in Supreme Darkness
    Tästä julkaisusta tulee ensimmäisenä mieleen Emperorin vanha tuotanto, mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Kolkko ja musta tunnelma ovat kohdallaan, eivätkä hiivu kuuntelutuokion jälkeen.
  9. Hate – Auric Gates of Veles
    Puolalaisen Haten pari viimeisintä julkaisua ovat olleet jossain määrin pienoisia pettymyksiä, mutta uusin ”Auric Gates of Veles” korjaa edellisten levyjen ongelmat. Levy tarjoaa raskasta ja samaan aikaan todella synkkää menoa!
  10. Rotting Christ – The Heretics
    Kolmekymppisen kreikkalaiskerettiläisen Rotting Christin kolmastoista levytys ”Heretics” on mainio teematuotos. Vaikka levy ei nouse yhtyeen parhaimmistoon, silti tästä löytyy omat mahtipontiset ja jykevät hetkensä.

Jani Ritvanen:

  1. Avantasia – Moonglow
    Tämän vuoden levyistä ”Moonglow” on ehdottomasti pyörinyt soittimessani eniten. Aluksi hieman pettymykseltä tuntunut albumi on parantunut joka kuuntelukerralla. Hyvin kauniin kansitaiteen omaava levy pitää sisällään erittäin hienoa musiikkia, ja kuuntelija voikin uppoutua täysin Tobias Sammetin luomaan fantasiamaailmaan. Levyltä löytyy myös kaksi Avantasian uran parhainta biisiä, ”Book of Shallows” ja ”The Raven Child”. Pitkän mietinnän jälkeen ”Moonglow” on mielestäni tämän vuoden paras levykokonaisuus.
  2. Eluveitie – Ategnatos
    Akustisen ”Evocation II: Pantheon” -levyn jälkeen Eluveitie palasi ”Ategnatoksella” jälleen metallisempaan ulosantiin. Lopputuloksena on mielestäni yksi parhaista folk metal albumeista mitä olen kuullut. Bändin hurja livekunto ja uusien biisien tehokkuus tuli todistettua myös hiljattain Tavastian-keikalla. Tätä lisää!
  3. Beast In Black – From Hell With Love
    Beast In Black antoi myrskyvaroituksen debyyttialbumillaan ja parantaa vaan otteitaan ”From Hell With Lovella”. Hurjassa nousukiidossa oleva yhtye leikittelee ajoittain jopa diskovaikutteilla, ylläpitäen silti metallisen asenteensa. Levyn jokainen kappale on aivan naurettavan tarttuva, ja etenkin vokalisti Yannis Papadopouloksen suoritus jaksaa edelleen ihmetyttää monipuolisuudellaan. Vuoden kotimainen levy on tässä.
  4. Insomnium – Heart Like a Grave
    Insomnium on jo pitkään kuulunut kotimaisen melodisen death metallin kärkikastiin. Insomnium kuulostaa ”Heart Like a Gravella” juuri siltä kuin sen pitääkin. Levy on täynnä tunnelmaa ja kauniita melodioita. Puhtaan laulun osuus on hieman isompi kuin aiemmin, mikä tuo mukavaa lisää ja monipuolisuutta.
  5. Amon Amarth – Berserker
    Naapurimaamme viikinkisotureiden julkaisema ”Berserker” oli itselleni yksi tämän vuoden miellyttävimmistä yllätyksistä. Edellinen ”Jomsviking” jäi vähän etäiseksi, joten odotukset uutta levyä kohtaan eivät olleet kovin isot. Ei ”Berserker” sentään loistavien ”Twilight of the Thunder Godin” tai ”Deceiver of the Godsin” tasoinen ole, mutta erittäin onnistunut se on. Biisien, kuten ”Fafner´s Goldin”, ”Crack the Skyn” tai ”Mjölner, Hammer of Thorin” tahtiin kelpaa kyllä hilseet pyörittää tukasta.
  6. Posessed – Revelations of Oblivion
    Death metal -pioneeri Posessed julkaisi tänä vuonna ensimmäisen levynsä 33 vuoteen! ”Revelations of Oblivion” on ehtaa vanhan koulukunnan kuolonmetallia kirkkaimmilla soundeilla. Pitkä levytystauko ei ole bändin ulosantia liikaa muuttanut. Posessed vuosimallia 2019 on edelleen nopea, raskas ja vihainen. Vielä kun yhtyeen saisi Suomeenkin esiintymään uuden levyn myötä.
  7. Slipknot – We Are Not Your Kind
    ”We Are Not Your Kind” on kokeellisin Slipknotin levy. Sen aukeamiseen meni ainakin itselläni aikaa. Aluksi se vaikutti ehdottomasti Slipknotin huonoimmalta levyltä, mutta ajan kanssa se on näyttänyt todelliset kasvonsa. Levyn monipuolisuuden vuoksi uskonkin, että tämä levy tulee kestämään aikaa hyvin. Kyseessä voi hyvinkin olla levy, jota pidetään yhtyeen mestariteoksena vielä 20 vuoden jälkeenkin. Aika näyttää. Toki kokeellisempien biisien joukosta löytyy myös niitä ”Unsaintedin”, ”Nero Forten” ja ”Solway Firthin” kaltaisia tyypillisempiä Slipknotin radiohittejä. Sanonta ”kärsivällisyys palkitaan” pätee loistavasti Slipknotin ”We Are Not Your Kindiin”.
  8. Overkill – The Wings of War
    Ahkerasti edelleen levyttävän thrash metal -veteraani Overkillin ”The Wings of War” on jo yhtyeen 19. studioalbumi! Tällä tahdilla luulisi jo vauhdin hidastuvan, mutta päinvastoin. ”The Wings of War” on pirteintä Overkillia vuosiin. On aika kaivaa taas vanhat rässiliivit vaatekaapista, levy soimaan ja antaa pitin pyöriä!
  9. Children of Bodom – Hexed
    Children of Bodom on kuulunut ikisuosikkeihini teinipojasta lähtien, ja uuden levyn hankinta on ollut aina itsestäänselvyys. ”Hexed” ei ollut pokkeus. Se ei ole yhtyeen paras levy, eikä huonoin. Se on taas yksi levy lisää pätevää soittamista, tarttuvia melodioita ja mukana laulettavia kertosäkeitä. Etenkin ”Hecate´s Nightmare” on kaikessa erilaisuudessaan levyn ja koko yhtyeen parhaimpia biisejä. Mikäli ”Hexed” jää Children of Bodomin viimeiseksi levyksi, on se hyvä lopetus yhdelle Suomen suosituimmalle metalliyhtyeelle.
  10. The Darkness – Easter Is Cancelled
    ”Rock´N´Roll ansaitsee kuolla”, julistaa The Darkness uuden levynsä avauskappaleessa. ”Easter Is Cancelled” todistaa kuitenkin, että ei ansaitse. The Darkness on levyllä monipuolisempi kuin koskaan, muistuttaen tyyliltään hieman Queenia. Levyltä löytyy kuitenkin bändin kaikki peruselementit Justin Hawkinsin kireästä falsetista melodisiin kitaraharmonioihin.

Thomas Frankton:

  1. Origami Angel – Somewhere City
    Ah, kiitokset Spotifyn suosituksille. Alkuvuoden PUP-innostus johti kulmien kautta takaisin vanhan suosikin, Modern Baseballin suuntaan, josta sitten oma innostus joka suunnan emo-punk-ilotteluun lähti uusiksi ja kunnolla. Origami Angel vetää samanlaisella lapsellisella ja naiivilla innolla kuin alkupään blink-182, mutta messissä on oma määränsä kokeilua, kikkailua ja kaikkea mukavaa – kaiken keskellä helvetillinen määrä kaikkea nuoruusajan nostalgisointia. Onhan bändin alkuvuoden ”Gen 3”-EP:n kansikin kokonaan ulkomuodoltaan Pokemon-pelien taidetyylin mukaan. ”24 Hr Drive-Thru”, ”666 Flags” ja ”Doctor Whomst” taitavat olla vuoden kolme kovinta bängeriä, enkä suostu hyväksymään muita ehdotuksia. Kuuntele tämä levy, jos diggailet tippaakaan jo namedropattuja bändejä ja Tiny Moving Partsia. Ah, kerrankin kiitokset Spotifyn suosituksille!
  2. American Football – American Football (LP3)
    Se bändi, joka aikanaan teki SEN emo-musiikin kulmakivilevyn teki muutama vuosi sitten comebackin, josta syntynyt kakkoslevy ei sen kummemmin ole sytyttänyt juuri ketään. Kolmoslevyyn mentiin hieman varautuneella otteella, mutta tällä kertaa bändi ei yritä kuulostaa siltä miltä aikanaan kuulosti, vaan siltä miltä kuulostaisi kasvun ja varttumisen myötä. Mike Kinsella esimerkiksi oppi laulamaan, ja tämä puoli on mahtavasti kolmoslevyn tunnelmallisemmalla ja (entistä) rauhallisemmalla materiaalilla. ”Uncomfortably Numb” on myös kepeästi vuoden kauneimpia kappaleita.
  3. Emarosa – Peach Club
    Post-hardcoren suunnilla alkujaan vaikuttanut Emarosa vaihtoi tällä levyllä reilusti retropopimpaan suuntaan. Vuoden paras levy, jonka soidessa kelpaa kokata ja jorata järkevän kerrostaloasumisen puitteissa. Pahoittelut siitä kämppikselleni, vaikka kyllähän siitä safkasta hemmetin hyvää tuli.
  4. Car Bomb – Mordial
    Tarvitseeko kauheasti edes selitellä? Car Bombin maaninen yhtä paljon sekä Meshuggahilta, Botchilta että Deftonesilta vaikutteita ottanut mathcoremöyrytyshybridi on tyyliltään niin uskomattoman koukeroivaa musiikkia, ettei tätä voi olla ihailematta. Toki ”Mordial” ei itselläni nouse aivan yhtä korkealle kuin edellislevy ”Meta”, mutta lähellehän se menee.
  5. The Menzingers – Hello Exile
    The Gaslight Anthem kun on edelleen epämääräisellä tauollaan, The Menzingers taitaa tällä hetkellä olla kaltaistensa nuoruuden perään tuskailevien jenkkirockbändien ykkösnimi. ”Hello Exile” karsii osan bändin aiempien levyjen raakuudesta pois, korostaen kuitenkin hienosti faktaa, että nuoria nämä tyypit eivät enää ole – fakta, joka edellislevy ”After the Partylla” todettiin heti ensimmäisessä kappaleessa.
  6. Royal Coda – Ruby Leaf
    Jos satut koskaan miettimään, mitä sille entiselle Dance Gavin Dance -vokalistille, joka ei ole Jonny Craig tapahtui, tässä hieno update. ”Dance Gavin Dance”- ja ”Happiness”-levyillä laulanut Kurt Travis tunnelmoi nyt Royal Codan piireissä, jossa nykyisin vaikuttaa myös DGD-pääjehu Will Swan. Tämä levy sopii etenkin niille, joille Dance Gavin Dancen ajoittain ylenpalttinen leikkisyys ei aivan toimi.
  7. Fontaines D.C. – Dogrel
    ”Irlannin IDLES” on ehkä hieman kökkö vertaus, sillä onhan Fontaines kuitenkin täysin oma olentonsa. Erittäin – siis erittäin – vahvalla irkkuaksentilla laulettu punkrock (paremman kuvailevan termin puuttuessa) olisi mahtava tärppi jonkin kesäfestarin ykkösjorausbändiksi. Sideways, miten olis?
  8. black midi – Schlagenheim
    Miten tätäkään kuvailisi? Talking Heads goes math rock? Jos olit paikalla, kun bändi veti huikean Sideways-keikkansa, tiedät mitä tarkoitan. Jos et, pahoittelut – en yksinkertaisesti halua/jaksa/kykene yrittää selittää bändin musiikkia sinulle. Vastaus dilemmaan: tsekkaa tämä levy.
  9. Bring Me the Horizon – amo
    Joo, ei se hevilevy ole. Entä sitten? ”Amolla” modernin vaihtoehtoismusiikin (jälleen paremman termin puuttuessa, tällä kertaa bändin jatkuvan muutoksen takia) ehdottomasti suurimpiin nimiin kuuluva bändi teki omintakeisen pop-levyn, jolla suuresta harppauksesta huolimatta tunnistaa bändin helposti. ”Nihilist Blues” on myös vuoden parhaimpia kappaleita.
  10. Bon Iver – i,i
    Justin Vernonin kipparoima Bon Iver on suhtkoht kaukana lonerfolk-aluistaan. Vernon on nyt neljän levyn kehityksellä kuitenkin osoittanut kehityksensä muusikkona, säveltäjänä ja yleisenä soundimaailman luojana, sillä Bon Iverin kaltaisia proggiksia ei maailmalta järkyttävän montaa löydy. Aivan viime levyn uutuudenviehätystä ei ehkä löydy – luotiinhan sitä varten kokonaan uusi soitinkin – mutta uniikeimpia vuoden levykokonaisuuksiahan tämä silti kepeästi on.

Tämän lisäksi listan ulkopuolelta löytyy tuttuun tapaan ties mitä mukavuuksia, ja sitä enemmän vuoden aikana ohi menneitä levyjä, joita tulen ensi vuoden puolellakin vielä kahlaamaan läpi. Tässä ainakin muutama mieleenpainuva tärppi, joka ei aivan listalle asti päässyt, mutta ansaitsee oman mainintansa:
Devin Townsend – Empath
Fuming Mouth – The Grand Descent
PUP – Morbid Stuff
clipping. – There Existed an Addiction to Blood
La Dispute – Panorama
Tyler, the Creator – IGOR
Cave In – Final Transmission
Sleep Token – Sundowning
Danny Brown – uknowhatimsayin¿
Counterparts – Nothing Left to Love
Tiny Moving Parts – breathe

Otto Vainionpää:

  1. Car Bomb – Mordial
    Koko vuoden paras levy. Car Bomb loi itsensä uudelleen, parempana, sekavampana ja tuoreempana. Tästä levystä on hankala ottaa mitään selkoa, joten kannattaa vain nojata taaksepäin ja antaa kaikkien fraktaalien murtua.
  2. Tool – Fear Inoculum
    Yksi vuoden parhaista levyistä ja minulle hyvinkin rakas tuotos. Nyt kun sitä pitkästä aikaa listaa kootessani kuuntelin, niin turhauduin hyvinkin nopeasti, sillä olen kuunnellut levyn ainakin 1000 kertaa. Ehkä odotan 13 vuotta ja kuuntelen uudelleen. Mutta erinomainen se on.
  3. Northlane – Alien
    Minulle uusi tulokas, jonka päätin lisätä listaani vasta kun yhtye minulle esittäytyi Helsingin On the Rocksin lavalla. Se vaati minulta tajuamisen, että tässä on tulevaisuuden metallimusiikkia.
  4. Tomb Mold – Planetary Clairvoyance
    Death metal nosteli päätään tänä vuonna soittolistoillani ja uskonkin, että nuori ja voimakas veri virtaa jälleen tämän genren suonissa. Näistä lukuisista Gatecreepereistä ja Fuming Moutheista kuitenkin tämä Tomb Moldin teos vakuutti eniten.
  5. Fit For An Autopsy – The Sea of Tragic Beasts
    Menestyksekkään ”The Great Collapsen” jälkeen yhtyeellä oli todellakin haastetta luoda seuraava levy, joka ylittäisi edellisen. Ja niin se teki, ja ylitti odotukset roimasti. Albumi kulkee aivan eri sfääreissä ja tykittää sellaisella tahdilla maailmantuskaa korviin, että taju lähtee.
  6. Wish You Were Here – I’m Afraid of Everything
    Miesihastukseni Jesse Barnettin uusin projekti ja ensimmäinen tuotos on erittäin onnistunut, rauhallinen ja tunnelmallinen intiimi levy. Nukuttaa.
  7. Trade Wind – Certain Freedoms
    Jesse Barnett koppaa kaksi pystiä minun listallani, koska hän ei tee virheitä. Ikinä. Edellisistä albumeista hyvinkin poikkeava teos on tietenkin aina tervetullutta. Vieläkö tästä päästään paremmaksi?
  8. Tyler, The Creator – IGOR
    Kesälevyjen prinssi toimittaa jälleen omintakeista musiikkiaan, ja minä istun puistossa auringon alla ja nautin tästä albumista kuin lapsi jäätelöstä.
  9. Genocide Organ – The Truth Will Make You Free
    Se on ääntä ja se hypnotisoi minua. Ahdistaa ja pelottaa. Se on taidetta se.
  10. Sunn o))) -Life Metal
    Koin jonkinlaisen uudelleensyntymisen kun istuin Helsingin Kulttuuritalolla yhtyeen konsertissa. Tuolit tärisee, manner järisee ja mieli vapautuu tuulen mukana pois.

Kunniamaininnoiksi valitsen seuraavat albumit:
Bring Me The Horizon – amo
Fuming Mouth – The Grand Descent
Bon Iver – i,i
Gatecreeper – Deserted
Rautakeuhko – Muotokuvia ja häiritseviä unia
Post Malone – Hollywood’s Bleeding

Teemu Esko:

  1. Heilung – Futha
    Harva albumi on muuttanut elämääni yhtä paljon. Edellinen ”Ofnir” -albumi oli jo itsessään upea teos, mutta ”Futha” nostaa Heilungin kokeellisen folkin uskomattomalle tasolle. Mikä muka olisi parempaa kuin langeta loveen ja palata kaiken elämän alkulähteelle?
  2. Vargrav – Reign in Supreme Darkness
    Hyvinkääläinen Vargrav on puhaltanut sinfoniseen black metaliin uutta eloa ja noussut suoraan genren eliittiin. “Reign in Supreme Darkness” ei jää tippaakaan vanhojen helmien tai upean edeltäjänsä varjoon, vaan vahvistaa Vargravin asemaa entisestään. Albumi hipoo täydellisyyttä niin vahvasti, että ihan itkettää.
  3. Priest – Obey
    Priestin tummanpuhuva syntikkapop on silkkaa parhautta. “Obey”-EP on hämmästyttävän monipuolinen lyhyestä pituudestaan huolimatta, ja jokainen kappale on takuuvarma korvamato. Musiikkia jää helposti janoamaan lisää, mutta “Obey” tuntuu ainoastaan paranevan jokaisen kuuntelukerran myötä.
  4. Aegrus – In Manus Satanas
    Aegrus on jo entuudestaan varteenotettava tekijä suomalaisessa black metalissa, mutta kolmannella albumillaan yhtye on ylittänyt itsensä ja noussut lähelle genren kotimaista huippua. ”In Manus Satanas” on jylhä ja intensiivinen sielunmessu, josta en voi saada tarpeekseni.
  5. Blood Incantation – Hidden History of the Human Race
    En muista milloin olen viimeksi ollut näin innoissani uudesta death metal – albumista. Blood Incantationin kakkosalbumi ei ole missään nimessä sieltä genren saastaisimmasta päästä, mutta hyytävä tunnelma ja nerokkaat sävellykset eivät jätä aikaa tämän harmittelulle. Näin hyvän musiikin on pakko olla liskoihmisten tekosia.
  6. Barshasketh – S/T
    Barshaskethin nimikkoalbumi on testamentti välikuolemien ikuiselle jatkumolle. ”Barshasketh” on yhtyeen paras julkaisu tähän mennessä ja ehdottomasti eräs vuoden parhaista black metal -albumeista. Näitä kitaramelodioita ja lyriikoita on vaikeaa päihittää.
  7. Förgjord – Ilmestykset
    Förgjord on yksi Suomen persoonallisimmista black metal -yhtyeistä, ja “Ilmestykset” on jälleen erinomainen taidonnäyte. Suomalaisen sielunmaiseman synkimmät puolet ovat vahvasti esillä musiikkia, lyriikoita ja kansilehteä myöden. Rujon ulkokuoren alta paljastuu haikeita ja jopa romanttisia melodioita. “Ilmestykset” on nimensä mukaisesti lumoavaa kuunneltavaa.
  8. Hocico – Artificial Extinction
    Dark electron pioneeri on yhä vahvassa vedossa yli 25 vuotta perustamisensa jälkeen. Kaipaan tavallaan raaempaa ulosantia, mutta ”Artificial Extinction” loistaa moniulotteisella äänimaailmallaan, eikä Hocicon äkäisyydestä ole epäilystäkään. Albumia voi suositella varauksetta industrial metalin faneille, mutta aggressiivinen laulu ja raskaat biitit lienevät muidenkin makuun.
  9. Bethlehem – Lebe Dich Leer
    Bethlehem jatkaa oman polkunsa kulkua. ”Lebe Dich Leer” on erinomainen ja rohkea black metal – albumi, joka erottuu edukseen niin yhtyeen omassa tuotannossa kuin koko genressä. Onielarin mielipuoliset tuskanhuudot istuvat Bethlehemiin kuin valettu.
  10. Rammstein – S/T
    Rammstein päätti pitkän odotuksen julkaisemalla yhden uransa parhaista albumeista. Edeltäjän aggressiivisuudesta on jäljellä vain murto-osa, mutta tämä ei haittaa ollenkaan. Rammstein vuosimallia 2019 on kaukana kuluneesta, ja uusi albumi onnistui ylittämään odotukseni.

Listaa tehdessä oli hauskaa huomata, että mukaan mahtui albumeita myös metallin ulkopuolelta. Ihmekös tuo, sillä vuosi on mennyt pitkälti uusiin genreihin tutustuessa. Sitä suuremmalla syyllä listan ulkopuolelle jää väkisin monia upeita julkaisuja. Minulta on varmasti mennyt ohi useita hienoja albumeita, mutta haluan antaa erityismainnan seuraaville julkaisuille:
Alfahanne – “Atomvinter”
Misþyrming – “Algleymi”
Profanatica – “Rotting Incarnation of God”
Sowulo – “Mann”
Paleowolf – “Megalitheon”
Teitanblood – “The Baneful Choir”
Warmoon Lord – Burning Banners of the Funereal War
Hexvessel – “All Tree”

Samuel Järvinen:

  1. Sleep Token – Sundowning
    Mysteerinen Sleep Tokenin ”Sundowning” on ehdottomasti vuoden mielenkiintoisin ja erikoisin albumijulkaisu, ja mahdollisesti yksi vuosikymmenen merkittävimmistä levyistä. Anonyymeinä pysyvät ja huppuihin verhoutuvat muusikot julkaisivat levyllisen monipuolista metallia, joka välillä repii sydänjuuria ja välillä murskaa breakdowneillaan. Ennenkuulumatonta musiikkia, mestarillista sävellystyötä ja nerokasta markkinointia.
  2. Leprous – Pitfalls
    Norjalainen progen moderni suosikki Leprous julkaisi tänä vuonna uransa erilaisimman albumin, joka on jakanut faneja kahtia. Itselleni on kuitenkin selvää, että murtuneen mielen synnyttämä albumi on täynnä upeita sävellyksiä, miellyttäviä tunnelmia ja tarttuvia grooveja.
  3. Blood Incantation – Hidden History Of The Human Race
    Blood Incantation on kakkosalbumillaan onnistunut hiomaan tyyliään ja muuttumaan selkeäksi yksiköksi omalla soundillaan. Sekä perinnetietoisesti vanhasta kuolosta ja teknisemmästä kikkailusta lainaava yhtye on onnistunut luomaan yhden vuoden parhaista alumikokonaisuuksista ja yhden genren hienoimmista julkaisuista tänä vuonna.
  4. Humanity’s Last Breath – Abyssal
    Tämä ruotsalaisyhtye on onnistunut ”Abyssal” -albumillaan venyttämään raskaan musiikin rajoja niin, että lopputuloksena on yksi vuoden julmimmista ja ilkeimmistä metallialbumeista.
  5. Tyler, The Creator – Igor
    Rap-ryhmä Oddfuturestakin tunnettu Tyler, The Creator on tehnyt jälleen albumillisen mielenkiintoista ja omintakeista hip hoppia, jossa tekstuurit on mietitty laatikon ulkopuolelta, samplet valittu ajatuksella ja ulosanti kulmikasta ja persoonallista
  6. Helium Horse Fly – Hollowed
    Albumillinen musiikkia, joka luo kuulijalleen häiritseviä kognitiivisia dissonansseja rujoutensa ja samanaikaisen kauneutensa välityksellä. Taiteellisuudessaan ja laajassa dynamiikassaan erittäin immersiivinen kuuntelukokemus.
  7. Car Bomb – Mordial
    Yhdysvaltalainen Car Bomb tarjoaa jälleen annoksen auditiivista tuhovoimaa ja albumimuotoon kompressoituja purkukuulien iskuja. Ehdoton suositus kaikille kaoottisen ja arvaamattoman musiikin ystäville.
  8. FKA Twigs – Magdalene
    FKA Twigsin odotettu uusi albumi ”Magdalene” on äärimmäisen tyylikäs albumi, joka on kuin erikoinen yhdistelmä Solangea, Madonnaa ja Björkiä. Kaunista musiikkia, josta löytyy upeita tekstuureja ja miellyttäviä äänimaailmoja.
  9. Little Simz – GREY Area
    Tämä brittiräppäri onnistui yllättämään itseni täysin sillä, miten mielenkiintoista ja raikkaan kuuloista soulin, funkin, räpin ja r&b:n yhdistelmää pystyykään tekemään. Suloisia jousia, tarttuvia grooveja, omaperäinen flow ja kaikkea huiluista erilaisiin syntetisaattoreihin. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista hip hop -levyistä
  10. Cattle Decapitation – Death Atlas
    Armotonta mättämistä, nihilismiä, blast beatteja sekä ajankohtainen aihe ilmastonmuutoksen tuomista tuhoista. Cattle Decapitation tarjoilee jälleen rautaista death metallia.

Kunniamaininnat:
Venom Prison – Samsara
Fuming Mouth – The Great Descent
Fit For An Autopsy – The Sea of Tragic Beasts
Periphery – Periphery IV: Hail Stan
F – Mä en oo viel tarpeeks iso
Mortiferum – Discorged From Psychotic Depths
Wage War – Pressure
OK:KO – Syrtti
Anderson .Paak – Ventura
Northlane – Alien

Kommentoi julkaisua