Toimittajien vuoden levyt 2013

Vuosi 2013 on jo lähes lopussa ja kuten monessa eri mediassa on tapana, on myös Kaaoszinen toimitus listannut omat suosikki levynsä vuodelta 2013. Lue lisää nähdäksesi toimituksen valinnat vuodelle 2013.

Arto Mäenpää:

1. Bring Me The Horizon – Sempiternal
   Ehdottomasti tällä hetkellä ns. ”core” musiikin nro. 1 maailmassa. Jokainen albumi, jonka yhtye on tähän mennessä julkaissut on ollut silkkaa timanttia eikä tämä ole siihen poikkeus.
2. Carcass – Surgical Steel
   Suomeenkin pian saapuvan Carcassin uusin albumi on täyden kympin kiekko. Ehdottomasti yksi vuoden kovimpia comeback -albumeita.
3. Dark Tranquillity – Construct
   Omasta mielestäni paras bändi naapurimaastamme. Uusi ”Construct” on ehdottomasti yhtyeen parhaimpia julkaisuja aikoihin ja pyörinyt soittimessani useita tunteja.
4. Hacktivist – Hacktivist (EP)
   Djenttiä ja räppiä samassa paketissa? Kyllä ja voin kertoa, että toimii kuin junan vessa. Yksi vuoden 2013 omaperäisemmistä julkaisuista ja livenäkin yhtye oli silkkaa rautaa!
5. The Black Dahlia Murder – Everblack
   Omasta mielestäni ”Everblack” on yksi yhtyeen uran tähän mennessä parhaista albumeista! Albumi, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi!
6. Five Finger Death Punch – The Wrong Side of Heaven and the Righteous Side of Hell, Volume 1
   Loistava albumi juuri Suomessakin vierailleenta yhtyeeltä. Jenkkimetallin faneille ehdoton ostos!
7. Killswitch Engage – Disarm The Descent
   Jesse Leach palasi yhtyeeseen ja vei sen musiikillisesti sinne, jonne se mielestäni kuuluu. Odotin tätä albumia kuin kuuta nousevaa ja yllätyin silti positiivisesti kun albumin lopulta kuulin.
8. Amorphis – Circle
   Myönnän, että en ole yhtyeen suurimpia faneja mutta tämä albumi kyllä upposi kuin lämmin veitsi voihin. Kerrassaan loistava tekele ja ehdottomasti kotimaisen metallin albumi nro 1. tänä vuonna. Huikea albumi!
9. Chthonic – Bú-Tik
   Taiwanilaisen metallin suurimpiin toivoihin kuuluva Chthonic julkaisi jälleen albumin, joka erottuu edukseen metallin harmaasta massasta. Piristävä ruiske metalliin eksoottisien elementtiensä ansiosta!
10. Children Of Bodom – Halo Of Blood
    Parasta Children Of Bodomia yli vuosikymmeneen. Loistava levy ja toimi myös livenä hyvin!

Riku Mäkinen:

1. Djevel – Besatt Av Maane Og Natt
   ”Besatt Av Maane Og Natt” on aikamatka, mutta tämä aikamatka ei matkaa vuosituhansien taakse vaan 90-luvun puoliväliin, jolloin likimain jokainen Norjasta tullut black metal -levy oli vähintäänkin hyvä, jos ei erinomainen. Levy kuulostaa siltä, miltä tämän aikakauden historialliset levyt kuulostaisivat 2000-luvun tuotannolla.
2. Motörhead – Aftershock
   ”Aftershock” ei ole Motörhead-asteikolla mikään klassikko, mutta silti erinomainen levy. Ja kyllähän Lemmyn uskomatonta uraa pitää sen verran kunnioittaa, että Motörhead on listalle nostettava, kun vielä tuossa iässä saa näinkin vahvan julkaisun ulos.
3. Deicide – In The Minds Of Evil
   Paras Deicide levy sitten “Serpents Of The Light”:n. Tuo hetkittäin mieleen jopa klassisen ”Legion” albumin, mutta kuulostaa silti tuoreelta ja brutaalilta.
4. Turmion Kätilöt – Technodiktator
   Viihdyttävyydessään Suomen ehdotonta kärkikastia, toimii niin livenä kuin levylläkin. ”Technodiktator” on myös yhtyeen kenties ehjin albumikokonaisuus.
5. Glorior Belli – Gators Rumble, Chaos Unfurls
   Loistavan “The Great Southern Darkness” levyn jälkeen ”Gators Rumble, Chaos Unfurls” on hiukan vaikeammin lähestyttävä kokonaisuus, mutta avautuu muutaman kuuntelukerran jälkeen. Uskoiko kukaan ennen tätä ranskalaisyhtyettä, että stonerin, southern rockin ja black metallin voi yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi?
6. Endstille – Kapitulation 2013
   Vuoden 2013 yllättäjä. Yhtye ei ole koskaan noussut omiin suuriin suosikkeihin aiemmin, mutta ”Kapitulation 2013” on silkkaa murhaa alusta loppuun. Todiste siitä, että perus kaahauksellakin voi vielä nykypäivänä tehdä onnistuneen black metal levyn, ei se kummempia hienouksia tai erikoisuuksia tarvitse.
7. Horna – Askel Lähempänä Saatanaa
   Levy oli aluksi pienehkö pettymys, mutta on sittemmin kolahtanut entistä paremmin. Ripaus rokkivivahteita kaiken synkkyyden keskelle tekee levystä mukavan rullaavan.
8. Children Of Bodom – Halo Of Blood
   Jo pelkästään se, että Alexi Laiho yhtyeineen ymmärsi vihdoin hiukan uudistua, tekee levystä yhden 2013 kohokohdista. Huolimatta siitä ärsyttävästä Dissection plagioinnista, on ”Halo Of Blood” ehdottomasti Children Of Bodomin toimivin levy pitkiin aikoihin.
9. The Crescent – Risti
   Laulajan vaihdoksen myötä sitä odotti pienellä pelolla, että mitä tuleman pitää, saappaat uudelle laulajalle olivat kuitenkin suhteellisen isot täytettäväksi. Sekä uusi laulaja Hellwind Inferion, että yhtye kokonaisuudessaan onnistuu ”Risti” levyllä murskaamaan kaikki epäilykset täydellisesti. Loistavat lyriikat yhdistettynä toimivaan mustaan metalliin on yhtälö, jolla ansaitsee paikkansa listalla.
10. Carcass – Surgical Steel
    Carcassin paluulevylle ladattiin ennakkoon odotuksia kenties enemmän kuin yhdellekään tämän vuoden levyistä. Yhtyeen 80-/90-luvun vaihteessa julkaistut levyt kun ovat kuitenkin ajattomia klassikoita death metallin historiassa. Ei ”Surgical Steel” missään tapauksessa piekse ”Necrotisicm” tai ”Heartwork” levytyksiä, mutta on kuitenkin onnistunut paluu. Paskempiakin comebackeja on kuultu ja nähty.

Jussi Nurmi:

1. Turmion Kätilöt – Technodiktator
   Yksinkertaisesti loistavin Turmareiden setti mitä olen ikinä kuullut tähän mennessä. Odottavan aika oli pitkä ja voi jukolauta, kun tämä levy potki minulta aivot kattoon mielettömän mukavalla metallitechnohöystöllä, kantaaottavilla sanoituksillansa ja sillä meiningillä minkä vain Kätilöt osaavat jotenkin toimittaa.
2. Biffy Clyro – Opposites
   Tässä on levy joka herätti minussa kaikista eniten tunteita koko vuonna. Levyltä löytyy sopivasti vihaa, rakkautta ja kaikkea siltä väliltä. Kokonaisuus koko tupla-albumilla toimii älyttömän loistavasti.
3. Five Finger Death Punch – Wrong Side Of Heaven And The Righteous Side Off Hell Vol. 1
   5FDP ei petä tälläkään kertaa. Ehdottamasti vuoden paras pumppauslevy, joka tarjoili kauniita tekeleitä vierailevien tähtien kanssa ja sitten sitä taattua Dead Punchia nyrkin täydeltä.
   Kotimaisen synkistelyn eliittiä. Erinomainen osoitus siitä, kuinka raskaskin musiikki voi olla samanaikaisesti herkkää ja kaunista.
4. Trivium – Vengeance Falls
   Ehdottomasti vuoden yllättäjä omalle kohdalleni. Ikinä ennen en ollut kuunnellut koko bändiä ja sain varmaan yhden heidän parhaimmista levyistä käteeni ja se toimi todella loistavana kokonaisuutena.
5. Hatebreed – The Divinity Of Purpose
   Hatebreed onnistui yllättämään myös tänä vuonna. Levy tarjoili enemmän kantaaottavampaa asennetta ja niitä rakastettua ryhmähuutoja, jotka sytyttävät live yleisön liekkeihin. Honor Never Dies kappaleen moshpit oli myös yksi tämän vuoden parhaista kokemuksista myös.
6. Children Of Bodom – Halo Of Blood
   Pari albumia ennen tätä vei Bodomia jo hiukan alaspäin, eikä luottoa tuntunut enään löytyvän tähän bändiin. Mutta Halo Of Blood todisti, että Alexilla ja muilla jampoilla riittää vielä tekemisen intoa ja taitoa tehdä OIKEASTI hyviä kappaleita.
7. Reflections – Exi(s)t
   Vuoden toisiksi suurin yllättäjä. Levy onnistui tuomaan pirteää ja yllättävän melodista meininkiä jo kuluneeseen deathcore genreen.
8. Scar The Martyr – Scar The Martyr
   Jordisonin ja muiden isojen nimien teettämä kokoonpano ei onnistunut tuomaan montaa hyvää kappaletta ensinmäiselle isolle levyllensä, mutta ne muutama mielettömän hyvä kappale tulee pyörimään soittolistoillani vielä pitkään.
9. Hardcore Superstar – C’mon Take On Me
   Tämä mielettömän pirteä Ruotsalainen rockpoppoo onnistui tänäkin vuonna parantamaan ryyppyiltojani ja tuomaan sitä superkivaa fiilistä mukaan elämään räväyttävillä biiseillänsä uusimman levynsä myötä. Paras bilelevy tältä vuodelta.
10. Volbeat – Outlaw Gentlemen & Shady Ladies
    Mukavan nostalgista rock’n’roll meininkiä yhdistettynä nykyaikaiseen metalliin. Ei onnistunut tämäkään levy pettämään ja tuntuu, että jätkillä riittää ideoita vielä monta vuotta.

Tia Salmela:

1. Amorphis – Circle
   Kaikista näistä top-10 albumeista juuri tämä on se albumi, jota on tullut luukutettua kaikista eniten. Itse albumi on ehdottomasti Amorphiksen parhaimpia ja toimii niin livenä kuin myös kotona.
2. Corpset – No Rest
   Tätä jaksaa kuunnella, sillä tämä lätty ei kulu kuuntelemalla. Toimii!
3. Viikate – Kymijoen Lautturit
   Viikate teki sen taas. Tämä albumi on aivan jotain uskomatonta. Jos kaipaa ”aivot narikkaan” -musiikkia, tämä ainakin toimii minulle. Taisi Viikate olla muuten viime vuonnakin minun listallani…
4. Children Of Bodom – Halo Of Blood
   Edellinen albumi oli mielestäni melko epäonnistunut, tylsä ja väritön, mutta nyt yhtye sai tälle albumille
   vähän väriä pintaan.
5. Sons Of Aeon – Sons Of Aeon
   Ja tässä meillä on tämän vuoden yllättäjä. Sons of Aeonin debyytti on albumi, joka paranee jokaisella kuuntelukerralla.
6. Bob Malmström – Punkens Framtid
   Ei ole yleensä debyytin voittanutta, mutta tämä albumi ainakin yrittää laittaa kovasti hanttiin yhtyeen ”Tala Svenska Eller Dö” -debyytille. Tämän albumin avulla on muuten hyvä kerrata ruotsia.
7. Mokoma – Yksi
   Mokoma-fanina oli aivan pakko tämäkin lisätä tänne listalle. DVD:tä en ole vielä ehtinyt katsoa läpi, mutta kappaleet ovat ainakin taattua Mokomaa!
8. Turmion Kätilöt – Technodiktator
   Tämä on todellakin Yksi Turmion Kätilöiden parhaimpia albumeita! Tässä on kyllä kaikki hyvän musiikin elementit yksissä kansissa.
9. Kalmah – Seventh Swamphony
   Mielestäni yllättävän hyvä albumi, vaikka onkin saanut melko huonon vastaanoton. Toimii tilanteessa kuin tilanteessa.
10. Dark Moor – Ars Musica
    Tällä albumilla on hyvä synkistellä talven pimeyttä. Kaikista italialaisista levyistä, mitä on tänä vuonna tullut kuunneltua, tämä on ehdottomasti kaikkein parhain. Suosittelen!

Ville Syrjälä:

1. Soilwork – The Living Infinite
   Viime vuonna jos oli tiukkaa valita vuoden parhainta albumia, tänä vuonna se työ oli hivenen helpompaa. Soilwork lupasi liikaa ja piti ne lupaukset! Odotan sekä innolla että pelokkaana, mihin yhtyeen rahkeet tämän jättiläisen jälkeen riittää, mutta sitä ennen riittää minulla edelleen töitä tämän tuplalevyn solmujen aukaisussa.
2. Kvelertak – Meir
   Mahtavan ykkösalbumin jälkeen saattaisi monella lävähtää kusihuppu päähän ja hyppyritukka pilalle, mutta Kvelertak on niitä harvoja, jotka onnistuvat sen välttämään ja työntävät toista loistavaa lättyä perän jälkeen! ”Meir” toimii kuin norjan kieli heidän musiikissaan: Kun se lauotaan näin äänekkäästi ja rajulla voimalla päin naamaa, ei jää tilaa kuullun ymmärtämiselle.
3. Nicole – Hävityksen Huoneet
   Saatanantaja! Edellinen albumi kun tuntui kuristusotteelta, tuntui tämä heidän uutukaisensa siltä, kun viimein pääset irti siitä lukosta ja huomaat vapauttavien henkäysten lomassa, että kaikki mitä rakastit on kuollut. Positiivisessa mielessä siis.
4. Shining – One One One
   Usein musiikillisten mutkien suoristaminen tekee yhtyeen ulosannista tylsää ja tehotonta, norjalainen Shining tekee siihen sääntöön poikkeuksen. “One One One” iskee kuin leka niskaan, kun yrität viedä sen viimeiset viinat! Josta tulikin mieleen, että Rytmihäiriön mainio levy olisi päässyt listalle, jos olisin tehnyt Top 11 -listan.
5. Alice In Chains – The Devil Put Dinosaurs Here
   Albumi, jonka myötä viimein otin tämän yhtyeen kuunteluun, kun en tehnyt sitä silloin yheksänkytluvulla, kun Nirvana oli minulle elämäni. Aivan kuin olisi löytänyt elämää suuremman tv-sarjan sen loputtua, nyt saa rauhassa plärää koko homman alusta loppuun sillä erotuksella, että Alice In Chainsin tarina jatkuu. Mahtava levy, joka kasvaa vain arvossaan ajan myötä! Ainoa yhtye, joka selviäisi Layne Staleyn tasoisen laulajan kuolemasta.
6. CMX – Seitsentahokas
   Albumi, jossa CMX:n pojat onnistuivat pysymään yhdessä punaisessa langassa kiinni. Yllättävän ajaton ja voimakas albumi!
7. Tuomari Nurmio – Dumari ja Spuget
   Kuten tälle levylle uudestaan vedetyssä ”Dumarissa” sanotaan: ”Aina siin roiskuu, kun räppäri rappaa, mut kun Dumari tulee, Dumari tappaa.”. Helsingin Kallio ilman Tuomari Nurmiota on kuin turvallinen telttaretki Bodomjärvellä. Teeskentelyä.
8. Gogol Bordello – Pura Vida Conspiracy
   Gogol Bordello ei ole onnistunut albumeillaan kilpailemaan heidän livemaineensa kanssa, tämä albumi on jo lähellä sitä. Tiukkoja, omilla jaloillaan seisovia kappaleita, jotka eivät tarvitse alkoholia ja letkajenkkaa aukeakseen.
9. For The Imperium – Hail The Monsters
   Jotkut asiat hämmästyttävät ja luovat ärsykkeitä niin paljon, että niistä on vain pakko pitää, koska niistä huokuu sen kauheuden eteen tarvittu efortti ja ammattitaito. Yksi sellainen asia on nainen, toinen on tämä albumi.
10. Riverside – Shrine Of New Generation Slaves
    Yhtye on niin lähellä legendaarista albumia että ahistaa. Kun hieman rauhottuu eikä aina odota vain täydellisyyttä, on tämä albumi varsin hyvä osoitus siitä, että yhtyeen parhaat päivät kurkkivat jo nurkan takaa. Katotaa keltä se jytky housuun valahtaa ensimmäisenä kun se päivä koittaa!

Ville Kangasniemi:

1. Rytmihäiriö – Todellisuuden Mestari
   Surmaamisesta ja Gambinasta laulava nelikko teki sen jälleen. Aukottoman levyn. Edellinen albumi toimii ehkä paremmin kokonaisuutena, mutta Mestari sisältää biisejä joista jokainen toimii yksittäin kuunneltuna kuin vesuri niskalihassa!
2. Ruger Hauer – Ukraina
   Vuoden paras rap-levy, vaikkakin ”ammattikriitikoiden” hieman vierastama, aukeni minulle pikkuhiljaa. Aiheutti suorastaan addiktion. Vittuillaan yhteiskunnan tilasta sopivan kiero virne suupielissä. ”Olen robotti – toimin lääkkeillä.”
3. Viikate – Kymijoen Lautturit
   Kymmenes V-kiekko ei osoita mitään merkkejä vanhenemisesta. Lyriikka on edelleen monimuotoista, ja kitarasoundin raikkaus tuo syksyisen viileän tuulahduksen kehoon ja mieleen.
4. Wolfheart – Winterborn
   Kun tänä vuonna suurin osa kotimaisista metallibändeistä tuottaa uudella levyllään pettymyksen, Tuomas Saukkoseen voi aina luottaa. Tämä on juuri sitä itseään. Tuli on jo keksitty, ja tässä se on valjastettu hyväksi rengiksi.
5. Ghost – Infestissumam
   Aitojen metallifanien inhoama occult-rockin uusi tuleminen on tullut pysyäkseen. Tehkää tätä lisää – tehkää sitä paljon.
6. Biffy Clyro – Opposites
   Tupla-albumitko liian pitkiä? Ei pidä paikkaansa. Tätä bändiä kuulisi mielellään lisääkin. Kun tämän albumin ”synkkää puolta” kuuntelee keskittymättä, ajattelee että onpas kivan kuuloista. Sitten kun tajuaa lyriikat ei oikein osaa suhtautua sanomaan. Iloista rallattelua kaikesta ikävästä? No miksei!
7. Hanging Garden – At Every Door
   Uutta tuulta doom-rintamalla. Ikuiset Swallow the Sun-vertaukset piinaavat tätä bändiä, mutta sehän on vain kehu. Synkkiin pimeisiin fiilistelyhetkiin oivallista taustamölyä.
8. Bring Me The Horizon – Sempiternal
   Mitä enemän roikkuvaa otsatukkaa leikkaa, sitä paremmaksi musiikki muuttuu. Tieteellinen fakta tai ei, siltä kovasti vaikuttaa että pojat ovat kasvaneet aikuisiksi sekä henkisellä että musiikillisella tasolla. Toimiva kokonaisuus herättää tunteita ja siihen on helppo samaistua, ainakin jos kuulijassa on vähän emon vikaa.
9. Paperit T & Khid – Ex ovis pullus non natis serò fit ullus
   Laatu voittaa määrän. Itse tulen muistamaan tämän vuoden hyvänä räppivuotena, underground-ilmiöt nostavat päätään niin että tyypillinen Spotify-selaajakin voi löytää jotain hienoa tästä vaatimattomasta skenestä. Pidän räpistäni kuin metallistani, synkkyyttä ja kieroutunutta huumoria sopivassa suhteessa. DJ Kriddlokin kehutut biitit vain paranevat levy levyltä.
10. Aivovuoto – Vihaan Karkkia
    Jodarokin sylkeminen se vain on karkkia korville. Omaperäinen hieman murteella vedetty tyyli iskee tajuntaan. Tämä mies on nousussa. Vertoja vetää vain Pyhimys inhottavan nokkelilla riimeillään.

Juha Attola:

1. Deathwolf – II: Black Armoured Death
   Todella kovatasoinen lätty. Yhtyeen edellinen albumi ei aivan täysin vakuuttanut, mutta tämä kyllä vakuutti. Hieno yhdistelmä Danzigin kulta-aikoja sekä modernimpaa crust-henkistä tykitystä.
2. Volbeat – Outlaw Gentleman & Shady Ladies
   Turhanmonelta taholta kuulee nykyään kommentteja siitä kuinka radio-rock pilasi tämän yhtyeen tai ettei se muka enää ole entisensä. Bändi on edelleen kovassa iskussa ja tekee loistavaa musiikkia.
3. ReVamp – Wild Card
   Tämä levy yllätti positiivisesti. Toki jo ennakkoon oli tiedossa että Floor Jansen on törkeän kovatasoinen laulaja, mutta kun levyn kappaleet toimivat muiltakin osin erinomaisesti niin eipä voi paljoa valittaa. Todella hieno albumi.
4. Black Star Riders – All Hell Breaks Loose
   Thin Lizzyn henki elää vahvempana kuin aikoihin. Näin puhdasta ja kovatasoista hard rock levyä ei olekaan tullut vastaan ihan äkkiä.
5. Deicide – In The Minds Of Evil
   Death metallia parhaimmillaan. Reipasta ja brutaalia meininkiä.
6. Hatebreed – The Divinity Of Purpose
   Ei mitenkään yllättävä levy, mutta toimi erittäin hyvin. Hatebreed on parhaimmillaan perusasioiden äärellä.
7. Witherscrape – The Inheritance
   Yllättävän monipuolinen levy. Ei kaikkein helpointa kuunneltavaa, mutta kun tämä levy aukeaa se tekee sen erittäin vahvasti.
8. Izegrim – Congress Of The Insane
   Todella kovatasoinen lätty. Ikävä kyllä yhtye on jäänyt melko tuntemattomaksi täälläpäin maailmaa. Thrashiä todella kovalla asenteella ja taidolla.
9. Devin Townsend – The Retinal Circus
   Mitä tähän nyt voi sanoa? Melkoisen hieno live teos, joka toimii niin visuaalisesti kuin myös pelkän musiikin voimalla.
10. Battle Beast – Battle Beast
    Enpä olisi itse uskonut vuoden alussa jos joku olisi sanonut että tämä albumi tulee olemaan yksi omassa soittimessani eniten soivista levyistä. Näin kuitenkin kävi ja täytyy sanoa ettei haittaa ollenkaan, onhan tämä nyt kova levy!

Tommi Hämäläinen:

1. The Story So Far – What You Don’t See
   En olisi uskonut, että olen itse tätä hehkuttamassa, mutta pop punk voi hyvin ja on taas kovassa nousussa. The Story So Far on erittäin hyvä esimerkki siitä.
2. Overthrower – Our Cruel World
   Äärimmäisen hidas ja raskas beatdown/downtempo on se seuraava nouseva juttu core-skenessä. Overthrower räjäytti tajunnan kertaheitolla ruoskivalla raskaudellaan. Harmi vaan, että julkaisu jäi yhtyeen ainoaksi tällä kokoonpanolla, kahden biisin demoa lukuun ottamatta.
3. Stray From The Path – Anonymous
   Tällä albumilla Stray From The Path yhdistää kaoottisen hardcoren ja Rage Against The Machinen. Homma toimii helvetin hienosti ja mukana on myös pientä poliittista näkökulmaa.
4. Misery Signals – Absent Light
   Karl Schubach ja kumppanit palasivat kuuden vuoden tauon jälkeen täyttämään Controller-albumin jättämän aukon. Kaikille tämä ei välttämättä tarjoa sitä samaa syvyyttä missä silloin oltiin, mutta itse pääsin heittämällä sinne samoihin syviin vesiin.
5. Harms Way – Blinded
   Seuraavaa täyspitkää saa vielä odotella, mutta Blinded näyttää suuntaa siitä mihin Harms Way on menossa. Meininki on tällä kiekolla synkkää, manailevaa, pahaenteistä ja haiskahtaa paikoin myös Entombedilta.
6. Cult Of Luna – Vertikal
   Cult Of Luna luo jokaisella albumillaan erilaisen maiseman johon upottaa kuulijansa ja Vertikalin kohdalla suurena inspiraation lähteenä on toiminut vuonna 1927 tehty elokuva Metropolis. Albumilla myös käytettiin ensimmäistä kertaa rohkeammin koskettimia ja elektronisia elementtejä.
7. Down To Noghing – Life On The James
   Down To Nothing on kovemmassa iskussa, kun koskaan. Tyyli on edelleen suoraviivainen jenkki hardcore, mutta bändi pitää kuulijan tiukasti otteessaan jäätävillä riffeillä. On myös mainittava kesäbiisi ”Life On The James”, joka kuljettaa mukavasti tämän pitkän ja vittumaisen talven yli.
8. Polar Bear Club – Death Chorus
   Polar Bear Club on jotain punk rockin, post-hardcoren ja indien väliltä. Oli se mitä tahansa, se iskee suoraan sinne minne muut yhtyeet ei yletä. Yhtye siirtyi uuden albumin myötä Bridge Ninelta Rise Recordsille, ja myös musiikista on tullut hieman optimistisempaa – vaikka näillä asioilla tuskin on mitään yhteyttä. Myöskään Jimmy Stadtin vokalisointi ei ole enää ihan niin rosoista, kuin se ennen oli.
9. Twitching Tongues – In Love There Is No Law
   Melankolista ja gootahtavaa, mutta silti täyttä hardcorea. Alkuun ajatus kuulosti hassulta ja musiikki oudolta. Ajan myötä albumista tuli jollain oudolla tavalla kestosuosikki.
10. The Last Ten Seconds Of Life – Invivo (Exvivo)
    Deathcore alkaa genrenä jo pikkuhiljaa siirtyä taka-alalle omalla kohdalla, mutta silloin tällöin tulee edelleen vastaan todellisia helmiä. The Last Ten Seconds Of Life näyttää mallia miten loppuun asti kulutettuun genreen saadaan uutta potkua monipuolisen vokalistin ja hyvän grooven kera.

Rudi Peltonen:

1. Djevel – Besatt Av Maane og Natt
   Bläkkis-klassikko jo syntyessään!! Hieno yhdistelmä norjalaisen black metallin perinteitä sekä jotain uutta ja tuoretta.
2. Hate – Solarflesh
   Pirun kovaa death metallia, jossa sopivasti teknisyyttä ja läjäpäin asennetta. Valitettavasti jäi basistin viimeiseksi levyksi.
3. Inquisition – Obscure Verses For The Multiverse
   Kylmää, kähisevää ja ah, niin loistavaa black metallia, jonka kuunneltuaan muistaa, mistä bläkkiksessä ylipäätään on kyse!
4. Taake – Gravkamre, kroner og Troner
   Kokoelmia pidän yleensä turhina, mutta tämä ei sitä ole. Löytyy spessuja ja parhaita paloja 20 vuoden uran ajalta.
5. Koldbrann – Vertigo
   Heti vuoden alkuun ärhäkkä black metal -pläjäytys. Sitä perinteistä bläkkistä, josta norjalaiset tunnetaan.
6. Satyricon – Satyricon
   Levy, joka vain kasvaa kuuntelukertojen myötä. Haastaa kuulijansa totaalisesti keskittymään tuotokseen.
   Rohkeudelle tehdä analoginen levy hurjasti plussaa.
7. Throne Of Katarsis – The Three Transcendental Keys
   Nyt liikutaan niin hämärillä alueilla, ettei tämä voi olla kuin loistoteos.
8. Children Of Bodom – Halo Of Blood
   Yllättävän tuore ja uudistunut bändi. Tilutukset toimivat taas!
9. Kirkebrann – Når Alt Dør
   Jälleen hieno debyytti Norjan suunnasta. Kolkolla soundilla saadaan live-meininki aikaiseksi.
10. Sacrilegious Impalent – III: Lux Infera
    Ehdottomasti vuoden johtava kotimainen! Murskaava levy, joka tulee pörisemään soittimessa vielä pitkään.

Nina Hurme:

1. Karnivool – Asymmetry
   Australialaisen progerockryhmittymän kolmas pitkäsoitto vie mielen uusien maailmojen äärelle, eikä ihan äkkiä päästä pois. Kirkkaasti vuoden monipuolisin ja vangitsevin kokemus. Eipä tästä haluakaan irtautua.
2. Moonface – Julia With Blues Jeans On
   Kanadan lahja maailmalle. Siinain kanssa yhteisproduktion viime vuonna luonut Moonface julkaisi tänä vuonna uuden soololevynsä, jonka kantavana voimana toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan mies ja piano. Muuta ei tarvita.
3. Eternal Tears Of Sorrow – Saivon Lapsi
   Teemalevyt ovat aina hieman vaikeastilähestyttäviä. Saivon lapsi on kuitenkin kokonaisuutena toimiva ja kauniisti rakennettu polveileva tarina. Melodista ja melankolista, toimii aina.
4. Sin Cos Tan – Afterlife
   Sin Cos Tanin erinomaisen debyyttilevyn jälkeen Afterlife on kepeämpi ja positiivisempi kokemus, mutta aivan yhtä huikea kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Ilmeisesti kaikki mihin Jori Hulkkonen koskee on kultaa.
5. Stone Sour – House Of Gold And Bones – Part 2
   Viimevuotisen House Of Gold And Bonesin asettamat odotukset ylittänyt kakkososa. Stone Souria raskaammalla otteella, synkkyyttä löytyy niin melodioista kuin lyriikoistakin.
6. Shade Empire – Omega Arcane
   Vuoden toinen kova kotimainen metallilevy. Levy on niin massiivinen ja sinfoninen, että kylmät väreet pitkin selkäpiitä ovat väistämättömiä. Tämä setti luo eläviä visuaalisia kuvia mieleen. Tässä tapauksessa suuri on kaunista, vaikka sanonta muuta väittääkin.
7. Sabaton – Swedish Empire live (DVD)
   Kun bändillä on niin hauskaa lavalla kuin Sabatonilla, on täysin mahdollista vangita tuo energia myös livetaltioinnille. Terveisin nimimerkki Pogoilen sohvalla.
8. Muse – Live At Rome Olympic Stadion (DVD)
   Ainut kokemus, joka voi ylittää Musen eeppisiin mittoihin yltävien keikkataltiointien tunnelman, on nähdä bändi oikeasti livenä. Museekkiorgasmi.
9. Mekanism – End Of Fear (EP)
   Tampereen poikien omakustanteisesti julkaistu EP. Jatkaa erinomaisesti jo luotua meininkiä, toimii kuin nyrkki silmässä. Eikä pää tahdo pysyä paikallaan tätä kuunnellessa.
10. Ólafur Arnalds – Broadchurch OST
    Soundtrack, joka nosti brittiläisen Broadchurch TV-sarjan tunnelman aivan uudelle tasolle. Musiikki on eteeristä ja seesteistä instrumentaalia, toimii täydellisesti myös pelkkänä musiikkina, ei tarvitse välttämättä tuota sarjaa viereensä.

Teresa Liljeberg:

1. Amon Amarth – Deceiver Of The Gods
   Uuden musiikkigenren avaaminen omalla soittolistalle on kyllä itselle ollut melko suosiollista. Sen mukana on tullut kuunneltua loistavia uusia albumeita, joista yksi niiden parhaimmistoa on ollut Amon Amarthin viimeisin. Taisi se heti ensisoinnuista lähtien viedä lissun mukaansa piirileikkiin ja pakko todeta, että levyllä ei taida yhtäkään biisiä minkä tekisi mieli skipata yli sitä kuunnellessa. Tämän vuoden parhaimmistoa omasta mielestä.
2. Kalmah – Seventh Swamphony
   Melkeinpä samaa voisi sanoa tästäkin yhtyeestä ja levystä. Ehkä alussa ei ihan heti auennut, mutta tokalla kuuntelukerralla alkoi jo niska tutisemaan tyytyväisenä. Kärinää ja mörinää ihan sopivasti blastilla höystettynä, sekä melodiaa että muutama mukava bassoretki tuo mieleen myrskyävän taivaan kallionkielekkeeltä katsottuna. Ainakin itselle se ei ole mikään negatiivinen asia. Livesettiä odotellessa innolla.
3. Dark Tranquillity – Construct
   Pistelin levyn soimaan hieman epävarmalla fiiliksellä ja hetihän se ei iskenyt. Sitten alkoi kuulua enempi melodiakikkailuja, tempon laskua ja uudelleen nousua ja homma alkoi kuulostaa mielekiintoisemmalta. Jatkuvassa soitossa levy ei ole, mutta löytää kyllä oman paikkansa soittolistalta aina vähän sen väliä. Miellyttävä uutuus itselle.
4. Five Finger Death Punch – The Wrong Side Of Heaven & The Rightheous Side Of Hell, vol. 2
   Muutaman 5FDP-levyn kuunnelleena on myönnettävä, että vaikka tykkään bändin musasta, niin tämän levyn ensimmäinen osa ei iskenyt sitten yhtään. Tätä kakkososaakaan en uskaltanut kuunnella kuin vasta hiljattain ja onneksi sen tein, koska yllätyin positiivisesti tuloksesta. Levy nimittäin kuulostaa ihan oikealta 5FDP:ltä, siltä millä se on alunperin aloittanut. Kait siinä jonkinlaista munaa taitaa olla mukana ja toimii esimerkiksi salimusana hienosti.
5. Ithilien – From Ashes To The Frozen Land
   Ehdottomasti vuoden yllättäjä itselleni! Tuli sattumalta vastaan, peloissani painoin play’tä ja ihastuin. Kuuluu kategoriaan uuden kuuntelugenren tuotokset ja on ihastuttavaa kuulla hieman erilaista folk metallia kuin mihin on tavallaan tottunut. Uusia soittimia tuotu esille ja ihan herkullinen konsepti bändillä on muutenkin tarjota. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos folk metal kiinnostaa yhtään.
6. Killswitch Engage – Disarm The Descent
   Pakko myöntää, että kyllä levy toimii ihan loistavasti vaikka oma suosikkini Howard ei enää bändin puikkoon laula. Jessen tuotoksia aiemmin kuulleena jäi hieman epävarma olo, koska en erityisemmin pitänyt hänen äänestään. Mutta tämä levy toi esille uudenlaisen Jessen, jota en ole aiemmin kuullut ja se on hyvä. Ei tarvitse pistää KSE:tä hyllylle pölyttymään turhaan, koska hyvä bändi se on ja tuottaa hienoa musiikkia.
7. MyGrain – Planetary Breathing
   Mielenkiintoinen levy joka yllätti kuulijan totaalisesti reippaalla otteellaan. Raikasta metallia hyvillä melodioilla ja ideoilla, joita löytyy vähän sieltä sun täältä pitkin levyä. Space-teema oli aika hyvä veto ja se kuuluu jännästi läpi levyn. Hyvää musaa!

Jyri Kinnari:

1. Black Sabbath – 13
   Metallin esi-isät tekivät vanhoina päivinään näyttävän paluun, jonka kruunasi paras levy, mitä on vuosiin tehty. Musiikki on synkempää ja raskaampaa kuin bändin alkutuotanto, mutta silti pohjimmiltaan kovin samanlaista.
2. Motörhead – Aftershock
   Perutuista keikoista huolimatta Lemmyn ja kumppaneiden sävellyskynä on pysynyt terävänä. Motörheadin kaksi edellistä levyä olivat kovia ja sama linja jatkuu myös Aftershockilla.
3. Orchid – The Mouth Of Madness
   Vahvasti Black Sabbathin jalanjäljissä kulkeva Orchid herätti mielenkiintoni jo ensimmäisellä albumillaan sekä kahdella EP:llään, mutta bändin toinen albumi on parasta, mitä se on koskaan tehnyt.
4. Ghost – Infestissumam
   Ghostin omintakeinen occult rock on hioutunut toisen albumin myötä lähes täydelliseen muotoonsa. Paria kappaletta lukuunottamatta albumi on virheetön.
5. Tombstoned – Tombstoned
   Nuoren stoner doom-trion esikoisalbumi on ehdottomasti vuoden kovin debyytti.
6. Cathetdral – The Last Spire
   Cathedralin viimeinen levy on raskainta, synkintä, alakuloisinta ja parasta mitä siltä on pitkään aikaan kuultu. Loistava lopetus legendaarisen doom metal-yhtyeen uralle.
7. Bob Malmström – Punkens Framtid
   Bob Malmströmin menestystarina jatkuu vahvana Tala Svenska Eller Dö-debyytin jälkeen. Punkens Framtid on edeltäjäänsäkin kovempi raskaan musiikin sekamelska.
8. Lost Society – Fast Loud Death
   Lost Society nosti debyyttialbumillaan suomalaisen rässin riman kertaheitolla korkeammalle, kuin mitä se on vuosiin ollut.
9. Wolfchant – Embraced By Fire
   Embraced by Fire on folk metallia eeppisimmillään ja parhaimmillaan kuten myös todiste siitä, että folk metallia osataan tehdä muuallakin kuin Suomessa. Vuoden paras folk metal-albumi.
10. Santa Cruz – Screaming For Adrenaline
    Kolmas kova debyyttialbumi. Screaming for Adrenaline on levyllinen esimerkillisesti tehtyä glam/hard rockia.

Teemu Huotari:

1. Rytmihäiriö – Todellisuuden Mestari
   Ehdottomasti yksi vuoden kovimpia julkaisuja! Mainio soundtrack Gambinan katkuisiin iltoihin. Allekirjoittanut suosittelee oikein lämpimästi.
2. Suicidal Tendencies – 13
   Suikkarit iski jälleen lätyllisen mahtavaa menoa ja meininkiä kanssaihmisille tänä vuonna ja itse tykästyin kyseiseen levyyn kovasti! Bandanat päähän ja menoks!
3. Freedom Call – The Best of Freedom Call (1998 – 2013)
   Tämä oli kyllä vuoden kovin yllättäjä, koska en itse ole mikään suuri fani näissä “The Best of” – tyylisissä julkaisuissa. Freedom Call onnistui kiteyttämään kaikki eepisimmät kappaleensa yhteen hienoon kahden CD:n pakettiin.
4. Fleshgod Apocalypse – Labyrinth
   Erikoinen, omaperäinen ja eeppinen. Näillä kolmella sanalla voisin kommentoida Fleshgod Apocalypsen tämän vuoden levyä. Italian herrat onnistuvat jälleen kerran täräyttämään tiskiin päätähuimaavan paketin, joka on mahtavaa!
5. Hatebreed – The Divinity Of Purpose
   Hatebreed ei petä koskaan. Nämä äijät onnistuvat levy levyltä todistamaan paremmin, ettei se uho ja asenne vaan yksinkertaisesti muutu mihkään. Kiitos ja syvä kumarrus ukoille tästä!
6. Deicide – In The Minds Of Evil
   Bentonin Glen ja kumppanit räkäisivät myös tänä vuonna aikamoisen dödis paketin tiskiin. Iski kovaa ja suoraan päin näköä… Huhhuh, ei voi muuta sanoa! Deicide näyttää jeesustelijoille kaapin paikan tällä uutukaisellaan. Loistavaa työtä!
7. Skeletonwitch – Serpents Unleashed
   Yksi kovimpia rässilevyjä vuonna 2013. Lokakuussa julkaistu Skeletonwitchin uutukaisuus kasaa yhteen mainiosti ilkeää bläkkistunnelmaa ja vanhaa kunnon rässiä bändin omalla tyylillään. Hattuni nousee päästä jälleen kerran! Mainiota.
8. Motörhead – Aftershock
   Ei Lemmyn ja kumppaneiden parhaimpiin kuuluvaa tuotantoa, mutta ei todellakaan mikään pettymys! Viskipaukku kouraan ja tämä levy tulille niin avot!
9. Ghost – Infestissumam
   Ensimmäisten kuuntelusessioiden jälkeen tämä levy ei vaan oikein avautunut, mutta lisättiin muutama kuuntelukerta lisää niin tämä okkulttirock toimii ihan hyvin! Mielenkiintoista tavaraa tämä.
10. Bring Me The Horizon – Sempiternal
    Koskaan tämän yhtyeen musiikki ei minuun suurta vaikutusta ole tehnyt, mutta tässä on kyllä sitä jotain. En oikein osaa sanoa mitä se jotain on, mutta tässä sitä on. On mielenkiintoista kokeilla uudenlaisia musiikkityylejä ja kuunnella niitä, joskus toimii ja joskus ei. Jokin tässä nostaa hyvällä tavalla karvat pystyyn.

Jarmo Hänninen:

1. Testament – Dark Roots Of Thrash
   Normipaketissa tulee 2CD ja DVD uskomattoman laadukkaasti talletettua kuvaa ja ääntä. Ehdoton vuoden 2013 ykkösjulkaisu pitkällä kaulalla alla mainittuihin.
2. Five Finger Death Punch – The Wrong Side of Heaven and the Righteous Side of Hell, Volume 1
   2013 helli viiden sormen kuoloniskua oikein kunnolla kahdella julkaisulla! Ensimmäinen osa ei pettänyt. Uskomatonto mättöä ja taidokkaita feattauksia. Kyseinen albumi on myös ikuisesti meikäläisen punttisali-soundtrackina.
3. Nicole – Hävityksen Huoneet
   Pohjanmaan kloppien raaka, selkeä, ehyt ja.. sanoinko jo raaka? albumi, joka valloitti jopa listasijoituksia useiden viikkojen ajaksi. Kyllä ne osaa ja jaksaa.
4. Medeia – Iconoclastic
   Vaati useamman kuuntelun kunnes avautui, mutta vaikka kesti kauan tajuta mistä on kyse, niin tyydyttyneisyyden tunne oli sitäkin mahtavampi.
5. Five Finger Death Punch – The Wrong Side of Heaven and the Righteous Side of Hell, Volume 2
   Nyt vähän himmataan, mutta ei petytä – vol.2 on 5FDP:n selkein ja omalta osin alkukantaisin viritys ilman hillitöntä vierailijoiden määrää ja efektikikkailua. Räyh ja salille tämänkin kanssa on kiva mennä!
6. Kameleontti – Henkiinjäämisharha
   Medeia –ja Nicole –henkistä mättöä, joka ei kuitenkaan sorru olemaan liikaa em. yhtyeitä muistuttava sekasikiö vaan nimensä mukaan sulautuu ympäristöön, mutta äänestä erottaa missä menee.
7. Klamydia – XXV
   Uran merkkipaalu sisältää pitkästä aikaa sitä Klamydiaa mihin on totuttu. Pari edellistä levyä voi vaikka sivuuttaa ja hypätä suoraan tähän. Vesku ja pojat on kunnossa and that’s all right for me!
8. Pretty Maids – Motherland
   Pitkän uran uurtaja parantuu levy levyltä ja jo ensimmäinen levy vuodelta miekka ja kivi on timangia. Harmillista vaan, että yhtye jää AINA muiden samankaltaisten varjoon
9. Skirmish – Jet-Black Days
   Listan kuudes kotimainen ei sorru kuulostamaan perinteiseltä melo-death bändiltä kuin kaikki muu kaura pellolla. Vilja niitetään ja maa kynnetään sellaisella raivolla ja seinän läpi ajamisella ettei ole tosikaan. Tämä levy palautti myös uskoni Suomalaiseen alan genreen.
10. Barbe-Q-Barbies – Breaking All The Rules
    Ennen vuoden 2013 kesää en ollut yhtyettä nähnyt livenä, enkä kuullut kuin yhden biisin. Kesän Kokkolan Manifest2013 –keikalla pääsi kuvaamaan, juttelemaan ja levyn ostamisen jälkeen myös nimmarit anomaan levyyn, joka on täynnä mieletöntä energiaa ja hyvin tuotettua rokkia. Mimmi-energia jyrää.

Kristian Kankare:

1. Fleshgod Apocalypse – Labyrinth
   Vuoden EHDOTTOMASTI kovin ja omaperäisin paketti. Blastbeateja yli 250bpm, korvia murskaavia kitararätinöitä, klassista musiikkia, sopraanovokaaleja, eeppisiä orkesteri- ja kuorosovituksia, pianon pimpusta, örinää ja kärinää, musiikillisia kikkailuja, instrumentaalipätkiä… Mitään ei suoraan sanottuna puutu. Italian ”Vihaiset Vivaldit” pistävät pään sen verran sekaisin, että et toivu ikinä. Onneksi.
2. Hate – Solarflesh
   Puolan manifestoivat kuolon sotilaat pistävät menemään ylinopeussakkojen rajamailla, maukkaiden kitarasoundien ja tunnelmapitoisten rituaalien saattamana. R.I.P Slawek ”Mortifier” Archangielskij.
3. Watain – The Hunt
   Monipuolista, kalmanhajuista rituaalimusiikkia ruotsin pohjamudista Dissectionin, Bathoryn ja muiden eeppisyyksien jalanjäljissä. Kokeellista, puolisuoraviivaista ja ensiluokkaista black metalia.
4. The Crescent – Risti
   Suomalaisen black metal-sekametelisopan reinkarnaation virstanpylväs. Eskperimentaalista manausta uuden vokalistin kera, jota palaa aina uudestaan ja uudestaan ihmettelemään.
5. Necrophobic – Womb Of Lilithu
   Ruotsista kantautuva synkkä meteli paranee entisestään. Tänä vuonna entisen kitaristin menettänyt ja vokalistin pois potkinut saatanointiryhmä kiroaa kaiken tiellä liikkuvan lähes autenttisella Ruotsibläkkis-leimallaan.
6. Exhumed – Necrocracy
   Death metal ja grindcore eivät ole koskaan fuusioituneet näin sairaalloisen upealla tavalla. Jenkkiläinen jo pitkän aikaa toiminut rytmiryhmä pitää huolen, että kuuntelukokemuksen jälkeen kiveksiin sattuu vielä useamman vuoden. Ellei niitä ole vedetty moottorisahalla irti.
7. Paavoharju – Joko Sinä Tulet Alas Tai Minä Tulen Sinne
   Autiotaloja, ambientia ja lyriikkapitoista ankeutta. Savonlinnassa makaava, tänä vuonna lopetettu mielentilapoppoo antoi maailmalle paljon huomiota herättävillä musikaalisilla kokemuksilla. R.I.P Paavoharju 2000-2013.
8. Gehenna – Unravel
   Norja ja black metal, enough said. Kaunistelematon ja primitiivinen sahaaminen päättää ankean päivän oikein mukavasti. Erittäin hyvä paketti kuoleman rajamailta, ketään kumartamatta.
9. Oranssi Pazuzu – Valonielu
   Avaruusrokkia helvetistä! Ambientpörinää ja mustaa magiaa kosiskeleva yhtye loksauttaa leukaluut ja lähettää sinut ulkoavaruuteen kosmisilla voimilla. Ei heikkohermoisille.
10. Sacrilegious Impalement – III: Lux Infera
    Raakaa ja murskaavaa black metalia Lahden luolista. Upealla kansikuvalla ja toimivilla biiseillä varusteltu misantropian sanansaattaja pitää mustan surman lippua ylhäällä urhoollisesti.

Toni Lehtonen:

1. Rytmihäiriö – Todellisuuden Mestari
   Uudistuneen surmacore-ilmaisun vastustamattoman grooven ansiosta Rytmihäiriö rokkaa tuoreimmallaan kovemmin kuin koskaan aiemmin. Selkeästi erilainen, mutta silti saumattomasti bändin diskografiaan istuva kokonaisuus.
2. Amendfoil – Skyline Escape
   Jo demoillaan omaperäisen ja tunnistettavan tyylinsä löytänyt nelikko lunasti odotukset esikoisellaan. Vuoden debyyttialbumin titteliä on Skyline Escapelle tarjottu useammastakin suunnasta, eikä suotta.
3. The Resistance – Scars
   Vanhat tekijämiehet länsinaapurista näyttivät, ettei pyörää tarvitse yrittää keksiä uudestaan, kunhan tekee riittävän hyvin sen minkä osaa. Laadukasta Göteborg-deathia 90-luvun hengessä.
4. Dark Tranquillity – Construct
   Parin hieman tylsemmän levyn jälkeen melodisen death metallin mestarit nousivat omalle tasolleen. Ei bändin kirkkainta kärkeä, mutta roima parannus muutaman vuoden loivan alamäen jälkeen.
5. Dreamtale – World Changed Forever
   Ensimmäinen power metal -albumi vuosiin, johon on tullut palattua yhä uudestaan ja uudestaan. Mieleenpainuvat melodiat ja genren kärkinimiin kuuluva vokalisti, näillähän pääsee powerin saralla jo pitkälle.

Lassi Hinttala:

1. Deafheaven – Sunbather
   Vuoden kovin yllättäjä paljastui lopulta myös vuoden parhaaksi levyksi. Murskaavan kaunista postrock/blackmetallia Kalifornian auringon alta, joka sopii jokaiseen mielentilaan. Alusta loppuun asti kuunneltuna hyvinkin katarttinen kokemus.
2. Carcass – Surgical Steel
   Vanha sotaratsu ei yski eikä kompuroi. Sävellyskynä ei ole tylsistynyt lainkaan 17 vuoden tauon aikana ja ulosanti on täyttä murhaa. Ottakaapa nuoret mallia miten sitä dödistä kuuluu vyöryttää!
3. Amendfoil – Skyline Escape
   Vuoden debyytti. Tyylitajuinen kokonaisuus tarttuvaa ja monipuolista metallia kotoisesta Suomesta. Ottakaa hyvät ihmiset jo nyt haltuun, niin voitte sitten tulevaisuudessa päteä kuinka kuuntelitte Amendfoilia before it was cool.
4. Kvelertak – Meir
   Norjan black’n’rollereiden jatko hehkutetulle debyytille nosti bändin entistä suurempaan suosioon. Rokkaavampi kakkoslevy ei ole yhtä kova kuin eka, mutta kova joka tapauksessa.
5. Biffy Clyro – Opposites
   Vuoden kasvaja. Alkuun melko yhdentekevältä kuulostanut tuplalevy on avautunut kuuntelujen kertyessä ja kuoriutuessaan paljastanut taitavan ja monipuolisen trion, jonka kasvaminen kotimaassaan stadionluokkaan on täysin ansaittua.
6. Djevel – Besatt Av Maane og Natt
   No mistäs muualtakaan kuin Norjasta tulee vuoden parasta bläkkistä. Debyytti oli jo kova, mutta kakkoslevyllä hommat vedetään toiseen potenssiin. Jos kolmosella noususuhdanne jatkuu, niin pää vissiin räjähtää. Tässähän mukana myös Kvelertak-Erlend.
7. Nicole – Hävityksen Huoneet
   Edellinen ”Tuomittujen Joukkoon” ei oikein lähtenyt, mutta nyt sitten sitäkin enemmän. Ei jättänyt paljoa arvailun varaan, että kuka tekee tällä hetkellä Suomen murskaavinta metallimusiikkia. Hemmetin tökerö kansikuva kylläkin, mutta tokkopa tuo mitään haittaa. Kolme avainsanaa ovat raskas, raskas & raskas.
8. Amorphis – Circle
   Juuri kun Amorphis alkoi maistumaan hieman puulta, tuli Circle ja teki hommasta taas mielenkiintoista. Kompakti 9 kappaleen kokonaisuus, jolta ei paljoa löysää löydy. Lisäksi levyltä löytyy Tomi Joutsenen aikakauden paras yksittäinen biisi.
9. Kanye West – Yeesus
   Amerikkalaisen valtavirtaräpin kunnianhimoinen, jumalkompleksista kärsivä lipunkantaja on juuri sopivan vittumainen hahmo ollakseen mielenkiintoinen. Jos musiikki on tätä tasoa, niin lisää vaan sitä kusta sinne päähän.
10. Pet Shop Boys – Electric
    Vanhassa vara parempi tässäkin tapauksessa. Keski-iän jo kauan sitten ohittaneet Neil Tennant ja Chris Lowe näyttävät nuorille miten konemusiikkia kuuluu oikeasti tehdä. Pitäkää jonnet vaan Skrillexit ja Calvin Harrisit, meikäläinen on ja pysyy Pet Shop Boysin kelkassa.