Toimittajien vuoden levyt 2014
Vuosi 2014 on jo lähes lopussa ja kuten monessa eri mediassa on tapana, on myös Kaaoszinen toimitus listannut omat suosikki levynsä vuodelta 2014. Kaaoszinen toimituksen valinnat vuodelle 2014 ovat seuraavanlaiset:
Arto Mäenpää:
At The Gates – At War With Reality
Rehellisesti sanottuna olin aika skeptinen, että pystyykö bändi koskaan yltämään edes lähelle ”Slaughter Of The Soul” -albumin tapaista klassikkoa, mutta voi pojat mitä menivät Göteborgin metallin lähettiläät tekemään. ”At War With Reality” on heittämällä naapurimaan melodisen death metallin albumi numero 1. vuonna 2014.- Behemoth – The Satanist
Kun tämä puolalaisen death metallin ihme julkaisi vuonna 2009 ”Evangelion” albumin olin varma, että yhtyeen paukut ei riitä luomaan toista yhtää kovaa albumia putkeen ja kuinkas kävikään? Behemoth palasi ja läväytti tiskiin semmoisen albumin ”The Satanistilla”, että alta pois. Albumi, joka on omassa levysoittimessa soinut varmaan eniten vuonna 2014. - Machine Head – Bloodstone & Diamonds
Olen sanonut aikaisemminkin, että Machine Head on kuin viini, joka vain paranee vanhetessaan. Jos yhtyeen edellinen ”Unto The Locust” oli albumina omasta mielestä kasin luokkaa, on ”Bloodstone & Diamonds” täyden kympin suoritus! - Arch Enemy – War Eternal
Kun tieto Angela Gossowin lähdöstä tuli julki, hiipi mieleen heti pieni pelko, että nyt alkaa tämän yhtyeen alamäki. Bändi kuitenkin todisti luulot vääriksi ja julkaisi yhden uransa parhaista, ellei jopa parhaimman, albuminsa. Alissa White-Gluzin mukaantulo oli selvästi uusi piristys bändille ja innolla jään odottomaan yhtyeen seuraavaa tuotosta! - Within Temptation – Hydra
Jos joku olisi viime vuonna kertonut, että listaan Within Tempationin uuden ”Hydra” albumin ensi vuonna omalle top10 -listalleni, olisin varmaan nauranut päin naamaa. Yhtye on kuitenkin saanut kasaan melkoisen melodisen naisvetoisen metallin mestariteoksen uusimmalla ”Hydra”-albumillaan. Omalle kohdalle vuoden 2014 positiivisin yllätys raskaamman musiikin saralla. Kuunnelkaa, jos ette usko! - Suicide Silence – You Can´t Stop Me
Suicide Silence on yhtye, joka tulee aina olemaan lähellä sydäntäni. Eddie Hermidan tulo bändiin Mitch Luckerin kuoleman jälkeen ja bändin upea paluu takaisin parrasvaloihin loistavalla ”You Can´t Stop Me” -albumilla nostaa sen ehdottomasti omalle listalleni vuoden parhaita valittaessa. Ja ehkä tähän sijoitukseen auttaa myös vähän allekirjoittaneen pääsy Mitch Luckerista tehtyyn dokumenttiin kahdella haastattelulla, sekä bändin Kaaoszinelle omistama kappale tämän kesän Nummirockissa! - Architects – Lost Forever / Lost Together
Englannin Brightonista tuleva metalcore -poppoo Architects palasi kahden hieman heikomman albumin jälkeen takaisin juurilleen ”Lost Forever / Lost Together” -albumillaan ja julkaisi uuden partnerinsa Epitaph Recordsin kanssa vuoden 2014 parhaimman metalcore -albumin. - Issues – Issues
Tämän vuoden paras albumi post-hardcoren saralla. Levy, jonka kuunteluun ei kyllästy koskaan. - Cannibal Corpse – A Skeletal Domain
Eihän tässä olla pyörää uudelleen todellakaan keksimässä, mutta miksi keksiäkään, kun homma vain yksinkertaisesti toimii. ”A Skeletal Domain” ei ehkä ole Cannibal Corpsen uran kovin levytys, mutta varsin murhaava ja toimiva kokonaisuus silti! - Walking Dead On Broadway – AESHMA
Vuoden 2014 yksi parhaista deathcore albumeista. Mikäli vanha Suicide Silence, Whitechapel tai Job For A Cowboy uppoaa, kannattaa ottaa Walking Dead On Broadwayn uutukainen kuunteluun. Kovaa ja armotonta tykitystä alusta loppuun!
Vaikkakin omalla listallani ei nyt tällä kertaa ollut kotimaisia albumeita, niin ilmestyi myös kotimaassamme vuoden 2014 aikana paljon äärettömän kovia levytyksiä metallin / rockin saralla. Tässä mielestäni muutama, jotka ehdottomasti ansaitsevat maininnan tänä vuonna:
Lost Society – Terror Hungry
Kuolemanlaakso – Tulijoutsen
Fear Of Domination – Distorted Delusions
Sonata Arctica – Pariah´s Child
Ghost Brigade – IV – One with the Storm
Mors Principium Est – Dawn Of The 5th Era
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Riku Mäkinen:
Lord Of Pagathorn – Nekros Philia
Vuosi 2014 oli oman listani osalta melko lailla comebackien, pitkään odotettujen levyjen sekä vanhojen jyrien juhlaa. Palkintopallin korkeimmalle korokkeelle nousee kotimainen black metal-yhtye Lord Of Pagathorn, jonka debyyttialbumia saatiin odottaa se 20 vuotta, mutta millä tavalla yhtye tuon odotuksen palkitsi! Yksinkertaisesti black metal-taidetta parhaimmillaan!- Centinex – Redeeming Filth
Länsinaapurista tuli vuoden aikana parikin astetta kovempaa comeback-levytystä, joista korkeimmalle omalla listallani nousee ”pikkuveljen” mainetta pitävä Centinex, joka teki paluun 8 vuoden levytystauon jälkeen. ”Redeeming Filth” on simppeliksi death metalliksi äärimmäisen koukuttava levy. - At The Gates – At War With Reality
Hävetä ei tarvitse myöskään “isoveljen” leirissä, sillä 19 vuoden levytystauon jälkeinen ”At War With Reality” nousee kuitenkin podiumille asti. Huipulla aikoinaan lopettanut yhtye jatkaa oikeastaan siitä, mihin lähes kaksi vuosikymmentä sitten jäi, huipulta. - Kypck – Имена на стене
Varsinainen Suomi-Ruotsi maaottelu näyttää listastani kehkeytyvän, sillä niukasti podiumin ulkopuolelle jää kotimainen Kypck keväällä julkaistulla kolmannella täyspitkällään ”Имена на стене”. Entisen Sentenced-kitaristi S.Lopakan sävellyskynästä on jälleen kerran loihdittu levyllinen ahdistavan painostavaa doom metallia, mikä toimii ilman pitkäveteisyyden häivääkään. - Sister Sin – Black Lotus
Maaottelu jatkukoon, sillä ruotsalainen Sister Sin kuulostaa viidennellä albumillaan ”Black Lotus” pitkästä aikaa siltä, miltä sen pitääkin. Raivokas, simppeli ja yhtenäinen levy on rock’n’rollia parhaimmillaan, unohtamatta tietenkään ihanan laulajattaren Liv Jagrellin panosta. - Hammerfall – (r)Evolution
Lisää Ruotsalaista verta listalle. Hammerfallin edellinen albumi ”Infected” oli paska, mutta yhtye ansaitsee paikkansa tällä listalla jo pelkän ryhtiliikkeensä johdosta. ”(r)Evolution” on yhtyeeltä paluu vanhaan kunnon taistelumetalliin, missä teräs kohtaa teräksen ja metalli on laki. - Primordial – Where Greater Men Have Fallen
Täydellisen “Redemption At The Puritan’s Hand” levyn jälkeen irlantilaisen Primordialin kahdeksas täyspitkä ”Where Greater Men Have Fallen” on lievähkö pettymys, mutta mahtuu silti vielä vuoden 2014 top kymppiin heittämällä. Aavistuksen vaikeampi levy vaatii muutamia kuuntelukertoja päästääkseen sisälle, mutta heikkoa levyä ei yhtyeeltä tullut vieläkään. - Exodus – Blood In Blood Out
Sedät jaksaa heilua, osa 1. ”Blood In Blood Out” on takuuvarmaa thrash metallia jo 70-luvun puolella perustetulta yhdysvaltalais-yhtyeeltä. Pitkään uraan mahtuu muutama heikompikin levytys, mutta nyt Exodus näyttää olevan taas oikeilla raiteilla. - Overkill – White Devil Armory
Sedät jaksaa heilua, osa 2. Ja muutenkin oikeastaan tismalleen samat sanat kuin yllä olevalle. Tosin Overkill on ollut oikeilla raiteilla jo muutaman viimeisen levyn ajan, mutta pääasia, että pysyy siellä. - Tuomari Nurmio – Dumari Ja Spuget Bailaa
Suomirockin omaperäisin artisti Tuomari Nurmio uuden kokoonpanonsa kanssa niputtaa tällä levyllä yhteen ”Dumarin” vanhoja klassikoita aivan uudella svengillä.
Jussi Nurmi:
Suicide Silence – You Can’t Stop Me
Leyv jota joutui odottamaan kädet hiessä pitkän aikaa ja pelko uudesta laulajasta oli järjetön, kun yhtye ei kauheasti ennen julkaisua antanut näytteitä, että miltä se kuulostaa. Kuitenkin uusi laulaja ja soitannollisesti uudistunut yhtye räjäytti paketin messevillä ja melodisilla kappaleilla josta yhtye lähtee taas uuteen nousuun.- Slipknot – .5; The Gray Chapter
Kuten Suicide Silence myös tämä levy oli jotain mitä jengi odotti ja odotti. Kun näytteitä paljastettiin albumilta, niin se jakoi fanit kahtia. Kuitenkin itse kuunneltuani levyn olin äimänä, että miten näistä tyypeistä vielä purkautuu niin paljon vihaa ja agressioita, unohtamatta herkempiä fiilistelyitä. - Stam1na – SLK
Yllätyin yhtyeestä hyvin positiivisesti uusimman lätyn kautta. Aina olen bändiltä kuunnellut vain yksittäisiä kappaleita, välittämättä levyjen kokonaisuudesta, mutta tässä on niin jykevä albumi, jota jaksaa edelleen veivata alusta loppuun. Stam1na ei vaan petä! - Arch Enemy – War Eternal
Tätä kirjoittaessa tulee huomanneeksi, kuinka paljon tänä vuonna on erinäisissä yhtyeissä tapahtunut muutoksia jäsenissä tai yleisesti koko yhtyeessä. Ja tässä on taas yksi esimerkki siitä, ettei se laulajan vaihtuminen aina ole huono juttu, vaan homma tuntuu vain paranevan. War Eternal toimii kuitenkin ehkä eniten biisien tekijän vahvuudella ei pelkästään laulajan. - Within Temptation – Hydra
Yksi tämän vuoden suurimmista yllättäjistä. Inhosin yhtyeen kappaleita jo vuosia, koska oli vähän turhan poppimaista omaan makuuni ja kirosin itseäni, kun suostuin tekemään kyseisestä lätystä arvostelun. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Sitä poppia vielä löytyi vähän, mutta suurin tuki löytyi jykevistä melkein sinfonisista metallikuvioista ja vierailevista laulajista. - Sonic Syndicate – Sonic Syndicate
Ai jumalauta, kun nautin tästä levystä. Tässä on taas yksi hyvä esimerkki siittä, että joskus juurilleen palaaminen toimii. Tästäkään yhtyeestä en tykännyt uusien laulajien mukaan tultua, mutta nyt he näyttivät, että tästä ruotsalaisesta poppoosta löytyy vielä potkua. - Emmure – Eternal Enemies
Vuoden ensinmäinen yllättäjä. Kokonaisuudessa levy oli breakdowneja perä perään, mutta ne pari tiettyä kappaletta saivat minut jotenkin syttymään agressiivisuudellaan ja temmollaan. - Amoral – Fallen Leaves & Dead Sparrows
Soitannollisesti aivan helvetin miellyttävää kuunneltavaa, mutta tästä yhtyeestä suurin kiitos kaatuu herra Ari Koivusen niskaan, joka on päässyt pois sieltä teinityttöjenidolsihastuksen suosta ja näyttänyt maailmalle, että jätkästä irtoaa jo vähän heviäkin. - Devin Townsend – Z
Aikaisemmin olin kuullut vaan tyypin nimeltä, mutta mielenkiinto vei voiton ja otin levyn kuunteluun, kun siihen pääsin käsiksi. Jos unohdetaan kokonaan Cd nro. 2, niin tämä oli aivan helvetin mahtavaa kuunneltavaa. Kokeellista, melodista ja erittäin mieltä nostattavaa musiikkia. - Hellyeah – Blood For Blood
Mudvaynen vanhana fanina tästä oli pakko tykätä. En ollut ikinä kuullutkaan koko yhtyeestä ja tämä räjäytti potin aivan täydellisesti. Chad Grayn laulanta on vain jotain erittäin hämmentävää kuunneltavaa ja nautittavaa.
Tia Salmela:
Arch Enemy – War Eternal
Vaikka laulajan vaihdos herättikin epäilyksiä aluksi, ei tämä Arch Enemyn albumi jätä todellakaan kylmäksi. Täyttä metallia, jota jaksaa kuunnella. Nummirockia odotellessa…- Lost Society – Terror Hungry
Suomalaisen metallitoivon toinen albumi, joka on mielestäni parempi kuin debyytti! Oikeassa mielentilassa oikeaa musiikkia! - Stam1na – SLK
Taattua Stam1na jälleen kerran. Ehdoton lempparini tältä albumilta on ”Panzerfaust”, joka edustaa tämän albumi ääripäätä. Toimii! - Viikate – Panosvyö
Tämä albumi saa ainakin itselleni hymyn huulille joka kerta. Viikatteen versiot kuulostavat täysin Motörheadin kappaleilta. - Slash – World On Fire
Silinteripäinen kitaristi osasi yllättää erittäin positiivisesti tällä albumilla, joka sisältää herran taattua kitarointia. Hieman kuuluu viitteitä Guns N´Rosesiin, mutta ne eivät haittaa. Ehdottomasti paras Slashin sooloalbumi tähän mennessä! - Grave Digger – Return Of The Reaper
Yksi tämän vuoden parhaimpia albumeita. Se saa vieläkin monien kuuntelukertojen jälkeen ihoni kananlihalle. - Judas Priest – Redeemer of Souls
Vanhat ukot osaavat näyttää, että pystyvät vielä vaikka mihin. Ei kuitenkaan lyö vanhoja Judas Priest -klassikoita. Kuitenkin taattua Judas Priestia. - Die Apokalyptischen reiter – Tief.Tiefer
Saksa-hulluna oli pakko laittaa myös Die Apokalyptischen Reiterin uusin albumi listalle. Jokin tässä albumissa vain iskee – ja kovaa. Super! - Eluveitie – Origins
Ei ehkä ole Eluveitien paras levy, mutta silti aivan loistava teos, jota on tullut luukutettua aika paljonkin. Jälleen yksi syy lähteä Nummirockiin. - Insomnium – Shadows of the dying sun
Jälleen aivan mahtava levy Insomniumilta. Synkkää, mutta moshattavaa musiikkia. Ei lisättävää.
Ville Syrjälä:
Ghost Brigade – IV – One with the Storm
Mitäpä tähän mitään enempää sanomaan, mitä en olisi arvostelussani sanonut, jossa kenties käytin jo koko varastoni savut, jotka kykenen toisen pakaraväliin puhaltelemaan kuten amerikkalainen sen sanoisi. Tämä levy on silmissäni vuoden parhain musiikkituotos! Loistavat kappaleet loistavassa kokonaisuudessa. Ghost Brigaden loistavien albumien putki häikäisee!- Mastodon – Once More ’Round The Sun
Saatan olla hieman kummallinen ja erikoinen, mutta nautin mielelläni yhtyeistä, jotka onnistuvat tekemään mielenkiintoisen, eheän, uniikin ja kertakaikkiaan loistavan albumin kerta toisensa jälkeen. Tämä on yksi niistä orkestereista ja albumeista. Tuntuuko joskus siltä, että luut elävät sisälläsi velloen ja kiemurrellen käärmeen lailla? Jos sen kivun onnistuisi tuntemaan pelkästään nautintona, uskoisin sen kuvaavan hyvin Mastodonin musiikkia. Iho-oireisiin balsamia, kasvukivuille jalkojen ylösnostamista ja tukan kasvattamiseen heviä!
Se vielä pitää mainita, että tuota ”Motherloadia” on nykyään mahdotonta kuunnella ilman, että sielun silmissä vilisee keinuvia pakaroita. En usko, että voi enää mitään sitä suloisempaa kohteliaisuutta musiikkinumerosta sanoa. - Alcest – Shelter
Joskus saattaa päästä kuulemaan musiikkia, jonka jälkeen ei tunnista enää itseään samaksi ihmiseksi kuin ennen. Peilistä kyllä näyttäytyy sama tuttu lärvi, mutta sen takana on myllertänyt ajan hammas ja tunnemaailman myräkkä. Tämä tunne oli sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran olin albumin läpikuunnellut. Olo on sen sormissa kuin leijalla: Levy kykenee kyllä pitämään kuuntelijan narun päässä turvallisesti liitelemässä, mutta pieni herpahdus tai tuulenpuuska saa otteen lipsumaan, jolloin leija karkaa taivaan tuuliin. Leija löytää kyllä takaisin kotiinsa, mutta se on repaleinen ja vaatii pientä huoltoa, että sen voi taas nostaa taivaalle, jolloin se liitelee taas entistä etevämmin.
Se mitä yritän tässä sanoa on se, että tämä albumi on saatanan vaikuttava ja mielettömän hieno kuuntelukokemus! - Devin Townsend / Devin Townsend Project – Z2
Devin Townsendilta ei materiaali lopu kesken, ei hevilläkään! Vaikkei tupla täydellinen ollutkaan, on se silti monunmentaalinen ja ylitsepääsemätön. Tätä vuorta kivutessa kerkeää ihmisvuodet vieriä vauhdilla, mutta ne eivät ole rotkoon hukkaan heitettyä aikaa, sillä huipulla tuulee ja maisemat ovat retken arvoiset, joka kerta! - Casualties Of Cool – Casualties Of Cool
Kyllä kannattaa tukea muusikoita! Voi saada näinkin kaunista kompromissitonta avaruuskantria, kun vähän jaksaa maksaa taiteesta! Onko täällä kukaan, joka kehtas pulittaa niistä Devinin keksimistä synttärilauluista ja lemmikkien nimistä? - Soen – Tellurian
Tämän pojankolttosen bändipaidassa on aina seissyt Opeth ja Tool, mutta nyt sitä on pesussa kulutettua ja tekstit ovat himmentyneet. Samalla poika on repinyt hihat irti, jolloin muskelien suonet sykkivät sinisinä ja rystysistä veri pakenee, jolloin hän selvästi pärjää nakkikioskilla vaikkapa satapäiselle purnaajien joukkiolle. - Black Label Society – Catacombs of the Black Vatican
Kuten kävi itselleni Katatonian kanssa viime vuonna, tämäkin levy näytti arvonsa vasta muutama kuukausi ilmestymisen jälkeen. Vaikka kuinka olisi pettynyt, silti tämä löytyy alati soittimestani pauhaamasta ja nautin joka sekunnista! Kyllä se herkkupiiras häviää siitä ikkunalaudalta jäähtymästä isompiin suihin, vaikkei sitä makua kummemmin muuteltaisi. - Evergrey – Hymns for the Broken
Väsytystekniikka toimii! Vaikka sitä kuinka halajasi vanhojen aikojen perään, pitää vain todeta kyvyttömyytensä aikamatkailuun ja nauttia siitä, mitä nyt tällä hetkellä syliin läväytetään. Helvetin nätti, kiiltävä ja hiottu albumi, jonka seurassa mielellään viettää aikaansa, vaikkei tarjolla onkin poskille pelkkää kyyneltä ja selkäsaunaa. - Ché Aimee Dorval – Vol. 1 (EP)
Casualties Of Coolin, jossa tämä kaunis naisolento myös vaikuttaa, syyskuiselta keikalta tarttui krääsätiskiltä matkaan mukaan hänen viiden vuoden takainen ”Underachiever”-albuminsa lisäksi tämä uunituore lyhykäinen. Hänen kaunis niskavilloja huojuttava lauluäänensä, jutusteleva musiikki ja albumin leijuva ilmapiiri saa korvani lehdet lepattamaan ja käytävät kaikumaan rennosti. - The Black Keys– Turn Blue
Satuin lainaamaan isäni autoa. Radio alkoi nopeasti ärsyttää, kuten sillä aina on tapana, joten vaihdoin lähes yhtä ripeästi CD:n puolelle. Sieltä pyörähti tämä kyseinen lätty soimaan. Autolla ajosta tuli niin helvetin mukavaa, että määränpäästä muodostui pettymys, koska en kerennyt kuunnella albumia loppuun. Tämä levy muistutti minua siitä, että tällä yhtyeellä on muitakin albumeita kuin ”El Camino”.
Ville Kangasniemi:
Behemoth – The Satanist
Jo alkuvuodesta tiesin, ettei tämän kovempaa kiekkoa tulla julkaisemaan vuoden 2014 aikana. Bändinä uusi tuttavuus vei mukanaan täysin.- Nyrkkitappelu – Haluan olla rocktähti ja saada paljon naisia.
Ei yhtään huonoa kappaletta. Suomipunkin nykytaso vahvimmillaan. Tätä lisää, heti, paljon ja kovaa! - Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Käkkyrällään
Rakkaus on vahvassa roolissa hieman aikuistuistuneella THJKB:n neljännellä julistuksella. - Heikki Kuula – Heijastuksia täydelliseltä rundilta
Odotus palkittiin. Vaikka puolituntinen levy sujahtaa ohi hujauksessa, sen sisältämät tarinat tuntuvat pitkän matkan varrelta kootuilta. - Stam1na – SLK
Synkkä ja vakava albumi vei suurimman suomenkielellä laulavan hevibändin euroopankiertueelle. Kova työ palkitsee! - Mastodon – Once More ‘Round the Sun.
Tänä vuonna ego murtui monta kertaa ja suostuin kuuntelemaan välttelemiäni bändejä. Joskus kannattaa tutustua, vaikka fanikunta voi vaikuttaakin oudolta. - FM2000 – Carina II
Tarinoita joiden taustoja ei välttämättä ehkä koskaan tule ymmärtämään, mutta niitä kuuntelee silti mielellään. - Opeth – Pale Communion
Kevyt progeilulinja ei haittaa yhtään. Heviä löytyy aina lisää, tunnelmointi on vaikeampi laji toteuttaa hyvin! - Slipknot – .5: The Gray Chapter
Vaikka yläasteajoista onkin pitkä aika, kannattaa välillä palata niihin vuosiin. Fanikerhot saavat tosin jäädä lapsille ja lapsenmielisille. - Sage Francis – Copper Gone
Elämänmakuista riimittelyä jenkeistä. Vahva näyttö siitä, mikä ero on aidolla räpillä ja viihderäpillä.
Juha Attola:
Madball – Hardcore Lives
Agnostic Frontin ”pikkuveli” pitää huolen, että NYHC elää vahvasti. Ilman epäilyksen häivääkään vuoden kovin albumi!!- Sick Of It All – Last Act Of Defiance
NYHC puolelta tuli tänävuonna selkeästi ne kovimmat jutut. Sick Of It Allin uutukainen on Madballin ohella vuoden kovatasoisin julkaisu. Tästä ei voi nuorempi sukupolvi muuta kuin ottaa opikseen. - I Am Heresy – Thy Will
Enpä olisi osannut odotta ihan näin kovaa albumia, mutta pakkohan se on myöntää, että tämä levy todellakin on vuoden kovimpia julkaisuja, kuten jo alkuvuodesta ounastelinkin. Erittäin kovatasoinen teos, joka ei todellakaan jätä kylmäksi. - The Gaslight Anthem – Get Hurt
Tämän yhtyeen olen löytänyt hieman jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yhtye on tehnyt toinen toistaan hienompia levyjä, ylittäen itsensä kerta toisensa jälkeen. Todella hieno kokonaisuus. - Overkill – White Devil Armory
Metallipuolella oli tänä vuonna aika hiljaista. Keskinkertaisia julkaisuja toinen toisensa perään. Onneksi on kuitenkin olemassa Overkill, joka on edelleen yksi kovimmista yhtyeistä koskaan. - Rancid – Honor Is All We Know
Punk’s Not Dead. Näin voidaan todeta, kun kuuntelee Rancidin uusimman. Erittäin kovatasoinen punk levy, jolta ei turhia kappaleita löydy. - Rise Against – The Black Market
Kokonaisuutena kovatasoinen albumi, joka hakkaa edeltäjänsä mennen tullen. Mukava huomata, että bändillä on edelleenkin virtaa. - Exodus – Blood In Blood Out
Vuoden toinen metalli albumi, joka ansaitsi paikkansa tällä listalla. Vanhat herrat osaavat nämä hommat. Exoduksen thrashi on palannut omalle tasolleen muutaman hieman vaisumman levyn jälkeen. - Nicole Scherzinger – Big Fat Lie
Kyllä! Nicole on eturivin artisti ja loistava laulaja. Sitä paitsi ”Your Love” kappaleen video on kevyesti parasta koko vuonna. Tätä kuunnellessa kesä kestää läpi vuoden. - Mustasch – Thank You For The Demon
Mustasch on pitänyt huolta siitä, että rock ’n’ rollista löytyy rosoisuutta, asennetta ja helvetin hyviä biisejä myös Motörheadin ulkopuolelta. Ykkösluokan bändi nyt ja aina.
Tommi Hämäläinen:
The Ghost Inside – Dear Youth
Isoja kertosäkeitä ja kylmiä väreitä. The Ghost Inside on melodista hardcorea parhaimmillaan ja ehdoton genrensä kärkinimi vuonna 2014. ”Avalanche” ja ”Dear Youth” soivat taukoamatta jo kauan ennen albumin julkaisua ja pitkä odotus palkittiin lähes täydellisellä albumilla.- The Acacia Strain – Coma Witch
The Acacia Strainilla ja minulla on jo 6 vuoden ajan ollut erityinen suhde, jota ei voi kääntää sanoiksi. ”Coma Witch” ei tee siihen poikkeusta – päin vastoin. Bändi on taas piristinyt ja luonut nahkansa, kun DL astui ulos bändistä ja biisinkirjoittajan roolista.
Henkilökohtaisesti nostan hattua kaikille, ketkä pystyvät kuuntelemaan ”Observerin” ajatuksen kanssa yhdellä istumalla. - Expire – Pretty Low
Rosoista, tarttuvaa ja jämäkkää jenkki hardcorea. Vakuuttava näytös bändiltä ja helposti koko vuoden kärkikolmikossa. - Code Orange – I Am King
Uuden albumin myötä ”kids”-sana putosi pois bändin nimestä ja omien sanojensa mukaan samalla alkoi uusi aikakausi. Kaoottisuutta on siis karsittu selkeyttämällä biisien rakenteita ja musiikki on entistäkin raskaampaa. Kurt Balloulla on edelleen vahvasti sormet pelissä tässä sopassa, mutta Code Orange on silti bändinä melko uniikki. - Black Tongue – Born Hanged/Falsifier: Redux
Black Tongue toi Traitorsin ohella downtempo beatdown hardcoren suuremman yleisön tietoisuuteen. Nyt on bändin molemmat ep:t samassa paketissa ja soundi on äärimmäisen murskaavaa. Odotan jo innolla tulevaa albumia. - You Can’t Keep Me Down – Cold Dark Mind
Todella pitkään odotettu albumi ja kovinta kotimaista aikoihin. Levy on synkkä ja pullollaan ahdistusta, se myös kuuluu vahvasti bändin soundissa. - Brutality Will Prevail – Suspension of Consciousness
Tämän albumin suhteen itselläni oli liian suuret odotukset, koska oletin bändin jatkavan suoraan ”Scatter the Ashesin” tyyliin – toisin kävi. Brutality Will Prevail on edelleen mystistä ja synkkää, mutta puhdas laulu oli kuin märkä rätti päin naamaa. Kuukausien pehmittelyn jälkeen tästä alkoi kuitenkin hioutua puhdas timantti. - GhostXShip – Cold Water Army
GhostXShip on ja tulee aina olemaan isossa roolissa omaa elämääni ja straight edge-elämäntyyliä. Tänä päivänä bändin lyriikoissa ylläpidetään elämän tärkeimpiä asioita: musiikki, perhe, ystävät ja omistautuminen sille, mitä haluat itse olla ja saavuttaa. - Foo Fighters – Sonic Highway
Kahdeksan biisiä, kahdeksan kaupunkia ja upea tv-sarja. Ei voi muuta kuin nauttia meiningistä ja mennä sen mukana. - Obey The Brave – Salvation
Obey the Brave otti askeleen kohti melodista ja isoille lavoille tehtyä hardcorea. Kertosäkeet on koukuttavia ja niihin pääsee heti mukaan. Helppoa kuunneltavaa ja toimii aina.
Vuoden pieni julkaisu: Väistä – Sivuraiteella 7”
Lyhyesti sanottuna rokkaava hardcore suomen kielellä toimii helvetin hyvin.
Rudi Peltonen:
- Behemoth – The Satanist
Behemothin kääntyminen enemmän deathin suuntaan jatkaa voittokulkuaan. Heti alkuvuodesta täräytettiin julki tämä hemmetin kova levy, joka säilytti johtoasemansa koko vuoden. - Posthum – The Black Northern Ritual
Entistä melodisempaan suuntaan mennään, mutta bändi teki tänä vuonna erittäin onnistuneen levyn, jossa palikat vain loksahtavat hienosti paikalleen. - Taake – Stridens Hus
Bergeniläistä black metallia punk-asenteella ryyditettynä. Tämä oli itselleni ehdottomasti vuoden odotetuimpia levyjä, ja onneksi se myös lunasti odotukset suhteellisen hyvin. - Svarttjern – Ultimatum Necrophilia
Perusbläkkistä, jossa kuitenkin on sitä jotakin. Tämä toimii loistavasti niin levyllä kuin livenäkin. - Insomnium – Shadows of the Dying Sun
Bändi on kasvanut isoksi nimeksi, ja se kuuluu ammattimaisessa tuotannossa. Tunnelmallinen, mutta samalla hemmetin kova levy. - Den Saakaldte – Kapittel II: Faen i Helvete
Ai helevetti, että on muuten hyvää black metallia! Oslolaiset tuntuvat löytäneen nyt kolmannella täyspitkällään oman juttunsa. - Khold – Til Endes
Keskitempoista perus- black metallia, mutta tarvitseeko sen enempää, jos levy toimii näin hyvin? - Vader – Tibi Et Igni
Tänä vuonna puolalaiset tuovat osaamistaan esille enemmänkin. Tiukkaa, teknistä dödöä tuutataan levyllisen verran. - Kampfar – Djevelmakt
Kampfar näytti taas, mistä kukko pissii. Perusbläkkistä ilman turhia kikkailuja, ja sehän yksinkertaisuudessaan toimii. - Blodhemn – H7
Tiukka kakkoslevy, jossa ei nyt mitään erityisen erikoista ole, se vain yksinkertaisesti on hyvä!
Nina Hurme:
Alcest – Shelter
Alcest julkaisi alkuvuodesta uransa pehmeimmän albumin. Tunnelma on kautta levyn levollinen ja utuinen, kuin kotiin olisi tullut. Levyn päätösraita ”Delivérance” on ehdottomasti parhaita biisejä koko vuonna.- Agent Fresco – A Long Time Listening
Islantilainen indie on iskenyt tänä vuonna takaraivooni kuin kunnon kierrepotku konsanaan. Agent Frescon debyyttilevy on hieno esimerkki sikäläisten muusikoiden monipuolisuudesta. Vaihtelevista tunnelmista johtuen, reilun tunnin pituuteen yltävä levy ei tunnu sekuntiakaan liian pitkältä. - Die So Fluid – The Opposites Of Light
Rouhea punk kohtaa tummanpuhuvan goottilaisuuden. Vokalisti Grog on aivan omaa luokkaansa naisvokalistien joukossa. Muun bändin taito ei sekään jätä kylmäksi, sillä musiikki vie mennessään. - Sin Cos Tan – Blown Away
Konepop-duo Sin Cos Tan tuntuu tuottavan musiikkia niin tehokkaasti, ettei edellisestä levystä ehdi edes toipua, kun seuraava on jo ovella. ”Blown Away” kertoo tarinaa elämänmuutosta läpikäyvästä miehestä, mutta biisit toimivat myös irrallaan, mikä tahtoo olla konseptilevyjen kohdalla aika harvinaista. - Poliça – Shulamith
Flow-festivaalien myöhäisillassa vakuuttanut tuore tuttavuus Poliça toimii myös levyllä. Kokoonpanossa jännittävästi vokalistin lisäksi vain basisti ja kaksi rumpalia. Bassoakin voi näemmä soittaa kuin kitaraa. Toimii kuin sata härkää! Tästä tuli takuulla levysoittimen vakiovieras. - Mono – The Last Dawn / Rays Of Darkness
Instrumentaalia tunnelmointia tuplapakkauksessa. Japanilainen Mono julkaisi tänä vuonna kaksi levyä kerralla, joten kauniin melankolisen musiikin ystäville joulu tuli tänä vuonna marraskuussa. - Collapse Under The Empire – Sacrifice & Isolation
Jotta tunnelmoiva instrumentaali ei lopu kesken, julkaisi myös Collapse Under The Empire tänä vuonna uuden levyn. Aikaisempaan materiaaliin verraten tämä levy on eheämpi kokonaisuus. - Animals As Leaders – The Joy Of Motion
Kaiken instrumentaalin ei tietenkään tarvitse olla tunnelmoivaa. Tähän tarpeeseen vastaa progeilmiö Animals As Leaders. Bändin sävelkuviot saavat aikaan pieniä aivonyrjähdyksiä, sillä hyvällä tavalla. - Røyksopp ft. Robyn – Do It Again (EP)
Konemusiikista ei noin vain pääsekään eroon, kun se kerran iskee. Norjalais-ruotsalainen yhteistyö toimii uskomattoman hyvin, vaikka omat mielikuvani Robynista sijoittuvat 90-luvun lapsitähteen. Naiseksi kasvanut vokalisti hoitaa tonttinsa Røyksoppin korkeiden standardien mukaisesti. - Casualties Of Cool – Casualties Of Cool
Kun kanadalainen multi-instrumentalisti Devin Townsend koskee uuteen musiikilliseen alueeseen, käydään läpi kaikki tunteet pelonsekaisesta odotuksesta, WTF:n kautta, ”tämähän potkii kuin hirvi!” asti. Devinin pehmeää puolta countrylla höystettynä. Tsekkaa, jos et usko!
Jyri Kinnari:
Pink Floyd – The Endless River
Progressiivisen rockin kuninkaat päättivät viimein julkaista 20 vuotta pölyttyneen albuminsa, jonka oli alunperin tarkoitus olla ”The Division Bellin” toinen puolikas. Asioita tapahtui ja lopulta ”The Endless River” näki päivänvalon vasta tänä vuonna pienen hienosäädön jälkeen. Parempi kai se on myöhään kuin ei milloinkaan, nimittäin ”The Endless River” on niin käsittämättömän suurenmoinen kokonaisuus, että se ansaitsee paikan vuoden parhaana levynä.- Kivesveto Go Go – Tutti Frutti
Kivesveto Go Gon rehellinen ja raadollinen punk rock potkii ja kovaa. Menevä rockkaaminen pelaa rosoisen laulun ja suorapuheisten sanoitusten kanssa loistavasti yhteen nostaen kouvolalaisen punk-ryhmän debyyttialbumin yhdeksi vuoden parhaista julkaisuista. - Sabaton – Heroes
Kokoonpanon mentyä laulajaa ja basistia lukuunottamatta täysin uusiksi, tuli Sabatonin seitsemättä täyspitkää odoteltua hieman normaalia jännittyneemmissä merkeissä. Kuumottelu osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä miehistönvaihdokset tekivät Ruotsin kovimmalle power metal -poppoolle vain hyvää, sillä uskallan kutsua ”Heroesia” jopa Sabatonin parhaaksi levytykseksi. - Jonne – Jonne
Korpiklaani-nokkamies Jonne Järvelä päätti unohtaa metallin hetkeksi ja julkaista levyn, joka sisältää ehtaa kansanmusiikkia. Sooloprojektina alkanut ja siitä vähän suurempiin mittasuhteisiin kasvanut albumi on säveltäjänsä kuuloinen, mutta tekee silti selvän eron Korpiklaanin musiikkiin. Niin railakasta ilottelua kuin rauhallisempaa fiilistelyäkin sisältävä albumi kuulostaa todella raikkaalta ja omanlaiseltaan ja on ehdottomasti yksi vuoden parhaista levyistä. - Opium Warlords – Taste My Swords of Understanding
Sami Hynninen on luonut jälleen yhden mestariteoksen. ”Taste My Sword of Understanding” on pääasiassa lohduton ja raskastunnelmainen kokonaisuus, mutta antaa pilkahduksia myös rauhasta ja autuudesta. Jonnekin dronen, doomin, avant-garden ja paljon muunkin välimaastoon sijoittuva albumi ei ole vieläkään saanut ansaitsemaansa arvostusta. - Accept – Blind Rage
Elinvoimainen teutonihevidinosaurus Accept julkaisi jo kolmannen albuminsa vuonna 2009 tapahtuneen comebackinsa jälkeen. ”Blind Rage” ei ehkä yllä kahden edellisen albumin yliluonnolliselle tasolle, mutta se on silti loistavaa jatkumoa niille, kuten myös bändin koko historialle. ”Blind Rage” on vahva suoritus vuosikymmeniä sitten perustetulta yhtyeeltä ja se ainoastaan lujittaa Acceptin jalansijaa metallimusiikin historiassa. - Zodiac – Sonic Child
Saksalainen blues rock -yhtye tuli elämääni kuin tyhjästä ja tunki loppukirin aikana vuoden parhaimpien levyjen listalleni. ”Sonic Child” sisältää menevää ja toimivaa rokkaamista, mutta sen parhaat palat ovat synkkiä ja surullisia. Levy on kuitenkin alusta loppuun täyttä tavaraa. - Bloodbath – Grand Morbid Funeral
Ruotsalaisen metallin eliitti iski hynttyyt yhteen Paradise Lost -laulaja Nick Holmesin kanssa ja tulos on Bloodbathin neljäs täyspitkä. Kuusi pitkää vuotta tätä kerettiin odottamaan, mutta eipä Bloodbath pettänyt tälläkään kertaa, vaan toimitti täyslaidallisen ehtaa death metallia sieltä brutaalimmasta päästä. - Ahola – Tug Of War
Aholan toinen albumi otti askeleen hieman raskaamaan suuntaa kuin edeltäjänsä ”Stoneface”. Homman nimi on kuitenkin edelleen rock ’n’ roll, ja sen tämä poppoo taitaa mallikkaasti. Tiskiin on lätkäisty kiitettävän monipuolinen kirjo raskaan rockin helmiä. - At The Gates – At War With Reality
Lähes kaksi vuosikymmentä ”Slaughter of The Soul” -klassikon jälkeen At The Gates päätti tehdä uuden levyn ja voi veljet millainen levy sieltä tulikaan. ”At War With Reality” pitää ehdottomasti laskea samaan melodisen death metallin kuningassarjaan kuin edeltäjänsäkin. Eipä ole miesten sävellyskynä tylsistynyt mihinkään 19 vuotta kestäneellä tauolla.
Jarmo Hänninen:
Machine Head – Bloodstone & Diamonds
Ehdoton vuoden 2014 metallialbumi. Flynn ja pojat saivat tämän jantterin heräämään uudelleen jopa vanhempaan MH-tuotantoon. Uskomattoman monipuolinen levy, johon ei ole vieläkään kyllästynyt.- Cannibal Corpse – Skeletal Domain
Joku voisi väittää, että Cannibal Corpse junnaa paikoillaan, eikä uudistu nyky mittapuun mukaan tarpeeksi. Ne jotkut saavat haistaa pitkät! Kannibaalien odotettu 2014 albumi on sitä mihin on totuttu kyllä, mutta… HEI SE ON CANNIBAL CORPSE! - Cavalera Conspiracy – Pandemonium
Ehdotonta mäiskettä ja räiskettä, jonka tahdissa tekisi mieli riehua vaikka missä kuuntelisi. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta räimii niin ristuksen lujaa. PS: vuoden 2014 kuntosalimetallialbumi - Ace Frehley – Space Invader
Ässä on tullut takaisin. Kunnon rock-levy, joka tuo mieleen Frehley’s Comet ajat. Parhautta. KISS-diggarin pakkohankinta ja Ace ei ole pitkään aikaan kuulostanut levyllä yhtä hyvältä. - Kissin’ Dynamite – Megalomania
Saksan ahkerat hard rock -teinit ovat kasvaneet aikuiseksi. Todella vivahteikas ja perinteitä kunnioittava hard rock-albumi. - Mikko Herranen – Pahan Ajan Apokalypsi
Omalla listalla vuoden kotimainen. Lähes Alankomaisiin (Ismo) sfääreihin tunkeutuva metallimättö. Olin positiivisesti yllättynyt tämän julkaisun erinomaisuudesta. - In This Moment – Black Widow
In This Moment tuli listalle kyllä niin takavasemmalta. Enemmän ja enemmän industrial-elementtejä soundiinsa yhdistelevä porukka on Maria Brinkin johdolla luonut äärimmäisen häiriintyneeltä kuulostavan kokonaisuuden. - Exodus – Blood In Blood Out
Tätä levyä moni odotti hieman pelonsekaisin tuntein. Pelko pois, sillä kyllä se vaan hyvä on! Ei pysty selittämään muuten. Exodus! Come on! - Alestorm – Sunset on the Golden Age
Pontikan ja merirosvoilujen katkuinen metallirallattelu on aina iskenyt, mutta Alestorm on vuoden 2014 julkaisulleen saanut aikaan vieläkin ammattimaisempaa soundia ja todella kuunneltavaa seilailua. - Sister Sin – Black Lotus
En ole tästä porukasta juurikaan välittänyt aikaisemmin, mutta ”Black Lotus” on täynnä niin raakaa ja perinteikästä rokkia, että heikompaa hirvittää.
Lassi Hinttala:
- Ghost Brigade – IV: One With The Storm
Oikeastaan jo pelkkä ”Elämä On Tulta” riittäisi nostamaan tämän vuoden parhaaksi, mutta loppulevykin mestarillinen. Hillitty, tyylikäs ja monipuolinen tuleva klassikko. - At The Gates – At War With Reality
Kun 19 vuoden tauon jälkeen pystyy julkaisemaan comebacklevyn, josta voidaan puhua samassa lauseella ”Slaughter Of The Soulin” kanssa, niin jotain on tehty oikein. Melodista death metallia sanan varsinaisessa merkityksessä. - Behemoth – The Satanist
Puolan death/black-jyrän musta liekki palaa edelleen vimmaisen voimakkaana. ”Blow Your Trumpets Gabriel” on yksi vuoden tyylikkäimmistä videoista ja murskaavimmista kappaleista. - Insomnium – Shadows Of The Dying Sun
Takuuvarmaa suomalaista melodeathia. Selkeä rimannosto henkilökohtaisesti hieman pettymyksesksi jääneestä ”One For Sorrowsta”. Suorastaan tuhlailee upeita melodioita ja riffejä. - Bury Tomorrow – Runes
Nykyään, kun kaikki tuntuu olevan jotain mitäliecorea, niin suoraselkäinen, turhista lisukkeista riisuttu metalcore tuntuu yllättävän virkistävältä. Tarttuvuutta ja raskautta jaettu tasakätisesti. - Mastodon – Once More Round The Sun
Vaikka edelleen haikailen alkuaikojen sludgemurskan perään, niin on se myönnettävä, että Atlantan pojat osaavat tehdä pirullisen toimivaa progemetallia. Hitaasti aukeava herkku. - Triptykon – Melana Chasmata
Synkeä, sysimusta ja murskaava. Ei yllä debyytin tasolle, mutta vain Tom G. Warrior osaa taikoa yhtä hyvällä tavalla masentavaa säveltaidetta. Sopii varsin hyvin tähän vuoden pimeimpään aikaan. - Taake – Stridens Hus
Hieman puun takaa tullut levy, joka pitää yllä takuuvarmaa Taake-laatua. En ole mikään bläkkiksen suurkuluttaja, mutta kyllä sitä aina silloin tällöin on saatava pieni annos Taakea.. - Anaal Nathrakh – Desideratum
Eeppistä ja mielipuolista blackdeathindustrial- kakofoniaa, jossa on kuitenkin tarttumapintaa vaikka kuinka. Brittiduo ei tee edelleenkään kompromisseja ja hyvä niin. - Lost Society – Terror Hungry
Thrash on elänyt jo pitkään jonkinlaista uutta tulemista ja kotimainen Lost Society on yksi tuon uudelleentulemisen keihäänkärjistä. Järjettömän tiukkaa ja kieli syvällä poskessa mäiskittyä rässiä.
Sebastian Laitila:
Scott Walker & Sunn o))) – Soused
Kun kuulin trailerin levystä, vihasin sitä. Vihasin Scott Walkerin teatraalista laulutapaa ja mieleni eksyi jonnekin Jesse Kaikurannan ja Antony Hegartyn väliin. Sitten se vain kolahti. ”Sousedin” musiikki tuo mieleen Full Metal Jacketin tarkka-ampujaepisodin, jonka kertojana Walker tekee uskomattoman jäätävää jälkeä. Vuoden 2014 paras levy.- Wovenhand – Refractuory Obdurate
Kaunis, paatoksellinen ja kaikkea muuta kuin tylsä. Tämä kuuluu kieltämättä saman tunnetilan levyihin kuin Opethin ja Soenin uusimmat, mutta on niistä poiketen hyvä. Todella, todella hyvä. - Sonny Simmons & Moksha Samnyasin – Nomadic
kahdeksankymppinen free jazz-saksofonisti ja maailmanmusiikin sekä post punkin yhdistelmää soittava trio. Levyllinen psykedeliaa. Tässä ei voi mennä pieleen, eikä myöskään mennä. Kannattaa ehdottomasti kuunnella, ellei tapoihin kuulu ujostella musiikin suhteen. - Pallbearer- Foundations of Burden
Hyvän doomin tekeminen on opittu nykyään niin hyvin, että ei tarvitse toistamiseen palata Candlemassin ja St.Vitusin kaltaisten klasaribändien äärelle. Pallbearerin ”Foundations of Burden” on kirkkaasti vuoden 2014 paras metallilevy siitä huolimatta, että se ei yritä innovoida. Sen sijaan vasta toisen levynsä julkaissut yhtye osoittaa, että genreä voidaan viedä eteenpäin myös palaamalla juurille ja tekemällä asiat yksinkertaisesti paremmin kuin ne on tehty välissä. - The War on Drugs – Lost in the Dream
Mark Kozelek jätti oman, jokseenkin mukiinmenevän Benjinsä TWOD:ta koskevan kiukutteluepisodinsa varjoon, mutta se ei heikentänyt tämän levyn tehoa. Ilkeämielinen voisi sanoa tätä levylliseksi Young Turk Boys of Summeria, mutta paskat siitä, mukava asento kehiin, luurit päähän ja antaa musiikin virrata AORttaan (mä rakastan näitä) asti. - Blues Pills – s/t
Ensimmäinen reaktio yhtyeeseen oli se, että onko tämä nyt taas näitä retrobändejä, joita on tullut Wolfmotherista lähtien kuin sieniä sateella. Olin siis toki oikeassa, mutta ennakkoasenteeni ei olisi voinut mennä pahemmin pieleen. Blues Pillsin vahvuus on se, mikä monelta vastaavalta retrobändiltä puuttuu: groove. - FKA Twigs – LP1
Kuultuani ensimmäistä kertaa FKA Twigsista, kuvailtiin tämän musiikkia trip-hopiksi. Trip-hopia LP1 kieltämättä on, mutta siinä ei ole pienintäkään menneen maailman katkua jota voisi olettaa 90-luvulla huippuhetkensä eläneelle genrelle, vaan musiikki kuulostaa todella tuoreelta. Tämän lisäksi Tahliah Barnettin tunteikas ääni ei todellakaan jätä kuuntelijaa kylmäksi. Vuoden paras elektronisen musiikin julkaisu. - Machine Head – Bloodstone & Diamonds
”Unto the Locust” on yksi tämän vuosikymmenen parhaimmista raskaamman metallin levyistä ja tämä saattaa olla jopa parempi. Machine Head voisi hyvinkin olla yksi menneen vuosikymmenen nostalgia-akti pappojen täyttämän metallin joukossa, mutta näin ei ole. Itse asiassa näin tunteikkaaseen ilmaisuun pääsee hyvin harva nuorempi bändi. Mikä ihme saa Robb Flynnin kuulostamaan näin vilpittömän vihaiselta ja kärsimystä kokeneelta? Kuunteleeko hän ”The Burning Redia” ja ”Superchargeria” aina ennen vokaalinauhoituksia? - Crowbar- Symmetry in Black
On olemassa raskasta musiikkia ja sitten taas on olemassa Crowbarin kaltaiset bändit, joiden levyjä soitetaan hiihtäjille ja kilpapyöräilijöille testosteronitason nostamiseksi. ”Symmetry in Black” osoittaa Machine Headin lisäksi 90-luvun metallin voivan oikein hyvin herran vuonna 2014. - How to Dress Well – What is this Heart
Siitä, miten vähän Tom Krell näyttää soul-mieheltä, on vitsailtu artistin ensimmäisestä levystä lähtien. Ehkä se, että laiha valkoinen mies tekee tällä hetkellä maailman parasta soulia, ja tämän hetken kovimman ruotsi-melodeath-bändin örisijä on nainen, viestii siitä että musiikin maailma on menossa parempaan suuntaan – musiikkityylin valinta ei ole ihonväristä tai sukupuolesta kiinni.
Ville Raitio:
Nothing More – Nothing More
Alternative rock ei usein ole iskenyt, mutta tässä on ehdottomasti vuoden tarttuvin albumi! Toteutus ja bändi ovat sen verran erikoisia ja erilaisia, ettei kuunteluun kyllästy. Mainittakoon myös bändin liveperformanssit, jotka eivät jätä kylmäksi.- Of Mice & Men – Restoring Force
Heittämällä vuoden kuunnelluin levy tänä vuonna. Nappaavia biisejä yksinkertaisuudessaan ja kiitettävä tarjonnan vaihtelu. - Eluveitie – Origins
Sanotaanko, että vuoden raskaimmin maustettu. Amerikan aikuisten oikeasti jälleen loistava albumi. Kamaa löytyy tältä uusimmalta niin ikään ähkyyn saakka. Mieli tekisi opetella kampiliiran ja muiden tilulilusoittimien soittoa, sen verran tätä kuunnellessa saa pyöriä organismin orgasmeissa. - Architects – Lost Forever // Lost Together
Tästä ei pyörinyt kuin positiivisia ajatuksia niin paljon, että bändi oli pakko käydä tsiigaamassa Nosturissa, jonka jälkeen levy sai vain lisää ulottuvuuksia. Musiikki ja sija puhukoon puolestaan. - Fear of Domination – Distorted Delusions
Kappaleet “Organ Grinder” ja “Parasite” tuovat mieleen hetken, kun tämä lätty oli Kaaoszinen ennakkokuuntelussa ja pariin otteeseen kylmät väreet valtasivat kehon. Tässä on noiden kappaleiden lisäksi vielä sen verran monta onnistunutta kipaletta, että live-esiintymisen katsastaminen useampaankin otteeseen olisi ollut tänä vuonna toivottavaa, kun kerran tarjontaa löytyi. - Volumes – No Sleep
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin edeltäjänsä, mutta silti jälleen erittäin onnistunut tuotos. Albumi on antanut sitä kaivattua energiaa arkiaamuihin, mutta myös tarjonnut Volumesin tapaan persoonallista vaihtelua ko. genreen. - Lily Allen – Sheezus
Tästä tulee mieleen vain kesä ja sitä kautta helvetin hyvä fiilis. Eräs hehkutti tätä valtavasti ja tulihan nuo muutamat kappaleet siinä tutuiksi. Kuuntelin sitten koko tuotoksen läpi, josko tästä olisi tälle listalle ainesta ja kyllä vaan. Tärkeää vaihtelua hyväntuuliseen ja eniten kuunnellut kappaleet jäävät soimaan hyvässä muodossa päähän. - Mikko Iivanainen – Last Room
Aivan puskista tullut levy. Herra oli soittamassa eräässä syynäämässäni konsertissa jazzia kaupunginorkesterin kanssa, joten tämä lähes täysin instrumentaalinen levy yllätti täysin. Teemaan kuuluvat spiikit/vokaalit eivät häiritse ja tyylilaji vaihtelee klassisesta jonkinnäköiseen metalliin jopa kappaleen sisällä. Kyseinen artisti ansaitsisi tulla enemmänkin kansan tietoisuuteen – olihan hän soittamassa kielisoittimia Tuomas Holopaisen ”Roope” -levylläkin, mutta mielestäni tämä albumi ansaitsee ennemmin paikkansa top kympissä. - Slipknot – .5: The Grey Chapter
Odotetuimpien kärjessä, mutta ei aivan listan kärkeen yllä. Toimii kuitenkin kirjaimellisesti joka tapauksessa ja sopii jokaiselle mielentilalle. - In Hearts Wake – Earthwalker
Väkevää, jykevää, tunnelmallista ja taidokkaasti tehty. Sivuuttaa mm. Capture the Crownin uusimman moninaisuudellaan ja olemalla uskottavampi.
Janne Partanen:
Body Count – Manslaughter
Ice-T rynni listan ykköseksi pelkällä asenteellaan ja tylyllä otteellaan. Bändin uutta levyä sai odottaa kahdeksan vuotta ja kylläpä se oli odotuksen arvoinen. Rehellinen, raskas ja aidon kuuloinen Manslaughter on raikas tuulahdus amerikan suunnalta.- Valonkantajat – Pimentola
Kuolleeksi julistetun suomimetallin uusi valtias. Valonkantajissa yhdistyy kaikki mitä raskaassa suomeksi lauletussa metallissa tuleekin olla. Loistava laulaja, synkän kauniit sanoitukset, taitavat soittajat ja tarttuvat kertosäkeet. Kakkolevylle bändin tiukensi soittoaan ja vetivät kitarat entistä raskaammaksi. Hämmentävän hyvä levy, jota tuskin kukaan on kuullut. - Cannibal Corpse – A Skeletal Domain
The one and only. Cannibal Corpse jatkaa tutulla tiellä ja julkaisi taas tiukan tappavan paketin. Vanhaksi bändiksi uutukainen sisältää yllättävää kehitystä ja viittauksia KILL albumin suuntaan. Bändi veti myös vuoden kovimman keikan Jyväskylässä paukuttaen 18 biisiä kuolettavan tarkasti. - At The Gates– At War With Reality
Huhhuh…Enpä olisi alkuvuodesta uskonut, että omalle Top-10 listalle nousee näinkin vanha kehäraakki kuin At The Gates, mutta niin vain ruotsinpojat pääsivät yllättämään. - The Haunted – Exit Wounds
Levy, joka palautti uskoni tämän tyyliseen musiikkiin ja syy miksi edes otin edellä mainitun At The Gates levyn kuunteluun. The Haunted oli kaivanut itsensä jo syvälle siihen suohon, johon In Flames jo hautautui, mutta radikaaleilla miehistön vaihdoksilla saatiin ihmeitä aikaan. Täydellinen yhdistelmä aggressiivisuutta ja melodisuutta. - Sargeist – Feeding the Crawling Shadows
Tietyt suomalaiset BM bändit saavat minut aina hyvälle tuulelle. Sargeistin uutukainen on täydellistä duunimusiikkia, jota kuunnellessa aivo lepää ja kroppa paahtaa armottomalla tahdilla töitä. Uutukainen menee viimevuotisen Hornan levyn kanssa viikoittain kuunneltavien levyjen listalle. - 1349 – Massive Cauldron Of Chaos
Joskus palaset vain osuvat niin hyvin kohdilleen. Kaikki mitä bändin vanhemmassa materiaalissa oli mielestäni heikkoa oli kadonnut ja kaikki se mistä pidin oli enemmän esillä. 1349 uutuus on kuin suuri kunnianosoitus vanhoille norjan BM bändeille, mutta silti onnistuu kuulostamaan itseltään. - Brüssel Kaupallinen– Murheenkruunu
Pohjoisen pojat menevät nerouden ja hulluuden rajamailla. Tiukan menevä rock lyö nyrkkiä yhteen raskaamman poljennon kanssa. - Fear Of Domination– Distorted Delusions
Vuoden kovin autoilulevy. Bändin on saanut hyvin omaa näkemystään esille ja koneosasto ei kärsi enää muovisista soundeista. Pirun tarttuvia juttuja ja reippaasti ”turpaanveto”-asennetta. Suomesta kyllä tulee komeaa industrial metallia. - Machine Head– Bloodstone & Diamonds
Kuinka eeppiseksi bändi voi vetää tämän tyylisen raskaan poljennan, sitä voi vain ihmetellä, kun kuunteleen bändin uusinta levyä. Tässä on loistava esimerkki siitä, kun tehdään isolla rahalla hyvää jälkeä. Vaikka kappaleissa on viuluja, kuoroja yms. sälää kuulostaa se silti rupisen raskaalta ja siltä kuin se olisi nauhoitettu yhdellä otolla kaikki soittajat studiossa. Rob Flynn on kyllä armottoman kova biisintekijä ja yksiä suosikkivokalistejani.
Niko Kuusela:
In Flames – Siren Charms
In Flames toi uutta ponnekkuutta vanhemman materiaalinsa rinnalle ja sai tällä levyllä ainakin yhden täysipäiväisen fanin lisää.- Caliban – Ghost Inside
Aina hyvin suoriutunut Caliban on muuttanut soundiaan melodisempaan suuntaan ja päätös oli aivan oikea, tuloksena bändin tähänastisista julkaisuista paras levy. - Suicide Silence – You Can’t Stop Me
Entisen vokalistinsa Mitch Luckerin kuolemasta toipunut deathcorejyrä tuli takaisin yhtä vahvana kuin lähtikin breikille ja toi mukanaan yhtyeen vauhdikkaimman pitkäsoiton. - Emmure – Eternal Enemies
Myös tyylisuuntaansa melodisempaan horisonttiin ohjannut Emmure nosti tasoaan, taas. - Sixx. A.M. – Modern Vintage
Kolmannen täyspitkänsä julkaissut ”superpoppoo” löi muut tämän vuoden rock-yhtyeet laudalta parilla singlellään jo ennen levyn ilmestymistä, tätä kelpaa kuunnella ryhmän aiempien julkaisujen jälkeen yhtä kepeästi. - Betraying the Martys – Phantom
Radikaalisti tyylisuuntaansa allekirjoittaneen mielestä ainakin muuttanut BTM teki sen, mitä omalla kohdallani vaadittiin bändin touhujen seuraamisen jatkamiseen. Bändi ujutti örinöiden ja mörinöiden sekaan debyyttiin verraten reippaammin kirkkaita vokaaleja ja melodista rilluttelua. - Architects – Lost Forever // Lost Together
Vauhdikkaammalla ja suoremmalla lähestymisellä Architects jatkoi vahvaa suorittamista brittiläisen metalcoren ykkösnimenä. - Wovenwar – Wovenwar
Ex-As I Lay Dying, ilman ex-AILD vokalistia toimii siihen nähden hyvin, kun ottaa listalta genren oikeaksi bändin musiikille ja hyväksyy ex-laulajan poistumisen yhtyeestä. Erilainen, mutta hyvä, uudeksi tyylisuunnaksi ja debyyttilevyksi, erittäin hyvä. - Texas In July – Bloodwork
Sali- ja urheilumusiikiksi erittäin miellyttävää ja nopeatempoista metalcorea soittava Texas In July julkaisi ei-niin-kamalasti mainetta niittäneen, mutta silti omassa kategoriassaan loistavan, järjestyksessään 4. täyspitkänsä. - Rise Against – The Black Market
Vuoden 2014 ehdottomasti kovin punk rock-albumi ja listani vuoden viimeisin on hyvälle tuulelle pyyhkäisevä aina yhtä mukaansa tempaavan Rise Againstin käsialaa.
Tomi Salmi:
Stam1na – SLK
Progensa ja suoraviivaisimmat speed metalinsa taakseen jättänyt Stam1na-kameleontti laventaa
musiikillista ilmeikkyttään suuntaan, johon sen jossain välissä tulikin edetä. Vaikka mainostettu
black metal ei kuudetta täyspitkää täysin leimaakaan, kiristää yhtye jälleen muttereita lieväksi väliinputoajaksi jääneen ”Nocebon” jäljiltä. Lienee samantekevää, onko kyseessä basisti Kai-Pekka Kangasmäen lisääntynyt sävellysvastuu, orkesterin entistäkin vaihtelevampi materiaalipankki vai jokin muu selitettävissä oleva seikka. Lopputulos saa joka tapauksessa nyökkäilemään hyväksyvästi Stam1nan ansaitulle voittokululle.- Architects – Lost Together // Lost Forever
Brightonin matemaattis-postmoderni metalcoreisti ottaa kuudennella albumillaan takaisin vahingon, jonka pehmeä ”The Here and Now” (2011) jätti elämään. ”LS//LT” tekee käytännössä kaiken paremmin kuin ”Daybreaker” (2012) niin tarttuvuudessaan kuin raskaissa riffeissäänkin. Vaikka levyn viimeinen kolmannes häviääkin vertailussa äärimmäisen tiivistunnelmaiselle alkupuolelle, on harvinainen ilo todeta Architectsin onnistuneen tekemään levyn, jolla ei ole ensimmäistäkään ala-arvoista hardcorerykäisyä. - At The Gates – At War With Reality
Yhdeksäntoista vuotta sitten At The Gates todisti mahdollisuuden kuolemattomuuteen julkaisemalla melodeath-klassikoksi sittemmin kruunatun ”Slaughter of the Soulin” (1995). Kun kaikki veret mainitusta merkkipaalusta on imetty kuiviin lukemattomien jäljittelijöiden toimesta, yltyvät vanhat sedät puskemaan jälleen ulos pahaa tarkoittavan ja epäystävällisen kolmivarttisen. Vokalisti Tomas Lindbergin pakko-oireinen korina seisauttaa rauta-arvot vähintään yhtä tehokkaasti kuin (MM)-kultavuonnakin. Levyn otsikon voi leikkiä viittaavan myös kristillisdemokraattiseen politiikkaan kuuluisa tasa-arvokeskustelu valttikorttinaan. Terveiset Arkadianmäelle. - The Haunted – Exit Wounds
Göteborgin rytmibarometrikot Björler & Erlandsson saanevat tänä vuonna poikkeusluvan lähteä aikaisemmin töistä kotiin. Siinä missä At The Gatesin säälimätöntä comebackia on odotettu jo pari vuosikymmentä, kunnostautui The Haunted odotusarvovaliditeetissaan yhtä kiitettävästi tipauttavien ensimaistiaistensa myötä. Haavoittuvainen alternativekokeilu ”Unseen” (2012) saattaa osoittautua tulevaisuudessa vieläkin suuremmaksi vedenjakajaksi, sillä ex-vokalisti Dolvingia ei oikeastaan ehdi tulla edes ikävä. ”Exit Wounds” on tuttua ja turvallista thrash-tehosekoitinta, ja ehkä juuri siksi niin hyvää kuin toivoa saattaa. - Betraying The Martyrs – Phantom
Varmasti toistakymmentä eli genreä metallisessa ulosannissaan yhdistelevä ranskalaiskyky todistaa toisellaan, ettei ”Breathe in Life” (2011) ollut mikään hatusta heitetty visio. ”Phantom” on samaa sarjaa: sinfonioita, deathia, progea, matikkaa, poppia, corea, koneita, ruumiita… Paperilla idea ei kenties vaikuta sen ihmeellisemmältä kuin omalaatuisemmaltakaan – pikemminkin huolestuttavalta – mutta Betraying The Martyrs saa homman toimimaan Between The Buried And Men sekasorron kaltaisesti. Ja se on paljon sanottu se. - Lost Society – Terror Hungry
Lost Societyn raketinomainen nousu nuorisotaloilta Children of Bodomin lämmittelijäksi on ollut vaikuttava. Pikaisesti debyytin jälkeen ilmestynyt toinen annos vaivattoman vaarallista, mutta äärimmäisen tiukasti soitettua thrashia todistaa jyväskyläläisnelikon ansainneen hehkutuksensa. Päättömänä liveaktina tunnettu yhtye onnistuu yhtä lailla kunnioittamaan perinteitä ja osoittamaan, kuinka ”Wasted After Midnightin” kaltaiset lyyriset huipentumat puhuttelevat enemmän kuin yhteiskunnallinen rienaus. - Rosetta – Flies To Flame (EP)
Neljä kappaletta, kolmekymmentä minuuttia ja sataprosenttista mielihyvää. Kuulasta ja toiveikasta ambientia, hekumoivaa post rock-utopiaa ja kolossaalisiin mittasuhteisiin kasvavaa eteerisyyttä. Rosettan paletissa on edelleen käytössä kaikki maailman värit tummennuksineen ja psykedeelisine mielentiloineen. Neljän maagisen levykokonaisuuden jälkeen EP:ltä olisi voinut odottaa paljon, mutta tässä tapauksessa joutava ennakkospekulointi on harvinaisen turhaa. Edeltäjiensä tapaan myös ”Flies to Flame” rakentuu niin saumattomista osista, että sen äärellä aika unohtuu hyvin nopeasti. - Whitechapel – Our Endless War
Tietyllä tavalla yksi vuoden kovimmista yllätyksistä kantautuu Knoxvillesta. Whitechapelin moderni deathcore on tyylipuhtaudessaan ollut aina alansa matalimmalta rouhittua selkäänpuukotusta, mutta vasta viidennellä rupeamalla täysimittainen albumi jaksaa kannatella alusta loppuun saakka. ”This Is Exile” (2008) ja ”A New Era of Corruption” (2010) sisälsivät paljon vimmaa, pommeja ja tulivoimaa, mutta ”Our Endless Warin” aikuistumisriitin myötä Whitechapel tuntuu aloittanee murjovan tarinansa uudelleen. - Ravage Ritual – Soul Eater
Raskassoutuista hardcorea black metalin asussa – vaiko toisinpäin? Seinäjoki tuuttaa pihalle jälleen yhden vakavasti otettavan tapauksen, sillä
”Soul Eaterin” omintakeiset sävellykset ja synkkääkin synkempi äänimaailma käyvät yhteen paremmin kuin Scorsese ja De Niro. Sopivan mittaiset täsmäiskut, ihanteellinen levymitta ja tahallisen apokalypsinen julkisivu luovat mielikuvan kokoonpanosta, joka todella tietää mitä tekee. Ravage Ritual on yhtye, joka tuottaa jatkossakin monet ilot varsin laaja-alaiselle kuulijakunnalle. - Misery Index – The Killing Gods
Vitoslevyllään brutaali on jälleen brutaalimpaa ja väkivaltaisuuden raja-aidat kauempana toisistaan. Misery Indexia ei ole koskaan kiinnostanut olla erityisen omaperäinen, mutta äärimmäisen sotaisa tunnelma yhdistettynä Adam Jarvisin käsittämättömiin rumputulituksiin korvaa kaiken mahdollisen ja mahdottoman. ”The Killing Gods” toimii alkusekunneista viimeiseen, kuolettavaan hönkäykseen syanidikapselin tavoin.
