Depressiivinen black metal jakaa varmasti mielipiteitä muun muassa siitä, miten kyseistä alamaailman genrea tulkitaan. Lasketaanko depressiiviseksi black metalliksi yhtye, joka soittaa black metallia ja jonka aiheet käsittelevät suurimmaksi osaksi itsetuhoa tai itsensä ja maailman vihaamista? Sitten on kysymyksiä ja mielipiteitä, joissa pohditaan, onko depressiivinen black metal -projekti liian yliampuvaa, teennäistä tai muuten vain huonosti toteutettua. Kun mietitään, mitä depressiivisiä black metal -yhtyeitä maailmasta löytyy, monelle kuuntelijalle tulevat ensimmäisinä mieleen ruotsalainen, vuonna 2011 hajonnut Lifelover, Yhdysvalloista kotoisin oleva, myös hajonnut yhden miehen projekti Xasthur (1995–2010) tai ruotsalainen, aktiivisena toimiva Shining.

Sitten vuonna 1995 syntyi Tukholmassa aluksi sooloprojektina toiminut Silencer. Silencer on underground-piireissä oma legendansa: arvostettu, synkkä, depressiivinen black metalli -projekti, jonka vaikuttava tekijä on perustaja Rikard Bjernegård, joka tunnetaan mediassa paremmin nimellä Nattramn.

Nattramnista tiedetään melko vähän, ja hänestä on liikkunut paljon erilaisia urbaanitarinoita. Yksi tarina on vahvistettu todeksi. Se koskee hetkeä, jolloin Nattramn saapui eräänä ”kauniina” päivänä todennäköisesti leikkipuistoon, missä kaksi tyttöä leikki hiekkalaatikolla. Tuolloin Nattramn yritti tappaa toisen tytön iskemällä tätä kirveellä päähän (tietääkseni kyseinen tyttö selvisi tästä). Samaan aikaan Nattramn huusi samassa paikassa, että joku voisi tappaa hänet. Näin lyhyesti tiivistettynä Nattramnilla oli (ja on nähtävästi edelleen) vakavia mielenterveysongelmia. Silencerin ainoaa levyä ”Death, Pierce Me” on osittain nauhoitettu mielisairaalassa Nattramnin jouduttua pakkohoitoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vuonna 2001 Silencerin ainoa täyspitkä albumi ”Death, Pierce Me” saapui markkinoille. Levyn nauhoituksiin on osallistunut Nattramnin lisäksi Leere (ex-Shining), joka hoiti kitarat ja bassot, sekä rummuissa toimi Steve Wolz (ex-Bethlehem). Jos täytyy kuvailla levyä yhdellä termillä, valitsisin kuoleman. Albumi on kuin ylistys ja/tai oodi kuolemalle; kuuntelijalle annetaan käsitys ja mielentila siitä, kuinka kaunis kuolema voi olla. Albumin aloittavan ”Death – Pierce Me” -kappaleen kaunis, tunnelmallinen kahden minuutin intro rentouttaa kuuntelijat, kunnes tunnelma muuttuu kylmäksi, ahdistavaksi ja pelottavaksi Nattramnin tuskaisen rääkymisitkuhuudon myötä. Ilolla ja hyvällä mielentilalla ei ole paluuta, kun levyn ”singlekappale” ”Sterile Nails and Thunderbowels” alkaa ja ahdistus pääsee kuuntelijan mieleen. Levy on jo tässä vaiheessa niin sanoinkuvaamaton ja pelottava, että ei voi muuta kuin jäätyä ja jäädä kuuntelemaan tätä kauniin kuoleman taustamusiikkia.

Hieman ”groovemaisella” rumpukompilla alkava ”Taklamakan” on levyn parhaimpia sävellyksiä. Tämä kappale antaa kuvan siitä, miten depressiivistä black metallia soitetaan ilman minkäänlaisia ylimääräisiä pitkiä lisäyksiä tai yliampuvia tunnelmia. Tästä kappaleesta löytyy kaikki, mitä tarvitaan. ”The Slow Kill in The Cold” -kappale rauhoittaa levyn kulkua, mutta muuttuu jälleen ahdistavaksi ja antaa viimeistään mielikuvan siitä, että maailma on kylmä ja julma eikä elämisellä ole tarkoitusta. Levyn päätöskappale ”I Shall Lead, You Shall Follow” sekä outrokappale “Feeble Are You – Sons of Sion” jättävät kuuntelijalle jäätyneen ja tyhjän mielentilan, jolloin voi vain todeta, että kuolemalle on löydetty erittäin kaunis hymni.

Täytyy myöntää, että itselleni jäi ”Death, Pierce Me” -albumista aivan uskomattoman jäätävä olo, mutta hyvällä tavalla. En osaa sanoa, mikä depressiivinen black metal -albumi voisi olla yhtä ahdistava ja kaunis samaan aikaan kuin Silencerin ainoa albumi ”Death, Pierce Me”. Voin todeta, että Lifelover on tämän kuuntelukerran jälkeen lastenmusiikkia (tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haukun Lifeloveria) ja tätä ahdistavampaa julkaisua saa kyllä etsiä. ”Death, Pierce Me” -albumissa kaikki on täydellistä. Albumi ei ole turhan pitkä, kylmyys, suru ja muut depressiiviset mielentilat tuntuvat aidoilta, ja albumia voi vain ylistää ja todeta, että tässä on todella upea teos. Ainoan miinuksen voin antaa siitä, että Nattramnin laulusuoritukseen ei välttämättä jokainen osaa suhtautua samalla lailla. Jotkut voivat ensimmäisellä kuuntelukerralla pitää siitä, kun taas jotkut voivat ensimmäisenä pitää laulusuoritusta ikään kuin vitsinä. Minun mielestäni laulusuoritukset ovat oikein ahdistavia ja pelottavia, mutteivät kuitenkaan liian yliampuvia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tämä on levy, joka kannattaa edes kerran elämässään kuunnella läpi, mielellään pimeässä huoneessa, koska se luo paremman ja erilaisen tunnelman. ”Death, Pierce Me” on underground-maailmassa todellinen klassikko.

10-/10

Kappalelista:
1. Death – Pierce Me
2. Sterile Nails and Thunderbowels
3. Taklamakan
4. The Slow Kill in The Cold
5. I Shall Lead, You Shall Follow
6. Feeble Are You – Sons of Sion
7. Death – Pierce Me (Demo 1998)

www.facebook.com/silencer.swe.offical

Kirjoittanut: Sami Elamaa