Pittsburgilaisen punk rockin vasemmanpuoleinen poliittinen siipi Anti-Flag on ennättänyt kahdenteentoista albumiinsa. Yhtyeen taustakatalogiin mahtuu paljon loisteliaita kappaleita, mutta ainoastaan harva albumikokonaisuus on onnistunut iskemään täysillä perille. Oikeastaan ainoa siinä tähän mennessä täydellisesti onnistunut kokonaisuus allekirjoittaneen mielestä on NOFX:n Fat Miken indie-levy-yhtiö Fat Wreck Chordsille tehty ”The Terror State” (2003). Kyseisen indie-punkin mestariteoksen voidaan katsoa olleen myös yhtyeen varsinainen läpimurtolevy. Vaikuttaneeko mielikuvaan se seikka, että allekirjoitanut pääsi todistamaan yhtyeen kyseisen levyn kiertueella Lontoossa Astoria 2:lla keväällä 2004 Joka tapauksessa yhtyeen 30-vuotisen uran aikana Anti-Flagin rönsyilevimmät, hardcoremmat ja hienoiset ska-piirteet ovat antaneet periksi popimmalle ja sliipatummalle ilmaisulle. Pohjalta kuuluu kuitenkin vahva The Clash -legendan suoraselkäisen vaikute. Tällä kertaa yhtye on kuitenkin onnistunut loihtimaan kuin ihmeen kaupalla materiaaliinsa aivan uudenlaista virtaa ja potkua, mikä korostuu kappaleidensa purentavoiman koventumisena.

Carolinen ja Suomalaislähtöisen Spinefarm-yhtiön julkaisema albumi esittelee Anti-Flagin tunnusomaisimmat piirteet freesissä paketissa ja hyvin rullaavien biisien muodossa. ”20/20 Vision” on päivänpolttavasta, jo pitkään ja pahasti kieroutuneesta Yhdysvaltain poliittisesta tilanteesta sekä aatteellisesta sirpaloitumisesta antinsa ja puhtinsa ammentava modernin punk rockin malliteos. Albumin biiseillä presidentti Trump ja Yhdysvaltain neo-konservatiivit saavat kuulla kunniansa useasti joko hyvinkin suoraan tai vahvojen metaforien välityksellä. Lyriikoiden temaattinen yllätyksettömyys tosin laskee hieman kuuntelufiilistä, koska liiankin monet viime vuosina julkaistut protestilaulut ovat olleet täynnä samankaltaisia Trumpin vastaisia ajatuksia ihan kyllästymiseen ja itsestäänselvyyteen asti. Anti-Flag sanoo kuitenkin sanottavansa uniikilla tyylillään ja vahvalla näkemyksellä, olematta silti saarnaava, tosikkomainen tai sortumatta fraasimaisen uhoamisen toistamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Avausraita ”Hate Conquers All” on komea, vihapuheen vastainen voima-anthem, jonka voi oitis nostaa vuoden jos toisenkin kirkkaimpien onnistumisten joukkoon yhdysvaltalaisen punk rockin saralla. Kyseessä on ehdottomasti yhtyeen tymäkin singlebiisi miesmuistiin.

Melankolisemmin rokkaava ”It Went Off Like A Bomb” nousee puolestaan kuuntelukertojen myötä yhtyeen uran tarttuvimpien biisien joukkoon. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Anti-Flag on onnistunut loihtimaan laulaja-kitaristi Justin Sanen ja basisti-laulaja Chris#2:n komeasti kaikuvien, joskin tutun poikamaisella soundilla mutta pirunmoisella asenteella vedettyjen kuorohuudatusten tueksi nipun erittäin laadukkaita vastarintaralleja. Ne ovat keskenään sopivasti varioivia menopaloja, joiden joukosta ei löydy yhtään turhaa tekelettä. ”20/20 Visionsilla” yhtyeen sieluna korostuu Chris#2, jonka lennokkaat ja hienosti biisejä täyttävät, koukeroiset bassokuviot nostavat suoraviivaisen melodisesti räimityt kappaleet aivan uudelle levelille. Myös herran raspivoittoisempaa lead-laulua kuullaan albumilla tavanomaista enemmän, mikä tuo pelkästään tymäkkyyttä yhtyeen sointiin. Hyvin pitkälti juuri näihin samaisiin piirteisiin allekirjoittanut ihastui yhtyeessä 15 vuotta sitten. Puhuttelevien kappaleiden kertosäkeet kaappaavat kuulijan mukaansa tehokkaammin kerta toisensa jälkeen. Edes AOR-tyyliin putoava, albumin lopettava Bruce Springsteen And The E-Street Band -vibat mieleen tuova biisikaksikko ”Un-American” ja ”Resistance Frequencies” ei onnistu vesittämään hienosti toimivan puolituntisen kokonaisuuden vaikutelmaa.

Puritaanipunkkarit voivat tietysti huudella, että Anti-Flag on menettänyt uskottavuuttaan ja myynyt itsensä valtavirralle suurlevy-yhtiölle mentyään. Ajatusta toki tukee se fakta, että albumin modernilta, soitannollisessa tiukkuudessaan liiankin hiotulta kuulostava äänituotanto ui stereokuvasta kuulijan korviin ylenpalttisen sujuvasti. Harmittavan totta se seikka lopun viimein onkin, että hienoisesta ylituottamisesta lankeaa kuin lankeaakin kyseiselle albumille suurin miinus. Muita merkittäviä huonoja puolia albumilta on sitten jo hankalaa löytää.

Summa summarum: pienistä tyylivirheistään huolimatta näin mallikkaasti soljuvaa, dynaamisesti soivaa, koukuttavasti tarttuvaa tai yhtä energisenä uhkuvaa Anti-Flag-albumia ei olla kuultu pitkiin aikoihin. Nelikko kuulostaa vuonna 2020 toki vähemmän kirkasotsaiselta, musiikillisesti kypsyneemmältä ja asteen seestyneemmältä punk rock-yhtyeeltä verrattuna vuosituhannen alkuvuosiin. Siinä, missä yhtyeen myöhemmät albumit ovat jääneet biisien laadun suhteen vajavaisiksi, on ”20/20 Visionille” onnistuttu niputtamaan pitkälti sen soinnin ja lyyrisen ilmaisun elinvoimaisimmat puolet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tässä vaiheessa voi vain kuvitella, miten komeasti nämä kappaleet kauhovat ilmaa alleen livenä. ”20/20 Visionilla” Anti-Flag pisti heti alkuvuodesta kunnon pohjat vuoden kovimpien punk rock -levyjen pinoon. Näiden rapakon takaisten protestilaulujen tenhon ja tehovoiman voi käydä todistamassa tulevan kesän Provinssissa. Vahva suositus.

9/10

Kappalelistaus:

1. 1. 1. Hate Conquers All
      2. It Went Off Like a Bomb
      3. 20/20 Vision
      4. Christian Nationalist
      5. Don’t Let the Bastards Get You Down
      6. Unbreakable
      7. The Disease
      8. A Nation Sleeps
      9. You Make Me Sick
      10. Un-American
      11. Resistance Frequencies