Toinen levy toden sanoo – juhla-arviossa Battle Beastin 10-vuotias nimikkoalbumi

Battle Beast on tätä nykyä niin itsestään selvä osa suomalaista raskaan musiikin kenttää, että on jopa hieman hämmentävää, että yhtyeen kakkosalbumin julkaisusta on kulunut vasta vuosikymmen. Kotimaisten musiikkifestivaalien vakioesiintyjä ja mittavia ulkomaankiertueita sekä metallijättiläisten lämmittelijänä että omillaan tekevä orkesteri kävi läpi tähänastisen uransa kenties merkittävimmän muutoksen juuri toisen täyspitkänsä alla. Tuolloin ”Steel”-debyyttialbumilla laulajana toiminut ja vahvalla äänellään huomiota herättänyt Nitte Valo väistyi kokoonpanosta, ja tilalle löydettiin yhtä lailla raspikurkkuinen ja voimakkaasti tulkitseva Noora Louhimo. Louhimo on jatkanut yhtyeen vokalistina näihin päiviin asti ja kantanut keulakuvan viittaansa sellaisella karismalla ja uljaudella, että ilman häntä kuusikko tuskin olisi saavuttanut nykyistä suosiotaan tai selvinnyt pää pinnalla myöhemmistä kokoonpanomuutoksistaan. Bändin mukaan ristityllä kakkosalbumilla hänet kuitenkin vasta esiteltiin maailmalle, eikä Battle Beast ollut erinomaisen esikoislevynsä menestyksestä huolimatta vielä vakiinnuttanut paikkaansa metallikansan sydämissä. Jälkikäteen on kuitenkin selvää, että juuri tämä eponyymi levytys teki tiettäväksi, millainen musiikillinen peto oli päässyt häkistä.

Melodinen, vahvasti -80-luvulta vaikutteita ammentava ja futurististen maailmojen kuvauksilla maustettu heavy metal on alusta saakka ollut Battle Beastin tavaramerkki – niin myös tällä albumilla. Sanoitusten aiheina jatkuvat ensilevytyksen tapaan erilaiset tieteis- ja fantasiaelementteihin nojaavat dystopiat, milloin yleisemmällä tasolla, milloin taas muiden taiteilijoiden teoksiin pohjautuen. Kuulijan ei kuitenkaan tarvitse tuntea Kentaro Miuran ”Berserk”-mangaa tai William Gibsonin ”Neuromancer”-romaania voidakseen nauttia levyllä kerrotuista tarinoista ja niiden herättämistä mielikuvista. Edellä mainittuihin teoksiin nojaavat kappaleet, kuten ”Kingdom” tai – yllätys, yllätys – ”Neuromancer” sisältävät toki viittauksia innoituksen lähteisiinsä, mutta ne on kuitenkin sanoitettu riittävän ympäripyöreästi, jotta tavan tallaajalle ei tule oloa nörttikerhon ulkopuolelle sulkemisesta. Mukaan mahtuu myös vähemmän korkealentoisia ralleja, kuten suoraviivaisesti tamppaava ja lähinnä nyrkin puimiseen kannustava ”Over the Top”.

”Battle Beastin” tuotannolliset arvot ovat korkealla, mille lienee yhtenä syynä yhtyeen siirtyminen isompien levy-yhtiöiden Warner Music Finlandin ja Nuclear Blastin hoiviin debyyttialbuminsa jälkeen. Kappaleiden kestot on pidetty napakasti vajaan kolmen ja hieman yli viiden minuutin mitoissa, ja instrumentaalivälike ”Golden Age” on sitäkin lyhyempi – onneksi, sillä kyseinen raita toimii lähinnä alkusoittona ”Kingdomille” ja olisi muussa tapauksessa täysi turhake. Äänimaailma levyllä on kerrassaan loistava. Kolmiulotteisuuden ja aavan tilan tuntu, kimaltelevat kosketinsoundit sekä siellä täällä käytetyt äänitehosteet, kuten räjähdykset, sopivat mainiosti korostamaan edellä kuvailtuja toismaailmallisia teemoja. Samalla bändisoitinten puolelle jätetty rouheus ja yleinen botne juurruttavat musiikin vanhan koulukunnan hevin multiin. Kuten itse kappaleissa, futurismi ja nostalgia lyövät kättä siis myös tuotantopuolella. On ilo huomata, miten harkitusti musiikin eri osa-alueita – sävellyksiä, sanoituksia, soundeja – on punnittu yhteydessä toisiinsa. Kunnia tästä kuuluu yhtyeen jäsenistölle itselleen, sillä sekä biisien loihtiminen että studiossa suoritettava magia hoituivat niin sanotusti omin voimin. Kappaleiden kirjoittamisesta vastasi vielä tuolloin kokoonpanoon kuulunut kitaristi-laulaja Anton Kabanen, orkestraatioista puolestaan kosketinsoittaja Janne Björkroth. Yhdessä tuottajina ja miksaajina hääränneillä herroilla oli selkeästi sitä kuuluisaa näkemystä, niin koherentista kokonaisuudesta on kyse.

Näkemyksellisyydestä kertoo myös albumin kappalejärjestys, joka ei voi olla muuta kuin huolella harkittu. Levyn ensimmäinen puolisko on suorastaan mestarillisesti rakennettu, ja vaikka loppupuolella on havaittavissa pieni notkahdus, kiristyy jännite jälleen, kun päästään kahteen viimeiseen kappaleeseen. ”Let It Roar” avaa kokonaisuuden riemukkaasti, ja sen jälkeen kuultavat ”Out of Control”, ”Out on the Streets” ja ”Neuromancer” laukkaavat perässä kuin Ilmestyskirjan ratsastajat konsanaan. Hengästyttävä ”Raven” päättää sarjatulen ainakin hetkeksi, mutta kun siitä siirrytään rauhallisempaan ”Into the Heart of Dangeriin”, ei vuorossa ole mikään yhdentekevä lepotauko, vaan koko albumin kohokohta. Maltillinen tempo ja omalla tavallaan klassisista lännenseikkailuista muistuttava tunnelma korostavat biisin majesteettisuutta. Jos ”Battle Beast” olisi kertomus taistelusta pahuutta vastaan tulevaisuuden preerialla, olisi ”Into the Heart of Danger” se kohtaus, jossa aavikkotuuli puhaltaa ja päähenkilöstä kasvaa sankari.

Albumin puoltaväliä merkkaava ”Machine Revolution” on yhtä lailla mestariteos. Pahaenteinen intronsa sopisi suuren luokan scifi-elokuvan soundtrackille, kun taas itse kappale nytkäyttää jäykemmältäkin jantterilta lantion liikkeelle, säilyttäen silti kieron intensiteettinsä ja elokuvallisuutensa erityisesti kertosäkeissään. ”Kingdom” sen sijaan on levyn suurin pettymys, ei siksi että se olisi välttämättä sävellyksenä koko joukon huonoin, vaan siksi, ettei se pysty lunastamaan omia lupauksiaan. Kappale on pedattu eeppiseksi ”Golden Age” -esiosineen ja säkeistötkin antavat odottaa suuria, mutta kertosäkeisiin tultaessa paukut harmillisesti loppuvat. Kertosäemelodia ei lopulta nouse sellaisiin vertauskuvallisiin korkeuksiin kuin mistä kappaleen minäkertoja suuruudenhulluudessaan haaveilee – allekirjoittaneen makuun ei vain niin sanotusti lähde tarpeeksi lujaa, ei kymmenen vuotta sitten eikä nytkään. Tässä olisi tarvittu sävellyksellisesti vielä isompaa kultakimpaletta, jotta kappale nousisi aivan kokonaisuuden kruunuksi. Myös seuraavana kuultava ”Over the Top” on yksinkertaisuudessaan ja yksiulotteisuudessaan niitä albumin osioita, joista tällä arvostelijalla on enemmän moitittavaa kuin kehuttavaa.

Vaan eipä hätää, ”Fight, Kill, Die” onnistuu korjaamaan kurssin taas kohti määränpäätä. Jos ”Raven” oli kuin pahanilmanlinnun kiihkeä pyrähdys, kaahaa ”Fight, Kill, Die” vesikauhuisena petoeläimenä vieläkin kovempaa. Tahti rauhoittuu taas aavistuksen, kun vuoronsa ottaa musiikkivideomaistiaisenakin julkaistu ”Black Ninja”. Hitaasti syttyvä kappale kasvaa pitkin kestoaan ja on parhaimmillaan vasta loppupuoliskollaan, johon sisältyy myös levyn parhaimmalla maulla toteutettu kitarasoolo. Noora Louhimolta kuullaan säkeistöissä puhdasta, suorastaan hentoa laulua, ja kertosäkeissä taas jo aiemmissa kappaleissa tutuksi käynyttä korkealta ja kovaa -vokalisointia. ”Black Ninja” tiivistääkin sen mikä on todettavissa koko albumin mitalla: Louhimo pääsi jo ensimmäisellä Battle Beast -levytyksellään käyttämään niin laajaa erilaisten laulutyylien, äänenvoimakkuuksien ja tunteiden tulkinnan kirjoa, ettei ihme, että metallikansa ihastui tähän tuolloin tuoreeseen kiinnitykseen ensikuulemalta. Todella tasokkaan ja pienistä puutteistaan huolimatta tasalaatuisen kokonaisuuden päättää katkeransuloinen, raskas ja raastava ”Rain Man”. Saksassa julkaistun painoksen bonuskappaleena on vielä neljästoista makupala ”Shutdown”, johon on debyyttialbumin faneja ilahduttamaan piilotettu lyhyt osio ”Enter the Metal Worldin” hengennostatusmelodiaa.

Tärkeimmän asian voi todeta toistamiseen: näin kokonaisvaltaisesti mietittyä albumikokonaisuutta on suuri nautinto kuunnella. ”Battle Beast” on samaan aikaan sekä villin mielikuvituksellinen ja musiikilla ilotteleva, että kylmänviileästi koostettu ja yksityiskohdissaan harkittu teos. Albumin voi ennustaa kestävän aikaa myös tulevina vuosikymmeninä, sillä se kurottaa samanaikaisesti sekä menneeseen että tulevaan sen sijaan, että kuulostaisi juuri synnyinhetkensä musiikillisten tai soundillisten muotivirtausten tuotteelta. Battle Beast on tällä levyllä kuin eteenpäin vyöryvä kone, jossa on kaikessa teräksisessä uhkaavuudessaan myös aavistus neonvalojen hohdetta. Mukana on aina vastaansanomaton groove, joka laittaa hytkymään musiikin tahdissa – bilemetallia parhaimmillaan. Vaikka kappaleissa kuinka laulettaisiin veriteoista ja kadotetusta rakkaudesta, sävelet soivat useimmiten duurissa ja musiikista jää aina hyvä mieli.

Kappalelista:

1. Let It Roar
2. Out of Control
3. Out on the Streets
4. Neuromancer
5. Raven
6. Into the Heart of Danger
7. Machine Revolution
8. Golden Age
9. Kingdom
10. Over the Top
11. Fight, Kill, Die
12. Black Ninja
13. Rain Man
14. Shutdown (bonus)