Toinen toistaan yllättävämpiä keikkoja – sitä kaikkea oli Kerubin Garagefestillä

Garagefest on järjestetty jo useana talvena Joensuussa sekä Jyväskylässäkin, mutta en ollut aiemmin saanut aikaiseksi lähdettyä katsomaan tätä klubifestaria. Festarin nimensä mukaisesti osa esiintyjistä oli garagerockin edustajia, mutta mukaan mahtui muutakin sekoittamaan pakkaa.

Illan korkkasi blues rock -yhtye Talmud Beach & Faarao Pirttikangas. Orkesteri esiintyi kellarissa puoli yhdeksältä, mutta vaikka ajankohta oli aikainen, ihmisiä oli paikalla todella runsaasti. Olin tästä yllättynyt, koska kuvittelin suurimman osan ihmisistä kiskovan vielä tähän aikaan pohjia kotona. Todennäköisesti ihmiset olivat siksi hyvissä ajoin liikenteessä, koska sisäänpääsy oli ilmainen kantiskortilla. Joka tapauksessa tämä oli varmasti kaikkien yhtyeiden mieleen, kun he saivat esiintyä isolle ihmisjoukolle.

Talmud Beach & Faarao Pirttikangas soitti suomenkielistä sankkaa bluesia, jossa paikoitellen livuttiin Juice Leskiselle ominaisiin tunnelmiin. Illan ensimmäinen esiintyjä esiintyi kelvollisesti, mutta kappaleet olivat melko mitäänsanomattomia. Hienoinen pitkästyminen keikan aikana yhdistettynä kellarin miellyttävän pehmeisiin sohviin sai itseni jo lähes pilkkimään. Talmud Beach & Faarao Pirttikangas esiintyminen oli moitteetonta, mutta omaan korvaani yhtyeen esiintyminen toi mieleen risteilylaivojen iskelmäesiintyjien purevuuden.

Illan toinen esiintyjä oli Yari, joka ei nimensä puolesta ollut juuri mielenkiintoa herättävä. Menin kuitenkin seuraamaan keikkaa alusta asti, kun ajattelin kuitenkin katsoa tämänkin kortin. Salin lavalla istuikin noin 60-vuotias herrasmies virittämässä sekä sähkökitaraansa että akustista kitaraansa. Luvassa olisi siis mies ja kitarat -asetelma ja jännitinkin, millainen tunti tästä mahtaa tulla? Jännittäminen oli kuitenkin turhaa, sillä Yarin esiintyminen oli äärimmäisen varmaa ja luonnollista salissa, jossa yleisö oli aluksi salin reunoilla. Artisti aloitti ohjelmistonsa soittamalla 12-kielisellä sähkökitaralla ilmavia riffejä, joiden myötä vakuutuin siitä, että tästä on hyvä keikka tulossa. Esityksen alussa Yari soitti sähkökitaralla, mutta siirtyi sitten akustiseen kitaraan. Artistin kappaleet olivat suomenkielisiä, paikoin kirpeästi sanoitettuja, joita mies tulkitsi täydestä sydämestään. Yleisölle antautuminen näkyi myös siinä, että ihmiset uskaltautuvat pikku hiljaa lähemmäs ja lähemmäs lavaa, jonka myötä ilmapiirikin muuttui lämpimämmäksi.

Vaikka Yarin esiintyminen oli kaikista illan esiintyjistä pelkistetyin, voitti hän yleisön puolelleen karismallaan ja koskettavilla sanoituksilla. Toki hän viljeli huumoria välispiikkiensä aikana, mutta suurin merkitys tuli aidosta heittäytymisestä. Yarin esityslistalta löytyi ”Jumalan Kaupunki” -niminen kappale, joka oli sanoitustensa suhteen hyvinkin puhutteleva. En muista kuulleeni hetkeen mitään yhtä ajatuksia herättävää. Kyseisen kappaleen kohdalla artisti oli tarttunut jälleen sähkökitaraan, jolla jatkoikin esityksensä loppuun asti.

Kolmantena esiintynyt Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? oli kaikin puolin erikoinen yhtye. Bändin musiikki on luokiteltu surfrockiksi – ei tosin yhtyeen omien Facebook-sivujen mukaan – mutta tämä määritelmä sai kiinnostukseni heräämään. En ole aiemmin kuullut kyseisestä genrestä, joten en tiedä edustaako Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? puhtaimmillaan surffirockia. Itselleni yhtyeen musiikista tuli mieleen turboahdettu The Doors, jossa Jim Morrisonin tilalle olisi vaihdettu naisvokalisti. Tämä on osuvin kuvaus, jonka keksin yhtyeen persoonallisesta tyylistä. Joka tapauksessa kouvolalaisyhtyeen musiikki oli hyvin melodista, jossa oli runsaasti kosketinsoitinosuuksia ja kimakkaa naislaulua. Omalla oudolla tavallaan yhtyeen musiikki on hauskaa ja voin kuvitella bändin oleva loistava festariakti. En ehtinyt kovin kauan ihmetellä tämän nimihirviön esiintymistä, sillä halusin päästä seuraamaan illan ainoata ulkomaalaisesiintyjää.

Olin odottanut eniten illalta ruotsalaisyhtyettä ja ehdin jo säikähtää, kun näin tyhjän salin muutamaa minuuttia ennen The Dahmers keikan alkua. Onneksi kellarissa esiintynyt Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? lopetti esiintymisensä ennen ruotsalaisyhtyeen aloitusta, sillä muuten sali olisi ollut ikävän tyhjä. The Dahmersin aloitettua salissa oli paljon yleisöä, joka pääsi nauttimaan erikoisesta garagerockista.

The Dahmers asteli lavalle luurankokuvioisissa potkupuvuissa ja beatlesmäisissä hiuksissa. Yhtyeen musiikki on kuin sekoitus 60-luvun rockia ja punkrokkia, johon vielä sekoitetaan horror-efektejä. Vokalisti-kitaristin rääkyvä laulutyyli, joka kuulosti välillä epävireiselle, oli melkoinen kokemus sekin. Luonnollisesti potkupukujen luurangot hehkuivat pimeässä, joten pääosin yhtye esiintyi hämärässä valaistuksessa. Näin myös rumpujen yläpuolella ollut ”The Dahmers” -valotaulu sai osansa huomiosta.

Yhtyeen esityksen alkupuoli oli pyhitetty horror-sävytteiselle garagerockille, mutta keikan loppupuolella The Dahmers soitti perinteisempää rockia. Henkilökohtaisesti se upposi itseeni paremmin kuin erikoisia rääkymisiä ja ulvomisia sisältänyt alkukeikka. Vokalisti-kitaristi yllätti yleisön myös soittamalla yhden kappaleen aikana harmonikkaa. Kaiken kaikkiaan ruotsalaisyhtyeen noin 50 minuuttinen esiintyminen oli intensiivistä ja yhtye veti keikkansa 110 prosenttia lasissa.

Ruotsalaisyhtyeen jälkeen kellarissa esiintyi suomalainen psykedeelistä rockia taikova Jess And The Ancient Ones. Tämäkin yhtye, kuten illan kaikki muutkin esiintyjät, olivat itselleni entuudestaan täysin tuntemattomia, joten odotin jälleen mielenkiinnolla mitä tulevan pitää. Jess And The Ancient Ones oli ehtinyt jo aloittaa esiintymisensä kun saavuin kellariin. Kellari oli jälleen tupaten täynnä porukkaa, mutta onnistuin ujuttautumaan eteen.

Kuten kaksi aikaisempaa esiintyjää, myös Jess And The Ancient Onesin tyyli oli omaperäistä. Se oli kuin sekoitus rockia ja soulia. Yhtyeen naisvokalistilla oli vahva ääni ja hänen artikulointinsa oli huomattavasti parempaa kuin edeltäneen ruotsalaisyhtyeen tai surfrock-yhtyeen vokalistien ääntämykset. Vokalisti Jess heilutti kädessään tamburiinia ja lauloi antaumuksella oranssissa mekossaan. Jostain syystä en kuitenkaan oikein saanut otetta yhtyeen musiikista, eikä se purrut minua samalla lailla kuin monia paikalla olleita.

Illan viimeinen esiintyjä oli Lasten Hautausmaa, jonka jätin tällä kertaa väliin pitkän päivän takia. Luonnollisesti keikan väliin jättäminen hiukan harmitti, mutta onneksi olin saanut jo kokea viisi yhtyettä. Näissä viidessäkin oli sulateltavaa jo kerraksi. Ja näidenkin keikkojen pohjalta pystyin toteamaan illan olleen menestys. Kerubin järjestämä Garagefest oli järjestetty erinomaisesti. Ensimmäisen esiintyjän aloitusaika ei ollut missään tapauksessa liian aikainen eikä viimeinen esiintyjäkään vastaavasti aloittanut järkyttävän myöhään. Liikkuminen kellarista yläkerran saliin tapahtui sulavasti ja keikat oli porrastettu hyvin. Myös ilmainen sisäänpääsy kantiskortin haltijoille on hieno asia, sillä sen myötä suuri yleisömäärä oli taattu. Garagefest oli ainutkertainen kokemus, enkä näe syitä minkä takia en voisi vierailla tulevaisuudessa klubifestarilla uudestaan.

Kirjoittanut & Kuvat: Aleksi Parkkonen