Tom Morello ja Phantogram yhdessä uudella kammottavalla kappaleella ”Driving To Texas”

Kirjoittanut Anttu Kudjoi - 31.8.2021

Tom Morello tarjoilee todella erikoisen ja jollain tavalla ahdistavan tunnelman viimeisimmällä julkaisullaan The Atlas Undergroundin kanssa, kappaleella ”Driving To Texas”. Kappaleella on hyödynnetty myös Phantogram-duon Sarah Barthelia ja Josh Carteria – tällä kokoonpanolla ollaan saavutettu oikea fiilis.

The Atlas Underground on laajentanut musiikillista palettiaan tätä kitaristijättiläistä varten, joka on etsinyt uudenlaista elektronista soundia kitarariffittelylleen. Mutta tällä kertaa Morello kutsui tämän alternative-rockduon toisenlaiseen, elokuvallisempaan ilmaisuun soundin puolesta. Kappale tuntuu aivan siltä, että se tämä voisi olla kauhuelokuvan ääniraita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Barthelin vokaalit osuvat tarkalleen nuottiin näissä eteerisissä säkeistöissä, siirtyen kohden temaattista kertosäettä. Vähitellen pehmeämmät sävyt saavat tilaa kappaleen edetessä. Morellon läsnäolo lisääntyy vähitellen kappaleen edetessä, ja hänen tavaramerkiksi muodostunut kitarasoolonsa kuullaan kuin kuullaankin. Tunnelmaa lisätäkseen Morello on lisännyt videoon sanoitukset ja kuvitusta itse David Lynchiltä: video sisältää ahdistavan siluetin hahmosta, joka painautuu vasten lasilevyä, tanssivan ballerinan, luurangoiksi maalatun pariskunnan sekä kruunupäisen kuningattaren, jonka päälle valuu verenkaltaista ainetta.

Puhuessaan raidasta Morello toteaa: ”Olen työskennellyt John Carterin (Phantogram) kanssa aina ensimmäisestä The Atlas Underground albumista saakka, ja olin todella innostunut, kun myös Sarah otti yhteyttä ja halusi osallistua tähän nauhoitukseen. Tämä kappale on todella kammottava – pimeä matka ja kidutetun sielun kamppailua.”

Omasta osuudestaan kappaleella kitaristi toteaa: ”Kitarasoolon kuuluisi tuntua siltä kuin kostonhimoinen enkeli olisi tullut alas ja haluaisi päättää päähenkilön kohtalosta. Aikovatko he laskeutua kuiluun vai löytävätkö he lunastuksen. ’Driving To Texas’ todella näyttää sen, mistä tämä musiikki on tehty. Sarahilla on todella aavemainen mutta silti kaunis ääni, ja se on täysin vertailukelpoinen keneen tahansa nykypäivän laulajista – Josh taas tuotannossaan on todella siisti mutta silti se jää myös kummittelemaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tutustu Tom Morellon ”Driving To Texas” -kappaleen sanoituksiin alta. Se on osa The Atlas Undergroundin ”Fire”-albumia, joka julkaistaan 15.10.

Tom Morello Featuring Phantogram, ”Driving to Texas” Lyrics

Turn out the light
Close your eyes and count to three
We’re in the dark
Darkness only you and me
You can’t escape the path of everlasting flame
The spell was cast the third time that you called my name

Believe, believe what I say
I’m driving to Texas
And now isn’t the time
You’ll break this transfixion

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

I’m in a car, corridor of endless trees
Drilling a hole
Memories escaping me
I was alive, I drank the sunlight just like you
I changed my state to replicate the blackness of the blood you drew

Believe, believe what I say
I’m driving to Texas
And now isn’t the time
You’ll break this transfixion

Don’t wake me up
Don’t wake me up
Don’t wake me up
Don’t wake me up

Believe, believe what I say
I’m driving to Texas
And now isn’t the time
You’ll break this transfixion

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat