Tomb Of Finlandille levytyssopimus saksalaisen Uprising Recordsin kanssa

Kirjoittanut Satu Haiko - 8.7.2021

Kotimainen doom/death/black metalliyhtye Tomb Of Finland solmi levytyssopimuksen saksalaisen Uprising Records levy-yhtiön kanssa. Bändi työstää parhaillaan uutta albumia ja kommentoi prosessia seuraavanlaisesti:

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Kahden edellisen Tomb Of Finland –albumin (”Below The Green” 2015 ja ”Frozen Beneath” 2018) jälkeen on vuorossa monipuolisin ja terävin materiaalikokonaisuus, jonka yhtye on tähänastisella urallaan tehnyt.

Tiukka yhteensoitto liitettynä vahvoihin melodioihin ja juurevaan tulkintaan on viety uusimmalla ”Across The Barren Fields” -albumilla taas yhden askelen lähemmäs suomimetallin terävintä kärkeä. Kitaristi ja pääasiallisen säveltäjän Jasse Von Hastin äänittämän, miksaaman ja tuottaman albumin maanläheisen ja musertavan raskaan äänimaiseman vastapainoksi hurmeiseen liemeen on tuotu entistä enemmän myös hauraanhaikeita schlager-vaikutteita, joiden myötä kombinaatio on sanalla sanoen omatakeinen. Jotain vanhaa. Enemmän uutta.

Tomb Of Finland: in perustamisesta tulee kuluneeksi vuonna 2022 kymmenen vuotta, joten mikä onkaan parempaa kuin juhlia sitä uuden albumin merkeissä sekä liveyleisön edessä!

 

Seuraa Tomb Of Finlandia bändin kotisivuilla, FacebookissaInstagramissa  ja Spotifyssa.