Tony Iommi ei malta odottaa, että Black Sabbathin ”Born Again” -albumi miksataan uudelleen: ”Haluaisin saada sen kuulostamaan oikeammalta”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 2.12.2021

Vuonna 1983 heavy metal -legenda Black Sabbath julkaisi uuden albuminsa ”Born Again”. Albumi on hieman ristiriitainen siinä mielessä, että sen kansikuvaa on usein pidetty yhtenä rumimmista levynkansista, eikä lopputulos miellyttänyt bändinkään jäseniä.

Albumilla kuullaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa laulajana Deep Purplen Ian Gillania, ja rumpuja soittaa levyllä viimeistä kertaa Bill Ward. Geezer Butler soitti levyllä viimeistä kertaa yhdeksään vuoteen, mutta häntä kuullaan jälleen vuoden 1992 albumilla ”Dehumanizer”.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Nyt bändin kitaristi Tony Iommi kertoo tuoreessa SiriusXM -radiokanavan ”Trunk Nation With Eddie Trunk” -ohjelmassa, että hän ei malta odottaa päästä uudelleenmiksaamaan albumia.

”Odotamme, että saamme [albumin master-raidat]. He saivat selville, missä ne olivat – jossain levy-yhtiön varastossa. Tietenkin haluaisin miksata ne uudelleen – haluaisin saada sen kuulostamaan oikeammalta. Koska se oli mielestäni todella hyvä albumi. Kun teimme sen studiossa, se kuulosti hyvältä. Mutta kun se julkaistiin, se oli todella vaimea ja huono. Joten haluan yrittää tehdä sille jotain.”