Tony Iommi paljastaa miksi epäröi aluksi Black Sabbath -paluukeikkaa ja mikä muutti hänen mielensä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.5.2025

Legendaarinen kitaristi Tony Iommi on paljastanut tuoreessa The Guardianin haastattelussa, miksi hän aluksi epäröi suostua tulevan kesän Black Sabbath -paluukeikkaan, joka on määrä järjestää heinäkuussa.

Black Sabbathin jäähyväiskiertue päättyi helmikuussa 2017, noin neljä vuotta yhtyeen viimeisen 13-albumin julkaisun jälkeen. Aiemmin tänä vuonna yhtye ilmoitti ”Back to the Beginning” -keikasta, jossa kaikki neljä alkuperäisjäsentä soittavat yhdessä ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen. Esiintyminen tulee olemaan myös Ozzy Osbournen viimeinen keikka koskaan.

Iommi myöntää olleensa hieman varauksellinen paluukeikan suhteen, kun häneltä kysyttiin siitä alun perin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Minä olin se, joka sanoi ’En tiedä pitäisikö meidän tehdä tätä’, koska teimme jäähyväiskiertueen enkä halunnut sortua samaan kuin kaikki muut bändit, jotka sanovat sen olevan viimeinen kiertue ja sitten ilmestyvät uudestaan”, kitaristi selittää.

Kuitenkin keikan tuotot menevät hyväntekeväisyysjärjestöille, kuten Birminghamin lasten sairaalalle, Acorn Children’s Hospicelle ja Cure Parkinson’s -järjestölle, mikä sai Iommin tajuamaan, että kyse on hyvästä asiasta.

Mutta minut on saatu vakuutettua, koska teemme tämän syystä… Kukaan ei saa maksua tai mitään”, hän kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kun otetaan huomioon, että konsertti myytiin loppuun alle 20 minuutissa, näyttää siltä, että fanit ovat antaneet paluun anteeksi – tai eivät alun perinkään olleet siitä pahoillaan.

”Back to the Beginning” -konsertti järjestetään lauantaina 5. heinäkuuta 2025 Villa Parkissa Birminghamissa, Englannissa. Mukana esiintymässä nähdään myös lukuisia muita metallimaailman suuria nimiä kuten Metallica, Guns N’ Roses, Slayer, Tool, Pantera ja Gojira.