Tool uhkaili heittää faninsa pihalle konsertista, mikäli nämä käyttävät puhelinta kesken keikan

Progressiivista metallia esittävän Toolin keulakuva Maynard James Keenan tunnetaan siitä, että hän ei juuri perusta puhelimien käytöstä kesken konsertin. Keenanin toinen yhtye A Perfect Circle kunnostautui kiertueellaan puhelinkiellossa siten, että jokainen kännykkää kesken keikan räplännyt heitettiin pihalle.

Keenanin sääntö on luonnollisesti voimassa myös Toolin konserteissa. Tuskinpa siis tulee yllätyksenä, että myös Toolin konserteissa saa monoa, mikäli kuvaa kesken konsertin.

Ennen bändin konserttia Ohion Clevelandissa 6. marraskuuta, lipun ostaneille lähetettiin seuraava sähköpostiviesti:

”Pyydämme teitä ystävällisesti katselemaan ja kuuntelemaan konserttia puhelimenne sijaan. Teidät tullaan poistamaan konsertista ilman mahdollisuuta palaamiseen ja lipun hinnan hyvitykseen, mikäli jätätte noudattamatta tätä yksinkertaista pyyntöä ja yritätte ottaa kuvia kesken esityksen. Mikäli kyseessä on hätätila, voitte siirtyä käyttämään puhelintanne pois yleisön keskeltä.”

Clevelandin konsertissa Keenan kuitenkin jossain kohtaa ilmeisesti tykästyi yleisöön, ja pyysi järjestyksenvalvojia ”antamaan heidän katsoa sähköpostinsa kännykällä”.

 

Kommentoi julkaisua