Total Devastation

Suomen Karhulasta käsin operoiva death metal -yhtye Total Devastation julkaisee viidennen studioalbuminsa nimeltä ”Satama” kesäkuun 6. päivä. Kaaoszine sai sähköpostitse kiinni yhtyeen kitaristin Harri Pikan, joka kertoi meille hieman yhtyeen uudesta albumista sekä sen teosta. Lue lisää lukeaksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs Total Devastationin leiriin näin kesän kynnyksellä kuuluu?

Harri: Uusi albumi, viides kokopitkä on kovaa kamaa. Isot raskaat vieheet uivat syvällä. Pohja sludgea, sääriluita ja pääkalloja .

Teiltä ilmestyy viikon päästä 6. päivä kesäkuuta uusi albumi, joka on saanut nimekseen lyhyesti ja ytimekkäästi ”Satama”. Voisitko hieman näin aluksi kertoa itse levyn teosta sekä sen kappaleista. Mistä nimi ”Satama” albumille?

Harri: Levyn biisit on tehty jo jonkin aikaa sitten, 2008 – 2010, äänitykset tapahtuivat 2010 – 2011 talvella, levy on miksattu ja masteroitu keväällä 2011. Julkaisu on käsillä nyt vuotta myöhemmin. ”Satama” on vahva albumin nimi ja nivoo paketin yhteen. Kahteen osaan jaetut kappaleet muodostavat omat tunnelmalliset kokonaisuutensa. Itse äänitetyn albumin miksasi Tomas Skogsberg Sunlight studiolla ja masteroi Dave Collins Los Angelesissa. Aika äärimmäiseksi puristettu soundi edustaa Total Devastationia parhaimmillaan. Tässä on ”Wreck”-albumin ja alkuaikojen kokeellisemman materiaalin yhdistelmää havaittavissa. Osa biiseistä muokattiin studiossa valmiiksi, osa oli sovitettu valmiiksi jo treenikämpällä. Jälkiäänityksiä tapahtui paljon bändin jäsenten kotistudioissa. ”Satama” on selkeästi studiolevy. Livenä ei ole vielä materiaalia testattu.

Yhtyeen musiikin on kuvailtu olevan death metallia. Mitkä yhtyeet ovat mielestänne vaikuttaneet yhtyeen soundiin tähän asti eniten? Miksi?

Harri: Länsinaapurin rosoisempi death metal ilmaisu; jos bändejä nostetaan esille, niin esimerkiksi Entombed, Morbid Angel sekä Neurosis. Alkuvaiheen keikat Rotten Soundin kanssa olivat suuressa roolissa Total Devastationin levyjen suhteen. Nykyään vaikutteet tulevat jostain muualta. Aika vähän death metallia kukaan meistä kuuntelee enää nykyään. Massive Attackin Pori Jazzin keikka teki suuren vaikutuksen ja vaikutti erityisesti ”Sataman” toisen osan biiseihin.

Jos vertaat tätä uutta albumia musiikillisesti teidän aikaisempaan ”Honour the Disorder” -nimeä kantavaan albumiin, niin mitä itse näet albumeiden suurimpana eroavaisuutena?

Harri: Soundimaailma ja levyn kesto on massiivisempi edeltäjän autotallisempaan lähestymistapaan verrattuna. ”Satama” on biisimateriaalinsa puolesta kuin aikaisempien levyjen summa: raaka bändisoundi yhdistettynä kokeellisempiin elementteihin. Levyn tekemiseen käytetty aika on myös pidempi.

Albumi on jaettu kahteen eri osaan. Voisitko kertoa meille, mistä eri osat kertovat ja mistä idea levyn osiin jakamiseen tuli?

Harri: Biisit oli tehty erillään toisistaan ajallisesti ja fyysisesti, joten tuntui luonnolliselta asettaa ne omiin ryhmiinsä biisilistassa. Osat on nimetty yleisen tunnelman mukaan, ei niinkään sanoitusten kautta. 

Jos saisitte lähteä maailmankiertueelle kolmen yhtyeen kanssa, mitkä yhtyeet valitsisit kanssanne kiertueelle ja miksi?

Harri: Massive Attack, Tool, Xysma sekä Total Devastation. Siitä kiertueesta tulisi kyllä mahtava!

Jos Total Devastation olisi shotti, millainen se olisi?

Harri: Single malt whisky raw.

Jos kaikki neljä Big Fourin yhtyettä pyytäisi teitä kanssaan kiertueelle, mutta te saisitte valita vain yhden, jonka kanssa kiertueelle lähtisitte, niin mikä tämä yhtye näistä neljästä (Slayer, Metallica, Megadeth, Anthrax) olisi ja miksi?

Harri: Slayerin kanssa Total Devastationin materiaali voisi jytistä kivasti, joten vastaan sen takia Slayer.

Kesällä Suomessa järjestetään taas lukuisia festivaaleja. Mitkä ovat omia suosikkejanne?

Harri: Kotkan Meripäivät, Ilosaarirock ja Metsäfestival vaikuttavat tällä hetkellä mielenkiintoisimmilta.

Onko tänä kesänä festareilla joitain artisteja, joita haluatte ehdottomasti nähdä?

Harri: ZZ Top sekä Juno Reactor.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevan albumin tiimoilta. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Harri: Party on!

Kommentoi julkaisua