Toukokuun kevätpäiviin lisäiloa tuovat Carach Angren, Paradise Lost ja Asking Alexandria

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 30.4.2020

Levyhyllyssä näyttää olevan tyhjää tilaa! Mobiililaitteen muistiin mahtuisi vielä lisää kuunneltavaa! Mietitkö nyt, mitä uusia julkaisuja kannattaisi hankkia? Miltä yhtyeeltä on tulossa uutta musiikkia? Korona-toukokuuta 2020 ilahdutetaan taas useilla levyuutuuksilla, joita voimme kuunnella, kun muut musiikkiin liittyvät aktiviteetit ovat lähes kadonneet. 

…And Oceans – Cosmic World Mother

Pohjanmaalainen …And Oceans on sillä tavalla näytön paikan edessä, että toukokuussa julkaistava levyn on bändin ensimmäinen täyspitkä sitten vuoden 2002. Muutamalla splitillä yhtye on ollut mukana tämän jälkeen, ja viime vuonna saatiin esimakua nykykunnosta EP:n muodossa. Season of Mistin tallista nykyään operoiva …And Oceans saattaa tällä levyllä yllättää ja nousta loppuvuodesta vuoden levyjen listauksissa melko korkeallekin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forgotten Tomb – Nihilistic Estrangement

Italialainen black/doom-yhtye Forgotten Tomb on toiminut jo yli 20 vuotta, ja levyjäkin siltä on ilmestynyt tasaiseen tahtiin. Yhtye on lupaillut, että sen kymmenes täyspitkä avaa uusia ovia ja avaa mahdollisen levytrilogian. Luvassa on totaalista misantropiaa – mikäpä sopisikaan paremmin toukokuuhun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Green Carnation – Leaves of Yesteryear

Norjalainen Green Carnation on muutamankin kerran lopettanut toimintansa, mutta herännyt takaisin henkiin feeniks-linnun lailla. Nyt käsillä on ensimmäinen levy sitten viimeisimmän, kuuden vuoden takaisen paluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Naglfar – Cerecloth

Ruotsalainen black metalia musisoiva Naglfar on suoltanut hävitystä maailmaan  jo lähes 30 vuotta, eikä pimeys poistu bändin ympäriltä vieläkään. Naglfarin edellisestä levystä on kulunut aikaa jo kahdeksan vuotta, joten on jo korkea aika kuulla, mitä nämä svennet saavat nykyään aikaiseksi.

Secrets of the Moon – Black House

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Saksalainen okkultisista teemoista tunnettu black metal -yhtye Secrets of the Moon julkaisee toukokuussa seitsemännen kokopitkänsä. Tältä pitkän linjan yhtyeeltä voi odottaa omanlaistaan tunnelmointia myös toukokuussa ainakin ensimmäisen videobiisin perusteella.

Asking Alexandria – Like a House on Fire

Metalcorea toukokuuhun tarjoilee englantilainen Asking Alexandria, jota voitaneen kutsua metallimaailmassa jo pitkän linjan tekijäksi. Ensimaistiaisten perusteella nyt kuullaan aikuisempaa Asking Alexandriaa, mikä saattaa tuoda sille uusia kuuntelijoita mutta toisaalta myös karkoittaa bändiä aiemmin seuranneita toisaalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bon Jovi – Bon Jovi 2020

Jouduin ehkä hieraisemaan silmiäni, kun tämän kuukauden uutuuslevyjä selatessani kohdalle osui Bon Jovi. Siis onko tämä SE bändi, jonka tahdissa 80-luvun teinidiskoissa tuli laitettua jalalla koreasti? Tämä varmaan kertoo, etten ole yhtyeen edesottamuksia juurikaan tällä vuosituhannella seurannut. Mutta tässä, olkaa hyvä, uutta Bon Jovia.

Paradise Lost – Obsidian

Edellisen bändin tavoin jokunen vuosi takanaan on myös englantilaisella goottirock-veteraani Paradise Lostilla. Toukokuun puolivälissä ilmestyvä “Obsidian” on ties monesko yhtyeen levytys – lyhyellä matematiikalla ei oikein edes pysty laskemaan järjestyslukua.

OZ – Forced Commandments

Melkoisen monet nahkahousun persuukset on kulutettu loppuun sen jälkeen, kun Nakkilasta vuonna 1984 tärähti eetteriin “Turn the Cross Upside Down” -ralli, joka palaa soittolistalle yhä uudelleen vielä nykyäänkin. Nyt luvassa on uutta OZia! Vaikka yhtyeen kokoonpano toki on uudistunut lähes kokonaan uuden tulemisen myötä, niin heavy metal lähtee yhä!

Revenge – Strike. Smother. Dehumanize

Kanadalainen Revenge töytäisee toukokuun loppupuolella pihalle jo kuudennen levyllisen omalaatuista black/deathiään. Toukokuu tarvitsee aina kunnon annoksen nihilismiä, ja tässä sitä voisi olla tarjolla. Vauhdikkaasti.

Carach Angren – Franckensteina Strataemontanus

Vaikka itse sanoin levyä ensimmäistä kertaa kuunnellessani, että tässä on bändi, joka on tehnyt yhden biisin ja noin tuhat versiota siitä, niin varmasti joku odottaa jo Carach Angrenin uutuutta. Kauhuteemat jatkuvat tälläkin levyllä.

Centinex – Death in Pieces

Korona-tilannetta vastaan taistellaan toukokuussa vielä ruotsalaisen death metalin tahdissa, kun Centinex ulostaa jo 11. täyspitkän levynsä. Armoa ei annettane tälläkään kertaa!