Kuva: Jussi Karjalainen

Toukokuun lopulla järjestettävän Louhela Jam 2026:n ohjelmisto on valmis

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.4.2026

Toukokuussa järjestettävä Louhela Jam -puistofestivaali on yksi Vantaan merkittävimmistä ja perinteikkäimmistä yleisötapahtumista. Tapahtuma järjestetään Vantaan Louhelassa Jokiuomanpuistossa sunnuntaina 31. toukokuuta klo 12.00–21.00, ja seon yleisölle maksuton. Tänäkin vuonna kulttuurista ja musiikista nautitaan peräti kolmen lavan sekä 19 yhtyeen/esiintyjän voimin.

Louhela Jam -päälavan valloittavat tänä vuonna: Suuria tunteita herättävä ja genrejä rohkeasti yhdistelevä huippuluokan liveyhtye Saimaa. Tarinallista ja sukupolvia yhdistävää pop-musiikkia elävästi esittävä palkittu laulaja-lauluntekijä Lyyti. Tarttuvia hittejä ja nuorta energiaa esittelee poikkeuksellisessa nousussa oleva rap-artisti Lage. Kotimaisen rockin ikonista ääntä tarjoaa Liivit Boys yhdessä Uniklubi-yhtyeen keulakuvan Jussi Selon kanssa. Energistä rockia päivään tarjoilee helsinkiläinen katurock-yhtye Lovers Left Alive. Nuoruuden kokemuksista ja ihmissuhteista ammentavaa poprockia esittää vantaalaislähtöinen Vaskivuoren lukiosta tuleva yhtye Tupluuri. Koko perheen musiikillisen startin päivään tuo hyväntuulinen tapahtuman oma lastenorkesteri Zepikät.

Can U Louhela Jam -lavalla nähdään tänä vuonna samaa nimeä kantavasta kisasta viisi eniten ääntä saanutta esiintyjää sekä tuomariston erityisvalinta. Lavalle astuvat RINA JANUZI, William Öster & The Moonliners, The Spiffing Squires, Venkulit, LNGSS x tuba ja Sikovuori.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jamikansan sydämet valloittanut Roots-lava tuo estradille oman rouhean kattauksensa juurimusiikin sävelten tahdissa. Esiintymässä nähdään Ian Highhill, DogDukes, HillWillies, Featherfoot, The Rattlesnake Shakers ja Yukka White.

Louhela Jam -tapahtumassa viihtyvät myös perheen pienimmät, sillä tarjolla on monipuolista ohjelmaa lapsille klo 12.00–17.00 välillä. Päivän ohjelmassa on muun muassa kasvomaalauskoju, onnenpyörä, unelmataidepaja, pukukilpailu, peikkometsän polku, pihaleikkejä sekä paljon muuta toimintaa ja mukavaa Jamitunnelmaa.

Mikä on Louhela Jam -festivaali?

Louhela Jam on yksi Vantaan merkittävimmistä ja perinteikkäimmistä tapahtumista. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 34. kertaa. Louhela Jam järjestetään Vantaalla Louhelan Jokiuomanpuistossa sunnuntaina 31. toukokuuta, ja se on yleisölle maksuton. Louhela Jam on kasvanut vuosien saatossa koko perheen tapahtumaksi, jossa kaikille ikäluokille on tarjolla laadukasta ohjelmaa musiikin ja taiteen parissa. Tapahtuman tavoitteena on tukea, kehittää sekä ylläpitää rikasta, monipuolista ja laadukasta musiikki- ja taidekulttuuria Vantaalla. Tapahtumaa järjestää nykyisin Velmu ry, ja sitä tukee Vantaan Kaupungin kulttuuripalvelut sekä suuri joukko erilaisia yhteistyökumppaneita ja -yrityksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/louhelajam.fi