Tribal Tech on lähemmäs 30 -vuotias instrumentaalinen proge-fuusiopumppu, joka liikuskelee suurimmaksi osin jazzin ja rockin maastoissa, muttei ole pääpiirteisiinsä valjastettu, vaan homma karkailee mm. funkin ja bluesin puolelle. Yhtye ratkesi edellisen vuosituhannen vaihteessa ilmestyneen albumin jälkeen omille soolourilleen, mutta ovat nyt palanneet jammailemaan keskenään, josta vääntäytyi yhtyeen 10. albumi – yksinkertaisesti ”X”. Kaverit varmaan miettineet päänsä puhki tuon nimen eteen. Kuten sinäkin, lukijani, mietit siellä näyttöpäätteesi edessä kuumeisesti, jaksatko jatkaa tämän arvostelun lukemista tämän pidemmälle…

Tribal Tech on kitaristi Scott Hendersonin ja basisti Gary Willisin perustama orkesteri, josta kehittyi 90 -luvun yksi tärkeimmistä fuusiobändeistä. Sanomattakin selvää, ettei yhtyettä paljon jossain Suosikissa ja muualla mediassa ole näkynyt, eikä minunlainen peruspulla ole ikinä kuullutkaan tästä yhtyeestä. Musiikkimaailma tuntuu jostain kumman syystä suuntaavan kiinnostuksensa aivan muualle. Yskin sarkasmia kuin karhunpoika sairastaa.

Yhtyeen musiikki on ajan myötä muuttunut kieli poskella soittorunkkailusta rennompaan suuntaan, ja nyt meno kuulostaa kaveriporukan hauskanpidolta. Kuivalta semmoiselta siis. Bändi sisältää alansa kehutuimpia ja taitavimpia soittajia, joten yhtyeeltä ei voi edes odottaa munailua ja kompurointia. Ovat myös soittaneet sen verta pitkään keskenään, että yhteissoitto sujuu kuin Matilta Mervin naaman uudelleenmuokkaus antiikkisella kynttilänjalalla. Kappaleilla on omat teemansa ja meno pysyy niiden sisällä, eikä lähde levittäytymään ympäriinsä kesken biisin. Mukaan mahtuu perusfuusiojazzin lisäksi rokimpaa soitantaa, funkkivääntelyä, hämyisempää fiilistelyhiplausta, kaukoitämaista musisointia ja progeviiksien kasvatusta. Saat itse päättää, miltä tuo viimeinen kuulostaa.

Nyt on arvostelu siirtynyt siihen vaiheeseen, että voi aloittaa älyttömän perseilyn. Tässä vaiheessa sanottakoon sen, ettei tämän kaltainen musiikki ole ikinä ollut lähellä sydäntäni, jos ei aiemmin tullut selväksi. Tahdoin kenties vain antaa mahdollisuuden vähän omien tottumuksien ulkopuoliselle musiikille ja avartaa katsettani, sillä olenhan hiivatun ahdasmielinen ja tympeä seitanistihevari, joka tukan kasvattamisen ja paloöljyn juonnin lomassa polttaa kissoja ja silpoo kirkkoja.

Musiikki toi ensikuuntelulta mieleen sen Kummeli-sketsin Kikka Korean ja Jussi Pattitussin ”The Spirit Of The New Age”-rallin, ja jos tällainen musiikki olisi seksiakti, siinä olisi soittajat kehässä polvilleen näpläämässä vuorotellen kiveksiään ja loput omaa vuoroansa odotellen nyökkäilisivät ilmeettöminä toisilleen. Tätä tavaraa tuntui aikoinaan olevan radiokanava Groove FM täynnä, kunnes radion pilanneet soittolistat tekivät siitäkin lopun. Tämä musiikki ei ole missään nimessä huonoa, vaan sanoisin sen enemmänkin olevan yhdentekevää. Mielestäni jammailusession jälkeen pitäisi mielestäni siirtyä kehittelemään siitä syntyneistä ideoista toimivia kappaleita, jotka pitävät kuuntelijan otteessaan tuoden kylmiä väreitä selkäpiitä pitkin. En myöskään ole minkään instrumentin taitaja tai suuremmin kiinnostunut moisesta, joten en sitäkään kautta saa kosketuspintaa tähän. En vain yleisesti näe syytä levittää pelkkää jammailumusiikkia soittajien ja heidän aiheesta kiinnostuneiden kavereidensa ulkopuolelle. Tottakai välillä levyllä tulee myös hienojakin hetkiä, mutta ennen kun niistä edes kerkeää nauttimaan, vaihtuu toiminta heti muualle joka on progemusiikissa tuttu ongelma.

Arvostan taitavia soittajia ja niiden saumatonta yhteistyötä, mutta jos se siihen jää, harhailee kiinnostus muualle. Tämän luulisi sentään sopivan hyvin taustamusiikiksi, mutta on se silti sen verran levotonta ja ärsykkeitä luovaa, että mieluummin touhuan sitten hiljaisuudessa. Turha myöskään tulla sieltä jazzkonservatorioista inisemään, että ”vittu nää tyypit soitti jonkun homeisen kellopelivirtuoosin ja hikisen nahkafagotistin kanssa Tykkimäen Megajazzfestareilla ennen kun sä olit oppinut ees pyyhkimään kurapersees äidin villaneuleeseen!”. Voit vaikka kriitikonvihasi tuoman väsymyksen ja uupumuksen myötä nukkua pois, ja minä varastan haudaltasi kukkapuskan äidilleni. Sillä hän on minut ansainnut ja kehuu minua reippaaksi ja hyväksi arvostelijaksi, ja on aina oikeassa kuten oma äiti aina on! Hups, vitsailu on hankala lopettaa ajoissa…

Fuusiolle lienee oma kuuntelijakuntansa, itselleni se uppoaa vain pienenä lisävärinä musiikille. Mutta jos se ottaa koko annoksen valtaansa, alkaa äkkiä maistumaan pahvi, pöly ja suihkukaivon tukkineet hiukset. Joten tätä on hankala suositella kenellekään joka ei tämmöisestä syty, ja jos sytyt, niin oletkin jo varmasti tuntenut tämän orkesterin jo pitkään jolloin minun mielipiteelläni ei ole sinunlaiselle mitään merkitystä. Jos provosoiduit edes hieman, pelastit päiväni.

3/10

Kappalelista:

1. Mech X
2. Got Faith N’ Phat
3. Time Lapse
4. Anthem
5. Palm Moon Plaza
6. Gravity
7. Working Blue
8. Ask Me A Question
9. Let’s Get Swung
10. Corn Butter

http://www.myspace.com/tribaltechband

Kirjoittanut: Ville Syrjälä