Tribulationin kitaristi Jonathan Hultén lähti bändistä: Enforcerin entinen kitaristi Joseph Tholl tilalle

Ruotsalaisen heavy metal -yhtye Tribulationin pitkäaikainen kitaristi Jonathan Hultén on lähtenyt bändin riveistä. Samanaikaisesti yhtye tiedotti saavansa uudeksi kitaristikseen Joseph Thollin. Tholl on aiemmin soittanut heavy metal -yhtye Enforcerissa.

Hulténin lähtöön ei liity draamaa, vaan muusikko on päättänyt suunnata kohti uusia haasteita. Tarkemmin hän ei niistä kerro, mutta haluaa kuunnella sisäistä paloaan, vaikka se tarkoittaakin lähtöä itselleen tärkeästä bändistä. Hultén jättää paikkansa mielellään Thollille, jota pitää yhtenä hienoimmista biisintekijöistä. Kitaristi uskookin, että Tribulation ei voisi saada parempaa lisää riveihinsä.

Yhtälailla Joseph Tholl arvostaa uutta pestiään, sillä hän on ollut yhtyeen pitkäaikainen fani ja sen jäsenten ystävä.

Uutisen jälkeen fanien odotus on tammikuun 29. päivässä, jolloin Tribulation julkaisee ”Where The Gloom Becomes Sound” -albuminsa.

Tribulation kirjoittaa ylistävästi entisestä kitarististaan:

”After 16 years of creative, expressive, artistic and spiritual exchange and co-operation Jonathan has decided to leave the band to pursue whatever else life has in store for him in the future. We know that whatever he decides to do in the future he will do it in the same wholehearted, immersive and meticulous way that he has tackled all the trials and tribulations that are Tribulation, and we truly wish him the best of luck in those endeavours. The idea and concept of death and rebirth has always played a big role in the band mythos and while Jonathan leaving leaves a big chunk of what has built, maintained and nurtured the creature that is Tribulation behind, we are confident in our vision for the times to come, and we will build something new and once again ride the frightening yet powerful waves of creative uncertainty into the new decade!”

”Vetera transierunt: ecce facta sunt omnia nova”

Kommentoi julkaisua