Trilogian neljäs osa: arvostelussa Timo Tolkki’s Avalonin ”The Enigma Birth”

Timo Tolkki’s Avalon (tai pelkästään Avalon) julkaisi kesäkuussa neljännen levynsä ”The Enigma Birth”. Tolkin on kerrottu sanoneen albumin syntyneen jatkoksi edeltävälle trilogialle sopimusteknisistä syistä, eikä mies tunnusta edes tuntevansa osaa levy-yhtiön valitsemista vierailevista artisteista. Tolkki kirjoitti viime syksynä kymmenkunta kappaletta, joista firma valitsi puolet levylle tulevista ja loput viisut kyhäsi kasaan ryhmä italialaisia tekijämiehiä. Näistä mielenkiintoisista lähtökohdista huolimatta ”The Enigma Birth” on sujuva ja menevä 12 kappaleen power metal- lataus, joka kestää toisenkin kuuntelukerran.

Levyn aloittava nimikappale ”The Enigma Birth” on peruspoweria tiukkoine tuplabasareineen. Laulumelodia erityisesti väliosassa on huippuluokkaa ja virtuoosimainen syntetisaattorisoolo nostaa biisin uusiin korkeuksiin. Piiruakaan vähäisemmäksi ei jää tätä seuraava kitarasoolo. ”I just Collapse” alkaa tunnelmallisesti. Sävellys on loistava ja laulajan (Caterina Nix) ääni soi upeasti. Kertosäe tuo nenään laulamisellaan mieleen Scorpionsin tuotannon.

Memories” on slovarinoloinen ja Iron Maiden– vaikutteinen biisi, jonka laulumelodiassa soi vahvasti Bruce Dickinson. Kitarasoolo jää hätäiseksi, eikä yllä sen kummempiin syvyyksiin tai korkeuksiin. Levyn neljäs kappale ”Master of Hell” on lyhyt singlemäinen veto. Myös tämän biisin laulaja (Raphael Mendes) onnistuu kuulostamaan herra Dickinsonilta. Itse biisi ei kohoa keskinkertaista korkeammalle.

Beautiful Lie” tarjoilee erityisen tiukkaa yhteensoittoa. Kertosäkeessä on vahvaa hittipotentiaalia, vaikka osaa toistetaankin kyllästymiseen saakka. ”Truth” alkaa loistavalla riffillä. Kertosäe on peruskauraa, mutta osien vaihdot toimivat rasvattuina. Kitarasooloa edeltävä rytmikikkailu puhelauluineen tuo uutta virtaa kokonaisuuteen, vaikka kaikkineen kappaleen laulusuoritus onkin tunkkainen.

Another Day” on slovari ja kliseisyydessään korni. Laulaja (Marina La Torraca) ei kohoa istuma-asennosta edes seisaalleen ja biisi on levyn turhin. Albumin kappalekokonaisuuden kannalta oletettavasti kuitenkin tarpeellinen. ”Beauty and War”– vetoa kuljettaa eteenpäin yksinkertainen ja toimiva kitarakuvio. Raphael Mendes tarjoilee taas osaamistaan Bruce Dickinson- rintamalla, eikä kappale jätä sävellyksellisesti kylmäksi muitakaan Iron Maiden– entusiasteja.

Dreaming” kajahtaa liikkeelle jylhästi. Biisi on levyn pisin ja yksi vähiten innostavista. Väkinäisen osavaihtelun kruunaa epävarma ja epäuskottava laulusuoritus (Fabio Lione), joka on ajoittain suorastaan surkeaa. Pisintä biisiä seuraa lyhyin, ”The Fire and the Sinner”. Kertosäe menee vahvasti tunteisiin ja surumielinen soolo tekee kuuntelutapahtumasta suorastaan kokemuksen.

Toiseksi viimeinen rykäisy ”Time” on perustoimivaa voimametallia. Kertosäe ei tarjoile mitään uutta, vaan on kuin lukemattomat muut sisaruksensa. Lopun pianonpimputus alleviivaa kyseisen faktan. Kuuntelija saattaa tässä vaiheessa olla jo aavistuksen uupunut… Viimeisessä biisissä ”Without Fear” meno on hurjaa. Kertis on mainio ja kaiken kaikkiaan kappale toimii erinomaisesti albumin lopetusbiisinä. Matkaan on lähdetty, matka on tehty ja nyt on aika pysähtyä.

”The Enigma Birth” on hyvä levy. Tekstit eivät tarinavetoisuudesta huolimatta omaperäisyydellä juhli, eikä musiikkikaan ällistytä persoonallisuudellaan. Se ei ole edes tarpeen. Bändi soittaa äärimmäisen tiukasti ja taitavasti, sävellys ja toteutus on pääosin erinomaista ja itse tuotanto soundeineen italialaista laatutyötä. Positiivinen yllätys siis. On totta, että kokonaisuus kärsii pötkömäisyydestä ja nyansseja kaipaisi erityisesti rytmipuolelle lisää. Tämä ei kuitenkaan merkittävästi kuuntelunautintoa vähennä. ”The Enigma Birth”- albumin kuuntelee sujuvasti useamminkin, kuin alussa mainitun kaksi kertaa.

8/10

Kappalelistaus:
1. The Enigma Birth
2. I just Collapse
3. Memories
4. Master of Hell
5. Beautiful Lie
6. Truth
7. Another Day
8. Beauty and War
9. Dreaming
10. The Fire and the Sinner
11. Time
12. Without Fear

Kommentoi julkaisua