Paluu raskaampaan suuntaan – arviossa Triviumin ”The Sin And The Sentence”

Kirjoittanut Jouni Lepistö - 17.10.2017

On kulunut lähes tarkalleen kaksi vuotta siitä, kun viimeksi kirjoitin mietteitäni amerikkalaisen metalliryhmän Triviumin ”Silence In The Snow” -albumista. Tuolloin pinnalla oli vahvasti mielipiteitä jakanut huutolaulujen totaalinen puuttuminen albumilta. Tällä kertaa keskeiseksi teemaksi nousee sen sijaan paluu aggressiivisempaan materiaaliin, kun ”The Sin And The Sentence” julkaistaan Roadrunner Recordsin kautta tulevana perjantaina.

Albumin aloittajana toimii valtaosin erittäin positiivista palautetta saanut nimikkokappale ”The Sin And The Sentence”, joka räjähtävästä alustaan huolimatta tarjoilee ensimmäisenä edelliseltä albumilta tuttuun tapaan puhtaita vokaaleita. Kyynisimmäthän ovat varmasti tässä vaiheessa olleet jo manaamassa vallitsevaa linjaa, kunnes kertosäkeistö kajahtaa ja kuin salama kirkkaalta taivaalta Heafy sivaltaa huudon säilällä. Kun tähän yhdistetään uuden rumpalin Alex Bentin mukanaan tuoma virtuositeetti, mieleenpainuva kitarasoolo ja biisin loppupuoliskon musiikillinen avokämmen naamaan, niin albumin avaava kappale on täydellisyyttä hipova kokonaisuus.

Vaan entä seuraava biisi? Onko ”Beyond Oblivion” kenties herkkä balladi? Ei todellakaan ole. Löylyä heitetään kiulullinen lisää ja herkimmät siirtyvät jo alalauteille. Kappale tarjoilee tyylikkään sekoituksen hallitsemattoman aggressiivista energiapurkausta ja melodista tyyneyttä. Tämän jälkeen luonnolliseksi jatkumoksi sopiikin ”Other Worlds” joka heittää kuumasta saunasta selviytymisen jälkeen viileää vettä niskaan – ei liian kylmää, mutta juuri oikealla tavalla jäähdyttävää. Mistä tämä saunavertaus lähti? Sitä en tiedä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin toisena singlenä julkaistu ”The Heart From Your Hate” muistuttaa ehkä eniten ”Silence In The Snow” -albumin äänimailmaa ollessaan viimeisen päälle sileäksi hiottu kokonaisuus. Vaikka mitään pahaa sanottavaa ei raidasta ole, voisi muutama epäpuhdas vokaali siellä täällä luoda juuri sen viimeisen silauksen, joka tekisi biisistä täydellisen. ”Betrayer” sen sijaan noudattaa lähestulkoon samaa kaavaa ”Beyond Oblivionin” kanssa sillä erotuksella, että energiatasoja on jonkin verran pudotettu alaspäin ja puhtaille vokaaleille on suotu vielä hieman enemmän jalansijaa. Huomionarvoista on, että albumin kappaleet ovat erittäin pitkiä keskiarvon huidellessa yli viidessä minuutissa. Pituutensa puolesta kappaleita ei voi lähtökohtaisesti moittia, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että 7:17 kestävä ”The Revanchist” alkaa maistua pakkopullalta neljän minuutin jälkeen.

Kahden ensimmäisen kappaleen rinnalla albumin ehdottomiin timantteihin kuuluvat ”The Wretchedness Inside”, ”Endless Night” ja ”Thrown Into The Fire”. Matt Heafy kirjoitti ensimmäisenä mainitun jo vuonna 2014 toiselle bändille, mutta koska kyseinen bändi ei kappaletta kelpuuttanutkaan, päätti Trivium julkaista kappaleen nyt itse. Onneksi niin. Raskas ja hidastempoinen kappale jättää jo ensimmäisellä kuuntelukerralla vahvan muistijäljen. ”Endless Night” puolestaan edustaa julkaisun kevyintä ja melodisinta korvamatomateriaalia, jossa Heafyn kehittyneet laulutaidot pääsevät kunnolla oikeuksiinsa.

Albumin viimeinen riuhtaisu ”Thrown Into The Fire” ei pyytele mitään anteeksi puristaessaan viimeisetkin mehut irti death metallia lähentelevillä soundeillaan. Tässä kappaleessa ei turhia herkistellä, ja lyhyet puhtaat osuudet ovat kuin valonpilkahduksia täydellisen kaaoksen keskellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mielestäni ”The Sin And The Sentence” on kokonaisuutena hieno osoitus siitä skaalasta, johon Trivium on metallimusiikin saralla kykeneväinen. Kitarasoolot ovat isossa roolissa kuten yleensäkin, ja uuden rumpalin tuoma energia musiikkiin on käsinkosketeltavissa. Osa kappaleista tuo tuttujen elementtien myötä mieleen vanhat julkaisut, mutta silti minkäänlaista itsensä toistamista ei ole havaittavissa, vaan kokonaisuutena ”The Sin And The Sentence” on raikas ja täysin omannäköisensä albumi. Vaikka bändi on ehtinyt jo 17 vuoden ikään, ei merkkejä hyytymisestä ole havaittavissa.
Trivium elää ja voi hyvin.

9+/10

Kappalelista:KaaosZine levyt
1. The Sin And The Sentence
2. Beyond Oblivion
3. Other Worlds
4. The Heart From Your Hate
5. Betrayer
6. The Wretchedness Inside
7. Endless Night
8. Sever The Hand
9. Beauty In The Sorrow
10. The Revanchist
11. Thrown Into The Fire

Trivium Facebookissa

[aesop_video align=”center” src=”youtube” id=”RAoKcM54Q1Y” disable_for_mobile=”on” loop=”on” autoplay=”off” controls=”on” viewstart=”off” viewend=”on” revealfx=”off”]

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jouni Lepistö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat