Kuva: Thomas Frankton

Triviumin keikalla meinasi sattua onnettomuus – laulaja Matt Heafy syöksyi lavalta pelastamaan fanin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.6.2023

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Trivium esiintyi 7. kesäkuuta Dallasissa. Kyseisellä keikalla nähtiin kuitenkin myös melkoinen läheltä piti -tilanne, kun fani oli lähtenyt yleisösurfaamaan osallistujien käsien päällä.

Fanin kulku jatkoi pysähtymättä kohti lavan ja yleisön välistä reunaa. Pudotuksessa olisi voinut mahdollisesti katkaista niskansa.

Järjestyksenvalvojat olivat kuitenkin juuri sillä hetkellä kasaantuneet muualle, joten laulaja-kitaristi Matt Heafyn oli toimittava nopeasti. Niinpä Heafy hyppäsi lavalta ottamaan fanin vastaan juuri ennen pudotusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Hei järkkärit, teidän täytyy levittäytyä ympäriinsä eikä vain kasaantua keskelle. Laulajamme ei aio hyppiä nappamaan ihmisiö koko illan ajan” basisti Paolo Gregoletto sanoi nähtyään välikohtauksen.

Heafy latasi tapauksesta videon omalle Twitter-tililleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat