Trollfest julkaisee marraskuussa ”Trollywood”-albumin

Kirjoittanut Janita Seppälä - 23.7.2026

Norjalainen folk metal -yhtye Trollfest tiedotti julkaisevansa marraskuun 6. päivä kymmenennen studioalbumin ”Trollywood” Reaper Entertainmentin kautta.

Uudella ”Trollywood”-albumillaan yhtye kutsuu kuulijat omalaatuiseen maailmaan, jossa peikot jahtaavat julkisuutta, Hollywoodin myytit murenevat armottoman satiirin kohteena ja viihdeteollisuus syö itseään yhtyeen tunnusomaisen murskaavan metallin, tarttuvien folk-melodioiden, mahtipontisten kuorojen ja huumorin säestämänä.

Albumi merkitsee paluuta raskaampaan ja aggressiivisempaan ilmaisuun. ”Trollywood” yhdistää kaikki ne elementit, joista Trollfest tunnetaan mutta vie yhtyeen omintakeisen musiikillisen maailman entistä pidemmälle. Entistä suuremmat riffit, eeppiset sovitukset, taukoamaton energia ja yhtyeen tavaramerkiksi muodostunut hallittu kaaos tekevät siitä bändin tähän asti kunnianhimoisimman albumin.

Ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä saadaan 7. elokuuta julkaistavan ”Day Drinking” -singlen myötä. Tarttuvilla kertosäkeillä ja festivaalitunnelmaa huokuvalla energialla varustettu kappale toimii täydellisenä kesän soundtrackina.

Kappalelista:

1. Attention
2. Troll Brigade
3. Claiming the Walk of Fame
4. Bar of Mud
5. Prügelknabe
6. Day Drinking
7. The Real Breakthrough
8. ConTroll
9. Get on the Offbeat
10. Dreams for Resale
11. The Troll Oscars

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy