Trollfestin viihdeteollisuutta satirisoiva ”Trollywood” on edeltäjäänsä raskaampi, mutta yhtä vähän itseään tosissaan ottava kokonaisuus

Trollfest tanssittaa Balkan-henkisellä huumorihevillä, jossa hypähdellään metalligenrestä toiseen, ja kosketinsoitinefektit elävät sulassa sovussa saksofonin, harmonikan ja luutun kanssa. Alasinkin kalahtaa. Viihdeteollisuutta satirisoivan “Trollywoodin” avausraita “Attention” tiivistää, mistä levyssä on kyse: HUOMIOSTA! Se ei ole maailman omaperäisin aihe näinä huomiotalouden aikoina, mutta ainakin se on ajankohtainen.

Teemalevyllä peikot ovat löytäneet itsensä maineen ja mammonan keskittymästä, mutta unelmatehdas ei olekaan pelkkää kultaa ja kimallusta. Viihdeteollisuuden pomot ovat konnia, ja tekoäly vie työt. Levyllä on tarinankaari, joka vie peikkoja läpi julkisuusrumban vaiheiden jäsenneltynä dramaturgisesti 11 kappaleeseen.

Bändin edellinen levy “Flamingo Overlord” veti Trollfestin soundia reilusti kevyemmäksi. Tarinan sankari kiskoi kaksin käsin Piña Coladaa pinkit huumorilasit silmillä, kaikki vedettiin läskiksi ja läski autotunen läpi. Monelle lienee tervetullutta, että tällä kertaa Trollfest kuulostaa taas enemmän heviltä ja vähemmän puhallettavalta uimalelulta.

Trollfest ei ole koskaan ottanut itseään liian tosissaan, mutta edellisellä levyllä hassuttelu saatiin tasapainotettua oikeastaan juuri kohdilleen sen aikaiseen mielenmaisemaan nähden. Synkkien koronavuosien jälkeen aurinkoisen kesän kynnyksellä julkaistua läpeensä typerää “Flamingo Overlordia” oli ilo huudattaa pihapelien ja paljuilun taustalla. Levyn pariin on tullut palattua sittemmin joka kesä, ja se on ollut ensimmäinen Trollfestin levy sitten debyytin, jota on jaksanut kuunnella enemmänkin.

Tällä kertaa strategiana on tarjota iloista peikkometallia vuoden ankeimpaan aikaan. Kaipa “Trollywood” voisi toimia pikkujoulukauden tonttutanssahteluna, mutta olisiko julkaisu kuitenkin kannattanut lykätä vaikkapa Oscar-gaalan tienoille, kun albumin teemakin sivuaa aihetta, ja tarina päättyy Trolli-Oscareihin?

Folkahtavaa metallihumppaa, synkkiä käänteitä ja iloisia yllätyksiä tarjoillaan läpi levyn eri metallin alalajeissa. Slovareita tai autotune-popia ei edellisen levyn tavoin tarvitse pelätä. Tarinallisuus toimii hyvin, ja ainoa irrallisen tuntuinen veto on levyn ensimmäiseksi singleksi valittu “Day Drinking”, jonka on tarkoituskin toimia myös itsenäisenä teoksena.

“Day Drinkingin” lienee ajateltu olleen jonkinlainen “Piña Colada 2.0”. Se alkaa haaveella toisesta aamiaisbissestä, jatkaa viinojen, viinien ja cocktailien luettelointia ja päätyy kutsumaan kaikki mukaan päiväkänneille. Se on ihan kiva ryyppybiisi ja varma festarihitti niin pitkään kuin räkäkännisten hevarien aika festareilla kestää. Eihän sellainen ole enää pelkästä pitti-jumpasta humaltuvan nykynuorison mielestä fresh…

Myös kappaleen musiikkivideo toistaa “Piña Coladasta” tuttua kaavaa ihannoiden keski-ikäisten hevarien alkoholistisia taipumuksia ja örvellystä. Tällä kertaa päiväkännien kaava käydään läpi arkirealistisemmalla otteella, ja budjetista on luultavasti mennyt suurin osa baarin piikkiin. Nähtyäni videon ensikertaa ajattelin vain, että uusi levy – ei uusia kujeita: “trollimetallin petrinygårdit ryyppäävät jälleen”, mutta löytyihän albumilta ihan ideakin.

“Claiming the Walk of Famen” alkuperäistä musiikkivideota on huomattavasti vaikeampi katsoa. AI-sloppia se on tekoälykriittinenkin sloppi. ChatGPT:lle syötetyt peikkohahmot seikkailevat Trollywoodissa kuuluisuuden toivossa mutta päätyvät lopulta tarkkailemaan koneita, kun tekoäly tehtailee maailmalle loputonta liukuhihnakontenttia. Video ei ole sentään aivan yhtä kammottavaa katsottavaa kuin ”AI” Jourgensenin tekoälyvideot Ministryn uudelle levylle, mutta kuitenkin. Ajan trendin mukaisesti Trollfest julkaisi kritiikkiä saatuaan kappaleelle vaihtoehtoisen karvalakkivideon, johon nimiplanssi on tussattu A4-arkille, ja Jostein Austvik a.k.a. Trollmannen hörppii oluttuopposta nelisen minuuttia.

Siinä missä “Flamingo Overlordilla” lauluosuudet kuulostivat kuin vaihtuvilta sketsihahmoilta, on ”Trollywood” musiikillisesti tasalaatuisempaa rääkymistä ja ylväämpää julistamista. Vierailijoitakin löytyy. Mielenkiintoisin ja onnistunein on Miriam Renvåg Müller kappaleessa “Get on the Offbeat”, joka on varsin iskevä ja industrial-dance-vivahteellaan yllättävä veto. Sitä lisää! Toisena erikoisuutena mainittakoon “Prügelknabe”, jossa kuullaan varsin härskiä Till Lindemann -pastissia.

Teemallisesti “Trollywood” ei raapaise kovinkaan syvältä viihdeteollisuuden ihon alle. Se toistaa samoja oivalluksia julkkiksista, levy-yhtiöpampuista ja julkisuuden tavoittelusta, mitä on nähty jo kauan ennen sosiaalista mediaa ja tekoälyä. Toisaalta levystä, jonka kansitaide on Hakki Hamsterista, ei ehkä kannatakaan odottaa syväanalyysiä.

“Trollywood” on tuttua Trollfestia, ja se on uutta Trollfestia. Se jaksaa kannatella läpi albumikokonaisuuden oikein hyvin. Olisiko seuraavaksi aika lähettää trollit avaruuteen ja lähteä tutkimaan synteettisen ilmaisun saloja nykyistäkin voimakkaammin? Levyn konesoundit toimivat kautta linjan, ja niissä voisi olla enemmänkin potentiaalia.

Normaalisti en jaksa huumorimusiikia tai oikein tanssittavaa peikkometalliakaan, mutta “Trollywood” on liian hauska, vauhdikas, musiikillisesti monipuolinen ja typerä levy, ettei siitä vain pysty olemaan innostumatta. Hyvää iloista musiikkia on sitä paitsi todella vaikea löytää, joten aina, kun joku sellaista onnistuu tarjoamaan, on siitä annettava erityiskiitokset.