Truckfighters, White Miles @ Elmun Baari, Helsinki 11.12.2014
Ruotsista saapuva Truckfighters esiintyi Elmun baarissa 11.joulukuuta, ja Örebrossa vuonna 2001 perustettu yhtye tarjosi parille sadalle katsojalle puolitoistatuntisen kattauksen ehtaa aavikkorockia. Lämmittelystä vastasi itävaltalainen garage-rock duo White Miles.
Jos etsii nuoren naisrokkarin mallia, niin yksi varteenotettava vaihtoehto on Medina Rekic. White Milesin laulaja-kitaristi on estoton, täynnä voimaa ja suoraa asennetta. Vaikka katsojia olikin paikalla vain kourallinen, niin yhtyeen solistia se ei näyttänyt vaivaavan. Iloinen hymy, sekavat välispiikit ja holtittoman hallittu lavaliikehdintä loivat energisen latauksen. Medinan riehuessa ja rumpali Lofin iskiessä rajusti komppiaan he nivoutuivat suoraviivaiseen autotallirockin perinteeseen. Levyllä White Miles kuulostaa hyvältä ja lavalla vielä paremmalta. Rosoisuutta, vähän sinnepäin olevia soundeja ja välitöntä yhteyttä tarjoava duo teki vaikutuksen hauskanpidolla sekä huolettomalla asenteellaan. Livenä aisti artistien vimman ja rehellisyydestä kumpuavan rakkauden omaan taiteenlajiinsa. Tämä kiteytyi hetkeen, kun Medina hyppäsi lavalta yleisön sekaan soittamaan voimasointujaan ja Lofin hakatessa rumpuja seisaaltaan suu vaahdossa. White Milesin tulevaisuudesta en tiedä, mutta ainakin bändin keulakuvalla on varmasti annettavaa musiikkimaailmalle ekstrovertillä olemuksellaan.
Kiireisestä kiertueaikataulusta tunnettua Truckfightersia ei edellisen illan visiitti Turun Klubilla näyttänyt väsyttävän. Kolmikko saapui rennoin askelin lavalle ja sai suosionosoitukset pääosin ruutupaitaisista rokkareista koostuvalta yleisöltä. Kehnosta ennakkomyynnistä johtuen monesti Nosturissa aiemmin vieraillut yhtye sai tyytyä joulukuun torstai-illassa Elmun baarin atmosfääriin. Tämä oli järjestäjiltä silti oikea siirto, sillä nyt tunnelma oli tiivis ja keikkafiilis tarttui herkemmin. Nosturin alakerrassa pajari tuoksui, ja eturivin mekkalointi sai bändinkin varmasti tuntemaan olonsa tervetulleeksi.
Mainos päättyy
Lavan puolella surffari/skeittari -lookit olivatkin kunnossa ja Kalifornian aavikkorockin pohjoismaiden lähettiläät antoivat fuzz-soundien puhua puolestaan. Laulaja-basisti Oskar Cedermalmin kertoi olevansa innoissaan illan keikasta ja pahoitteli ironisesti huonoa suomen kielen taitoaan useista visiiteistään huolimatta. Kielisoittimien parissa taitoa bändiltä sitten löytyikin. ”Mindcontrollin” alkaessa raskaat riffit iskivät välittömästi olevaisen ytimeen groovaavien melodioiden saattelemana. Kitaristi Niklas Källgrenin lavapresenssissä oli valtavasti energiaa ja lapsenmielistä leikillisyyttä. Mies hyppeli ilmaan ilman paitaa ja irvisteli keikan alusta loppuun pilke silmäkulmassa. Näin hän voitti porukan puolelleen ja sai monimutkaisten soittokiertojen soittamisen näyttämään hyvinkin yksinkertaiselta ja helpohkolta. Vuodesta 2010 lähtien rumpalin paikalla on ollut käyntiä, sillä nykyinen paukuttaja Axel Larsson on järjestään kuudes yrittäjä. Lieneekö paikka nyt vakiintunut, sillä ainakin keikalla mies antoi selkeän näytteen osaamisestaan ja asenteestaan työryhmän jäsenenä.
Truckfightersin neljäs pitkäsoitto oli odotetusti esillä pitkin iltaa. ”Universe”- nimeä kantava eeppinen teos porautuu syvälle ihmisyyden, että kuoleman mysteereihin yhdistäen selkeitä proge-elementtejä yhtyeen tunnettuun fuzz-soundiin. Onhan se nyt kierolla tavalla mielenkiintoista, kun live-tilanteessa rennon näköiset pitkätukat soittavat elämää vakavimmista aihioista ja eksistentiaalisesta maailmantuskasta.
“The people that
making fun of my imaginary friend
you will not draw
the picture of him I will go above the law
This is a crime, no I am serious please just look at me now”
Mainos päättyy
“Truckfighters – Prophet “
Mureat kitaravallit kiersivät välillä ahtaassa tilassa ja Cedermalmin laulu katosi toisinaan äänimassojen alle. Nämä olivat kuitenkin pieniä ongelmia, kun tajusi mitä todellisuus hetken tarjosi. Piskuisessa baarin nurkassa soitti yksi stoner-rockin nykyisistä lipunkantajista, minkä lisäksi heidän uusin levy on perkeleen kova. Yleisö vähälukuisenakin oli täysillä messissä antautuessaan mukaan ajoihin. Bändin tämän vuoden sadaskymmenes keikka oli täynnä kontaktia ja läsnäoloa. Ruotsin trio kaahasi Josh Hommen ja kumppaneiden viitoittamalla hiekkaisella aavikkotiellä rehdillä otteella omin vahvuuksin. Jos riehakkaalle kyydille vastasi kyllä, niin sai tuntea kuinka ”Desert Cruiserin” aikana fuzz-pedaali teki taikojaan, riffitulitukset valtasivat tajunnan ja bassokaapit vyöryttivät dynaamista äänenpainetta aina baaritiskille saakka.
“Beatles, Schmeatle, Rolling Stones, Rolling Bones. Truckfighters: that’s the good shit.“
– Josh Homme / Queens Of The Stone Age –
Mainos päättyy
Teksti: Miika Karvanen
Kuvat: Annina Sinisalo