Tuhdimmat Tahdit julkisti ensimmäiset esiintyjänsä – tulevan kesän festareilla nähdään mm. HammerFall!
Pirkanmaan suurin rock-festivaali Tuhdimmat Tahdit julkisti tänään ensimmäiset esiintyjänsä tulevan kesän tapahtumaan. 4.-5. heinäkuuta Tampereen Eteläpuistossa juhlittavan festivaalin lavalle nousevat mm. ruotsalainen glam-rock-yhtye Hardcore Superstar, niin ikään myös Ruotsista saapuva hard-rock-yhtye Mustasch, tänä keväänä uutta musiikkia julkaiseva, ja sen myötä settilistansa uudistava Battle Beast, peikkometallin tittelin ominut Finntroll sekä viime vuonna viiden vuoden tauon jälkeen keikkalavoille palannut heviyhtye Kilpi. Festivaaleilla tullaan näkemään myös ruotsalaisen menestysyhtyeen Hammerfallin Suomen ainoa keikka tänä vuonna. Mm. Helloweenin kanssa kiertänyt yhtye julkaisi viime vuoden lopulla uuden albumin ja esiintyy Tuhdimmat Tahdit-festivaaleilla yksinoikeudella. Harvinaisempaa herkkua yleisölle tarjoilee myös Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, joka tulee esittämään ”Itku pitkästä ilosta 25 vuotta” -erikoiskeikan. Tällä keikalla kuullaan kokonaisuudessaan vuonna 2000 julkaistu Niskalaukaus-klassikkoalbumi ”Itku pitkästä ilosta” sekä muita Niskis-klassikoita. Yhtye esittelee samalla uuden rumpalinsa Aksu Hantun.
Festivaali tulee julkistamaan lisää artisteja myöhemmin keväällä ja samalla julkaistaan päiväkohtainen ohjelma.
Liput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä.
2 PV 109,90 €
2 PV PLUS 169,90 € (sisältää mm. oman baarin, wc-tilat sekä pientä naposteltavaa. Myynnissä rajoitettu erä.)
Tuhdimmat Tahdit on noussut Pirkanmaan suurimmaksi rock-festivaaliksi, ja se on aikuisväelle suunnattu, ikärajallinen festivaali, jossa nautitaan livemusiikin lisäksi monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta. Vuonna 2023 Ratinanniemeen siirtynyt kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään ensi kesänä poikkeuksellisesti Pyhäjärven rannassa sijaitsevassa Eteläpuistossa, sillä jättiyhtye Guns N´ Roses esiintyy Ratinan stadionilla, Ratinanniemen vieressä, 7. heinäkuuta. Tuhdimmat Tahdit -festivaalin järjestää Tuhti Events Oy.
Nettisivut: www.tuhdimmattahdit.com