Tuhkimon rumien siskopuolien debyytti – Twisted Sisterin ”Under The Blade” neljäkymmentä vuotta

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 19.9.2022

Twisted Sister on jostain syystä saanut aina maineen ”lelubändinä”, kuten eräs musiikkilehti kirjoitti. Kieltämättä bändin ulkoinen olemus oli näyttävä, mutta sen takana oli rajusti rokkaava ja varsinkin livenä aivan huima bändi. Tuntuu, että vasta 2000 -luvulla bändi on saanut ansaitsemaansa arvostusta. Toki platinalevyjä on satanut bändin laariin, mutta oli aika, jolloin vakavasti otettava kriitikko tai musiikkidiggari ei olisi voinut sanoa olevansa Twisted Sisterin kannattaja. Sama asenne leimasi bändin uran alkua. He takoivat vuosia New Yorkin klubeissa suosittuna myyden loppuun muun muassa kolmetuhatta ihmistä vetävän Palladiumin, mutta levydiiliä bändi ei meinannut saada sitten millään.

Lopulta vuonna 1981 englantilaisen Secret Recordsin (enteellinen nimi) legendaarinen johtaja Martin Hooker (joka tuli myöhemmin tunnetuksi Music For Nationsin pomona) kiinnostui saatuaan The Sounds -lehden toimittajalta Garry Bushellilta yhtyeen demon. Bushell oli ollut niin innoissaan yhtyeestä, että sai tartutettua innon myös Hookeriin, joka halusi heti matkustaa New Yorkiin yhtyettä tsekkaamaan. Hooker oli vaikuttunut nähtyään bändin livenä, mutta oli hämmästynyt, kun yhtyeen reaktiot olivat hyvin hillittyjä tarjottua levydiiliä kohtaan. Hämmennystä lisäsi tietoisuus siitä, että bändi oli jo pitkään yrittänyt kuumeisesti saada sopimusta. Syitä bändin hillittyyn reaktioon oli useampia, mutta yhtenä laulaja Dee Snider on sanonut, että ei ollut kuullutkaan koko yhtiöstä. Hänen vitsinsä olikin, että ”What label did you sign with? It’s Secret”. 

Secret Records oli tullut tutuksi lähinnä punkbändi The Exploitedin kotina, mutta Hooker oli nähnyt heavy metalin nousevan tähden ja ajatuksena oli laajentaa yhtiön tarjontaa. Twisted Sisterin keikoilla kävikin Englannissa aluksi paljon punkkareita ja entisen The Dictators -jäsenen Mark ”The Animal” Mendozan mukanaolo ei ainakaan vähentänyt tuota kiinnostusta. Bändin mukaan Secret Records haukkasi vain liian ison palan, sillä he eivät olleet punkbändi, vaan elämää suurempaa hevirokkia. Kiihdyttääkseen kysyntää Hooker julkaisi ensi ”Ruff Cuts” -nimisen EP:n. Hookerin idea Twisted Sisterin debyyttialbumin tuottajaksi oli UFO:n basisti Pete Way, jonka hinta oli sopiva ja hän toisi mukanaan oikeanlaista uskottavuutta. Yhtyeen tavattua Wayn yhteinen sävel löytyi heti ja homma oli sovittu.

Viimein yhtye matkusti Englantiin äänittämään ensimmäistä albumiaan. Bändi oli buukattu Kitchenham Farm Studios -nimiseen paikkaan ja yhtye oli aivan haltioissaan koko eurooppalaisesta ilmapiiristä. Varsinainen äänitys tapahtui kuitenkin läheisessä ladossa, eikä yhteistyö sekä äänittäjän että paikallisten eläinten kanssa sujunut kovinkaan sopuisasti, mutta muuten paikka oli Sniderin mukaan juuri oikea. Yksikin lehmä oli kuulemma päästänyt hallitsemattomat sonnat kuultuaan Mendozan bassosoundin. Äänittäminen sujui nopeasti, sillä bändi oli soittanut biisejä keikoilla jo vuosia eikä niiden viimeistelemiseksi tarvinnut tehdä mitään. Pete Way ei kuulemma muuten ollut juurikaan tuottaja, mutta toi studioon oikeaa rock ’n’ roll -henkeä. Way sai myös studioon houkuteltua ystävänsä Fast Eddie Clarken. Hän ei tuntenut Twisted Sisteriä, mutta riitti, että pyytäjänä oli Way. Hän hommasi myös Clarken entisen bändikaverin Lemmy Kilmisterin Twisted Sisterin suojelijaksi niin keikoilla kuin muutenkin ja hänen roolinsa oli suurempi kuin kukaan osaa arvata. Äänitysten aikana Wayta moikkaamassa pyörähti myös Ozzy Osbourne, joka oli bändille erittäin kova juttu.

Debyyttilevyn nimen piti olla alun perin ”You Can’t Stop Rock ’n’ Roll” samannimisen biisin mukaan, mutta Hookerin mielestä ei ollut muodikasta julkaista levyä, jonka nimessä olisi sana ”rock ’n’ roll”. Tilalle valittiin ”Under The Blade”, koska se oli hyvin bändiä määrittelevä ja ”fucking metal”, kuten Snider sanoi. Levyn kannessa bändi on täysissä tällingeissä, mutta takakannessa ilman meikkejä, sillä bändi halusi ilmaista, että heillä ei ole mitään piiloteltavaa. 

Levyn julkaisun aikaan tapahtui vielä kaksi erittäin tärkeää juttua eli esiintyminen Englannissa The Reading -festivaaleilla ja siitä hommasta voisi melkein tehdä oman juttunsa. Videosta voi nähdä, että moista periksiantamattomuutta on pakko kunnioittaa. Toinen oli esiintyminen äärettömän suositussa The Tube -ohjelmassa, jota seurasivat lähes kaikki Englannin musiikki-intoilijat. Valitettavasti Secret Recordsissa ei ollut varaa lennättää bändiä Englantiin jo sovitulle kiertueelle Diamond Headin kanssa, joten bändi oli ymmärrettävistä syistä alamaissa niin henkisesti kuin taloudellisesti. Kaiken lisäksi musiikkilehti Kerrang julkaisi jutun, jossa oli mukana bändiä parjaamassa niin Hanoi Rocks kuin Manowar. Jälkimmäinen otti erityisen koville, sillä mukana oli Twisted Sisterin basistin Mark ”The Animal” Mendozan entinen bändikaveri Ross The Boss, joka oli ollut myös bändin mukana ja he olivat pitäneet häntä ystävänään. Sodanjulistus siitä seurasi, joka kuitenkin ratkesi ilman varsinaista fyysistä yhteenottoa, vaikka yritys siihenkin oli hyvä. 

Itse levy pursuaa puhdasta energiaa ja näyttämisen halua. Levy on täynnä niin sanottua high voltage -rokkia eikä tunteita pursuavia balladeja vielä ollut. Niin levyn kuin pitkään keikatkin avannut ”What You Don’t Know (Sure Can Hurt You)” pistää karkelot käyntiin ja kierrosmittari pysyy huippulukemissa alkuhuudosta ”Good evening! Welcome to our show” lähtien. Yksinkertaisin tarttuviin riffeihin perustuvat biisit, tarttuvat kertosäkeet ja Sniderin omaperäisen tunnistettava ääni sekä röyhkeä tyyli ovat biisien kantavia voimia. ”Bad Boys (Of Rock ’n’ Roll)” on mukana hoilotettava anthem kertoen ihmisen tarpeesta seisoa ylpeänä individualistina maailman myrskyissä. Aihe, josta Snider kirjoitti vielä monen monta laulua. ”Run For Your Life” yllättää rauhallisella, joskin hiipivän piinaavalla alulla. Pian kuitenkin ollaan taas vauhti päällä ja vauhti jatkuu suoraan pahuuden vaaroista muistuttavaan ”Sin After Sin” -biisiin. A-puolen päättävä ”Shoot ’em Down” on muiden biisien lailla kerrasta päähän jäävä ralli.

B-puolen avaava ”Destroyer” on ensimmäinen levyltä kuulemani kappale Music For Nationsin kokoelmalta. Äärimmäisen hidas ja raskas kappale on eräänlainen outolintu levyn muun materiaalin joukossa, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen sellainen. Nimibiisi ”Under The Blade” lienee levyn tunnetuin ja onhan kyseessä aivan tajuttoman hieno biisi. Tarttuvalla kitaran kielten venytyksellä ja Sniderin kuiskaavalla laululla alkava biisi tekee heti selväksi, että ”you know you’re not going home tonight”. Kun Sniderin huuto pääsee ilmoille, niin itsekin todella tajuaa, että tästä ei ole paluuta. PMRC:n Tipper Goren mukaan biisi kertoo muun muassa sadomasokismista, mutta senaatin kuultavana Snider sanoi ainoan masokismin olevan rouva Goren omissa ajatuksissa. Joissain haastatteluissa biisin on kerrottu kertovan kitaristi Eddie ”Fingers” Ojedan hammaslääkärin pelosta ja toisaalta yleisestä pelosta kaikkea kohtaan. Totuus lienee noiden kaikkien yhdistelmä. Sniderin kylmäävä loppuhuuto tekee selvää jälkeä ja myöhemmin samanlainen huuto on ollut kuultavissa ”Come Out & Play” -biisissä. 

”Tear It Loose” on vauhtiralli, jonka rumpusovituksissa AJ Pero näyttää monipuolisuuttaan. Kitarasoolon repii Fast Eddie Clarke, joka äänitysten aikaan oli vielä vahvasti pullossa kiinni. Huolimatta siitä, että kitaristi Jay Jay French oli jättänyt jo bailupäivät taakse, niin hän uhrautui olemaan Clarken kaveri niin kitaran kuin pullon kaulassa. Kieltämättä soolon yllä lepää Motörheadin henkeä. Levyn päättävä ”Day Of The Rocker” on ehkä levyn heikoin lenkki junnaavana eikä oikein mihinkään menevänä kappaleena, vaikka Snider tapansa mukaan loistaa kirkkaasti.
Bändi ei hirveästi kiertueita levyn tiimoilta tehnyt ja äänitysten aikaan Snider oli säveltänyt jo seuraavankin levyn valmiiksi. Raakasoundinen levy on kestänyt aikaa osittain siksi, että se on hyvin linjakas kokonaisuus ja taas toisaalta mikään biisi ei nouse kokonaisuuden yläpuolelle vähentämään muiden biisien arvoa huolimatta siitä, että ainakin nimibiisi on ehta Twisted Sister –klassikko. Albumin maailmanlaajuiset myyntilukemat ovat yli kaksi miljoonaa, joten kyseessä ei ole mikään unohdettu ensilevy ja kyllähän tämä on helppo esimerkiksi mallasjuomien oheen pistää pitämään svengiä yllä.  Myöhemmin Atlantic Records julkaisi levystä hieman siloitellun version ja myöhemmin on ollut saatavilla ainakin aiemmin mainitulla Reading –keikalla maustettu versio. Twisted Sister on itselleni yksi tärkeimmistä bändeistä ja logo kulkee jalkaan tatuoituna mukanani loppuun asti. Onnea siis “Under The Blade”!