Tuhti ja tarttuva rock-soundi sekä monipuolinen nippu vierailevia vokalisteja – arviossa ”The Picturebooks & The Major Minor Collective” -albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 6.9.2021

Kitaristi-vokalisti Fynn Grabken ja rumpali Philipp Mirtschinkin muodostama The Picturebooks teki uusimmalla albumillaan tavallisesta poikkeavamman ratkaisun. Sen sijaan, että duo hoitaisi kaiken kaksin, pyysivät he pitkäsoitolle maineikkaan nipun eri solisteja. Sen seurauksena ”The Picturebooks & The Major Minor Collective” -albumilla kuullaan vokalisteja niin Black Stone Cherryn, Blues Pillsin, Clutchin kuin Halestromin riveistä. Ja kuten arvata saattaa, lopputulos on sen mukainen, eli vastaavaa ei ole aiemmin kuultu.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Saksalaisten Grabken ja Mirtschinkin muodostama The Picturebooks istuu äänimaisemansa suhteen klassisen rockin maaperällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kappaleet olisivat prikulleen samasta muotista puristettuja. Jokainen albumin kappale on yksilöllinen ja oletettavasti myös sovitettu vokalistivalintoja ajatellen. Kaikkia teoksia leimaa kuitenkin matala groovi sekä tuhti soundi. Ja tämä piirre on hyvä, sillä pitkäsoitolle valikoidut solistit ovat joko vahvaäänisiä tai persoonallisia, ja liian kevyt äänimaisema jäisi vääjäämättä näiden varjoon .

”The Picturebooks & The Major Minor Collective” -albumilla on oma kiehtovuutensa. Kun pitkäsoiton kuuntelee kerran, jää se mieleen kummittelemaan ja pian huomaa kuuntelevansa taas albumia. Ehkä syy löytyy aloitusraidasta? ”Here’s To Magic” aloittaa pitkäsoiton kiusoittelevalla introlla, jonka jälkeen kappale kuljetaan ZZ Top -tyyppisellä groovilla ja stemmalauluosuuksilla. ”Corrina Corrina” leimahtaa eloon ja liekkeihin mahtavaäänisen Neil Fallonin tulkitsemana ja lukeutuu albumin parhaimpien kappaleiden joukkoon. Fallonin jälkeen edes karismaattisen äänen omaava Chris Robertson ei kuulosta niin hyvältä, vaikka hänen äänensä istuu täydellisesti kappaleeseen ”Catch Me If You Can”.

On ilahduttavaa, että The Picturebooks on saanut albumille mukaan myös naissolisteja, mutta erityisen ilahduttavaa on huomata, miten upeita solisteja kappaleille on päätynytkään. Vaikka moni musiikkimediaa seuraava taatusti tunnistaa Halsestromin ja Blues Pillsin pätevät vokalistit, tekevät Slothrustin Leah Wellbaum ja The Wellin Lisa Alley myös järisyttävät suoritukset. Erityisesti Wellbaumin laulu ”Beach Seductionilla” sekä sen lopussa kuultava puheosuus ovat hypnoottista kuultavaa.

”The Picturebooks & The Major Minor Collective” -pitkäsoitolle mahtuu monta hienoa teosta. Edellä mainittujen kappaleiden lisäksi nostan esiin vielä muutaman. Ensimmäinen on Monster Truckin vokalistin tähdittämälle ”Holy Ghost”, joka on pirtsakka sekä tarttuva ja lukeutuu sanoitustensa suhteen mieleen painuvimmaksi. Entisen Kvelertak-yhtyeen solistin Erlend Hjelvikin laulama ”Multidimensional Violence” on myös oma lukunsa, joka erottuu vokalistin rujon äänen ansiosta – kappale on oikein häijyn kuuloinen. Myös albumin päättävä ”Song 12” tuo mainion lisänsä monipuoliselle albumille vaikka edustaakin tyylinsä puolesta yksinkertaisempaa antia.

Pakkohan se on todeta: ”The Picturebooks & The Major Minor Collective” on albumi, jollaisia tulee vastaan aivan liian harvoin. Vaikka erilaiset ”yhtyeiden superkokoonpanot” ja vierailut toisten yhtyeiden albumeilla saatetaan katsoa joissakin piireissä vanhanaikaisiksi, ei ”The Picturebooks & The Major Minor Collective” -albumin kohdalla voi niin ajatella. Tällä pitkäsoitolla vierailevien vokalistien osuudet ovat täysin oikeutettuja ja palvelevat hienosti kokonaisuutta. Jokainen kappale ei toki pysty välittämään yhtä suurta euforian tunnetta mutta tuo silti jotain uutta albumille. Huomionarvoista on myös se, että erilaisista solisteista huolimatta The Picturebooks on onnistunut nivomaan yhteen albumin, jonka punainen lanka ei ole hukkunut. Tämä albumi kestää kuuntelua ja taatusti aikaakin.

9½/10

Kappalelista:

  1. Here’s to Magic (feat. Dennis Lyxzèn [Refused, INVSN])
  2. Corrina Corrina (feat. Neil Fallon [Clutch])
  3. Catch Me If You Can (feat. Chris Robertson [Black Stone Cherry])
  4. Beach Seduction (feat. Leah Wellbaum [Slothrust])
  5. Holy Ghost (feat. Jon Harvey [Monster Truck])
  6. Too Soft To Live And Too Hard To Die (feat. Elin Larsson [Blues Pills])
  7. Rebel (feat. Lzzy Hale [Halestorm])
  8. Multidimensional Violence (Feat. Erlend Hjelvik [HJELVIK, Ex-Kvelertak])
  9. Riders And Farmers (feat. The Inspector Cluzo)
  10. Blind Riders (feat. The Well)
  11. Again and Again
  12. Song 12 (Fan Edition)

The Picturebooks Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen