Tukholman tropiikista Helsingin kylmyyteen – Backyard Babies 12.4. The Circuksessa

Satan Takes A Holiday – The Circus

The Circuksen perjantai-illan avasi Tukholmassa vuonna 2006 perustettu Satan Takes A Holiday. Yhtyeen musiikkia kuvaillaan bändin kotisivuilla ”addiktoivaksi, suoraviivaiseksi ja kuoleman vakavaksi”. Musiikissaan bändi yhdistää rock ’n’ rollia, 60-luvun garagea ja 70-luvun groovea moderniin poppiin. Tuo kaikki oli kuultavissa bändin soitannassa The Circuksessa. Välillä tuntui, että lavalla oli laulaja Fred Burmanin sijaan The Darkness -yhtyeen Justin Hawkins. No, Hawkinsilla on vielä hyvä etumatka falsetillaan, mutta jotakin saman tapaista oli kuultavissa myös The Circuksessa. Tuumailtiin Satan Takes A Holidayn keikan jälkeen seuralaiseni kanssa, että parasta bändissä on kuitenkin bändin nimi.

Backyard Babies – The Circus

The Circus oli täyttynyt salakavalasti Satan Takes A Holidayn keikan aikana Backyard Babiesin The Nordic Noir Tour 2019 -kiertueen keikan alkua odotellessa. Kun Nicke Borgin johtama ryhmä nousi lavalle, alkoivat bileet. Keikan aloitti ”Good Morning Midnight” bändin uudelta ”Sliver And Gold” -levyltä. Vahva aloitus! Keikka oli rakennettu erinomaisesti kattauksella biiseistä bändin uusimmalta albumilta sekä hittipoiminnoista bändin aikaisemmilta levyiltä kuten ”Total 13” (1998), ”Making Enemies Is Good” (2001) ja ”Stockholm Syndrome” (2003). Illan aikana kuultiin esimerkiksi ”Shovin’ Rocks”, ”Roads”, ”44 Undead”, ”Th1rte3n Or Nothing”, ”Minus Celsius” ja ”Abandon”.

Välispiikeissään Borg ja Dregen muistelivat bändin kolmekymmentä vuotta kestänyttä uraa, jonka rakentamisessa myös Suomi on ollut erittäin tärkeässä roolissa. Dregen kertoi haluavansa muuttaa Helsinkiin, mikä muodostui ilmeisesti koko yhtyeen yhteiseksi mielipiteeksi. Toki Dregen ihmetteli, miten Suomessa on aina kylmä ja talvi, kun bändi on täällä. Tukholmassa on kuulemma jo lähes trooppisen kuuma ilmanala.

Backyard Babies – The Circus

Backyard Babies ei yllättänyt, eikä pettänyt. Ilta oli juuri sitä, mitä siltä odotettiin: hittejä, armotonta livemenoa ja tarvittava määrä yleisön kosiskelua. Vähempään en olisi bändin jo monta kertaa nähneenä tyytynyt: soittajista näki, että he ilmiselvästi nauttivat yhdessä soittamisesta ja yleisölle soittamisesta. Oli myös mielenkiintoista katsella Dregenin ”koheltamista”. Mies hyppeli välillä styrkkareidensa päälle, syljeskeli mitä ilmeisemmin plektroja yleisön joukkoon ja potki raivokkaasti ilmaa  samalla Gibsoniaan kurittaen. What a night!

Kommentoi julkaisua