Kuva: Iitu Purhonen

Tukkaheviä, goth n’ rollia ja Marshallin full stackeja – S.P.I.T julkaisi ”Play It Foul” -singlen

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 27.9.2024

Raakaa rock n’ rollia perinteisin menetelmin luova S.P.I.T julkaisi uuden ”Play It Foul” -singlensä 27. syyskuuta. Kappaleesta voi kuulla vaikutteita 80-luvun hard rockista, joka on bändin suurin musiikillinen innoittajagenre. Kappaleen sanoitukset ovat inspiroituneet 80-luvun kermaisista rockbiiseistä ja kertovat samalla katkeransuloisen, eroottisen rakkaustarinan. S.P.I.T kehuukin ”Play It Foulin” olevan yhdistelmä tukkaheviä, goth n’ rollia ja full stackeja. Yhtye kertoo uudesta singlestä seuraavaa:

Play It Foul äänitettiin klubitilassa oikeilla rummuilla ja Marshallin full stackeilla, jotka ovat jo muodostuneet bändin tavaramerkiksi.

Biisi sai alkunsa vanhasta riffiäänitteestä, josta sitten lähdimme uuden kitaristin kanssa työstämään biisiä. Laulajamme Pyry yleensä kirjoittaa sanoja turhautumisesta, mutta nyt bändikavereiden ehdotuksesta hän kirjoitti kasarirock-sanoitukset, ja lopputuloksesta tuli erityisen hyvä. Tajusimme nopeasti, että tämä kappale on sinkkuainesta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääset kuuntelemaan tuoreen julkaisun tästä:

Singlen on äänittänyt, miksannut ja masteroinut Teemu Liekkala.

Kokoonpano:
Pyry Matilainen – basso ja laulu
Akseli Seppä – kitara
Luka Kamio – rummut
Elias Suhonen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tutustu orkesteriin lisää Linktreen kautta.

Kansikuva: Iitu Purhonen