Tukkanuotta, Final Assault, Ratface @ Club Prkl, Helsinki 9.1.2015

Lähiöst linnaan – ei kun PRKL Clubille sittenkin. Tukkanuotta, eli Mosan, Kantsun ja Sörkän majesteettiset kuriirit, tarjosi viimeiset korvaushoitolääkkeenkatkuiset tanssit viime perjantaina Helsingin kovimmalla pikkuklubilla. Mukana oli myös crossover-ihme Ratface ja lähes dinosaurusten ikäisistä louhijoista muodostuva Final Assault. Oli siis lähiönitkujen korkea aika päästä pelikentälle refloista huolimatta.

”Tukkis” on tunnettu mm. kolahtavasta kuolonmetallista, narkoottisesta lyyrisestä konseptista, hauskoista sosiaalisen median päivityksistä ja vitun isosta bläkkiskäsisuojasta. Pakkohan näitä hautajaisia oli päästä seuraamaan, jos vaikka kakkua olisi saanut jossain muodossa. Allekirjoittanut pääsi todistamaan bändien ruokahetkeä, ja todellisuuteni musertui, kun pöytätavat olivat asianmukaiset eikä apteekkipaketteja näkynyt missään – ”nämä ovat ihan rentoja jäbiä!” Teimme teille, arvoisat lukijat, pienen yllätyksen, jonka löydätte hieman alempaa kaiken tämän tekstivuodatuksen jälkeen. Seuraavaksi keikasta.

Pelipaikalle kannatti tulla hyvissä ajoin, koska jonkin aikaa ennen ensimmäistä aktia alkoi ns. jonotushelvetti. Suomalaista kansanperinnettä jonottamista pääsikin harrastamaan koko illan aikana juomaa hakiessaan, vessaan viivo… vessailemaan tai vaikka vain narikalle mennessään. Eturiviin et ainakaan helpolla päässyt, sillä jengi oli yhtä tiiviisti kuin sardiinit purkissa. Seuraavaksi alkoi tapahtua, kun Ratface korkkasi viinit yleisön keskellä ja nousi lavalle.

Rottis on vähän kuin Suomen Suicidal Tendencies, mutta se onkin ”saunacorea”. Uhoamista, cappeja, rässiriffejä, groovea, nopeaa nakutusta – näitä lämmittäjä nr. 1 meille tarjosi. Ratface on allekirjoittaneelle jäänyt aikaisemmin hieman taka-alalle, mutta sillä oli selkeästi oma fanisegmenttinsä. Tuskassakin on tämä porukka käynyt, sekä itse Notkea Rotta tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan. Jengi näytti tykkäävän ja mikrofonin varressa käväisikin useampi ihminen – ihailtavaa toimintaa. Suosittelen kaikille nopeuspäille ja biletystä arvostaville.

Lyhyen tauon jälkeen päästiin taas ”vauhtiajoille”, kun Final Assault pääsi rässäämään. Tällä kertaa oli vuorossa suoraviivaisempaa, mutta tiukkaa mättöä hienoilla mausteilla. Jos nämä ukkelit olisivat voineet perustaa tämän bändin 30 vuotta sitten, olisi pääkaupunkiseutu ollut ”Bay Area”. ”Putakset” antoivat kunnon verilöylyn yleisölle, vaikka tässä vaiheessa siellä ei kuin muutama heilunut kunnolla, vaikka yleisöä paljon olikin. ”Dead By Dawn” ja ”Send More Cops” olivat ne hittibiisit, jotka kolahtivat kovimmin jengille. Mallikas suoritus, palkittiinhan yleisö muutamalla paidalla bändin toimesta. Sydäntä lämmittävää.

Toisen lämmittelijän jälkeen alkoivat nitkut ja spurgut ilmestyä haudoistaan. Paikka oli melko lailla täynnä, niin kuin kuuluukin. Hautajaiskellot alkoivat jo soida psykedeelisesti korvissa, sillä pian olisi vuorossa Tukkis ja viimeinen keikka. Tapahtuukohan ”Stonet”, eli käydään vielä kusemassa haudalla pari kertaa ja ”potkitaan kuollutta hevosta”. Aika näyttää tämän meille. Jos bändi joutuukin käymään sossun luukulla vastedes, niin tilanne lienee eri?

Hautajaiset aloitettiin ”Subukokouksella”, ja jengi oli ihan muroina. Ulti-Maken verryttelyshortsi, Napalm Death -t-paita ja hevihansikasyhdistelmä oli suloista katseltavaa. Tässä vaiheessa huumevelat saivat odottaa, sillä grindaava soundi aiheutti tööttäävän erektion kaikille (toivottavasti). Bändi soitti mahtavasti yhteen, vaikka ei omien sanojensa mukaan hirveästi ollut käynyt treeniksellä hikoilemassa ennen tätä. Ihan uskomaton intensiteetti. Kappaleita kuultiin vähän jokaiselta julkaisulta, yksi kovimpia oli ”Poika ja Pilves” -albumilta napattu ”Hihatalkoot (Hihatonttu)”.

Yleisöä hemmoteltiin, sillä Tukkanuotta soitti harvemmin soitetun kappaleen ”Nekrohippi” tämän tilaisuuden kunniaksi. Jengi hikoili yleisössä nahkatakeissaan, ilman paitaa ja Tukkanuotta-paidoissaan – kukaan ei kuitenkaan saanut lämpöhalvausta, vaikka mittari olisi pitissä näyttänyt Luciferin lukemat. Ihan sairasta, mutta se olkoot normaalia. Näillä main avattiin Tukkiksen kunniaksi myös kuohuviinipullo, josta yleisö sai päällensä – tahtoen tai tahtomattaan.

Viimeisenä soitettiin tilaisuuden tunnelman mukainen ”Viimeinen Nistiretki”. Tämän jälkeen yleisöä vyöryi lavalle ja kamerat kuvasivat touhua. Stage divet ja pitit olivat tehneet yleisöstä jo selvää, ja meininki oli vähintäänkin huuruinen. Kakkua ei saatu, mutta Tukkanuotalle huudettiin ylväästi ja homma saatettiin hautaan sen arvoisella tunnelmalla. Kuolemankalvaamat äänet jäivät kiertämään PRKL Clubille ja myös meidän mieliimme – kuka nyt enää julistaa väärinkäyttöä maailmassa?

Keikka myös antoi minulle kosmisesti totuudenmukaisen vastauksen siihen, miksi nitkut kantavat aina isoa edam-juustopalaa mukanansa. Keikka oli ihan mieletön, tunnearvoltaan se nousee jo tämän vuoden puolen TOP5-keikkoihin. Pärinä ei kuitenkaan loppunut, sillä muutaman mutkan kautta oli aika lähteä takaisin Suomen Turkuun. Tätä yhtyettä ja sen mustaa huumoria tulee ikävä, mutta annettakoon nautintoaineiden lievittää helpotusta. Kiitos Tukkanuotta!

Settilista:
Subukokous
Hallu Karpo
Kylpylässä
Varrella Tsirran
Hihatalkoot (Hihatonttu)
Emo tee Demo
Trippijuhlat
Tee-se-itsemurha
Nekrohippi
El Matador
Viimeinen Nistiretki

Alempaa löydät edellä mainitun yllätyksen – videoterveiset Ulti-Makelta. Katso, mitä Tukkiksella oli sanottavaa.