Tulemmeko koskaan kuulemaan uutta Necrophagist-albumia? – Emme, mikäli bändin entinen rumpali Hannes Grossmann saisi päättää

Moni odottaa edelleen, että saksalainen teknistä death metalia esittävä julkaisisi uuden studioalbuminsa. Bändin edellinen levy ”Epitaph” ilmestyi vuonna 2004, eikä yhtyeeltä ole sen jälkeen ilmestynyt uutta musiikkia.

Moni kuitenkin odottaa edelleen kärsivällisesti, josko vanha porukka jälleen aktivoituisi ja tekisi uutta musiikkia yhdessä. Huhuja liikkui ainakin vuonna 2019, mutta uutta albumia ei koskaan niistä huolimatta materialisoitunut.

Tuoreessa Metalsucks-sivuston podcastissa bändin entinen rumpali Hannes Grossmann kertoo oman mielipiteensä asiasta. Hänen mielestään bändin ei tulisi julkaista enää uutta albumia, koska hän pelkää sen mahdollisesti tahraavan yhtyeen tuotannon.

”Sanoisin, että olisin itse erittäin kiinnostunut kuulemaan toisen levyn. Mutta toisaalta, mitä siltä voisi odottaa? Tarkoitan, että päässäni on myös yksi ääni, joka sanoo minulle, että toivottavasti toista levyä ei tule koskaan, koska silloin tämä yksi levy, jolla soitan, olisi standardi ja se mihin kaikki sitä vertaavat. Se on ehdottomasti death metal -klassikko, ja miten sen sanoisin… Jos se on viimeinen albumi, olisin ollut se rumpali, joka soitti sillä levyllä. Jos tulee albumi, jolla on toinen rumpali, joka tietysti on fantastinen, koska hänen täytyy pystyä soittamaan tätä kamaa, silloin se ei ole enää minun yksinoikeuteni. [nauraa]

”Mutta se on hyvin itsekäs ajatus ja, no… Sanoisin, että en kuitenkaan odottaisi toista levyä. Jos joku olisi kiinnostunut tekemään sen, se olisi jo tehty. Eikö niin? Siitä on niin kauan. En usko että sitä tapahtuu. Ja homma on jo pysähtynyt. Jos tulisi toinen Necrophagist-levy, jolla olisi samantyyppinen soundi, se olisi nykypäivän näkökulmasta katsottuna melkeinpä jollain tavalla retroalbumi. Ja se ei ollut koskaan bändin tarkoitus. Mielestäni sen oli aina tarkoitus olla askeleen edellä kaikkia muita. Jos tulisi toinen levy, koko myytti olisi mennyttä. Levyä verrattaisiin vanhaan levyyn, ja kaikki tietysti sanoisivat, että vanha levy on parempi. Koska se on aina parempi, vaikka se ei olisikaan.”

Kommentoi julkaisua