”Tuli fiilis, että tälle albumille täytyy taas mennä astetta kovemmin” — videohaastattelussa Nightwishin kanssa Nokia Areenassa konsertoinut Lähiöbotox

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.5.2022

Viime vuosikymmenen lopulla Itä-Helsingin Roihupellossa perustettu Lähiöbotox puhutteli laajasti maamme metallikansaa vuonna 2020 julkaistulla debyyttialbumillaan ”Rikkinäinen Suomi”. Tiukkoja heviriffejä rappiin yhdistelevä Lähiöbotox nousi nopeasti yhdeksi maamme seuratuimmista yhtyeistä, ja heidät noteerattiin mm. Vuoden metalli ja Vuoden tulokas -Emma-ehdokkuuksilla edellisessä Emma Gaalassa.

Yhtyeen toinen pitkäsoitto ”Itä-Metal” ilmestyi 22. huhtikuuta. Albumin miksauksesta ja masteroinnista vastasi Grammy-palkittu Will Putney, joka tunnetaan mm. Ice-T:n luotsaaman Body Countin tuottajana. Levy äänitettiin Myllypurossa Tero ”TeeCee” Kinnusen johdolla, ja teksteissä Konssin ja Hassanin apuna toimi taiteilja Jarkko Martikainen. 

Yhtye soitti ”Itä-Metal”-albuminsa ensimmäisen keikan Nightwishin lämppärinä loppuunmyydyssä Nokia Areenassa 22. huhtikuuta, ja Kaaoszine kävi tapaamassa yhtyeen laulajaa Luyeye ”Viki” Konssia sekä basisti Samuli Peuralaa ennen illan keikkaa. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit tilata Chaoszinen YouTube-kanavan tästä ja Kaaoszinen oman suomenkielisen kanavan puolestaan tästä. Tilaamalla kanavat tuet samalla sivustomme toimintaa.

Voit kuunnella yhtyeen uuden ”Itä-Metal”-albumin kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat