Tummaa ja kirkasta tähtiloistoa — Epica, Tiamat ja Beast in Black viimeistelivät John Smith -perjantain

Toinen päivä John Smith Rock Festivalia valkeni samanlaisena kuin ensimmäinenkin eli huikaisevana ja helteisenä. Sääennusteilla mielenrauhaansa vaivanneet tiesivät, että John Smithin perjantaista tulisi viimeinen suotuisa festaripäivä säiden suhteen. Festivaalin päättävälle lauantaille oli povattu vähintäänkin epävakaita kelejä, ja jos et ollut paikalla, selviää John Smith -reportaasin kolmannessa osassa sitten senkin asian laita. Mutta perjantaina 17. heinäkuuta oli Laukaassa kaikki vielä hyvin, ja suuri osa päivän hyvyydestä juontui mainioista esiintyjistä kuten Epica, Tiamat ja Beast in Black. 

St. Aurora ja Marianas Rest

Helsinkiläinen St. Aurora ei kiirehtinyt aloittamaan omaa keikkaansa. Bändi myöhästyi ilmoitetusta aloitusajasta kello 14.30 joitakin minuutteja, mikä ei haitannut menoa bändin päästessä vauhtiin. St. Aurora perustettiin vuonna 2020, ja nuoruuden into ja vimma todellakin paistoivat läpi bändin otteista. Laulaja Tuomas Nilsson esiintyi suorastaan maanisella vimmalla, eikä muukaan bändi tyytynyt patsastelemaan paikoillaan. Rumpali Valtter Kousa joutui luonnollisesti pysyttelemään rumpukioskinsa takana, mutta hänenkin hetkensä huomion keskipisteenä koitti Nilssonin ilmoitettua miehen lähestyvästä syntymäpäivästä. Yleisö pääsi avaamaan äänihuuliaan toivottaen ”Vallulle” paljon onnea, mikä luonnollisesti syvensi yleisön ja yhtyeen välistä kemiaa. St. Auroran punk-asenteella soittama vaihtoehtorock tuntui aluksi luotaantyöntävältä, mutta keikan edetessä bändin tunnelataus kävi vastustamattomaksi. St. Aurora kiertää syksyllä Suomea Lost Societyn lämppärinä, joten noille keikoille suuntaavien kannattaa olla ajoissa paikalla. 

St. Auroran maanisuudesta oli seuraavaksi vuorossa syvä sukellus depressioon, kun kotkalainen Marianas Rest aloitti päälavalla. Vuonna 2013 perustettu doom metal -partio on pitänyt yllä kiitettävää julkaisutahtia, sillä pitkäsoittoja on tähän mennessä puserrettu ulos viisin kappalein. Niistä viimeisin, ”The Bereaved”, ilmestyi viime tammikuussa, ja bändi soittikin kyseisen teoksen John Smithin kakkospäivänä melkein kokonaan. Lähes koko Marianas Rest -miehistö oli päättänyt uhmata säätä sonnustautumalla melko raskaisiin tamineisiin, ja kitaristi Nico Mänttärillä oli pitkän talvitakin lisäksi pipokin päässä. Raskaalla vaatetuksella haluttiin ehkä alleviivata musiikin synkkää sanomaa, mutta helteisenä iltapäivänä pyroja hyödyntävällä keikalla kokonaisuus näytti hieman kyseenalaiselta. Marianas Rest soitti tunnin settinsä lähes putkeen, ja oma mittani monotonista doom-vyörytystä täyttyi jo hieman ennen aikojaan. Jossain vaiheessa laulaja Jaakko Mäntymaa rääkyi mikrofoniin unohtaneensa sanat, mikä tuskin haittasi valtaosaa yleisöstä. Muistan joskus aiemmin määritelleeni Marianas Restin mielessäni köyhän miehen Swallow the Suniksi, enkä tämän kokemuksen perusteella koe syytä tarkistaa tuota näkemystä.

Seuraava tunti olikin silkkaa synapopin ylistystä Herra Ylpön seurassa. Taiteilija oli selvästi saapunut Laukaaseen provosoimaan, sillä John Smithin yleisö sai moneen kertaan kuulla Ylpön suusta rockmusiikkia halveksuvaa sanailua. Yleisö ei kuitenkaan tarttunut noihin syötteihin vaan seurasi keikkaa enimmäkseen naama peruslukemilla. Ylppö on vuodesta 1992 alkaen tehnyt pitkän ja vaiherikkaan uran niin sooloartistina kuin eri yhtyeissä. Ylppö ja kokoonpanoon kuulunut Kaisa Y jakoivat lauluvastuun keskenään, ja varsinkin Ylppö pyrki pitämään show’ta yllä yliampuvan teatraalisella liikehdinnällä. ”Se oli semmoinen taidepläjäys” kuului erään kanssatarkkailijan tuomio keikan lopuksi, mihin tiivistyy aika pitkälti omatkin tuntoni.

Kontrastien iltapäivä — Nestor ja Kaunis Kuolematon

Kun jotakin orkesteria saa kuvailla sanoilla iloinen, sympaattinen, näyttävä ja tarttuva, on vastaanottajan helppo arvata kyseisen ryhmän tulevan Ruotsista. Niin on myös Nestorin laita, joka ilakoi John Smithin päälavalla puoli kuudesta alkaen. Nestorin tarina on sikäli erikoinen, että bändi oli alun perin aktiivinen vuosina 1989-1995 julkaisematta kuitenkaan pitkäsoittoa. Yhtye lopetti toimintansa lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi, kunnes se teki paluun julkaisemalla debyyttialbuminsa ”Kids in a Ghost Town” vuonna 2021. Nestorin melodinen hard rock ei olisi voinut olla paremmin kotonaan lähes pilvettömässä järvimaisemassa, ja paikalle kerääntyneet kuulijat nauttivat joka solullaan ja huokosellaan yhtyeen hyväntuulisesta nostalgiasta. Setti huipentui kappaleeseen ”1989”, ja voin vain kuvitella, millaisella voimalla biisi upposi kyseisellä vuosikymmenellä eläneisiin.

Kontrastit olivat vahvoja John Smithin perjantaissa, sillä Nestorin korkeuksiin kurottavasta ilosta langettiin jälleen syvimpiin murheen alhoihin. Festarivieraat eivät äkkivääriä tunnelmanvaihdoksia kavahtaneet, sillä haminalainen Kaunis Kuolematon houkutteli Smith-lavan edustan täyteen innokkaita kuulijoita. Melodisella doomillaan Kaunis Kuolematon on kuin Marianas Restin suomenkielinen serkku, ja sattumoisin molemmat yhtyeet ponnistavat Kymeenlaaksosta. Kahdesta pumpusta Kaunis Kuolematon on enemmän omaa sydäntäni lähellä, ja muukin yleisö tuntui symppaavan vahvasti tuota viisikkoa. Kaunis Kuolematon julkaisi marraskuussa viidennen albuminsa ”Kun valo minussa kuoli”, ja siltä kuultiin John Smithissä peräti kuusi biisiä. Kaunis Kuolematon kiertää syksyllä Suomea Insomniumin kanssa, ja nuo keikat on syytä merkitä kalenteriin jokaisen, jolle kotimainen melodeath merkitsee jotakin.

Loppuhuipennus vailla vertaa — Epica, Tiamat ja Beast in Black

Perjantaina päälavan valovoimaisin esitys toimitettiin jälleen hollantilaisvoimin, kun Epica tarjoili sinfonista metalliaan reilun tunnin ajan. Epicalla oli visuaalisesti yksi viikonlopun huikeimmista keikoista bändin hyödyntäessä kookkaan päälavan tilavuutta näytöksensä toteutuksessa. Huikeita visuaaleja pyörittävän taustascreenin lisäksi myös rumpu- ja kosketinkorokkeella pyöri elävää kuvaa. Välillä Epica antoi ymmärtää, ettei edes päälava ollut riittävän suuri sen suunnitelmille. Esimerkiksi kappaleen ”Cry for the Moon” aikana kiipparisti Coen Janssen saapui revittelemään yleisön keskuuteen soittimineen, ja keikkaa kuvattiin livenä taustan videotaululle. Musiikin sinfonisuudesta huolimatta Epican ote säilyi maanläheisenä, ja yleisöstä näki, että paikalla oli todella omistautuneita bändin faneja. Viimeisenä soitetun biisin ”Consign to Oblivion” aikana laulaja Simone Simons yllytti yleisöä wall of deathiin, ja sellainen myös saatiin. Epica ei säästellyt keikallaan sen enempää itseään kuin yleisöäkään, ja seurauksena oli yksi viikonlopun palkitsevimmista elämyksistä.

 

Mikäli muutaman vuoden takaista risteilykeikkaa ei lasketa, konsertoi ruotsalainen Tiamat  edellisen kerran Suomessa kesällä vuonna 2016. Ei ole siis John Smithin taustajoukoilta mikään vähäinen saavutus, että länsinaapurin goottimetallin legendat saatiin jälleen Suomeen. Tiamatin keikka oli minulle yksi viikonlopun odotetuimmista, ja odotukset palkittiin enemmän kuin avokätisesti. Tiamatin tunti Laukaan pimenevässä yössä keskittyi vahvasti bändin 1990-luvun klassikkoalbumeihin ”Clouds” ja ”Wildhoney”, joten soonista hunajaa todellakin saatiin korvakäytävien täydeltä. Laulaja Johan Edlund oli kasvomaalauksineen, aurinkolaseineen ja eleineen gootti-ikonin roolinsa ytimessä, ja koko bändi soitti tarkasti mutta dynaamisesti. Tummiin sävyihin nojannut valoshow pääsi oikeuksiinsa auringon painuessa mailleen, ja jykevät soundit kumisivat vatsanpohjassa asti. Tiamatin keikasta ei jäänyt puuttumaan oikeastaan mitään, ja mielestäni siinä olisi ollut täydellinen lopetus illalle.

Festaripäivää oli kuitenkin vielä yksi esiintyjä jäljellä, enkä tietenkään voinut jättää leikkiä kesken, kun kyse oli Beast in Blackista. Bändi on lukeutunut suurimpien kotimaisten suosikkiyhtyeideni joukkoon suunnilleen perustamisestaan lähtien eli vuodesta 2015. John Smithin lauantaiksi kääntyneenä yönä sain havaita, että mustanpuhuva peto taitaa olla aika monen muunkin suomalaisen mieleen. Yleisö nimittäin heittäytyi bändin neljäntoista biisin settiin sellaisella antaumuksella, jollaista harvoin saa todistaa parhaimmissakaan olosuhteissa. Bändin tykitys ja yleisön hurmos olivat tällä kertaa kuitenkin pienessä ristiriidassa omien fiilisteni kanssa. Beast in Black aloitti settinsä kaksi vuotta sitten julkaistulla eurobeat-singlellä ”Power of the Beast”. Samaa härskiä kastia edustaa tuorein singejulkaisu ”Enter the Behelit”. Molemmat kappaleet edustavat Beast in Black -katalogin sameinta pohjasakkaa, eikä ahdistusta helpota bändin vihjailut, että ne edustavat yhtyeen tulevaa suuntaa. 

Vaan eivät nuo kaksi kappaletta ja niiden aiheuttama arvuuttelu bändin tulevaisuudesta pilanneet sentään koko keikkaa. Beast in Blackilta löytyy tuotannostaan kahmalokaupalla heavy metal -helmiä, joista keikalla soitetut ”Born Again”, ”From Hell With Love” ja ”Blood of a Lion” ovat vain muutamia esimerkkejä. Valoshow elävöitti musiikkia lähes henkeäsalpaavasti, pommit paukkuivat, liekit löivät juuri oikeissa kohdin ja yleisö hyppi ja huusi keikan mukana aivan takimmaisia rivejä myöten. Bändin tuorein kiinnitys on kitaristi Markus Venehsalo, joka ennen John Smithiä oli soittanut Beast in Blackin kanssa tasan yhden keikan. John Smithin keikka sujui niin sulavasti, että hänen olisi voinut kuvitella olleen bändin kelkassa alusta alkaen. Beast in Black palaa Suomeen marras-joulukuussa, ja siihen mennessä orkesterin neljännen albumin soisi jo olevan ulkona.

Kahden John Smith -päivän jälkeen tunnelma oli lähes epäuskoinen siitä, miten hyvin palaset ja olosuhteet olivat loksahtaneet kohdilleen. Festivaalin näennäisenä pääpäivänä siihen tulisi kuitenkin muutos. John Smith -reportaasin kolmannessa osassa puhutaan muun muassa Coronerista, Amorphiksesta ja tietenkin säästä.

Kuvat: Sami Hinkkanen
Instagram – Facebook