Tummanpuhuvan vaihtoehtometallin lähettiläs – haastattelussa SKEIN. ”Genremäärittely on muodostunut bändin sisäiseksi vitsiksi,” sanoo Juha Höyssä.
Tampereelta vuonna 2004 liikenteeseen lähtenyt Skein on ehtinyt saavuttaa jo kunnioitettavan 13 vuoden iän. Kolmen EP:n ja vuonna 2014 julkaistun debyyttialbumin ”Of Wings Unfolding” jälkeen hemmottelee bändi kohtapuoliin toisella täyspitkällä ”Deadweight”, jonka julkaisupäivä on 22. syyskuuta. Alusta lähtien omaa tietään kulkenut poppoo otetaan nyt tarkempaan syyniin ja selvitetään juurta jaksaen, mikä on homman nimi. – Nyt mennään, Juha Höyssä odotteleekin jo.
Ihan ensimmäiseksi suuri kiitos tästä tilaisuudesta koko Kaaoszinen puolesta. Miten kesä on mennyt, paitsi tietysti uutta levyä valmistellessa ja promoillessa?
Kiitos itsellenne, mahtavaa päästä jutulle! Bändin näkökulmasta kesään on mahtunut muutaman musiikkivideon kuvaukset sekä esimerkiksi myyntiin tulevien paitojen puuhailua. Kesäkuussa tyyppäiltiin uusia biisejä lavalla, mutta muuten aikaa on vienyt kaikki muu säätö, ja soittomielessä kesä on ollut vähän hiljaisempaa aikaa. Osittain lomailujen ja festareista nauttimisen myötä, mutta osittain myös siksi, että äänihommia tekevälle kitaristillemme Hiskille kesä on kiireisintä aikaa töiden näkökulmasta. Tavallaan siis tyyntä myrskyn edellä, nyt julkaisun lähestyessä keskitytään keikkakunnon saavuttamiseen reeniksen syövereissä. Sehän vaan passaa.
Myönnän saman tien, että historia ja taustat kiinnostaa aina, ja teidän kohdalla tiedoissa on vakavia puutteita ja aukkoja. Kertoisitko bändin historian, mistä ja miten lähdettiin liikenteeseen?
Skeinin ”sukujuurten” voi mieltää löytyvän Vesilahden kunnasta, muutaman kymmenen kilometrin päästä Tampereelta. Teini-ikäisten maalaispoikien rock-unelmien tyydyttämiseksi aikoinaan yläasteella kasatun bändin hajottua sen kaupunkilaistuneet jäsenet rakensivat vanhan bändin raunioille uuden, vähän raskasrakenteisemmalla otteella ja uudella laulajalla varustetun Skeinin. Tuosta alkuperäisjäsenistöstä mukana on enää basisti Juha, mutta samaa jatkumoa tässä edelleen kuljetaan monessa mielessä. Vaikka olemmekin melko vahvasti juurtuneet tamperelaisiksi, tuntuu tuo Vesilahti pysyvän yhä mukana bändin polulla. Paitsi että myöhemmin yhtye vahvistui Juhan lisäksi toisellakin vesilahtelaisella kitaristi-Jarnon liityttyä vahvuuteen, on esimerkiksi viimeisimmät musiikkivideot ”Rapier” ja ”Bound” kuvattu noissa maalaismaisemissa.
Vuonna 2005 julkaistun yhtyeen nimeä kantaneen EP:n jälkeen kului hyvä tovi kokoonpanon etsiessä muotoaan. Seuraava EP ”The Key I-III” odotutti itseään vuoteen 2011, ja jo tuossa kohtaa jäsenistö oli uusiutunut Juhaa lukuun ottamatta Karin hoitaessa ensimmäistä kertaa rumpuvelvotteita Skeinin riveissä. Vuoden 2012 EP:tä ”Children of Light” voidaan pitää eräänlaisena käännekohtana matkalla nykypäivään, kun mukaan löydettiin aiemmin mainitun Jarnon lisäksi laulajamme Sami, joiden molempien intohimo, sitoutuminen ja tyyli toivat tekemiseen aika pitkään etsittyä voimaa.
Ensimmäinen täyspitkä ”Of Wings Unfolding” saatiin ulos 2014. Ennen toisen täyspitkän nauhoitusten aloitusta vuoden 2016 digisingle ”Rapier” toimikin sitten tuoreimman jäsenemme Hiskin esittelynä pitkäaikaisen kitaristimme Jouni Hännisen astuttua taka-alalle bänditoiminnasta.
Mainos päättyy
Tyylinne tehdä musiikkia ei tosiaan ole myyntilistojen ja eri medioiden hehkutuslistojen kärkisijoilla. Oliko niin sanottu vaihtoehtometalli täysin tietoinen valinta alusta lähtien? Päätitte yksinkertaisesti, että ”me tehdään omaa juttua oli maailma valmis tai ei”?
Eipä tuota tyylivalintaa tullut koskaan oikeastaan edes mietittyä. Ehkä olisi pitänyt?
Biisit tulivat, ja tulevat yhä, ulos tällaiseen pukuun puettuna, eikä se ainakaan sävellyshetkellä ole minkään kovin järkiperäisen pohdinnan tulosta. Kokonaiskuva muodostuu tiedostamatta ja osin tiedostaen jonkinlaiseksi yhdistelmäksi jäsenten melko monimuotoisia musiikkimakuja sekä kaikenlaisia muita vaikutteita.
Alusta asti mukana on ollut erilaisia elementtejä kevyemmistä ja kauniimmista aihioista sinne raskaampaan tai ahdistavampaan suuntaan, ja mahdollisuus seikkailla erilaisissa äänimaisemissa kiehtoo kaikkia. Tuntuu, että uudella levyllä ääripäitä on viety aikaisempaa kauemmas toisistaan.
Tietynlaiset – varsinkin metallimusiikissa usein kuullut – kliseet tai perusrakennuspalikat kuten kitarasoolot niiden itsensä vuoksi, tai tietyn muotin mukaiset biisirakenteet, on suosiolla jätetty muille ja keskitytty tekemään juttuja, joista itse saamme asioita irti, ja valintoja, jotka pitävät homman meille mielenkiintoisena.
Listapaikat tai arvostelumenestykset eivät ole kovinkaan kiinnostavia asioita, hommaa tehdään itseilmaisun nimissä itselle ja kaikille niille, jotka siitä saavat jotain.
Millainen oli vastaanotto, kun ensimmäiset julkaisut saatiin kuunteluun tuleville faneille ja kaikentietäville kriitikoille?
Hommaa on kypsytelty hitaasti ja vastaanottokin on ollut kautta historiamme vähän kahtiajakoista. Jotkut löytävät jutun, jotkut vähän vierastavat tapaamme tehdä asioita. Vaikka kannammekin historiaamme ylpeästi mukana ja jatkamme matkaa sillä jo melko kauan sitten aloitetulla polulla, on julkaisumielessä ajat tuon ”Children of Lightin” jälkeen ehkä yhtenäisemmät ja tässä mielessä mielenkiintoisimmat. Tuntuu, että siinä kohtaa myös muut alkoivat noteerata bändiä enemmän, osa varovaisen epäilevästi ja osa selvästi innostuneemmin. Tuo EP ja sitä seurannut täyspitkä kutittelivat selkeästi tuntosarvia vähän aiempaa hanakammin, musiikillisten edistysaskeliensa ja ehkä myös osittain tarinavetoisten kokonaisuuksiensa vuoksi.
Mainos päättyy
Mitkä ja ketkä ovat ne suurimmat suosikit, joilta olette vaikutteita saaneet ja jalostaneet niistä teidän kaltaistanne musiikkia omilla mausteillanne höystettynä?
Jokaisella Skeinissä on aika laaja musiikkimaku, ja tiettyjen yhteisten tekijöiden lisäksi se meidän soittimissa pyörivän musiikin kenttä laajenee aika moniin eri suuntiin. Kun kaikki osallistuvat sovittamiseen ja tuovat mukaan omia ideoita ja alitajuntaisia vaikutteita, on lopputulemassa aika paljon kaikenlaista maustetta.
Onkin ollut ihan mielenkiintoista huomata se, miten ihmiset muodostavat assosiaatioita aika yllättäviin bändeihin tai artisteihin meitä kuunnellessaan. Bändin sisällä hämmentyneen huvittuneina jaetaan kirjoitettuja tai sanottuja viittauksia, jotka eivät ainakaan tietoisesti ole olleet kovin lähellä tekovaiheessa. Kuten arvostelut, nuo joskus vähän pakonomaisiltakin tuntuvat vertaukset, jätetään kunnioittavasti niiden esittäneiden kontolle ja keskitytään oleelliseen.
Joskus tuohon vaikutteiden merkitykseen on tullut suhtauduttua vähän varovaisemmin, mutta uudella levyllä koitettiin suhtautua vähän aikuismaisemmin asiaan. Muutama pikkujuttu jätettiin jopa ikään kuin kunnianosoituksina tai hatunnostoina sekaan. Ei ehkä tosin aina ihan ilmeisimmillä tavoilla… Eli siitä vaan etsimään ja muodostamaan omia näkemyksiä!
Mistä saatte ideat biiseihinne, ja meneekö kaikki aina niin kuin elokuvissa ja siististi täysin yhteisymmärryksessä tehtävänä tiimityönä?
Sanoitukset ovat meille tärkeä osa tätä tekemistä. Niiden suhteen ideat löytyvät niin sisältä kuin ympäriltäkin lyriikoiden toimiessa väylänä purkaa ahdistusta tai tutkailla maailmaa. Uuden levyn nimi ”Deadweight” heijasteleekin myös tämän levyn roolia tietynlaisen henkisen taakan – kuolleen painon – purkuna. Otimme tietyllä lailla myös muotokielellisesti henkilökohtaisemman otteen sanoituksiin. Levyllä käsitellään niin masennusta, menettämistä, pelkoa, unettomuutta, rahan ja aineellisen hyvän tavoittelua, kuin poliittisen ja uskonnollisen vallan väärinkäyttöäkin. Kyllä siellä toiveikkuuttakin on, ainakin pilkahduksina.
Musiikillisesti viime vuosien työtapa on ollut jotakuinkin sellainen, että Juha tapailee osia ja ideoita, minkä jälkeen ne käsitellään porukalla treenikämpällä. Viittaamme usein sovitusvaiheessa ”Skein-Moulinexiin”, biisit kun ajoittain muuttuvat koko bändin vatkauksessa muotoon, jossa alkuperäistä ideaa ei oikein enää tunnista. Eikä tarvitsekaan.
Mainos päättyy
Onko elämä pelkkää metallia, raakaa asennetta, treenaamista ja biisien tekoa 24/7? Vai osataanko rentoutuakin, ja jos niin miten?
Useimmiten yhteinen aika ilman itse tuotettua mölyä taitaa löytyä toisten mölystä nauttiessa, esimerkiksi keikoilla tai satunnaisten olusten äärellä.
Vuosittaiseksi perinteeksi on muodostunut eräänlaiset ”band campit”, mökkireissut, uusien biisien työstämiseksi ja demottamiseksi. Siinä soittamisen ohessa tulee sitten vähän saunottua ja rentouduttuakin.
Kun yleensä vain mainitaankin sana ”genre”, nousee ainakin minulla loputkin harvat hiukset pystyyn. Onko näillä lokeroinneilla mielestänne merkitystä, ja miten itse kuvailisitte musiikkianne?
Mainos päättyy
Genremäärittely on ollut meille tietynlainen akilleenkantapää ja muodostunut jo bändin sisäiseksi vitsiksi. Paitsi, että me olemme siinä todella, todella huonoja, tuntuvat ulkoisten tahojen luonnehdinnat usein myös aika mielikuvituksellisilta. Tai mielikuvituksettomilta.
Ymmärrämme kyllä tarpeen asetella musiikkia lokeroihin, ja olisihan se markkinointimielessäkin varmaan ihan perusteltua, mutta tuntuu siitä olevan aika paljon haittaakin. Meille ”vaihtoehtometalli” tarkoittaa vaihtoehtoista tapaa lähestyä metallia, karsien vähän noita aiemmin mainittuja kliseitä ja koittaen viestiä sitä, että emme ole ainakaan mikään power metal –bändi. Joillekuille se kuulemma tarkoittaa Limp Bizkitiä. Että koita siinä nyt sitten.
Ensimmäinen täyspitkänne ilmestyi kymmenen vuoden kypsyttelyn jälkeen vuonna 2014, ja nyt toinen on tuloillaan. Onko matkan varrella ollut hankaluuksia, kun tahti ei ole mikään päätähuimaava vaan mennään pikemmin hieman harkiten eteenpäin ja pidetään yleisöä jännityksessä?
Skeinin uran alkupää oli kieltämättä aika vaikeaa aikaa ja elinkaarelle mahtuu muutaman vuoden hiljaisempi kausikin, jolloin Juha ja Jouni äänittelivät kahdestaan ideoita ylös jossain makuuhuoneen nurkassa. Hiljaisempina aikoina myös muut bändit veivät huomiota.
Kuten sanottu, on Skeinin jäsenistössäkin ehtinyt tapahtua aika paljon muutoksia. Taustalla on ollut milloin muutto ulkomaille, milloin keskittymisen tarve muuhun elämään tai muihin projekteihin. Tai sitten henkilökohtaiset syyt. Tietty itsepäisyys on kuitenkin leimannut Skeiniä, noiden haastavienkin aikojen ja tapahtumien läpi on puristettu jotenkin aika vakaalla uskolla siihen, että tässä ollaan oikealla asialla.
Nämä sinänsä ihan luonnolliset tapahtumat hidastivat tahtia varsinkin ennen vuotta 2011. Tämän jälkeen askelia onkin otettu aika määrätietoisesti.
”Deadweight” tulee ulos 22.9.2017. Mitä meillä kaikilla on lupa odottaa kyseiseltä levyltä?
Ensimmäiset nyt mieleen tulevat adjektiivit levystä ovat ”monipuolinen”, ”dynaaminen” ja ”aito”. Jälkimmäinen saattaa kuulostaa vähän kliseeltä, eikä viittaa mihinkään metallipullisteluun tai skeneilyyn vaan siihen, että käsillä olevalle levylle on puristettu sillä hetkellä parhaan osaamisen mukaisesti niitä hikipisaroita ja kyyneleitä, joita me ollaan, ja mitä me haluamme tehdä.
Musiikillisesti tarjolla on Skeinin historian kenties raskaimpia juttuja, sekä myös niitä kevyimpiä. Välillä pääosassa on hyvinkin paljas ja hauras laulu yhden yksinkertaisen kitarajutun kanssa, välillä päästellään metallisemman ilmaisun parissa huutolaulujen kera. Löytyy hyvin suoraa ja hidasta pöristelyä, mutta myös ehkä vähän erikoisempia rytmisiä ratkaisuja.
Tuottajana toimineen Tuomas Kokon studiovelhoilun myötä myös saundipolitiikka on kohdillaan.
Onko tähänastinen matka ollut suurin piirtein kuten alussa suunnittelitte ja porukalla visioitte?
Kuten tuo historian lyhyt oppitunti ja toisaalta vähän hidas etenemisvauhti antaa ymmärtää, ei tässä nyt ehkä ihan alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan olla edetty. Mutta noiden käänteiden kautta olemme päätyneet tähän, joten ei voi valittaa. Tässä yhteydessä lienee paikallaan kiittää myös kaikkia matkalla mukana olleita.
Toisaalta taas se, että teemme yhä omaa juttua hyvin omaehtoisesti ja voimme haastaa itseämme ja toisiamme Skeinin puitteissa, on erittäin paljonkin sitä, mitä aikoinaan visioimme.
Nälkä on myös kasvanut tasaisesti syödessä, ja ”Deadweight” onkin selkeä määrätietoinen askel eteenpäin.
Mitkä ovat olleet tähän mennessä huippuhetket, mieleen painuneimmat muistot matkan varrelta, ja ehkä jopa muutama juttu, jota kukaan ei halua enää muistella?
Tuo ”Deadweightin” äänityssessio tai oikeastaan koko kuvio esituotantosessioista viimeisimpien kolinoiden äänityksiin on piirtynyt mieliin aika kirkkaasti. Se varsinainen vajaan parin viikon äänityssessio Vaajakoskella Electric Fox Studiosilla Kokon Tuomaksen hellässä mutta vaativassa huomassa oli todella intensiivinen, opettavainen ja monenmoisia tunteita sisällään pitänyt ajanjakso.
Tämän homman suola lienee kuitenkin niissä pienissä hetkissä, kun huomaa asioiden loksahtelevan kohdilleen. Matkalle on mahtunut monta upeaa reissua ja ihmistä, mahtavia keikkoja ja mieltäylentäviä kohtaamisia, mutta samalla olemme aika varmoja siitä, että parhaat jutut ovat vielä edessäpäin.
Kun päättää lähteä teidän keikalle, mihin on syytä valmistautua?
Lavalla pyrimme välittämään musiikkiamme sen luonteenomaisuuksien mukaisesti: intensiivisesti, dynaamisesti ja olemalla läsnä.
Myös keikkakunnon suhteen on pyritty ottamaan askeleita eteenpäin, ja sormet syyhyävät jo syksyn keikkoja odotellessa.
Mitähän muuta? Ei kannata ainakaan odotella encorea, se tuntuu pääosin vähän väljähtyneeltä perinteeltä. Koitettiin kerran, ei ehkä tarvitse toiste. Lieneeköhän tämä yksi niistä jutuista, joiden sanomista katuu joskus myöhemmin?
Miltä näyttää tulevaisuus Skeinin osalta, onko jotain erityistä suunnitteilla tai sovittukin jo? Salaisuuksia, joita ei vielä ole kerrottu kenellekään?
Nyt fokus on aika lailla tuossa levyn julkaisussa ja siihen liittyvissä keikoissa. Uutta materiaalia on tosin työstetty tässä ohessa koko ajan, ja tulevalle julkaisulle onkin jo mukava kasa aihioita valmiina.
Ja ehkäpä takataskussa on jonkinlainen pieni yllätys alkuvuodelle. Mutta olkoon se vielä salaisuus.
Viimeiset sanat (ei kirjaimellisesti) Kaaoszinen lukijoille, tuleville faneillenne ?
Iso kiitos kaikille kiinnostuneille! Pitäkää silmät ja mieli avoimena. Tervetuloa keikoille, kuunnelkaa levyä ja tulkaa jutulle, vaihdetaan erittäin mielellämme ajatuksia kaikesta mahdollisesta.
Sami Silvennoinen – laulu
Jarno Ojala – kitara
Hiski Marstio – kitara
Kari Ruissalo – rummut
Juha Höyssä – basso
Santtu ”Rebel” Kaskela