Tummia sävyjä ja kauniita säveliä – Arviossa Tahdottoman ”Abhorrence and Agony”
Länsirannikolta, tarkalleen ottaen Ulvilasta ponnistava Tahdoton on uusi tulokas Porin seudun raskaan musiikin kentällä. Porissa elää verrattaen vireä ja aktiivinen raskaan musiikin perinne, ja vielä toistaiseksi kaksihenkisen Tahdoton-projektin jäsenet ovatkin osallisia useampaan alueen bändiin ja projektiin.
Homman nimi on tällä kertaa jonkinlainen sulatusuuni dark/doom/death-metalia. Levyn avaava ”Nämä päivät eivät näe loppua” on itse asiassa yksi koko reippaan puolituntisen parhaita hetkiä. Hyvä introbiisi esittelee samanaikaisesti monipuolisesti levyn tunnelman jättäen kuulijan sopivan nälkäiseksi ja toimii sujuvana siirtymänä varsinaiseen avausbiisiin. Tahdoton onnistuu tällä kappaleella täyden kympin arvoisesti. Albumin ensimmäinen varsinainen kappale ”Eclipse” käynnistyy hyvällä jatkumolla ja sykkeellä tarttuvine melodioineen. Siitä jatketaan rivakalla ”Turmeltunut sielu” -vyörytyksellä, jossa ei säästellä vanhoja kunnon 6/8-tuplabasareita.
Seuraavat kaksi biisiä, ”Aamutähti” ja ”I Fade”, toimivat asteittaisena jarrutteluna ja tunnelmointina ennen levyn repivintä ja raskainta biisiä ”Die”. Biisi kuulostaa hyvin vahvasti äärimetallisoidulta ”Oceanborne”-aikaiselta Nightwishiltä. Vaikutelma syntyy lähinnä pääriffin taustalla soivasta pianomelodiasta, joka kuulostaa todella hyvältä. En kuitenkaan pidä biisin lopun sovitusteknisestä ratkaisusta, jossa siirrytään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen saattelemana täysin muusta biisistä irralliseen outroon, joka ei itsessään ole suinkaan huono. Se vain kuulostaa erikoiselta ehkä levyn parhaan biisin päätökseksi. ”Abhorrence and Agonyn” päättävät kauniin pianosäestyksen ja puhtaan laulun kannattelema ”Without Tears” ja Catamenia-laina ”Pimeä yö”.
Mainos päättyy
Soundillisesti ”Abhorrence and Agony” on ainakin tietokoneen kaiuttimista ja vähän paremmista kuulokkeista kuunneltuna standardit täyttävä ja selkeä. Se ei ole itsestäänselvyys, sillä taustalla on lähes koko ajan jonkinlainen synamatto, jousisektio tai pianomelodia, jotka ovat elintärkeitä tämän kaltaisessa musiikissa. Olen aiemmin jo kirjoittanutkin, että synat toimivat raskaassa musiikissa parhaiten, kun niitä ei varsinaisesti huomaa. Biisirakenteet ja niitä kuljettavat kitarariffit ovat melko monipuolisia, ja laulajan ulosanti luo onnistuneesti erilaisia tunnelmia biisistä riippuen.
”Abhorrence and Agony” osoittautuu varsin mukiinmeneväksi debyyttialbumiksi. Kuulutan musiikkia kuunnellessani aina albumikokonaisuuksien ja niiden punaisten lankojen perään. Tahdoton on onnistunut tekemään albumin, jolla ei keksitä pyörää uudelleen. Se ei varsinaisesti tarjoa mitään ”hittibiisejä”, mutta niiden sijaan ”Abhorrence and Agony” on ennen kaikkea yllättävän eheä kokonaisuus, joka on enemmän kuin yksittäisten biisiensä summa. Varsinaisia heikkoja lenkkejä levyltä ei löydy, joskaan ei myöskään niitä kirkkaita tähtiäkään. Vahva ja mietitty albumirakenne ja biisijärjestys olivatkin ne tekijät, jotka saivat pyörittämään albumia useamman kerran. Suosittelen Tahdottoman debyyttialbumia Insomniumin, Moonspellin ja Mustan Kuun Lasten faneille.