”Tummien sävyjen lämpö” – arviossa Takhin debyyttialbumi

Belgialainen post rockia, uusromanttista taidemusiikkia ja doomia yhdistelevä Takh sai alkunsa vuonna 2015, kun post-rock -yhtye The Black Heart Rebellion kutsui Echo Beattyn samettiäänisen vokalisti-kitaristi Annelies Van Dinterin vierailevaksi muusikoksi ”People When You see the Smoke” -levylle. Kollaboraation myötä yhteinen rakkaus tuhonvoimaiseen, synkkään sekä sielua raastavan musiikin raakaan lähestymistapaan sai bändihybridin kirjoittamaan uutta, entistä painokkaampaa musiikkia.

Bändin omaa nimeä kantava ”Takh” -debyyttialbumi on enemmän kuin osiensa summa. Viidestä viipyilevästä ja komeita mittasuhteita saavuttavasta kappaleesta avausraitana toimiva videobiisi, ”Salomonne” on eteerinen post punk -vivahteinen kappale, joka rakentuu Emeriek Verhoyen soittaman, jylhästi jylisevän, pelkistetyn bassokierron ympärille. Kirsikkana kakun päälle kitaristi Anders Maekelbergin komea, emohtava melodiamaalailu sekä kosketinsoittaja-laulaja Pieter Uyttenhoven Peter Murphyn (Bauhaus) tyyppinen, tumman puhutteleva mutta herkkä lauluääni ja melodiamaalailu luovat komean ja tiukasti kuulijan huomion biisin ytimeen kiinnittävän tunnelman.

Sähäkkään, minimalistiseen shuffle-biittiinperustuva ”Unabashed And Knowing” esittelee puolestaan laulajatar Van Dinterin pehmeän syvää tulkintatapaa kontrastina biisin suoraviivaisuudelle tuoden viboja P.J. Harveyn piilevän rajusta vaikuttavuudesta. Jousisoitinten saattama, kaihoisasti liikkuva surumarssi ”Drôme” tuo puolestaan hallittuine duettolaululinjoineen vaikutelman The Trees Of Eternityn edesmenneen vokalistin, Aleah Starbridge ja Nick Cave And The Bad Seedsin melofiamaailmoiden kohtaavidta, hyytävimmistä hetkistä. Albumin selkeintä singer-songwriter -pohjaa tarjoilee albumin tehokkain korvamato ”Azure Blue”, jossa yhtye hyödyntää härskisti mutta äärimmäisen tehokkaasti perinteikästä kansanlauluperinnettä omaan tummasävyisen urbaaniin melodiakerrontaansa. Albumin päättää synkeästä, heräävästä minimalistisuudesta komeasti sykkivällä pulssilla varustettuun goottipunk-menoon muuntautuva ”Hair Of A Horsetail”.

Takhin debyyttialbumi vaatii pari kierrosta lautasella ennen kuin sen hienot ja monisyisen tummat sävyt löytävät perille kuuntelijan tajuntaan. Sitten kun se kumminkin lopulta tapahtuu, ollaan lähellä ekstaattisen tilan saavuttamista. Kyseessä on heittämällä vuoden komeimpiin post rock -albumeiden joukkoon itsensä änkeviä tapauksia.