Tundramatiksilta uusi albumi maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.2.2014

Tundramatiks 2014Suomalaisen rock’n’rollin ajomiehet Janne Masalin ja Ilkka Tolonen painavat kaasua korskean kuorma-auton ohjaamossa – jarruja ei ole. Tundramatiksin perusluonteeseen kuuluu jatkuva muutos; menopeli ja maisemat vaihtuvat, mutta suunta pysyy samana. Edellinen, tammikuussa 2012 julkaistu levy Roinan rodeo sai Kyy pivossa -debyytin tavoin innostuneen vastaanoton alan medioissa. Lavalle heiteltyjen pikkuhousujen (ja kalsareiden) määrästä päätellen yhtye on myös keikoillaan varsin pidetty.

Nyt Tundramatiks kurvaa paikalle uuden pitkäsoittonsa kanssa. Kyydissä on albumillinen vauhtia, vaaraa ja tietysti ajoa. Ensimmäinen single Mä lähen himaan tuo esiin levyn aihepiirien herkemmän puolen.

– Mä oon helvetin komee ja staili, mul on briljantit läpät ja oon varmasti keskimääräistä skarpimpi. Mut entä jos kukaan puoleensavetävä tyyppi ei huomaakaan sitä?! Sillon mun sulista, soidintansseista ja sutkautuksista ei ookaan mitään hyötyä, ja sehän se meitä kaikkia pelottaa, kommentoi Masalin singleä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tundramatiksin kolmosalbumi Ajo julkaistaan 14.3.2014.
Turvavyöt kiinni ja katse kaistaan.
Turvallista matkaa kaikille!

Katso video:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat