Tunnetut rock-kappaleet, joita soitetaan urheilutapahtumissa

Kirjoittanut Toimitus - 27.9.2024

Osa urheilutapahtumien viehätystä on niissä lujalla soiva musiikki. Musiikin avulla urheilutapahtumaan saadaan lisää tunnelmaa ja yleisö saadaan energisoitua ottelua varten. Monissa lajeissa musiikki alkaa soimaan välittömästi, kun pienikin katko tulee.

Urheilutapahtumissa soi usein varsinkin rock-musiikki sekä konemusiikki. Esimerkiksi kotimaisen Daruden Sandstorm”-kappale soi jatkuvasti urheilutapahtumissa eri puolilla maailmaa niin paljon, että kyseessä on varmasti jo yksi parhaiten tunnetuimmista suomalaisista kappaleista. Eri yhtyeiden rock-kappaleet ovat kuitenkin kaikista suosituimpia.

AC/DC – Thunderstruck

AC/DC-yhtyeen ”Thunderstruck” on yksi eniten soivista kappaleista urheilutapahtumissa Suomessa ja maailmalla. Suomessa esimerkiksi Ilves on soittanut tätä kappaletta ahkeraan ennen peliä, ja fanit ovat huutaneet ”thunderin” kohdalla ”Ilves”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Thunderstruck” on erinomainen esimerkki siitä, miten kappaleeseen ladattu energia voidaan käyttää myös energisoimaan ylöisöä. Urheilutapahtumat ovat paljon muutakin kuin vain itse urheilun seuraamista. Moni saapuu paikan päälle tapaamaan myös tuttujaan, syömään ja nauttimaan jännittävästä tunnelmasta. Myös vedonlyönti urheilutapahtumissa on kasvanut, varsinkin vedonlyöntisivustojen tarjoaman live-vedonlyönnin ansiosta.

Netissä tapahtuva live vedonlyönti tarjoaa mahdollisuuden lyödä vetoa kesken ottelun, joten esimerkiksi jääkiekko-ottelun seuraaja voi hyödyntää näkemäänsä asettaessaan vedon. Ottelutapahtuman seuraamin paikan päällä onkin kaiken musiikin, ruoan, ystävien ja vedonlyönnin ansiosta aiempaa monipuolisempi ja kattavampi kokemus.

Crazy Train ja Shot in the Dark

Ozzy Osbournen hittikappaleet ”Crazy Train” ja ”Shot in the Dark” soivat myös usein urheilutapahtumissa. Molemmat kappaleet tuovat tilanteeseen lisää jännitystä metallikitaroineen ja jylhine soundeineen. Tämän kaltaiset monille tutut kappaleet sopivat urheilutapahtumiin myös parhaiten, sillä moni saa eniten virtaa juuri itselle tutuista kappaleista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Molemmissa kappaleissa on myös mieleenpainuvat kitariffit, jotka sopivat urheilutapahtumiin, jossa usein yli puolet katsojista on miehiä. Suomessa rock-musiikki on muutenkin hyvin suosittua, joten on normaalia, että myös urheilutapahtumissa soi paljon rock ja metalli.

Crazy Trainin” tempo sopii täydellisesti urheilutapahtumien vauhdikkaisiin hetkiin ja kappaleen sanoma, joka käsittelee kaaosta ja hallinnan menetystä, tuo lisäksi hauskan twistin niille, jotka tuntevat sanoituksen. Varsinkin ennen ottelua usein soiva ”Shot in the Dark” puolestaan edustaa melodisempaa tyylilinjaa. Tarttuva kertosäe ja jylhät kitaraosuudet luovat hetkessä tunnelmaa, ainakin jos musiikkia soitetaan riittävän lujalla.

Queen – We Will Rock You

Queenin kappaleet soivat usein urheilutapahtumissa, mikä johtunee jo pelkästään Freddie Mercuryn energisoivasta lauluäänestä ja -tavasta. ”We Will Rock You” on yksi yhtyeen tunnetuimmista biiseistä sen ikonisen rytmin ja yhteisöllisen hengen vuoksi. Moni intoutuu taputtamaan käsiään yhteen urheilutapahtumassa, vaikkei muuten tunteitaan ottelun aikana näyttäisikään.

Kappaleen avulla fanit voivat luoda yhtenäisen rytmin, joka tuo lisäenergiaa sekä katsomoon että kentälle. Kotijoukkueen kannustus voi auttaa pelaamaan paremmin, joten sillä tavoin mukana hyvin elävä yleisö osallistuu myös itse peliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappaleen sanoitukset korostavat voittamisen teemaa, mikä sopiikin erinomaisesti tapahtumaan, jossa mitellään paremmuudesta. ”We Will Rock You” on hyvin tunnettu kappale eri puolilla maailmaa ja eri sukupolvissa, joten se on myös hyvin turvallinen valinta. Se voi kuitenkin olla jo hieman liian kliseinen joidenkin mielestä, sillä moni kuulee sen vuodesta toiseen hyvin usein eri peleissä.

The Final Countdown – Viimeinen lähtölaskenta

Ruotsalaisen Europen kehittämä synafirri on hyvin tunnettu eri puolilla maailmaa. ”The Final Countdown” on yksi ikivihreistä, joka soi varmasti viikoittain jossakin urheilutapahtumassa. Kappale sisältää energisen tunnelman ja siten se sopii erinomaisesti lisäämään jännitystä otteluun ja tapahtumaan.

Final Countdown” viittaa myös ratkaisevaan hetkeen tai viimeiseen mahdollisuuteen, joten myös sanojen puolesta kappale sopii hyvin, varsinkin ottelun loppuun. Joskus kappaletta näkee käytettävän myös vastustajajoukkueen ”psyykkaamiseen”, jos tämän kausi on loppumaisillaan kesken pudotuspelien.

Kappale on soinut radiossa ja TV:ssä jo vuosikymmeniä, joten kappaleen tunnistaa eri sukupolvet. Tällaiset ikivihreät ovatkin usein parhaita vaihtoehtoja, sillä moni tunnistaa heti, mistä on kyse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seven Nation Armystä on tullut ikoninen

Viime vuosina kenties eniten yhteislaulantaa urheilutapahtumissa on luonut The White Stripesin kappale ”Seven Nation Army”. Kappaleen ikonisen riffin mukana hoilataan ilman sanoja usein varsinkin jalkapallon ja amerikkalaisen jalkapallon otteluissa eri puolilla maailmaa.

Kappaleen yksinkertainen ja mieleenpainuva riffi on helppo muistaa ja sopii siten hyvin yhteislaulua varten. Suosiota on voinut lisätä sekin, ettei siihen ole tarjolla sanoja, vaan jokainen voi hoilata mukana tuntematta sanoituksia. Monissa tapahtumissa yleisö yhtyy riffiin rytmikkäästi ja tunteella, mikä luo valtavan yhteisöllisyyden tunteen.

Kappaleessa on myös kapinallinen ja voimaa uhkuva tunnelma, joka resonoi urheilukilpailujen voittamiseen ja itsensä ylittämiseen. Kuten muutkin urheilutapahtumissa soivat kappaleet, myös tämä kappale lisää hetkessä energiaa halliin tai stadionille. Unelias yleisö voidaan houkutella osallistumaan tapahtuman tunnelman luomiseen monenlaisilla rock-kappaleilla.

Livin’ on a Prayer villitsee myös naiset

Bon JovinLivin’ on a Prayer” soi usein urheilutapahtumissa sen tuttujen sanoitusten ja tarttuvan kertosäkeen vuoksi, jotka yhdessä nostavat tunnelman kattoon. Kappaleessa lauletaan esimerkiksi ”we’re halfway there”, joka sopii erinomaisesti taustalle ottelun ollessa kesken.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappale kertoo muutoinkin selviytymisestä ja vaikeuksien voittamisesta, mikä sopii täydellisesti urheilutapahtumiin. Bon Jovi on ollut myös erittäin suosittu yhtye varsinkin 70- ja 80-luvuilla syntyneiden naisten nuoruudessa, joten he ainakin ovat ihan myytyjä, kun Bon Jovin kappaleet alkavat soimaan lujalla.

Tämäkin kappale on yksi maailman tunnetuimmista rock-kappaleista, joten moni tunnistaa kappaleen jo ensimmäisten soundien perusteella. Kappaleessa laulaja Jon Bon Jovi myös laulaa hyvin korkealta, mikä sopii entisestään energisoimaan ottelun tunnelmaa huippuunsa.

Tervetuloa viidakkoon

Guns N’ Rosesin kappale ”Welcome to the Jungle” on niin ikään yksi ikonisista rock-kappaleista urheilutapahtumissa. Kappaleen alun kitaranäppäily lähtee nostattamaan tunnelmaa kuin itsestään. Kappale on monille tuttu ja Axl Rosen korkea lauluääni lataa biisiin helposti tunnistettavan fiiliksen.

Welcome to the Jungle” sopii myös sanojen puolesta hyvin peleihin ja varsinkin pelien alkuihin. Sanoitukset viittaavat vaaralliseen ja villiin ympäristöön, mikä sopii erinomaisesti otteluiden ja pelien tunnelmaan, jossa taistellaan voitosta. Tervetulotoivotus voidaan nähdä osoitettavan myös vierasjoukkueelle.

Kappale tuo urheilutapahtumiin raakaa voimaa ja asennetta, mikä resonoi erityisesti lajeissa, joissa korostuu fyysisyys ja kilpailu. Kappaleen ja Axl Rosen aggressiivinen energia valmistaa sekä pelaajia että yleisöä intensiivisiin hetkiin. Koska Guns N’ Roses on kautta-aikojen yksi menestyneimmistä rock-yhteistä, on se siltäkin osin varma valinta peleihin ja tapahtumiin.