Tunteet pintaan – Sigur Rós loppuunmyydyllä Kulttuuritalolla

Islannin menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva Sigur Rós saapui lähes vuosikymmenen odotuksen jälkeen mittavan maailmankiertueen myötä taas Suomeen. Loppuunmyydylle Kulttuuritalolle esiintynyt post-rockin suurnimi herätteli tunteita kahden setin ajan.

Sanon tämän epämääräisin väliajoin, ja sanon sen nyt uusiksi – Islanti on Pohjoismaiden eteerinen outolintu, jonka luonnonkauneus sikiää rauhaa, toivoa ja autuasta yksinäisyyttä. Kerta toisensa jälkeen maasta nousee esiin toinen toistaan omintakeisempia artisteja näyttämään mallia, aina Björkistä Sólstafíriin. Omalta osaltani Sigur Rós on kuitenkin aina kiteyttänyt viehätykseni maata kohtaan täydellisesti.

Siitä asti kun ala-asteen opettajani esitteli vuosia sitten lomakokemuksiaan yksinäisten tulivuorten maasta bändin musiikin saattelemana, olen toivonut mahdollisuutta kokea tämän itse. Vaikka en matkustelevaa sorttia ole, Islanti on aina ollut matkusteluämpärilistan huipulla.

Sigur Rósin saapuminen Suomeen oli luonnollisesti siis nähtävä, etenkin edellisen mahdollisuuden mentyä ohi. Bändi onkin vuoden 2013 jälkeen elänyt kevyttä hiljaiseloa, sillä varsinaista uutta studioalbumia ei tuon vuoden ”Kveikurin” jälkeen ole kuultu – tosin tekemistä bändillä on ollut erinäisten soundtrackien ja ambientproggisten muodossa. Multi-instrumentalisti Kjartan Sveinssonin paluun myötä bändi on ilmoittanut työstävänsä uutta musiikkia.

Kulttuuritalolla nähtiin kaksi settiä väliajan kera, suurimman painon ollessa bändin kolmannella, parikymmenisiä täyttävällä ”( )”-levyllä. Alkujaan nimettömistä kappaleista koostuva levy on aina ollut henkilökohtaisia suosikkejani, joten ”Vaka”-nimellä tunnetun ensimmäisen osan alkusointujen soidessa ja lavan taustalla olevan näytön käynnistyessä ei voinut olla herkistymättä. Laulaja Jón ”Jónsi” Birgissonin laulaessa ensimmäiset levyllä käytetyt fiktiivisen vonlenska-kielen lausahdukset tiesin, että tästä lähtee. Levyn ensimmäisen kolmen osan päätteeksi koko bändi kerääntyi lavan toiseen reunaan esittämään lähes ikonisen pianomelodian ympärille muodostuvan ”Samskeytin”.

Bändin kyky luoda täysin omintakeisia äänimaailmoja oli myös vahvasti esillä, mitä visuaalinen anti korosti entisestään. Esimerkiksi bändin toisen levyn ”Àgætis byrjun” avaavan ”Svefn-g-englar”-kappaleen kaikuluotaimelta kuulostavat äänet nostettiin kauniisti esiin lavalle asetettujen hehkulamppujen kautta. Jónsin tavaramerkiksi muodostuneen jousella soitetun kitaran soidessa ei voinut muuta kuin mykistyä äänivallin alla. Kylmiä väreitä, ei muuta.

Ensimmäisen setin keskityttyä käytännössä täysin bändin toisen ja kolmannen levyn aikaiseen materiaaliin, kuultiin joukossa myös uutta materiaalia. Bändi on esittänyt ”Gold 2” -nimellä tunnettua teosta läpi kevään ja kesän maailmankiertueellaan, ja tutulta Sigur Rósiltahan se kuulosti. Odotan innolla varsinaisen levytetyn materiaalin kuulemista, mutta en toisaalta myös lainkaan ihmettele sen kuulemista ensin konserttimuodossa – ”( )” sai ainakin alkunsa keikoilla kuullun soiton muodossa, enkä yllättyisi uuden levyn toimivan ainakin osittain samoin.

Toinen setti pohjautui vastaavasti vahvemmin myöhempään materiaaliin, vaikka ”( )” olikin edelleen esillä. ”Takk…”-levystä eteenpäin bändi toi musiikkiinsa lähestyttävämpää pohjaa kitaroiden noustessa vahvemmin näytille. Etenkin keikan loppuvaiheilla kuullun ”Með suð í eyrum við spilum endalaust” -levyn ”Festival”-kappaleen lopetus on bändin helposti menevimpiä ja tarttuvimpia tekeleitä. Hieman aggressiivisempaa puolta esitelleen ”Kveikur”-levyn nimikkokappalekin päästiin kuulemaan ennen loppuhuipennusta.

Kuten bändiä musiikin osalta itsessään, illan keikkaa on kokemuksena vaikea pistää täydellisesti sanoiksi. Islannin omintakeinen mystisyys välittyi kauniisti, kuten myös bändin musiikin tunteikkuus. Itseni mukaan lukien harva yleisöstä todennäköisesti ymmärtää sanaakaan Jónsin sanoituksista, mutta en kuitenkaan keksi kauniimpaa tapaa pukea Islannin luonnonkauneutta sanoiksi – olkoot käytettynä kielenä vonlenska tai islanti itsessään. Nähtävästi illan aikana koin jonkinlaisen herätyksen, sillä vuosien ihailusta huolimatta en ole koskaan halunnut vierailla maassa yhtä kovasti.

Settilista:

1. Untitled 1 – Vaka
2. Untitled 2 – Fyrsta
3. Untitled 3 – Samskeyti
4. Svefn-g-englar
5. Rafmagnið búið
6. Ný batterí
7. Gold 2
8. Untitled 7 – Dauðalagið
9. Smáskifa

Väliaika

10. Glósóli
11. Untitled 6 – E-Bow
12. Sæglópur
13. Gong
14. Andvari
15. Festival
16. Kveikur
17. Untitled 8 – Popplagið

Teksti ja kuvat: Thomas Frankton (Instagram)