Tuomas Holopainen saa Floor Jansenilta ylistystä sävellystaidoistaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.3.2023

Kotimaisen metallimenestys Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen tunnetaan yhtyeen sävellyksellisenä voimana, jonka kynästä on lähtöisin lukuisia eeppisiä kappaleita ja hittejä.

Ei siis ole ihme, että bändin laulajataituri Floor Jansenilta sataa ylistystä Holopaisen suuntaan tuoreessa FaceCulturen haastattelussa.

”Tunsin hieman epävarmuutta omien biisinkirjoitustaitojeni suhteen”. On erittäin mukavaa olla bändissä Tuomaksen kaltaisen maestron kanssa, mutta se tarkoittaa myös sitä, että taso on vedetty todella, todella korkealle. Tunnen syvää kunnioitusta hänen taitojaan kohtaan, ja tunsin oloni hänen rinnallaan… Kehtasin juuri ja juuri esitellä omia ideoitani, koska ne olivat niin yksinkertaisia, mutta jos aion tehdä jotain yksinkertaisempaa, se on itse asiassa pelkästään hyvä juttu.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jansenin ensimmäinen sooloalbumi ”Paragon” ilmestyi hetki sitten.