Tuoni

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 28.5.2014

TUONIPhoto: Jani Mahkonen for Loma GraphicsLahdesta tuleva metalliyhtye Tuoni julkaisi maaliskuun alussa ”Kuolonpyörä”-nimisen albumin, ja se onkin saanut kotimaisessa mediassa varsin ylistäviä arvosteluita. Kaaoszine päätti ottaa yhteyttä yhtyeen rumpali-laulaja Aksu Hanttuun, joka kertoi meille hieman yhtyeen uudesta albumista sekä mietteistään yhtyeen tulevaisuuden suhteen. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan, sekä kuunnellaksesi albumilta ylijäänyt kappale nimeltään ”Umpikujalla” yksinoikeudella Kaaoszinesta.

Morjensta. Mitenkäs vuosi 2014 on sujunut Tuonen leirissä tähän asti?

Aksu Hanttu: Kiitos, ihan mukavasti! Maaliskuun alussa tosiaan tuli meidän kolmas albumimme ulos, joka oli ainakin meidän leirissä pitkään odotettu asia. Sen ohessa ollaan jonkin verran keikkailtu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Teiltä ilmestyi tosiaan hiljattain uusi albumi nimeltään ”Kuolonpyörä”. Millaista palautetta olette albumista tähän asti saaneet ja oletteko te olleet tyytyväisiä siihen?

Tuoni - KuolonpyöräAksu Hanttu: Palaute on ollut tähän mennessä pääosin hyvinkin mieltä lämmittävää. Ne asiat jotka toivoimmekin levyltä välittyvän, ovat aika hyvin välittyneetkin ihmisille. Sen lisäksi on vielä plussaa, että omaan korvaan levy kuulostaa edelleenkin jopa semihyvältä.

Oletteko te itse sellaisia, että tapaatte lukea kaikki arvostelut vai pyrittekö te mieluummin välttelemään niiden lukemista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Aksu Hanttu: Kyllä ainakin mua on aina kiinnostanut lukea arvioita tekemistäni levyistä, jos niitä sattuu tulemaan vastaan. Jostain syystä tämän levyn kohalla se on kiinnostanut vähän normaalia enemmän.

Itselleni yhtye on vielä varsin tuntematon, vaikka olenkin suhteellisen tarkasti seurannut kotimaista metallisceneä jo monen vuoden ajan. Miten itse kuvailisit Tuonea yhtyeenä sellaiselle, joka ei teistä koskaan vielä ole kuullut?

Aksu Hanttu: Industrial metalpunk. Näin toinen laulaja, Jaakko Teittinen, sen joskus lokeroi, ja se on jäänyt siitä elämään. Jos sitä vielä enemmän lähtisi kuvailemaan niin kuvitellaan vaikka, että heittäisi samaan kattilaan vanhempaa Sepultura-kulmaa, Prodigy-pohjalta kumpuavaa konemaailmaa, väliin Rotten Sound -tyylistä kaahausta, taas väliin tanakkaa rytmiä. Tehdashallin konetta ja kolinaa. Melodiaa, täyttä huutoa ja melankoliaa selvähköllä suomenkielisellä selostuksella. Siihen vielä ripaus tämän päivän soundia ja sitten koko paska hämmennetään sellasella Entombed -tyylisellä otteella ja asenteella. Siitä se Tuoni-kiisseli syntyy. Tai tollaset asiat on ainakin mielessä kun lähtee biisiä tekemään.

Kesäisin Suomessa järjestetään todella paljon eri festivaaleja. Mitkä ovat omia suosikkejasi Suomessa? Miksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Aksu Hanttu: Paljon on Suomessa hyviä festareita. Aika monella oon käyny tässä vuosien varrella joko artistina, teknikkona tai muuten vaan ihan turistina, ja joka kesä pyrin käymään mahdollisimman monilla kesäjuhlilla. Selkeästi kuitenkin useiten käydyt festarit mulla on Nummirock, Tuska ja Provinssi. Nummessa oon käyny putkeen joka jussina vuodesta -97, eli siitä on tullu mulle jo aikas vahva juhannusperinne. Festaria järjestävät Viertolatkin on jo tulleet aika tutuiksi vuosien varrella. Terveiset vaan sinne! Tuska on sellanen yhenlainen metallipäiden kokoontumisajo jonne on myös joka vuosi päästävä. Provinssi oli myös joitain vuosia sitten pitkään kestänyt vakioviikonloppu tietyn porukan kesken, mutta siellä en tosiaan ole nyt pariin kesään käyny.

Teillä on myös itsellä tulossa muutama keikka tämän kesän festareilla. Millaisia odotuksia teillä itsellänne on kesän vetoja kohtaan?

Aksu Hanttu: Hienoa taas päästä Tuonen kanssa festareille! On sitä jo odotettukkin. Sen tietää mitä se pitää sisällään, eli pelkkää juhlaa ja parhaita hetkiä hyvien ihmisten kanssa.

Kesällä Suomessa vierailee jälleen paljon maailmanluokan yhtyeitä kuten esimerkiksi Metallica, Slayer, Alice In Chains, Prodigy, The Offspring, ja monia muita. Onko teillä tarkoituksena käydä kesällä jotain näistä yhtyeistä katsomassa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Aksu HanttuProdigy on mulla onnistunut joka kerta luiskahtamaan ohi, kun siihen olis ollu mahdollisuus, ja tällä kertaa se nyt on varmaan vaan pakko mennä todistamaan livenä Provinssiin. Huonompi puoli siinä on vaan se, että Provinssihan on nykyään Tuskan kanssa päällekkäin. Mutta tossa yhen kaverin kanssa kelailtiin, että eihän se oo ku mennä perjantaiksi Provinssiin ja siitä sitte vaan siirtyä sujuvasti Tuskaan.

Suomessa kesällä järjestetään paljon festareita, jotka kestävät kolme päivää. Jos saisit itse järjestää oman kolmen päivän festarin, jonne saisit valita kolme pääesiintyjää, niin mitkä valitsisit omille festareillesi ja miksi?

Aksu HanttuEntombed. Oon kuunnellu sitä noin 20 vuotta, ja eteenkin Nicke Anderssonin aikasta Entombediä. Se ei huonone millään. Livenäkin oon nähny monesti ja on helvetin kova. Toinen olis kotimainen Rotten Sound. Melkeen 20 vuotta sitäkin on tullu kuunneltua, niiden tokasta EP:stä lähtien. Edelleen kolisee ja kovaa. Viime joulukuussa näin viimeksi livenä, kun bändi juhlisti 20-vuotistaivaltaan. Keikka oli niin kova ettei mitään järkeä. Kolmas olis Prodigy. Melkeen yhtä kauan oon sitäkin hehkuttanut. Ja jos taas kävis niin, että missaisin niitten keikan tänäkin kesänä, niin sittehän saisin taas uuden mahiksen. Voishan tohon jotain iisimpääkin laittaa, koska kyllä tietynlainen sellanen fiiliskampekin mulle maistuu. Mutta jos kolme pitää nimetä niin mennään nyt tolla kattauksella.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aksu Hanttu: Kiitos vaan sulle! Käykäähän ihmiset bändien keikoilla ja ostakaa niiden levyjä, niin metalli jatkaa raskasta matkaansa.

Kuuntele yhtyeen kappale nimeltä ”Umpikujalla” kokonaisuudessaan tästä: