Tuoni – Kuolonpyörä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.4.2014

Lahdesta kotoisin oleva Tuoni julkaisi 7. maaliskuuta uusimman albuminsa ”Kuolonpyörä”. Vuodesta 2005 eteenpäin rymistellyt yhtye on edennyt kolmanteen kokopitkään albumiinsa ja pikkuhiljaa noussut vähän isommallekin yleisölle tutuksi kokoonpanoksi. Ei siis muuta kuin ”Kuolonpyörä” pyörimään ja katsotaan onko tyypit maineensa veroisia.

Levy ampaisee käyntiin kappaleilla ”Sano Se” ja ”Ensimmäistä Viimeistä Päivää”, jotka kertovat jo erittäin hyvin mistä on kyse. Tempo on nopeaa, asenne on kova ja lyriikat sekä melodiat hivelevät kuunteluhermoja. Varsinkin jälkimmäisen kappaleen kertosäe ”Keskisormesi nosta pystyyn” toisto ja päähän jäävä kosketinmelodia toimii aivan mielettömän hyvin. Näin ne levyt on hyvä aloittaa.

Kolmas kappale tulee varmasti jakamaan mielipiteitä eniten, sillä kyseessä on Prodigy:n ”Breathe” –kappaleesta tehty suomenkielinen versiointi. Allekirjoittaneen mielestä kuitenkin coverointi toimii hyvin ja yhtye on onnistunut pysymään uskollisena alkuperäiselle sävellykselle, eikä ole hirveästi lähtenyt nuotteja muokkaamaan. Sanoja nyt tietenkin on vähän muunneltu alkuperäisestä, mutta siitä huolimatta biisi toimii ihmeellisen hyvin. Neljäs raitakaan ei vielä petä, kyseessä on (ehkä se kuuluisin) kappale ”Räsäinen Risti”, josta koko yhtye tuli minullekin tutuksi. Jokainen varmasti tietää meidän Ministeri Räsäsen ”Kielletään Kaikki” –moton – tämä biisi käsittelee juuri sitä. Sanoitukset ovat helvetin hauskat, mutta kuitenkin ihan täyttä asiaa. ”Ei saa ryypätä, ei saa polttaa, ei saa homoilla edes tsoukilla” kertoo ihan tarpeeksi koko rallin ideasta. Kappale kuitenkin onnistuu hyvin sekoittamaan oikeaa sanomaa ja huumoria. Tästä on jo annettava vähän hatun nostoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seuraava kappale ”Hiljaisuus Tappaa Rauhan” antaa sitten hieman agressiivisemman ja punkahtavan aloituksen, mutta uskaltaa muuntautua välillä jopa melko herkäksi ja melodiseksi. Samoiten levyn kuudes raita ”Raja” yllättää positiivisesti akustisella soitolla, jossa uskalletaan vähän öristä siihen päälle. Örinä-hetket tässä kappaleessa ei toimi hyvin, mutta asiaan tulee onneksi melko nopeasti korjausta.

Henkilökohtaisesti albumin seitsemäs raita ”Kuolonpyörä” on paras kappale koko albumilta. Kappale lyö pöytään hieman Turmion Kätilöiden tapaisia kosketinkuvioita, joista löytyy kuuloa miellyttäviä melodioita. Biisi on vedetty niin hyvällä
asenteella purkkiin, että tekisi mieli takoa nyrkkiä pöydästä läpi.

Albumin kaksi viimeistä kappaletta ”Totaalisen Hulluuden Tila” ja ”Epämaailman Tositähti” unohtaa sitten ne turhat herkistelyt ja lopettaa levyn betonia hajottavalla ryminällä. Viimeisen kappaleen jälkeen olo on todella tyytyväinen. Yhtye on onnistunut sekoittamaan hienosti technomaista metallia, punkia, suomalaista melankoliaa ja kivenkovaa asennetta. Näiden seikkojen takia kokonaisuus toimii aivan helvetin hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Ennen kirjoittamista ajattelin, että kyseessä on 7-8 arvosanan ansainnut levy, mutta perkele – uskallan antaa tälle yhdeksikön. Meininki on kuitenkin erittäin katossa koko ajan ja albumi tarjoaa vähän jokaiselle jotakin. Eli jos yhtye ei ole tuttu, niin tästä tekeleestä on hyvä aloittaa sen tutkailu!

9/10

Kappalelista:
1. Sano Se
2. Ensimmäistä Viimeistä Päivää
3. Piina
4. Räsäinen Risti
5. Hiljaisuus Tappaa Rauhan
6. Raja
7. Kuolonpyörä
8. Totaalisen Hulluuden Tila
9. Epämaailman Tositähti

https://www.facebook.com/tuoniyhtye

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy