Tuore indie punk -lupaus Underclass Blondie-klassikon kimpussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 17.2.2022

Underclass soittaa melodista punk rockia, jonka on sanottu tarjoavan ”jokaiselle jotakin”. Yhtye aloittaa kuluvan vuoden rohkein ottein neljännellä singlellään. Tällä kertaa vuorossa on tulkinta valovoimaisesta ”Mariasta”, eli luvassa on 2020-luvun variaatio Blondie-yhtyeen suurimmasta hitistä.

”Tämä cover-valinta tehtiin yhteistuumin Turun Rock Academyn kanssa, ja se tuntui alusta asti luontevalta. Blondie on omalla aikakaudellaan luonut uuden aallon musiikissa ja innostaa esimerkillään myös meitä tekemään musaa just täysin omilla ehdoilla”, kertoo yhtyeen rumpali Joona Salonen.

Underclassin ensimmäinen albumi on jo lähes valmis. Yhtye kertookin, että demoja on jo monen albumin verran. Vaikuttaakin siltä, ettei bändi jarruttele tässä maailmantilanteessa, päinvastoin. Mikään ei näytä horjuttavan bändin, vaan se kulkee eteenpäin kuten Blondie [”Maria”]: “She moves like she don’t care / Smooth as silk, cool as air.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat