Alestorm Yleisö Nosturi (14)

Tuoreen tutkimuksen mukaan heavy metal on kaikista nopeiten kasvava genre maailmassa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.4.2019
Alestorm Yleisö Nosturi (14)

Globaali itsenäisille muusikoille suunnattu alusta TuneCore on julkaissut tuoreen raportin, jonka mukaan ohjelman kautta jaettiin rahaa itsenäisille muusikoille 83 miljoonaa dollaria vuoden 2019 ensimmäisen kvartaalin aikana. TuneCorea käyttää yli 250 000 muusikkoa maailmanlaajuisesti, ja se mahdollistaa artistille musiikkinsa lisäyksen yli 150 eri digitaaliseen kauppaan sekä striimaussovellukseen. TuneCoren käyttö on ollut jatkuvasti kasvussa, ja tänä vuonna rojalteja jaettiin artisteille jopa 21 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

TuneCoren tekemän päätelmän mukaan kaikista eniten vuodessa kasvanut musiikkityyli on metallimusiikki, sillä sen kulutus on kasvanut jopa 154 % vuoden aikana. Toisena tulee J-Pop, jonka kulutus on kasvanut 133 %, ja kolmantena R&B/Soul, jossa kasvua on tapahtunut 68 %.

Musiikin striimauksessa suurin harppaus on tapahtunut Afrikassa, jossa musiikkia striimattiin viime vuoteen verrattuna jopa 146 % enemmän. Euroopassa digitaalisen musiikin striimaus on vuodessa kasvanut 35 %.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Voit katsoa tilastoja tästä:

Vuonna 2018 nopeiten kasvaneet musiikkityylit:
Heavy metal – 154 % kasvu
J-Pop – 133 % kasvu
R&B/Soul – 68 % kasvu
K-Pop – 58 % kasvu
World music – 57 % kasvu
Instrumental – 42 % kasvu

Vuonna 2018 striimauksen kasvu maanosittain:
Afrikka – 146 %
Aasia – 52 %
Oseania – 38 %
Eurooppa – 35 %
Etelä-Amerikka – 32 %
Pohjois-Amerikka – 31 %

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Maita, joissa musiikin striimaus kasvoi eniten vuonna 2018:
Marokko – 243 %
Etelä-Afrikka – 125 %
Italia – 108 %
Intia – 89 %
Turkki – 81 %
Tšekki – 72 %