Tuotanto ruodinnassa – Bon Scottin aikainen AC/DC
Mikäli AC/DC:n edesmennyt laulaja Bon Scott olisi vielä elossa, olisi hän täyttänyt tänään 72 vuotta. Helmikuun 20. päivän tienoilla vuonna 1980 vokalisti kuitenkin menehtyi liiallisen alkoholin käytön seurauksena. Vuonna 1980 AC/DC oli juuri tekemässä läpimurtoaan Yhdysvaltojenkin markkinoille, joten Scottin poismeno vavisutti yhtyeen perustaa perusteellisesti.
Bon Scott syntyi Skotlannin Forfarissa 9. heinäkuuta vuonna 1946. Scottin perhe muutti Melbourneen hänen ollessaan 6-vuotias. Muutto Saarivaltiosta lähes maailman toiselle puolelle oli merkittävä, sillä Scottista tulisi aikanaan yhden legendaarisimman yhtyeen vokalisti.
Mainos päättyy
Ennen AC/DC:n riveihin päätymistä Scottilla oli oma yhtye The Spektors, ja hän esiintyi myös The Valentinesin ja Fraternityn riveissä ennen kuin hän korvasi Dave Evansin AC/DC:n laulajana vuonna 1974. Karismaattinen skotlantilaislaulaja tulisi vielä sulattamaan ja särkemään useiden naisten sydämiä sekä tyhjentämään paljon viinapulloja kuten rokkareilla oli tapana. Valitettavasti Scottin ura päättyi aivan liian varhain, 33 vuoden iässä auton takapenkillä Lontoossa. Vuoteen 1980 mennessä AC/DC oli julkaissut seitsemän studioalbumia. Koska yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia on julkaistu vain Australiassa, ja ne ovat jääneet itselleni tämän takia etäisiksi, jätän australialaislevyt pois ruodinnasta. Osittain tämä päätös perustuu myös siihen, että kansainvälinen ”High Voltage” koostuu edellä mainittujen levyjen sisällöstä. Jotta levyjen määrä ei jäisi vain viiteen, otan ruodintaan mukaan myös yhtyeen vuonna 1978 julkaiseman live-levyn.
6. Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Mainos päättyy
”High Voltage”- ja ”Let There Be Rock” -albumien väliin ajoittuva ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” on sisältönsä suhteen kirjava. Nimikkokappale, ”Rocker” ja ”Problem Child” edustavat levyn energisintä antia, kun ”Love At First Feel” ja etenkin ”Ride On” ovat kevyempiä kappaleita. Levylle mahtuu muutama keskiverto kappale ja härskin kuuloinen ”Big Balls”, joka jää taatusti mieleen. Phil Sutcliffe on todennut eräässä AC/DC-kirjassa, että ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” tuntuu kiirehdityltä ja keskittymättömältä, mihin voin itsekin samaistua. Albumia kuunnellessa syntyy vaikutelma, että se olisi kyhätty nopeasti kasaan, sillä kokonaisuutena se kuulostaa erikoiselle.
5. Powerage
“Powerage” on ruodinnan levyistä selvästi rauhallisin. Albumi ei kuitenkaan ole missään mielessä kevyttä tunnelmointia vaan pikemminkin synkistelyä. Merkittävin ero syntyy siitä, että monella muulla yhtyeen levyllä kaahataan tuhatta ja sataa, mutta ”Poweragella” meno on hillitympää. Levyn bluesahtava soundi antaa sille miellyttävän luonteen, minkä puolesta levy erottuukin muista verrokeistaan. Vaikka ”Poweragelta” ei ole noussut esiin järkälemäisiä hittejä, on sille piilotettu helmiä löydettäväksi. ”Rock ’N’ Roll Damnation”, ”Sin City”, ”Gimme A Bullet” ja ”What’s Next To The Moon” ovat esimerkiksi tutustumisen arvoisia kappaleita. Valitettavasti bändin albumien kovan tason takia ”Poweragen” sijoitus tyssää tähän.
Mainos päättyy
4. High Voltage
Kansainvälinen julkaisu “High Voltagesta” on kuin parhaat palat AC/DC:n saman nimisestä debyyttilevystä ja ”T.N.T.:stä”. Suurin osa ”High Voltagen” kappaleista on australiaisyhtyeen ”T.N.T.”-albumilta, ja vastaavasti esikoislevyltä on päätynyt kansainväliselle versiolle vain kaksi kappaletta. Vaikka kappaleita on kahdelta eri levyltä, ei sitä oikeastaan huomaa ”High Voltagea” kuunnellessa. Sisältönsä suhteen levyllä on niin energiaa kuin hillitympiä teoksia. Tajunnanräjäyttäviä kappaleita ovat esimerkiksi ”It’s A Long Way To The Top (If You Want Rock ’N’ Roll)”, ”The Jack” ja ”T.N.T.”. Vastaavasti perushyvinä jammailukappaleina voisivat toimia ”Rock ’N’ Roll Singer”, ”Live Wire” ja ”Can I Sit Next To You Girl”. Kokonaisuudessaan ”High Voltage” on varsin potkiva levy.
3. Let There Be Rock
“Let There Be Rock” julkaistiin ennen “Poweragea”, ja toisin kuin “Powerage” “Let There Be Rockilta” löytyy useampi AC/DC:n iso hitti. Näitä ovat esimerkiksi “Let There Be Rock”, “Bad Boy Boogie”, “Problem Child” sekä “Whole Lotta Rosie”. Hyvästä sisällöstä huolimatta yhtye ei onnistunut vielä vuonna 1977 tekemään läpimurtoa Yhdysvaltoihin. Tältä albumilta on päätynyt monta kappaletta vuotta myöhemmin äänitetylle ”If You Want Blood (You’ve Got It)” -livealbumille, jolla niistä on hiottu entistä energisempi vetoja.
2. If You Want Blood (You’ve Got It)
Australaisyhtyeen livetaltiointi, joka on äänitetty “Powerage”-albumikiertueella, on täyttä rautaa alusta loppuun. Vaikka monet kappaleet on venytetty livenä lähes kuusiminuuttisiksi, ovat ne siitä huolimatta energisyydessään suorastaan sähköisiä. Albumille on onnistuttu vangitsemaan nuoren yhtyeen vimmainen energia, ja levy lukeutuu taatusti 70-luvun parhaimmaksi live-albumiksi. Pidennetyt versiot ”Bad Boy Boogiesta” ja ”Let There Be Rockista” sekä raivokkaat “Hell Ain’t A Bad Place To Be” ja “Problem Child” ovat vertaansa vailla. Kokonaisuudessaan levy on äärimmäisen onnistunut, sillä sille ei ole päätynyt yhtään heikkoa vetoa.
1. Highway To Hell
Paalupaikan valinta on näissä ruodinnoissa lähes aina haastavaa, ja niin se oli Bon Scottin aikaisen AC/DC:nkin kohdalla. Ainoastaan ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” pysyi sillä sijoituksella, jolle olin sen aluksi kaavaillut. Kaikki muut levyt vaihtelivat sijoituksiaan sitä mukaan, kun kertasin niiden sisällön. Useampi levy olisi voinut sopia ensimmäiselle sijalle. Kun albumien hyvien kappaleiden määrää ja levykokonaisuuksia vertailee keskenään, niin ehkä ”Highway To Hell” menee tänään niukasti muista ohi. Ja kun katsoo levyn kappalelistaa, ei voi kuin todeta sen olevan vakuuttava.
Järkälemäisen nimikkokappaleensa lisäksi levylle on päätynyt puhdasta adrenaliinia, hikeä ja rock ’n’ rollia ”Girls Got Rhythm”-, Shot Down In Flames”- ja ”If You Want Blood (You’ve Got It) -kappaleiden muodossa. Pehmeämpää tulokulmaa löytyy tietenkin ”Touch Too Much”- ja ”Love Hungry Man” -kappaleiden kautta. Myös levyn päättävä ”Night Prowler” on oma lukunsa.
”Highway To Helliä” kuunnellessa ei voi olla miettimättä, miten toisenlainen tarina AC/DC:lle olisi voinut tulla, jossa Scott ei olisikaan menehtynyt. Olisiko yhtye koskaan myynyt yhtä menestynyttä levyä kuin ”Back In Black”? Voi olla ettei, sillä kyllähän Scottin kuolema varmasti vaikutti kyseisen levyn myyntituloksiin. Asioilla on kääntöpuolensa. Vaikka emme voi enää nähdä Scottia lavalla (paitsi ehkä hologrammina), on hänen äänensä kuitenkin kuolematon. Ja onneksi hänen ääntään voi kuunnella jopa näin monelta albumilta, joille hän ehti vuodattaa sieluaan uransa aikana.
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
