Tuotanto ruodinnassa: Corroded
Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät vastaa absoluuttista totuutta siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan listaus edustaa artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipidettä. ”Tuotanto ruodinnassa” -artikkelien suhteen on ollut viime aikoina hiljaista, mutta kun kesällä on tavallista enemmän aikaa olla kotona ja kuunnella musiikkia, on ainakin itselläni tarkoitus julkaista muutama tähän artikkelisarjaan sisältyvä kirjoitus.
Tällä kertaa vuorossa on hard rock -yhtye Corroded, joka on tähän päivään mennessä julkaissut viisi pitkäsoittoa. Ruotsista, Ångesta, kotoisin oleva yhtye luottaa musiikissaan jyhkeisiin riffeihin ja äijämäiseen meininkiin, jota on viihdyttävää kuunnella albumista toiseen. Yhtyeen soundi ei ole vuosien aikana muuttunut merkittävästi, vaan uutta näkökulmaa musiikkiin on haettu hillitysti. Seuraavaksi sitten albumien nokkimisjärjestys.
5. Bitter
Viime vuonna ilmestynyt, ruotsalaisyhtyeen viides pitkäsoitto, ”Bitter”, oli hienoinen pettymys. Odotukseni olivat liian korkealla erinomaisen ”Defcon Zero” -albumin jäljiltä, jonka perusteella olin toivonut yhtyeen jatkavan tummanpuhuvalla hard rock -linjallaan. Siltä osin Corroded lunastikin lupauksensa, sillä ”Bitter” ei tee eroa yhtyeen muuhun tuotantoon soundinsa perusteella – ainoastaan kappaleiden tason suhteen. Muihin pitkäsoittoihin verrattuna ”Bitter” on monotoninen, paikoillaan junnaava albumi, jolla on hyvä hard rock -soundi mutta josta uupuu sanoma. Levy ei kerta kaikkiaan ole onnistunut puhuttelemaan minua usean yrityksen jälkeenkään. Sen takia albumi päätyi jonon hännille.
4. Exit To Transfer
Mainos päättyy
Corrodedin toinen albumi, ”Exit To Transfer”, jatkoi pitkälti samoilla suuntaviivoilla debyyttialbumin kanssa, missä on niin hyvät kuin huonot puolensa. Negatiivisin puoli on se, ettei albumi tarjoa suuria yllätyksiä, mutta onneksi kappalelista sisältää lukuisia väkeviä paukkuja: tällaisia ovat niin ”Age Of Rage”, ”Piece By Piece”, ”I Am Your Saviour” kuin ”The Scars, The Wounds”. ”Exit To Transfer” on hyvä kokonaisuus Corrodedilta, mutta kovan kilpailun vuoksi se jää nyt tälle sijalle.
3. Eleven Shades Of Black
Mainos päättyy
Corrodedin esikoisalbumi on yllättävän tasokas kokonaisuus, jolta löytyy monta mainiota hard rock -kappaletta. Ruotsalaisyhtye vaikuttaisi löytäneen identiteettinsä suhteellisen varhain, sillä debyytti sisältää tuttua hard rockia, jota löytyy Corrodedin myöhemmiltäkin julkaisuilta. Vokalisti-kitaristi Jens Westinin karismaattinen ääni pääsee oikeuksiinsa ”6 Ft Of Anger”-, ”Time And Again”- ja ”King Of Nothing” -kappaleissa, joista löytyy niin vihaisia kuin puhtaita lauluosuuksia. 11 kappaleen kokonaisuus on tasaisen hyvä, ja se kantaa loppuun saakka mallikkaasti.
2. State Of Disgrace
”State Of Disgrace” oli ensikosketukseni Corrodediin. Ostin levyn aikoinaan Joensuussa paikallisesta äänilevyliikkeestä, josta kyseinen levy löytyi poistolaarista. Muistan, että albumin kansi puhutteli minua erityisesti, sillä se muistutti ”Cabin In The Woods” -kauhuelokuvan mainosta. Näin jälkeenpäin todettuna muutaman euron sijoittaminen fiilispohjalta oli hyvä kokeilu, sillä tämä albumi on soinut aikanaan hyvin ahkerasti kotitaloudessamme. Pitkäsoitolta löytyvät neljä ensimmäistä kappaletta ovat täyttä hard rock -pöhinää, joka huipentuu ”I Will Not” -kappaleeseen. Sen jälkeen albumi jatkaa vahvasti vuorotellen kevyempiä ja raskaampia rutistuksia. ”State Of Disgrace” on vahva paketti.
1. Defcon Zero
Kun olin löytänyt Corrodedin, odotin pitkään ja hartaasti ruotsalaisyhtyeen seuraavaa julkaisua. Sitä saikin odottaa useamman vuoden ajan, mutta kun ”Defcon Zero” ilmestyi vuonna 2017, oli mukava huomata, että odotus oli kannattanut. Vuosien saatossa Corroded oli löytänyt entistä tummemman ja raskaamman hard rock -soundin, joka on kulminoitunut ”Defcon Zerolle”. ”Gun And A Bullet”, ”Retract And Disconnect” ja ”Fall Of The Nation” ovat loistavia esimerkkejä tuhdista ja vihaisesta soundista. Albumilta löytyy myös vokalisti-kitaristi Jens Westinin puhtaampaa tulkintaa esimerkiksi ”Carry Me My Bones”- ja ”A Note To Me” -kappaleiden muodossa. ”Defcon Zero” teki minuun aikanaan vaikutuksen, ja levy on vielä nykypäivänäkin pirun hyvän kuuloinen. Se on myös ehdottomasti Corrodedin uran tähänastisista julkaisuista väkevin ja onnistunein.
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen