Tuotanto ruodinnassa: Dimmu Borgir

Dimmu Borgir

Suunnittelimme toimituksessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipide.

Dimmu Borgir on yksi maailman menestyneimmistä black metal -yhtyeistä, ja bändi on onnistunut 26-vuotisen uransa aikana rikkomaan monia oletuksia ja genrerajoja. Pääasiassa vokalisti Shagrathin sekä kitaristien Silenozin ja Galderin luotsaama Dimmu Borgir on vuosien varrella muuttanut rajulla kädellä niin musikaalisia teemojaan kuin kokoonpanoaankin mutta onnistunut pysymään uskollisena itselleen paria harha-askelta lukuun ottamatta. Dimmu Borgir saapuu esiintymään 28. kesäkuuta Helsingin Tuska-festivaalille, jolloin odotettavissa lienee huikeaa sinfonisen black metalin riemusoittoa.

Dimmu Borgirin koko tuotannon ruodinta osoittautui paljon odotettua vaikeammaksi tehtäväksi. Viimeinen ja ensimmäinen sija tuntuivat selkeiltä, mutta loppujen kahdeksan keskenään hyvin erilaisen ja monin tavoin onnistuneen albumin järjestykseen laittaminen vaati systemaattista kuuntelua ja armottomia ratkaisuja. Alla listattuna Dimmu Borgirin kymmenen kokopitkää albumia allekirjoittaneen mielestä huonoimmasta parhaimpaan.

10. Stormblåst MMV (2005)

Uusintaversio ”Stormblåstista” on levy, jota kukaan ei tarvinnut tai halunnut. Se ei ole pyörinyt paljon soittimessa, sillä soittimeen päätyy aina mieluummin alkuperäinen, vuoden 1996 ”Stormblåst”. Kokonaisen vanhan levyn uudelleen tekeminen vaikuttaa laiskalta ja melko turhalta ratkaisulta. Mietityttää, kuuluisiko sitä listata lainkaan, vaikka se luetaankin virallisesti bändin kokopitkiin albumeihin. Kokonaan uusi kappale ”Sorgens Kammer (Del II)”, joka laitettiin vanhan ”Sorgens Kammerin” tilalle, on oikein onnistunut ja fiilikseltään mielenkiintoinen biisi. Muuten levy ei hetkauta suuntaan tai toiseen.

9. Abrahadabra (2010)

”Abrahadabra” on Dimmu Borgirin kevyin levy, joka rakentuu pääasiassa sinfoniaorkesterin ympärille. ”Abrahadabra” on Dimmu Borgiriksi hyvin keskiverto paketti, joka sisältää harvinaisen vähän sellaisia biisejä, joita jaksaisi laittaa muuten vain soimaan. Bändi lienee olleen pienessä kriisissä basisti-vokalisti ICS Vortexin ja kosketinsoittaja Mustiksen lähdön jälkeen, sillä ”Abrahadabra” tuntuu liian täyteenahdetulta ja pomppivalta kokonaisuudelta. Biiseistä puuttuu Dimmusta tuttu potku ja raakuus. Näiden seikkojen myötä paikka listan häntäpäässä tuntuu luonnolliselta. Yksi pitkäsoiton kappaleista nousee kirkkaasti ylitse muiden, ja se on erittäin onnistuneesti sävelletty bändin nimikkokappale ”Dimmu Borgir”.

8. Spiritual Black Dimensions (1999)

Vuonna 1999 julkaistu ”Spiritual Black Dimensions” on Dimmu Borgirin neljäs pitkäsoitto ja ensimmäinen levy, joka kuulostaa niin sanotusti modernimmalta Dimmulta. Soundimuutos edeltävään ”Enthrone Darkness Triumphantiin” verrattuna on valtava. ”Spiritual Black Dimensions” on ensimmäinen levy, jonka tekijäkaartiin kuuluu komplekseista sävellyksistään tunnettu kosketinsoittaja Mustis. Levyllä kuullaan myös ICS Vortexin tunnistettavaa puhdasta laulua, vaikkei hän ollutkaan vielä tässä vaiheessa bändin virallinen jäsen. Jostain syystä ja useista kuuntelukerroista huolimatta ”Spiritual Black Dimensions” on jäänyt hiukan vieraaksi, eikä punaista lankaa tunnu löytyvän, vaikka sitä kuinka yrittäisi etsiä. Levyn biiseistä hienoin ja mieleenpainuvin lienee loppupäästä löytyvä ”The Insight and the Catharsis”, joka on myös albumin pisin kappale.

7. In Sorte Diaboli (2007)

Kahdeksas pitkäsoitto ”In Sorte Diaboli” oli ensimmäinen Dimmu Borgirin levy, joka päätyi allekirjoittaneen ostoslistalle ja jatkuvaan pyöritykseen soittimessa. Albumi alkaa räjähtävästi kappaleella ”The Serpentine Offering”, joka aiheuttaa valtavan tarpeen heiluttaa päätä ja puida nyrkkiä. ”In Sorte Diaboli” on soundillisesti sitä raainta ja raskainta Dimmua, josta oman osansa tekee levyllä tuplabasaria tykittävä rumpali Hellhammer, joka tunnetaan muun muassa Mayhemin lähes alkuperäisenä jäsenenä. Ja niitä tuplabasareita ei muuten tällä levyllä säästellä, mistä paras esimerkki lienee biisissä ”The Chosen Legacy”. Vahvat riffit, huikeat sinfoniaosuudet ja nopeat rumpukompit luovat levylle brutaaleja kokonaisuuksia. ”In Sorte Diaboli” on kaikin puolin onnistunut pitkäsoitto, mutta listan kärkipäähän se ei millään yllä.

6. For All Tid (1994)

Dimmu Borgirin ensimmäinen pitkäsoitto ”For All Tid” on onnistunut debyytti, jonka surulliset melodiat ja raa’at vokaalit täydentyvät syntikkamelodioiden avuin. ”Stien”-kappaleessa on erityisen mieleenpainuva korkea melodia, jota alkaa usein huomaamattaan vihellellä. Levyn parhaisiin biiseihin kuuluvat ”Glittertind” ja nimikkokappale ”For All Tid”. Levyltä löytyy myös Dimmun ensimmäiseltä ”Inn I Evighetens Mørke” -EP:ltä alkuperäisesti tuttu biisi ”Raabjørn Speiler Draugheims Skodde”, jonka alun melodia on hypnoottisen hieno. Vuoden 1996 uusintapainos ”For All Tidistä” sisältää myös EP:n biisit ”Inn I Evighetens Mørke (Pt. I)” ja ”Inn I Evighetens Mørke (Pt. II)”, jotka ovat onnistunut lisä albumin loppuun ensimmäisen kappaleen ollessa mielettömän kaunis instrumentaalibiisi ja toisen oikein alkuperäinen bläkkispläjäys. Vanhaa ja uusinta tuotantoa peräjälkeen kuunnellessa huomaa, miten paljon Dimmu Borgir on muuttunut ja muovaantunut vuosien saatossa löytäen omat maneerinsa. ”For All Tidissa” vetoaa kenties sen originaalisuus ja se, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä kuulostaakseen loistavalta.

5. Death Cult Armageddon (2003)

”Death Cult Armageddonia” ei voi listata mainitsematta heti alkuun yhtä Dimmu Borgirin parhaista biiseistä, jo lähes klassikoksi muodostunutta ”Progenies of the Great Apocalypsea”. Se on kappale, joka on nostanut itsensä korkeuksiin olemalla täydellisesti sävelletty, koukuttava, kaunis ja raaka – kaikkea samaan aikaan. Kappaleessa kuullaan vokalisti Shagrathin lisäksi Immortalin ex-vokalisti Abbathin raa’an riipivää ääntä, joka lisää biisiin syvyyttä. ”Death Cult Armageddon” on kaikin puolin todella onnistunut pitkäsoitto, joka sisältää sellaisia loistobiisejä kuten ”Vredesbyrd” ja ”Blood Hunger Doctrine”. Albumi ei yllä aivan listauksen kärkeen, mutta se on kaiken kaikkiaan erittäin kiitettävä suoritus.

4. Stormblåst (1996)

”Stormblåst” on albumi, joka kuuluu kirkkaasti sinfonisen black metalin legendaarisimpien ja uraauurtavimpien albumien kirjoon. Dimmu Borgirin toista pitkäsoittoa varjostaa se, että koko ”Sorgens Kammer” -kappale ja ”Alt Lys Er Svunnet Hen” -avausraidan intro ovat molemmat plagiaatteja. Siitäkin huolimatta ”Stormblåst” on black metal -klassikko täynnä loistavia biisejä, jotka huokuvat surumielistä tunnelmaa ja originaaleja melodioita. Nimikkobiisi ”Stormblåstin” lisäksi esimerkiksi ”Antikrist” ja ”Broderskapets Ring” ovat levyn hienoimpia ja mielenkiintoisimpia kappaleita, ja tokihan norjankieliset lyriikat lisäävät albumiin sitä tiettyä fiilistä. Etenkin vanhemmassa sinfonisessa black metalissa tunnelmointi on tärkeässä osassa, ja ”Stormblåst” onnistuu välittämään sen juuri oikein.

3. Puritanical Euphoric Misanthropia (2001) 

Pronssipaikalle päätyy Dimmun viides pitkäsoitto ”Puritanical Euphoric Misanthropia”, joka on täynnä tykitystä ja sinfoniaa – aitoa Dimmu Borgiria siis! Levyn orkestraalipläjäykset ja vokaalien erilaiset efektit ovat hyvin kokeellisia ja toimivat hienosti luoden uniikin kokonaisuuden. Biiseistä on, totta kai, mainittava loistokas teos ”Kings of the Carnival Creation”, joka on täydellinen luomus ja kuvaa yhtenä kappaleena hienosti albumikokonaisuutta. Levy on täynnä upeita kappaleita, joista mainittakoon brutaali ”Indoctrination” ja ”Hybrid Stigmata”. Albumin villi kortti lienee ”Puritania”, joka on myös levyn eniten mielipiteitä jakava kappale. Se ei ole niinkään loistavasti sävelletty tai muutenkaan erityisen hyvä kappale, mutta se toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan vain niin perkeleen hyvin.

2. Eonian (2018)

Viime vuonna julkaistu yhtyeen kymmenes pitkäsoitto ”Eonian” jakoi heti ensimmäisen singlen ”Interdimensional Summitin” ilmestyttyä railakkaasti mielipiteitä uudistuneesta Dimmu Borgirista: Albumi on liian kevyt, siinä on liikaa kuoro-osuuksia, mikään ei ole ollut hyvää sitten norjankielisen tuotannon, ja ”In Sorte Diabolin” jälkeen bändistä lähteneet Mustis ja ICS Vortex olivat Dimmu Borgirin sielu, joita ilman mikään ei ole hyvää – näin muutaman yleisesti suositun mielipiteen mainitakseni. Sanotaan suoraan: ”Eonian” on albumi, joka hipoo täydellisyyttä ja ansaitsee ehdottomasti listan kakkospaikkansa. ”Abrahadabran” jälkeen olisi voinut tulla mitä tahansa, ja nyt kävi niin, että kahdeksan vuoden odotus palkittiin. ”Eonian” on monipuolinen, eheä ja kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin eli ehdalta 2010-luvun Dimmu Borgirilta. Bändi otti todellisuudessa soundillisesti takapakkia vähentäen reippaasti orkestraaliosuuksia ja lisäten loistavaa riffittelyä. Kitaristi Silenoz ylitti itsensä kirjoittaessaan kappaleiden lyriikat, jotka tuntuvat aiempaa merkityksellisemmiltä ja syväluotaavammilta. Kappaleista nousevat pinnalle toisena singlenä julkaistu yllättävä ”Council of Wolves and Snakes”, joka kietoo kuuntelijan hypnoottiseen tunnelmaansa ja ”Alpha Aeon Omega”, joka on rakenteeltaan täydellinen biisi upeine melodioineen ja kekseliäine kitarariffeineen aivan kuten on sen  mahtipontinen yleisilmekin.

1. Enthrone Darkness Triumphant (1997)

Dimmu Borgirin vuonna 1997 julkaistu kolmas pitkäsoitto ”Enthrone Darkness Triumphant” on kokonaisuus, joka on alusta loppuun saakka silkkaa musikaalista euforiaa, ja se ansaitsee kirkkaasti paikkansa listan ensimmäisellä sijalla. Se on levy, jolla Dimmu Borgir alkaa löytää omaa, tunnistettavaa soundiaan ollen synkän raaka ja pitäen sisällään kuitenkin samalla yhtyeen koko diskografian ajalta kauneimpia melodioita ja menevimpiä kitarariffejä. Albumin kappaleet tuntuvat lähes satumaisen hienoilta, eikä samanlaista tunnelmaa ole onnistunut luomaan yksikään muu Dimmu Borgirin levy – tai halunnut ehkä edes lähteä yrittämäänkään. ”Enthrone Darkness Triumphant” sisältää black metalin ikivihreidenkin joukkoon tituleeratut kappaleet ”Mourning Palace”, jonka ensisointujen lähtiessä soimaan tuppaa kuuntelija hiukan herkistymään sekä ”Spellbound (By The Devil)”. Koko levy on täynnä samanveroisia kappaleita, joista mainittakoon mestarilliset ”Succubus In Rapture” ja ”Entrance”, jotka aiheuttavat kylmiä väreitä joka kuuntelukerralla. ”Enthrone Darkness Triumphant” on mestariteos, jonka jokaisen kappaleen voisi mainita erikseen – niin hyviä ne ovat. ”Enthrone Darkness Triumphantin” jokainen elementti on täydellisessä tasapainossa, eikä se vaadi mitään lisää tuottaakseen maksimaalisen kuuntelunautinnon.

Oli ilo nähdä Dimmun saaneen aivan uudenlaista energiaa myös live-esiintymiseensä kesän 2018 festarikeikkojen perusteella, joten bändin esiintyminen Tuskassa tulee varmasti olemaan mieleenpainuva. Dimmu Borgir on jälleen vahva oma itsensä, ja uutta materiaalia on toivottavasti tiedossa hieman aiemmin kuin vasta seitsemän vuoden päästä.

Kommentoi julkaisua