Tuotanto ruodinnassa: Ismo Alanko

”Kulkurin iltakalja”, ”Levottomat jalat”, ”Rakkaudesta”, ”Peltirumpu”, ”Extaasiin”, ”Taiteilijaelämää”, ”Rakkaus on ruma sana”, ”Seitsemän päivää”, ”Tuulen selkään”, ”Unelmia ja valheita”, ”Voi ei”…

Suomalaisen rockin ja lyriikan sanansaattaja Ismo Alanko täyttää tänään 60. Lämpimät onnittelut! Alangon julkaisut muodostavat vaiherikkaan runsaan palasen kotimaisen rockmusiikin historiaa. Pieni katsaus hänen tuotantoonsa on siis merkkipäivän – ja miehen itsensä – kunniaksi paikallaan.

Ismo Alanko nousi huipulle Hassisen koneessa, rikkoi rajoja Sielun Veljissä ja jatkoi tinkimätöntä luomistyötään johtaen omaa nimeään kantavia kokoonpanoja. Vuosiin on mahtunut myös aivan yksin vedettyjä kiertueita, joiden riisuttu ilmaisu on osoittautunut vetoavaksi. Toisaalta historian hengittämisen ja uudelleen elämisen piti tulla toteen jo kesällä, kiitos Hassisen koneen keikkojen, mutta voi korona minkä teit.

Alangon tuotanto on laajuudessaan mykistävä. Studioalbumeja on kertynyt 22 ja tähän livelevyt ja kokoelmat päälle. On selvää, että tällaisen tuotannon rankkaaminen olisi jäätävä prosessi. Tällä kertaa olen poiminut Alangon albumeista ne parhaat. Kriteereinä käytän levyjen eheyttä, biisien synnyttämää tunnetta ja vaikuttavuutta, eli tämäkin lista on täysin subjektiivinen. Eri mieltä pitää olla!

10. ”Irti!” (1996)

Todellista angstin tai elämän rajallisuuden tiedostamisen juhlaa. Kuulijasta riippuen. ”Kriisistä kriisiin” tarjoilee kuulijalle huikean kuvauksen elämän haasteista: siitä, kuinka maallinen vaellus on yhtä kriiseilyä riippumatta siitä mitä yritämme ja teemme. Biisin arvoa nostaa sen sävellyksellinen positiivinen poljento, joka tuo lauluun omanlaisensa lennon. ”Aika kuolla” ei albumilla pääse oikeuksiinsa. Lähestyvän kuoleman riuduttavuus tulee sovituksellisesti parhaiten esille ”Yksin Vanhalla” -livelevyllä, jossa instrumenttien vähäisyys aiheuttaa Alangon äänenkäytön lisäksi uskomattoman synkkyyden tulvinnan. ”Elämä on hauras” kertoo jo nimenä kaiken olennaisen elämästä ja maailmasta yleensä. Jälleen sanat ja sävellys tukevat toisiaan tehden Alangon tulkinnan myötä biisistä jopa herkän.

Levyn loppuosa ei oikein vakuuttanut, mutta tällä kertaa lukumäärällisesti vähäiset, laadullisesti uskomattoman korkeat kokemukset nostivat albumin listalle.

9. ”Onnellisuus” (2010)

Kyseessä Ismo Alanko Teholla -duon (Ismo Alanko & Teho Majamäki) jälkimmäinen tuotos. Albumi on kokonaisuutena ”Blanco Spiritualista” parempi ja säväyttää yksinkertaisesti enemmän. Kaksikon debyytille kun mahtui mielestäni tyhjiä raitoja. Tälle ei juurikaan.

”Onnellisuudesta” mieleen on piirtynyt kantaaottavuus. Alanko luo lyriikallaan tarkkoja silmäyksiä erilaisiin haasteisiin, kuten rauhan vaikeuteen, onnellisuuden dilemmaan, väkivallattomuuden hyväksymättömyyteen ja todellisen rakkauden vangitsevuuteen.

Yksittäisten laulujen tasolla merkittävimpiä ovat ”Onnellisuus”, ”Antaudutaan” ja ”Sytytä elämä”. Kaikki ovat kantaaottavia, sävel ja sanoitus sopivat upeasti yhteen ja biiseissä on optimistinen vire.

”Onnellisuus” on räväkkä ja koskettava kokonaisuus. Toivon mukaan näitä ralleja kuultaisiin enemmän livenä!

8. ”Minä ja Pojat” (2004)

Kiteytettynä raikasta, täyteläistä rockia. Positiivista rakkauden sanomaa tarjoilevat varsinkin levyn kolme ensimmäistä kappaletta. Erityisesti ”Rakkaus hallitsee” kolahti tätä kuunnellessa lujaa.

Muista lauluista ”Liikaa” teki minuun suuren vaikutuksen kuultuna aikanaan keikalla Joensuun Kerubissa. Sanoitukseltaan hyvin osuva ja painii teemaltaan edellisvuotisen ”Voi ei!” -biisin kanssa samassa sarjassa. Alangon huumoriosastoa edustava ”Pentti” avautui minulle kunnolla vasta pari päivää sitten, ja eihän sitä ilman naurun hymähdyksiä pysty kuuntelemaan.

Ehjä ja laadukas albumi kunnollista rockia. Tällaista kun tulisi lisää tähän maahan.

7. ”Ismo Kullervo Alanko” (2015)

”Rakkaudesta” on tultu kauas. Yksittäisestä syvällisestä laulusta kokonaiseen rakkausteemaiseen albumiin. Vuodesta 1987 vuoteen 2015. Väliin jää 28 laulujen vuotta. ”Ismo Kullervo Alanko” on koskettava ja sielua riuduttaen raastava kokonaisuus, jota kuunnellessa mieli alkaa kelailla esimerkiksi (pieleen) menneitä suhteita. Optimismilla Alanko ei turhaan mässäile, vaikka ”Kieli  jolla vaikenen” tai ”Lintuperspektiivi” tämänkaltaisia lauluja ovatkin. Sen sijaan ”Unelmia ja valheita” ja ”Liikemies” vievät kuuntelijan angstisiin virtauksiin, mikä ei ole heikkous, vaan albumin vahvuus.

Lasiin viiniä, mukava asento nojatuolissa ja kuunteluun tämä tuotos!

6. ”Rumat sävelet” (1981)

Hassisen koneen tuotannosta henkilökohtaisesti rakkain. Syyt: ”Oikeus on voittanut taas”, ”Jurot nuorisojulkkikset”  ja ”Odotat?!”. Teräviä ralleja ja rajua, kantaaottavaa lyriikkaa. Mutta mitä muuta albumilta voisi nostaa esiin?

Hitaampien laulujen puolelta ”Uhrisavua” teki lähtemättömän vaikutuksen Reijo Heiskasen kitaraoinnilla, sävellyksen ja lyriikan synkkyydellä ja nerokkaalla kertosäkeellään. ”Tällä tiellä” ei myöskään voi jättää vaille mainintaa. Koskettavan rauhallinen, lyriikaltaan surullisen kaihoisa laulu vie ajatukset väistämättä synkkiin vesiin.

”Rumat sävelet” on synkähkö ja kantaaottava albumi. Ellet ole tutustunut, niin äkkiä kuunteluun!

5. ”Maailmanlopun sushibaari” (2013)

Kaksi lainausta:

“Mä lähetän sut tuulen selkään

En hymyile

Sä vapiset, et suotta pelkää

Mä vaikenen

En odottanut sukellusta

Näin aikaisin

Me kaipasimme suojelusta

Saimme paniikin”

“Valo alkoi vähetä, ilta pimeni

Nousin ylös risukkoista mäkeä kun ensimmäiset

Omituiset vanhat rouvat, kännissä kuin käet

Huojuivat mua kohti kurkotellen kourillaan

Jotka kauhukseni huomasin paiseisiksi kauttaaltaan

Vastaan vyöryi puoliks maatuneita äijiä

Ne naamat riekaleina heilutteli käden tynkiä”

Näihin kiteytyy jotain olennaista.

”Tuulen selkään” sisältää monitulkintaista kuvausta. Kertosäe säteilee minulle tietynlaista elämän haastavuutta, vaikeita valintoja ja elämän ennustettavuutta. Kappale on eräs Alangon tuotannon kauneimmista ja eräs tämän albumin merkittävimpiä.

”Maailmanlopun sushibaarissa” liikutaan nykymaailman kuvauksessa, kuitenkin toisaalta jossain aivan muualla, vaihtoehtoiselta todellisuudelta tuntuvassa. Zombeissa voi nähdä myös jotakin vertauskuvallisuutta tämän todellisuuden kauhuihin. Illan pimetessä mieli alkaa vaeltaa ja pahimmat pelkomme tulvivat esiin. Lyriikat jopa herättävät kauhua.

On levyllä muutakin. Rakkauden perään kyselevä ”Missä se on”, rajulla kitarallaan säväyttävä ”Itara kitara” ja ikäkriisiä tuskaileva ”Vanha nuori”, jonka ”viisi vitun kymmentä plus” kiteyttää osuvasti kriiseilyn tyyliin “enhän mä voi olla näin vanha kun olen kuitenkin päästäni nuori!”

Kokonaisuutena albumi toimii hienosti, eikä kuunnellessa tarvitse tylsistyä. Tunteet välittyvät kiihkeästi, ja bändi on jälleen kovassa vireessä.

4.  ”Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää” (2013)

Ei tietenkään mitään helvetin tasavuosia, sillä kaikkihan niin tekevät. Sen sijaan 33 ⅓ on samantien kiehtova, joka sotii hienosti vitosia ja nollia vastaan. Alangolle tyypilliseen tapaan livelevylle taltioitu keikka hipoo pituudessaan taivaan glooriaa, ja kerrankin kaikki suurimmat hitit ovat kuultavissa samalta tallenteelta, mikä on poikkeuksellista. Herran hyvien biisien lista on niin valtava, että aina jotain pystyy jättämään pois.

Mitä jäi käteen: Koskettava ”Rakkaudesta”, raivoisa ”Päivän uutinen”, karunkaunis ”Tuulen selkään”, utopiaa tihkuva ”Maailmanlopun sushibaari” ja letkeä ”Vittu kun vituttaa”. Muun muassa.

Alanko bändeineen oli rautaisessa iskussa, kuten käytännössä aina. Tuotannon ruodinta oli hyvin kokonaisvaltaista ja hitteihin painottunutta. Kerrankin.

3. ”Yksin Vanhalla” (2017)

Yksin esiintymisessä on oma maaginen kauneutensa. On vain tekijä ja hänen instrumenttinsa. Kaikki on vain hänen ilmaisunsa varassa. Virheet kuuluvat eikä kukaan auta. Kyseessä on raa’in ja toisaalta primitiivisin tapa esiintyä. Levyn nimi kertoo olennaisen, eli yksin ollaan Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, joka vallattiin opiskelijoiden toimesta vuonna 1968 protestiksi yliopiston opetusta ja hallintoa vastaan. Tapaus oli opiskelijoiden liikehdinnän merkittävä ilmaus Suomessa.

”Yksin Vanhalla” summaa Alangon uraa kokonaisvaltaisesti.  Tyylilleen uskollisena mukana on kaikkea, eli Hassisen koneen ja Sielun Veljien aikaista tuotantoa ei ole nakattu menemään. Toisaalta kaikkein uusinta materiaalia löytyy myös, joista vaikuttavin oli varsinaisella albumillakin minimalistinen ”Lintuperspektiivi”.

Alanko osoitti livelevyllä kykynsä sovittaa. ”On mulla unelman” hiljainen synkkyys, ”Aika kuolla” – biisin kuolemaa kolkutteleva karuus sekä ”Harsoisen teräksen” repivä rajuus käyvät esimerkeistä.

Ehjä kokonaisuus ja huikea yksin vedetty taiteellinen pläjäys ansaitsevat kiitoksen.

2. ”Täältä tullaan Venäjä” (1980)

On suhteellisen harvinaista, että huipulle noustaan heti debyyttialbumilla. Hassisen kone teki tämän räväkästi, kuvia kumartelematta, tarjoillen vauhdikkaan intohimoista rockia. Ensimmäiseltä kiekolta monet tuotokset  (mm. ”Rappiolla” ja ”Kulkurin iltakalja”)  ovat nousseet klassikon asemaan, mikä kertoo jotakin. Kappaleet ovat kestäneet aikaa ja vielä 40 vuoden jälkeenkin keikkayleisö syttyy näihin.

”Täältä tullaan Venäjän” eheys tekee suuren vaikutuksen. Turhantyhjää raitaa ei löydä, vaikka sen etsimiseen tuhlaisi aikaa. Hassisen kone on ollut jo esikoisellaan valmis. Lapsuksia ei tule vastaan, huonosta tuottamisesta puhumattakaan. Ja se sovinnaisten rajojen rikkominen Alangon lyriikoissa ansaitsee erillisen kunniamaininnan.

Upea kokonaisuus, joka sopii luukutettavaksi varsinkin tänään!

1.”La’Amourha” (1985)

Sielun Veljien tietynlainen huipennus. Shamanistinen, magiikkaa tulviva tuotos on varsin mykistävää kuunneltavaa.

“Lastenhuoneen seinät ovat keltaiset

Myös aurinko on keltainen, niin kerrotaan

Oi kunpa pääsisi joskus sitä katsomaan”

”Peltirumpu” on klassikko, shamanismillaan kiinnostava ja vauhdikas ralli, jonka kuuntelemiseen ei ikinä kyllästy. ”L’Amour” jatkaa rytmillisesti nopealla tempolla tuoden lisää syvyyttä levylle. Ja tottahan se on, että rakastuminen on päivittäin mukavaa!

Neljä ensimmäistä biisiä tarjoilevat kunnon rockia. Sitten hetkeksi rauhoitutaan, kunnes ”On mulla unelma” laittaa nilkan suoraksi. Biisi sisältää myös suosikkisäkeeni Alangon tuotannosta. Minua on aina kiehtonut taiteilijan tietty kapinallisuus, mitä tulee sovinnaisuuteen. Se on hienoa, rohkeaa ja aitoa. ”Mä pyyhin perseeni siniristilipulla…” aiheutti aikanaan soittokiellon Ylellä, mutta kuka sellaista nyt ei olisi ennen muinoin hankkinut. ”On mulla unelma” on muutenkin albumilla räväkkyyttä tulviva ja räiskähtelevä tuotos, joka pilkkaa osuvasti kansallisuuden rajoja ottaen kantaa maailman vapauteen. Alanko heitti bussin alle tasa-arvoisesti niin Suomen kuin Neuvostoliitonkin kansallistunnukset, eli johdonmukaisuuden puutteesta häntä ei voi syyttää.

”Laulu” rauhoittaa kuulijan lopulta. Koskettava, herkkä ja hyvällä tavalla alkukantainen biisi on eräs Alangon parhaimpia vetoja koskaan.

“Vaikken mä aina jaksa

Uskoo ja rakastaa

Niin on täällä vielä helvetisti

Kaunista katseltavaa”

Ismo Alanko Facebookissa

Ismo Alanko

Kirjoittanut: Markus Raatikainen