Tuotanto ruodinnassa: Lordi

Suunnittelimme toimituksessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät ole absoluuttinen totuus siitä, mikä albumi on bändin paras, vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipide.

Lordi oli bändi, joka avasi silmäni raskaan musiikin hienoudelle reilu vuosikymmen sitten, ja on siitä lähtien ollut ja tulee aina olemaan lempibändini. Ei lienekään yllätys, että bändi ei ole mielestäni toistaiseksi julkaissut yhtäkään huonoa levyä uransa aikana. Tämän vuoksi bändin levyjä listatessani edessä ei ollut valinta huonojen ja hyvien levyjen välillä, vaan loistavien ja vähemmän loistavien välillä. Silti kuunneltuani kaikkia bändin levyjä hyvinkin runsaasti vuosien saatossa, olen melko varma siitä, mitkä levyistä ovat tehneet itseeni suurimman ja lähtemättömimmän vaikutuksen, ja mitkä niistä ansaitsevat olla listani kärjessä.

8. To Beast Or Not to Beast

Lordin kuudes albumi oli bändin ensimmäinen yritys tuoda musiikkiinsa piirteitä hiukan raskaammasta hevistä kuin aikaisemmin. Vaikka lopputulos toimii, puuttuu biiseistä silti se tietty Lordille ominainen popahtava melodiantaju, jonka puutetta en täysin edes sisäistänyt, ennen kuin bändin seuraava levy ”Scare Force One” palautti tämän bändin soundiin. Silti ”To Beast Or Not to Beast” sisältää monia loistoviisuja – niistä mainittakoon vaikkapa mainioin koskettimin höystetty ”Happy New Fear” ja loistavaa tarinankerrontaa sanoituksissaan esittelevä ”Schizo Doll”.

7. Monstereophonic (Theaterror vs. Demonarchy)

Viimeisimmällä levyllään Lordi vei kokeilunhalunsa pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Levy on jaettu kahtia niin, että ensimmäinen puolisko on tuttua ja turvallista Lordia, kun taas toinen puolisko on raskainta Lordia ikinä – siis konseptialbumi täynnä polveilevaa ja King Diamond -vaikutteista tuplabasaritykitystä. Levyn paras biisi ”Let’s Go Slaughter He-Man (I Wanna Be the Beast-Man in the Masters of the Universe)” löytyy levyn ensimmäiseltä puoliskolta, mutta kokonaisuutena olen huomannut kuitenkin pitäväni huomattavasti enemmän levyn raskaammasta toisesta puoliskosta. Vaikka omiin mieltymyksiini nähden minun pitäisi rakastaa juuri levyn tukkaheville kumartavaa ensimmäistä puoliskoa, ei moni sen biiseistä kuitenkaan pärjää vertailussa Lordin suurimmille hiteille menneiltä vuosilta. Levyn toinen puolisko vie voiton yksinkertaisesti siitä syystä, että sen biisit ovat mielenkiintoisempia ja vahvempia. Jos joutuisin kuitenkin valitsemaan tämän uuden raskaan Lordin ja vanhan hittibiisejä tahkovan Lordin välillä, valitsisin silti sen vanhan, minkä vuoksi ”Monstereophonic” ei ole listallani korkeammalla.

6. The Monsterican Dream

Lordi on imagollisesti omasta mielestäni aina ollut parhaimmillaan, kun bändi keskittyy pelkän kasaritributoinnin sijaan enemmän imagonsa kauhuelokuvista ammentavaan puoleen. Käyhän se järkeen, että hirviöbändille olisi ominaista tehdä kauhumusiikkia. Tällä osastolla bändin toinen albumi ”The Monsterican Dream” on yksi bändin viehättävimpiä. Sanoitukset ovat kauhutarinoita, tunnelma on synkeä ja levyn soundi mukavan rouhea. Monista klassikkobiiseistään huolimatta Lordi kuitenkin paransi tämän levyn lähtökohdista neljännellä levyllään ”Deadache”.

5. Get Heavy

Jos olisin tehnyt tämän listauksen joitain vuosia aikaisemmin, olisin saattanut jättää Lordin debyytin lähemmäs listan pohjaa. Vuosien kuluessa on kuitenkin käynyt selväksi, että ”Get Heavy” on levy, joka vain paranee ajan kanssa. ”Would You Love a Monsterman?” ja ”Devil Is a Loser” ovat ehdottomia klassikoita, eikä levylle muutenkaan mahdu oikeastaan yhtäkään heikkoa hetkeä. Levyn outro ”13.” on yhä selkäpiitä karmiva, ja ”Biomechanic Man” on vuosien saatossa osoittautunut yhdeksi bändin parhaista livebiiseistä.

4. Scare Force One

Vaikka Lordi on biisien puolesta julkaissut parempia levyjä, ei bändi ole koskaan soundillisesti kuulostanut yhtä hyvältä kuin ”Scare Force Onella”, kiitos tuottaja Mikko Karmilan. Kitara- ja rumpusoundi ovat valtavia, ja jokainen soitin pääsee miksauksessa oikeuksiinsa. Levy myös yhdistää edeltäjäänsä ”To Beast Or Not to Beastia” huomattavasti onnistuneemmin tarttuvat tukkahevimelodiat raskaaseen tuplabasaritykitykseen. Vaikka levy sisältääkin Lordin ehkä keskinkertaisimman biisin ”The United Rocking Dead”, on levyn ensisingle ”Nailed by the Hammer of Frankenstein” taas bändin parhaita biisejä koskaan. Lisäksi nimikkobiisissä on bändin parhaat sanoitukset koskaan, ”House of Ghostin” kertsi on yksi tarttuvimpia bändin koko tuotannossa, ”Monster Is My Name” potkii perseelle niin perkeleesti, ja ”She’s a Demonin” kitarasoolo on paras millään Lordin levyllä.

3. Babez for Breakfast

Jos Mötley Crüe, Ratt, Poison ja Cinderella lähetettäisiin helvettiin, ja he palaisivat sieltä jonkinlaisina demoneina, tältä heidän levynsä kuulostaisi. ”Babez for Breakfast” vie Lordin kasaritukkahevitributoinnin äärimmilleen, ja lopputulos on yksi parhaita bilelevyjä miesmuistiin. Tätä levyä ei vaan pysty kuuntelemaan hymyilemättä ja laulamatta mukana. Levyn kompastuskivinä ovat kuitenkin sen soundit, jotka ovat valitettavan tuhnuiset kitaran hukkuessa muiden soitinten sekaan. Jos on jokin soitin, jonka en soisi hukkuvan rock-levyn miksauksessa, niin se on kitara. Idearikkaaseen edeltäjäänsä ”Deadacheen” verrattuna ”Babez for Breakfast” myös kuulostaa harmillisen ennalta-arvattavalta ja kliseiseltä. Silti, mitä enemmän aikaa kuluu levyn julkaisusta, sitä enemmän huomaan kaipaavani sen aikakauden promokuvien neonvalojen ja räikeiden värien silmänruokaa, sekä levyn feelgood-bilevibaa. Jos bändi palaisi tämän levyn tunnelmiin ”Scare Force Onen” soundeilla, voisi lopputuloksena olla Lordin paras levy koskaan.

2. The Arockalypse

Jos jokin levy Lordin tuotannossa on klassikko, niin se on ”The Arockalypse”. Tällä levyllä ollaan niin sanotusti perusasioiden äärellä – nahkaa ja niittiä, liekkejä, ja vahvistimia käännettynä yhteentoista. Juuri tältä levyltä löytyy moni Lordin kaikkein suosituimmista kappaleista, mukaan lukien se yksi Euroviisubiisi, ja itsehän en koskaan pääse yli siitä, että ”They Only Come Out at Night” on biisi, jossa kaksi lempilaulajaani – Mr. Lordi ja Udo Dirkschneider – rääkyvät yhdessä. Jos minun pitäisi suositella jollekulle Lordista kiinnostuneelle ensimmäistä Lordi-levyään, suosittelisin ehdottomasti kuuntelemaan ”The Arockalypsen”.

1. Deadache

”The Arockalypsen” jälkeen odotukseni Lordin seuraavaa levyä kohtaan olivat sanoinkuvaamattoman korkeat. Mikään ei kuitenkaan valmistanut minua siihen, miten bändi tulisi ylittämään odotukseni moninkertaisesti. ”Deadache” on levy, jolla Lordi hioo ilmaisunsa oman genrensä sisällä täydellisyyteen, ja kirjoittaa tämän melko rajatun karsinan sisällä omaperäisimmät ja vaikuttavimmat kappaleensa koskaan. ”Deadache” on osoitus siitä, miten luova niinkin näennäisesti yksinkertaisen genren kuin kasarivaikutteisen hard rockin sisällä voi olla.

”Deadache” on epäilemättä myös Lordin koko uran synkin levy. ”Monsters Keep Me Company” ja ”Raise Hell in Heaven” ovat molemmat kappaleita, joissa mies Mr. Lordin maskin takaa purkaa avoimesti pahaa oloaan ja turhautumistaan sanoituksiinsa, ja tarinoihin biiseissä kuten ”Evilyn”, ”The Devil Hides Behind Her Smile” ja ”Missing Miss Charlene” on itselleni mahdotonta uppoutua pidättelemättä kyyneleitä – niin vahvasti elän mielessäni niiden tunnelatauksia. Synkkyydestään huolimatta Lordi ei tällä levyllä kuitenkaan unohtanut tarttuvien kertsien ja popahtavien melodioiden tärkeyttä, minkä vuoksi ”Deadache” on synkkyydestään huolimatta erittäin melodinen levy. Tämä kontrasti on parhaiten esillä levyn nimikkobiisissä, joka on melodioiltaan puhdasta poppia, mutta jonka sanat kertovat murhaaja Ed Geinista. Kyseinen biisi onkin kaikkien aikojen lempibiisini, ja koko ”Deadache” -levy taas kaikkien aikojen lempilevyni. Tällä levyllä jos millä Lordin imagon ja soundin ääripäät – verinen kauhuelokuvakuvasto ja melodinen tukkahevi – ovat täydellisessä harmoniassa.

Lordi on bändi, jonka jokainen levy kuulostaa erilaiselta, mutta silti saman bändin tekemältä. Sama pihvi eri mausteilla, kuten Mr. Lordi on muistaakseni asian joskus ilmaissut. Bändi on tällä hetkellä työstämässä yhdeksättä studioalbumiaan. Saa nähdä millainen pihvi sieltä tulee tällä kertaa.

Lordin kotisivut
Lordi Facebookissa

Kirjoittanut: Markus Mickels

Kommentit