Tuotanto ruodinnassa: Rage Against the Machine
Suunnittelimme toimituksen keskuudessa artikkelisarjan, jossa listataan eri yhtyeiden albumit huonoimmasta parhaimpaan. Listaukset eivät vastaa absoluuttista totuutta siitä, mikä albumi on bändin paras vaan artikkelin kirjoittaneen toimittajan mielipidettä.
Joulupyhien lähestyessä on hyvä palauttaa mieleen, mikä on oikeasti tärkeää, ja vuorossa onkin kantaa ottavan rap-metalin kantaisä Rage Against The Machine.
Isossa-Britanniassa kyllästyttiin vuonna 2009 Simon Cowellin lemmenlapsen, X-Factorin, voittajien neljän vuoden mittaiseen jouluviikon sinkkulistan dominointiin. Vuodesta 2005 lähtien X-Factorin voittajan joulukappale oli kivunnut listan kärkipaikalle, mutta eeppisen nettikampanjan seurauksena vuoden 2009 jouluviikon voiton veikin RATMin legendaarinen ”Killing in the Name”. Bändin tuotanto sisältää kuitenkin myös paljon muuta ja tulinkin siihen tulokseen, että joululauluapokalypsiltä suojautuu helpoiten kuuntelemalla astetta vihaisempaa musiikkia.
Sen pidemmittä puheitta voidaan sukeltaa omaan näkemykseeni RATMin studioalbumien paremmuusjärjestyksestä.
4. Renegades (2000)
Lyhyehkön listan perää pitää varsin odotetusti orkesterin viimeiseksi jäänyt studiolevy, coverpläjäys ”Renegades”. Vaikka levy ei itsessään ole millään mittarilla huono, sisältää se kuitenkin enemmän huteja kuin bändin muu tuotanto. Ottaen huomioon myös Ragen oman sävelkynän terävyys olisi omien biisien heittäminen sekaan piristänyt lättyä kummasti. Toisaalta cover-versioissa on onnistuttu tuomaan esiin bändin parhaita puolia niin, että alkuperäiset kappaleet ovat vielä helposti tunnistettavissa.
Levyn ehdottomiin helmiin lukeutuvat muun muassa huikea Bob Dylan -cover ”Maggie’s Farm” ja vauhdikas MC5-laina ”Kick Out the Jams”. Kiintoisana faktana voidaan noteerata, että ”Renegades” julkaistiin pari kuukautta Ragen hajoamisen jälkeen.
Mainos päättyy
3. Evil Empire (1996)
Kolmanneksi parhaana RATM-albumina tällä listalla nököttää helposti muistettavalla kansikuvalla varustettu ”Evil Empire”. Kyseistä albumia voidaan pitää kenties Ragen lopullisena läpimurtona niin sanottuun mainstreamiin: yksi Grammy-voitto ja pari ehdokkuutta oli erittäin kova suoritus tiukkasanaiselta ja vihaiselta yhtyeeltä.
”Bulls on Parade” on syystäkin tunnetuimpia RATM-ralleja, kun muu levyn sisällöstä unohtuu suuremmalta yleisöltä turhankin helposti. Esimerkiksi ”Vietnow” ja ”Wind Below” ovat niin asiallista tykitystä, että niiden soisi löytyvän jokaisen Rage-fanin soittolistalta.
Mainos päättyy
2. The Battle of Los Angeles (1999)
Mainos päättyy
Toiseksi parhaan levyn kansikuva on jälleen melkoisen ikoninen. Tämä levy oli oma ensikosketukseni Rage Against the Machineen, eikä albumin sanoma jää yhtään epäselvemmäksi kuin ensimmäisellä kuuntelukerralla. Ajattomuus ja tiukka asia yhdistettynä Tom Morellon riffitaiturointiin on edelleen hiuksia nostattavan tehokas cocktail.
Suurimmalle osalle ”Guerrilla Radio” lienee varmasti tuttu, ja radiosoitossa pyörivät aikoinaan myös ”Testify” ja loistava ”Sleep Now in the Fire”. Omalla kohdallani levyn kattavasta biisivalikoimasta eniten kolahtavat ”Calm Like a Bomb” sekä levyn päättävä ”War Within a Breath”. Kappaleiden sanoma on liki 20 vuotta myöhemminkin aivan yhtä pinnalla, ja albumin soundit ovat yllättävän nykyaikaiset.
RATMin suurimpia vahvuuksia olikin sen kyky tuottaa ajan hammasta kestävää musiikkia, joka ei nöyristele kenenkään edessä. Listauksen ykkönen lienee näillä saatesanoilla myös selvä:
1. Rage Against the Machine (1992)
RATM:n ensimmäinen albumi on yksi kaikkien aikojen kovimmista debyyttilevyistä, ja samalla vimmainen puuska yhteiskunnan valtarakenteita vastaan. Kansitaiteen ikonisuudesta en viitsi edes mainita. Levyltä huokuu valtava raivo epäoikeudenmukaisuutta vastaan, ja biisilista koostuu toinen toistaan vahvemmista kannanotoista. Rage näytti jo ensimmäisellä levyllä myös kaikki musiikilliset kyntensä: Brad Wilkin ja Tim Commerfordin muodostama ikoninen rytmiosasto, kitaraa antaumuksella näppäilevä Tom Morello ja täysin hommalleen omistautunut riimiensylkijä Zack de la Rocha muodostivat jotain aivan uudenlaista. Sittemmin kolme ensin mainittua jatkoivat työskentelyä yhdessä (ja jatkavat vieläkin, Prophets of Rage -superkokoonpanon muodossa), ja de la Rocha on kiusaillut oman sooloalbuminsa ilmestymisellä.
Entä sitten se biisilista? Alussa mainittu ”Killing In the Name” istuu nykyään modernin klassikon asemassa, ”Bombtrack” räjäyttelee korvia yhtä tasaiseen tahtiin kuin kaksi vuosikymmentä sitten, ja ”Take the Power Back” saa väkisinkin heiluttelemaan päätä. Levy on toki paljon muutakin kuin sen kolme ensimmäistä biisiä, ja erityismaininnan arvoisia ovat vähintäänkin ”Bullet In the Head”, ”Know Your Enemy” ja ”Freedom”.
Mitäpä tähän enää muuta toteamaan, kuin hyvää joulua ja raivotkaa konetta vastaan!
Kirjoittanut: Esko Nieminen
