Tuotanto ruodinnassa: Shinedown

Yhdysvaltalainen hard rock -yhtye ei ehkä lukeudu genrensä tunnetuimpiin nimiin, mutta itselleni yhtye on äärimmäisen rakas. Ensikosketus yhtyeeseen tapahtui muistaakseni ystäväni kautta, joka lähetti minulle kyseisen yhtyeen ”No More Love” -kappaleen kuunneltavaksi vuosia sitten. Kuuntelin kyseistä kappaletta satunnaisen aktiivisesti puhelimeltani, mutta kiinnostus yhtyeeseen kasvoi vasta pari vuotta myöhemmin, kun ”Devour”-kappale soi RadioRockilla aktiivisesti. Kappale sai minut kiinnostumaan entistä enemmän yhtyeestä, jonka jälkeen muukin tuotanto tuli tutuksi.

Shinedown on julkaissut kuusitoista vuotisen uransa aikana viisi täysipitkää, joista viimeisin ”” ilmestyi vuoden 2015 syksyllä. Tällä hetkellä yhtye on käsittääkseni kokoamassa materiaalia uutta albumia varten. Yhtyeen juuret ovat tukevasti hard rockissa, josta yhtye on ottanut etäisyyttä viimeisen albumin myötä, kohti kevyempää ja melodisempaa suuntaa. Tämä luonnollisesti jakaa varmasti kuuntelijoiden näkemyksiä siitä, mikä levy ansaitsisi olla numero uno. Nyt kuitenkin itse ruodintaan:

5.

Shinedownin debyytti lukeutuu mielestäni yhtyeen heikoimmaksi tuotokseksi. Albumi pitää sisällään monta hyvää ja pari todella onnistunuttakin kappaletta, mutta tasapaksuisuus ja identiteetin etsiminen vaivaavat levyä. Esimerkiksi vokalisti Brent Smith kuulostaa monella kappaleella turhan rääkyvältä, mikä on onneksi korjaantunut seuraavilla albumeilla. Pitkäsoiton neljä ensimmäistä kappaletta lukeutuvat onnistuneiksi, kuten ”Stranger Inside”, mutta muuten levy kulkee turhan tasaisesti. Albumin ehdottomasti hienoin kappale on Lynyrd Skynyrdin coverointi ”Simple Manistä”. Vaikka usein alkuperäinen on parempi, niin omaan korvaani Shinedownin versio on vielä upeampi.

4. Threat To Survival

”Threat To Survival” on ehdottomasti Shinedownin kevyin albumi. Viimeisintä albumia ei edes miellä puhtaaksi rockiksi vaan lähemmäs poprockiksi. Kun albumi ilmestyi reilut pari vuotta sitten, oli se kieltämättä hienoinen pettymys. Vaikka itse nautinkin enemmän Shinedownin raskaammasta tulkinnasta, löytyy tältäkin levyltä monta mainiota kappaletta: ”Cut The Cord” on äärimmäisen tarttuva ja energinen lataus, jota on höystetty lapsikuorolla. ”State Of My Mind” on hillitympi, mutta tästäkin raidasta löytyy älyttömästi groovia. ”How Did You Love” pitää sisällään kauniit lyriikat, vaikka onkin luonteeltaan pureva korvamato. ”Dangerous” edustaa ”Cut The Cordin” ohessa aggressiivista tulkintaa, kun vastaavasti ”Misfits” on kaunis tunnelmointi kappale raadollisista sanoituksistaan huolimatta. Vaikka ”Threat To Survivalilla” löytyy paljon omaa korvaani miellyttävää, toivon ettei yhtye enää kevennä linjaansa enempää.

3.

Yhtyeen toinen täysipitkä ”Us And Them” pitää sisällään räyhääviä riffejä, kauniita lyriikoita ja fiilistelyä. Levyn kappalelista on vahva, josta muutama kappale nousee aavistuksen muita korkeammalle. Tällaiseksi lukeutuvat uhmakkaat ”I Dare You” ja ”Yer Majesty”, kauniit tunnelmoinnit ”Beyond The Sunin” ja ”Shed Some Light” sekä mielenkiintoiset sanoitukset sisältävä ”Atmosphere”. 13 kappaleen kokonaisuudeksi Shinedown saa pidettyä pakan vaivatta kasassa, mutta kokonaisuus ei ole aivan niin kompakti ja koukuttava, kuin kahdessa seuraavassa albumissa.

2.

Shinedownin neljäs albumi on huomattavasti raskaampi kuin ”Threat To Survival”. Oikeastaan ”Amaryllis” on osa jatkumoa ”The Sound Of Madnessille”. Keveys ja tunnelmointi ovat merkittävä osa ”Amaryllistä”, mutta se ei ole missään tapauksessa heikkous, vaan lukeutuu niin albumin kuin yhtyeen vahvuudeksi. Tällä albumilla painopiste on siirretty aavistus keveämpää ilmaisua kohti. Täysipitkältä löytyy kuitenkin energisiä ralleja, kuten ”Adrenaline”, ”Bully” ja ”Enemies”. Fiilistelylle on annettu tilaa ”Amarylliksessä”, ”Miraclessa” sekä ”Through The Ghostissa”. Kokonaisuutena ”Amaryllis” on väkivahva albumi.

1.

“The Sound Of Madness” ansaitsee korkeimman sijan Shinedownin tuotannossa. Levyltä ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä, ja kokonaisuus on kasattu herkullisesti, kun raskaat ja kevyemmät kappaleet vuorottelevat toisiaan. Levy runnotaan käyntiin marssin tahdittamalla ”Devourilla”, jonka perään lyödään synkistelevä ja kieroutunut ”Sound Of Madness”. Kahta äkäistä kappaletta seuraa kuitenkin haikean kaunis ”Second Chance”, joka kiteyttää vanhempien asettamat paineet nuoren näkökulmasta. Lisää kauniita melodioita ja koskettavia sanoja löytyy ”The Crow And The Butterflyn” muodossa. Vastaavasti ”Sin With A Grin” ja ”Cyanide Sweet Tooth Suicide” repivät pään irti. ”The Sound Of Madness” on kokonaisuutena niin hyvä, että pidän sitä yhtenä parhaimpana albumina, mitä levyhyllyni kätkevät. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän levyyn, mikäli et ole niin tehnyt.

Shinedown Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua